”Yhä useampi nuori haluaa korjata sukupuolensa, ja syytä siihen ei tiedetä. Sandra kuuli ensimmäistä kertaa transsukupuolisuudesta netissä”, sanoo kertojaääni ruudussa.

Kuvaan ilmestyy selkäpuolelta kuvattu nuori ihminen, jonka ääni värisee.

”Ja sit se sano mulle, et mä oon varmaan trans. Ja se oli eka kerta, ku mä ajattelin, että mä oisin ollu”, hän sanoo.

”Pelkään, että jos mä millään tavalla puhallan pilliin ja pyydän lasta odottamaan aikuisuuteen tän transition kanssa, mä menetän mun lapsen huoltajuuden”, kertoo pimeällä hiekkatiellä kävelevä, nimettömänä esiintyvä ”huolestunut vanhempi”.

Kyseessä on Ylen MOT:n En haluaisi olla tyttö –dokumentti, joka käsittelee ”sukupuolen korjaukseen haluavien nuorten tyttöjen voimakkaasti kasvanutta määrää”.

Ei millään pahalla, Yle, mutta jos ihminen on transsukupuolinen poika, hän ei silloin ole tyttö.

Väärinsukupuolittaminen on kuitenkin pienin kyseisen dokumentin ongelmista.

Aidon avioliiton asialla

Seuraavaksi dokumentti etenee asiantuntijahaastatteluun.

”Kyllä tota tämmöset sosiaaliset vaikutukset juuri tän asian ympärillä, asian saama valtava mediahuomio sekä sosiaalisessa mediassa syntyneet yhteisöt, joissa ihmiset voivat saada tukea siihen suuntaan, että kyllä tää auttaa, että sinnepäin pitää mennä, kyllä neki vaikuttaa”, sanoo nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala-Heino.

Kaltiala-Heino viittaa parikin kertaa epäsuorasti ROGD-teoriaan, jonka mukaan transsukupuolisuus voisi levitä kulovalkean tavoin kaveripiirissä tai somessa.

”Kyseessä ei ole yhdenkään merkittävän ammattilaisyhteisön tunnustama lääketieteellinen termi”, muistuttaa World Professional Association for Transgender Health -asiantuntijajärjestö kannanotossaan.

”Ainoassa ilmiötä kuvaavassa tutkimuksessa on lukuisia ongelmia”, kirjoittaa biologi Julia Serrano Medium-sivustolla.

Yksi niistä on se, ettei tutkimusta varten ole haastateltu yhtäkään transnuorta.

”Empiirinen todistusaineisto kumoaa johdonmukaisesti väitteet, joiden mukaan lasten tai nuorten sukupuolta voisivat ohjata ryhmäpaine tai median vaikutus”, sanotaan Australian Psychological Societyn tiedotteessa.

Transaktivisti Julmaria kommentoi blogissaan transhoitoihin hakeutuvien nuorten määrän kasvua:

”Tutkijat ovat esittäneet tähän yksinkertaista selitystä näkyvyyden, hyväksynnän ja tiedon leviämisen kasvusta, joka on aiemminkin ollut nähtävissä eri vähemmistöjen määrän ”kasvun” kohdalla, mutta MOT on päättänyt sivuuttaa tämän teorian täysin.”

Dokumentissa kyllä kerrotaan ROGD-tutkimuksen saamasta kritiikistä, mutta silti Kaltiala-Heinon annetaan toistaa teoriaansa sosiaalisesta tartunnasta.

