Et sinä Sirpa saa vakuutusta, kun olet niin lihava ja masentunut
Olen viime aikoina meinannut pudota tuolilta kolme kertaa vähän samasta aiheesta. Viimeisin oli kerta, kun luin uutisen, jossa kerrotaan, kuinka nuori nainen ei saanut pidennystä matkavakuutukseensa, koska hänellä oli todettu yleinen ahdistuneisuushäiriö.
Ensinnäkin, neljäsosa väestöstä kärsii ahdistuneisuudesta jossakin elämänvaiheessa. Masennukseen sairastuu jossain vaiheessa elämäänsä joka viides. Toisekseen, mielenterveysdiagnoosin saaminen tuntuu olevan nykyisin äärimmäisen helppoa, jos sattuu vaikka olemaan ärtyisä, stressaantuu helposti tai kokee joskus olonsa alakuloiseksi. On jotenkin ironista, että Kela-korvattuun psykoterapiaan on pakko olla joku diagnoosi. Miksei sitä voisi antaa ennaltaehkäisevästi? Sen sijaan, että lääkärissä annetaan ensikäynnillä käteen masennuslääkkeet – vaikka diagnoosi olisi väärä.
Mutta jos ihminen haluaa hoitaa itseään ja hakee apua, miksi hitossa hänelle ei voisi myöntää vakuutusta? Tietysti ajauduin internetin uumeniin ja kauhistuin ihmisten kokemuksista: mielenterveysdiagnoosi oli jäänyt kummittelemaan vuosiksi ja haitannut työnsaantia, avun saamista julkisella puolella fyysisiin vaivoihin, estänyt henkivakuutusten saamisen ja sokerina pohjalla evännyt mahdollisuuden adoptioon.
Suuri osa näistä kauhukuvista on turhia. Ainakaan toistaiseksi hoitava lääkäri ja varsinkaan työnantaja eivät pääse kurkistelemaan ihmisen terveystietoja, jos siihen ei anna lupaa. Yksittäinen diagnoosi ei siis ole mikään loppuelämän stigma, jota kannattaisi pelätä. Paljon pahempi skenaario on se, ettei ihminen hae apua. Siksi olikin Hesarilta vastuutonta kirjoittaa tällainen turhaa pelkoa lietsova juttu perustuen anonyymeihin lukijakommentteihin.
Mutta tuo vakuutus. En saanut sitä mielestäni. Ja adoptio – eikö masennuksen sairastanut ole kelpo vanhemmaksi? Tekeekö b-lausunto ihmisestä b-luokan kansalaisen? Miksi avun hakemisesta rangaistaan? Tämä tieto typersi minut sanattomaksi. Ei voi olla totta.
Tämä alue on varattu korkeamman pistetason ihmisille
Toisen kerran olin pudota tuoliltani, kun näin Ylen uutisissa pätkän kiinalaisesta koululuokasta, jossa oppilaita tarkkailtiin kasvojentunnistuslaitteen avulla. Laite seurasi, minkälainen ilme oppilaan kasvoilla oli (!) ja miten tarkkaavaisesti hän kuunteli. Ja tätä tietoa ei tietenkään käytetä oppilaiden arvioimiseen, koulusta vakuutettiin. Eipä. Miten laite arvioi oppilasta, jolla on luonnostaan resting bitch face?
Vakavasti puhuen, kyseisen teknologian riskit ovat ilmeiset. Mitä tarkemmin ihmisiä seurataan ja mitä yksityiskohtaisemmin tiedetään, mitä he tekevät, sitä tehokkaammin tuota tietoa voidaan käyttää heitä vastaan.
Suurlähetiläs Satu Mattila-Budich ja hänen sijaisensa Henna Kosonen kirjoittivat tekoälyn potentiaalisista vaikutuksista ihmisoikeuksiin Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla. Mitä jos tekoäly arvioi, että ihminen tulee sairastumaan, ja hänen vakuutusmaksunsa nousevat äkillisesti? Mitä jos hän ei saa lainaa?
Kiina kehittää valtavaa pisteytysjärjestelmää, jossa ihmisille jaetaan pisteitä sen perusteella, miten nuhteettomia he ovat, missä he liikkuvat ja mitä he ostavat.
”Ei tarvita kuin yhdet vaalit, ja olemme samassa tilanteessa kuin Kiina”, sanoo Turun yliopiston professori Juha Vuori Ylen jutussa.
Ja kuinka ollakaan, huhtikuussa julkisuuteen levisi tieto, että sote-keskukset alkavat pisteyttää ihmisiä sen mukaan, miten paljon he rasittavat terveydenhuoltoa.
”Aivan selkeä profilointijärjestelmä. Erityisesti kun siihen liittyy terveydentilaa koskevat tiedot, joita ei saisi käyttää mihin tahansa. Mitä sille profiilille tapahtuu? Kuka sitä ylläpitää? Kuinka kauan sitä säilytetään? Mitkä ovat kansalaisten oikeudet siihen profiiliin liittyen?” kommentoi tietosuojavaltuutettu Ylen jutussa.
Vaikka THL ryhtyi kriisiviestintään, moni ei niellyt selityksiä. Kristillisdemokraattien Asmo Maanselkä pohti, voivatko terveystiedot valua vääriin käsiin ja vaikuttaa jopa lainan marginaaliin.
Vaikka sote-suunnittelijat vakuuttivat, että kapitaatiomalli perustuu vain tilastolliseen riskiarvioon, ei henkilökohtaisiin terveystietoihin, tutkija Mona Mannevuo näki mallissa useita riskejä. ”Sotesta tulee työhaastattelun, pudotuspelin ja missikisan ristisiitos. Tulevaisuudessa sote-keskukseen lähetetään ansioluettelo, tulotiedot ja valokuva – terveystiedot ja henkilökohtainen kapitaatiokerroin rekisteristä jo löytyvätkin”, hän visioi.
Asiakkaiksi halutaan mieluiten terveitä ihmisiä, Mannevuo arveli:
”Sairaat ilmeisesti tuovat raahustavine jalkoineen hiekkaa terveyspalvelun tuottajan kiiltävälle lattialle.”
Ryhdistäydy vähän, paksu ja köyhä
Kolmannen kerran meinasin pudota tuolilta, no, useamman kerran. Olen seurannut suu auki julkista keskustelua, jossa ”rohkea” ihminen (lue: etuoikeutettu, varakas ja valkoihoinen) toisensa jälkeen jyrähtää, että kyllä se on ihan ihmisen omalla vastuulla, miten terve tai laiha on.
Amerikassa saa jo työterveydestäkin kännykkäsovelluksia, joilla voi mitata terveyttään ja saada tästä pisteitä. Mutta voiko ihminen loputtomiin edes parantaa itseään varsinkaan kännykällä? Ainakin mielenterveyden kohennusta lupaavat apit ovat heikosti testattuja.
Lääkäri Pertti Mustajoki on tuonut keskusteluun jotain järkeä sanomalla, ettei esimerkiksi lihavuus ole itse aiheutettua. Hänen mukaansa kukaan ei tietenkään tahallaan ryhdy lihavaksi, vaan syynä ovat lapsuuden ruokailutottumukset, geenit ja entistä suuremmat marketit kaloripitoisine vaihtoehtoineen.
Toinen syy on huono-osaisuus: jos kaikki energia menee jokapäiväiseen selviämiseen, ei auta, jos joku laiha hyväosainen kehottaa ostamaan halpoja vihanneksia. Historioitsija Rutger Bregman esittää The Guardianissa hiuksianostattavan tulkinnan: köyhät ihmiset tekevät kehnompia elintapavalintoja siksi, että köyhyyden aiheuttama stressi voi jopa vaikuttaa älykkyysosamäärään. Tutkimuksessa sokerinviljelijöiden ÄO:ta testattiin ennen ja jälkeen sadonkorjuun. Kun heillä oli enemmän rahaa sadon myymisen jälkeen, älykkyysosamäärä nousi jopa 14 pistettä.
Kyse ei siis ole yksilön valinnoista eikä siitä, kuka on hyvä ihminen. On täysin naurettavaa ja myös pelottavaa, että ihmisiä jaetaan terveyden perusteella kahden kerroksen väkeen. Jokaisen pitäisi yhä enemmän huolehtia itsestään, mutta siitäkin sakotetaan, jos hakee apua.
On hyvä, että yhä useampi ihminen puhuu tästä huolimatta mielenterveysongelmistaan ja terveyshuolistaan avoimesti esimerkiksi Facebookissa ja blogeissa. Esimerkkinä rohkea, ihana videobloggaaja Mansikkka, joka teki mielenterveysongelmistaan tämän videon. Ehkä vielä joskus maailma paranee, kun Mansikkkan kaltaiset ihmiset saavat päättää asioista niiden ihmisten sijaan, jotka kantavat eniten huolta sote-keskuksen kiiltävistä käytävistä.