Kaltiala-Heino arvioi työkseen transtutkimuksiin hakeutuvia nuoria. Hän on vuosien varrella esittänyt useasti huolensa transhoitoihin hakeutuvien nuorten määrästä. Viikonloppuna hän uudelleentwiittasi Aito avioliitto ry:n toiminnanjohtaja Susanna Koivulan twiitin:

”Parasta lääkettä nuorten naisten sukupuolidysforian ehkäisemiseen olisi nykyistä laajempi ja hyväksyvämpi naiskuva, sekä pitäytyminen faktoissa. Naisista ei voi tulla miehiä, ja miksi pitäisikään?  #sukupuoli #terveys”

Katuvien määrä on pieni

Aloitetaan perusasioista:

”Suurin osa transsukupuolisista lapsista, jotka aloittavat hormonihoidot, ei muuta mieltään sukupuolen korjaamisesta”, kirjoittaa nuorisopsykiatrian tohtori Jack Turban The Vox -lehdessä.

Katumuksen harvinaisuuteen viittaavat muun muassa Amsterdamissa ja Ruotsissa tehdyt tutkimukset.

Naisesta mieheksi ja takaisin naiseksi transitioitunut Nita kertoo dokumentissa saaneensa hoitoja liian helposti, vaikka olisi kaivannut toisenlaista apua.

On tietysti surullista, ettei haastateltava ole saanut terveydenhuollolta tarvitsemaansa tukea.

Transhoitoihin kuuluu kuitenkin pitkä tutkimusprosessi ja hoidot keskeytetään lähes aina, jos ihminen kärsii mielenterveysongelmista, kuten masennuksesta.

Dokumentissa haastatellaan sentään myös lääketieteen kandidaatti Sakris Kupilaa, Setan puheenjohtajaa. Hän muistuttaa, että valtaosa transihmisistä hyötyy merkittävästi hoidoista.

Huomio kiinnittyy kuitenkin huolestuttaviin kommentteihin transyhteisöstä.

”Se oli vähän sellasta kilpailua, et kuka oli eniten trans ja kuka voi huonoiten. Siihen ryhmään myös kuului itsetuhoisuus”, sanoo kasvottomana esiintyvä 14-vuotias Sandra.

”Kaikki ihmiset, jotka millään tavalla kyseenalaisti sitä omaa transsukupuolisuutta, oli jollain tavalla transfobisia, jotenki pahoja ihmisiä”, kertoo transprosessia katuva Nita.

Transyhteisö on kommentoinut dokumenttia sosiaalisessa mediassa tyrmistyneenä. Kaikki ovat olleet pahoillaan haastateltavien kokemuksista. Harva on tunnistanut tilannetta, jossa transyhteisö painostaisi tai vähättelisi sukupuolikokemuksensa kanssa painivia nuoria.

”Tieteellisesti merkittävää näyttöä ei ole muusta kuin siitä, että sukupuoliristiriitaa helpottaa vain se, että henkilö saa elää oman sukupuolensa mukaista elämää”, kirjoittaa sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavan Trasek ry:n varapuheenjohtaja Panda Eriksson Facebookissa.

Uskottava journalismi on lähdekriittistä

Dokumentissa kerrotaan useista vanhemmista, jotka ovat huolissaan lastensa transhoidoista. He eivät kuitenkaan uskalla puhua asiasta omalla nimellään.

”Koen, että lastani on hyvin voimakkaasti manipuloitu uskomaan, että hän on vääränlainen”, yksi heistä kertoo pimeässä puistossa.

Ihan todellako?

Dokumentissa haastatellaan myös toisessa EU-maassa asuvaa vanhempaa, joka kertoo menettäneensä lapsensa huoltajuuden transhoitojen takia.

”Hänen kaverinsa oli sanoneet, että hän voi haastaa meidät oikeuteen, jos ei me heti anneta hänelle näitä hormoneja”, vanhempi kertoo.

”Näin lapsi myös teki ja hänet huostaanotettiin”, toimittaja toteaa.

Aihetta käsittelevän artikkelin mukaan MOT on tutustunut huostaanottoasiakirjoihin. Jutussa ei kuitenkaan ole haastateltu huostaanotettua nuorta eikä ilmeisesti myöskään viranomaisia.

Häntä kutsutaan jutussa lisäksi Neaksi, vaikka hän on korjannut sukupuoltaan mieheksi. Kyse on siis toimittajan tekemästä väärinsukupuolittamisesta.

En kiistä etteikö tarina voisi olla tosi, mutta onko toimittajalla varmasti hallussaan kaikki faktat, joita tällaisen jutun julkaiseminen edellyttää? Huostaanottoihin liittyy paljon vaikeita tunteita, joten juttu, jossa haastatellaan ainoastaan vanhempia, on lähdekriittisyyden kannalta riski.

”Ajattelin, että se on vähän kuin tatuointi”

Dokumentti kuvaa transsukupuolisuutta vaiheena, jonka voi ohittaa, jos nuori järkiintyy ja oppii rakastamaan itseään syntymässä määrätyssä sukupuolessaan. Näin kävi myös dokumentin haastattelemalle nuorelle, joka pääsi samalla eroon itsetuhoisuudesta:

”Sakesta tuli taas vähitellen Sandra. Hän ei enää viiltele itseään tai oireile muuten.”

”Monet nuoret ihmiset, sanotaan nyt alle 25-vuotiaat, joiden aivot ei ole vielä täysin kehittyneet, ei ymmärrä niiden hoitojen pysyvyyttä. Ja silloin kun mä itse lähdin transprosessiin, mä suhtauduin kehon muokkaukseen ihan tosi kevyesti. Mä ajattelin, että se on vähän sama kuin tatuoinnin ottaminen”, sanoo dokumentin päähenkilö Nita.

Haastateltavilla on tietysti oikeus kokemukseensa. Tutkimusnäyttö kuitenkin viittaa siihen, että nuorilla, jotka eivät tarvitsemiaan hoitoja saa, on suurempi itsemurhariski kuin muilla.

Ruotsin Amnesty kritisoi dokumenttia

Yle näyttää ottaneen mallia länsinaapurista. Ruotsin yleisradioyhtiö SVT julkaisi nimittäin huhtikuussa dokumentin Tranståget och tonårsflickorna, joka käsitteli tytöksi syntymässä määritettyjen nuorten transhoitoja. Dokumentin mukaan hoitoja annetaan liian helposti. Haastateltavat olivat keskeyttäneet sukupuolenkorjausprosessinsa katumuksen takia.

Ohjelma herätti runsaasti kritiikkiä. Ruotsin Amnesty julkaisi kannanoton, jossa se peräänkuulutti translasten oikeuksia. Julkilausumassa viitataan tutkimukseen, jonka mukaan transsukupuoliset nuoret kärsivät muita useammin itsetuhoisista ajatuksista, terveysongelmista ja syrjinnästä. Valtaosassa tapauksista sukupuolikokemusta vahvistavat hoidot vähentävät itsetuhoisuutta ja kärsimystä.

”Tarvitsemme parempaa hoitoa, emme hoitoonpääsyn vaikeuttamista. Hoidon kieltäminen niiltä, jotka sitä eniten tarvitsevat, ei auta ketään. Tässä tapauksessa se rajoittaa nuorten ja lasten ihmisoikeuksia”, kannanotossa sanotaan.

Samantyyppinen kohu syntyi Britanniassa BBC:n julkaisemasta dokumentista, jonka takana oli transkriittisistä kirjoituksistaan tunnettu toimittaja.

Tarkoitukseni ei ole kieltää ihmisiä puhumasta detransitioitumisesta eikä väheksyä dokumentin henkilöiden kokemusta. Yle on kuitenkin tehnyt kyseenalaisen valinnan esittäessään transhoidot epäilyttävänä, jopa vaarallisena vaihtoehtona.

”Mitä enemmän tällaisia ohjelmia tehdään, sitä enemmän yleinen mielipide transhoitoihin hakeutumisesta merkkinä mielenterveyden ongelmista ja traumoista lisääntyy, ja sitä enemmän se vaikuttaa siihen, miten ihmiset ja yhteiskunta transnuoria kohtelevat”, kirjoittaa translapsen äiti Anne M blogissaan.

Tätä soisi toimittajienkin miettivän.