Ruotsissa feminismikin on parempaa – mutta kuinka pitkään?

Kävin katsomassa Rakkautta ja anarkiaa -festivaaleilla kiinnostavan dokumentin Wild Dogs – A Herstory of The Music Producer.  Siinä nuoret ruotsalaiset naiset ja transihmiset unelmoivat musiikintuottajan urasta ja opettelivat siihen liittyvää tekniikkaa leirillä. Mukana oli jopa suosittu poptähti Robyn. Ilman meikkiä, oloasussa, muina muusikkoina toisten keskellä. Leirin järjesti Popkollo-verkosto, joka pyrkii tasa-arvoistamaan Ruotsin musiikkimarkkinoita. 

”Tarjoamme osanottajille mahdollisuutta valita osallistumismaksun eri hintaryhmistä maksukyvyn mukaan. Jos hintahaitarin alin hinta on liian korkea, voit hakea vielä alempaa hintaa. Maksukykysi ei vaikuta valintaan eikä mahdollisuuksiisi leirillä”, Popkollon sivuilla kerrotaan. 

Miten ihanan ruotsalaista! Okei, onhan meilläkin kirjoitettu asialliselta kuulostava tytöille, naisille ja muunsukupuolisille suunnattu Bändin käsikirja sekä järjestetty musriikkikursseja ja koodauskoulutusta tytöille. Tuntui silti kuin dokumentti kuvaisi ihan erilaista maailmaa kuin Suomi.

Dokumentissa ryhmä kävi tutustumassa alan ammattilaisiin, pääasiassa naisiin. Yksi haastateltavista oli muusikko Beatrice Eli, joka kertoi, ettei hän halua enää tehdä töitä miesten kanssa huonojen kokemustensa vuoksi. Hän kuten kaikki muutkin olivat huomanneet, miten vaikea naisten on saada jalansijaa miesten hallitsemalla alalla.

Dokumentti kuvasi tapahtumia nimenomaan nuorten osanottajien näkökulmasta. Silloinkin kun puhujina oli miehiä, kamera kuvasi nuorten reaktioita. 

Itkettävin oli kohtaus, jossa puhuttiin metoosta ja musiikista. ”Murskataan patriarkaatti yhdessä!” yksi huusi ja muut hurrasivat.

Poistuin salista inspiroituneena. Mikä yhteishenki, mikä feministinen asenne, mikä maa!

Suomessa vängätään liikaa

Taas tuli olo, että Ruotsissa kaikki on paremmin. Feminismi on valovuosia edellä Suomesta. Kysyin aiheesta kahdelta asiantuntijalta, jotka seuraavat Ruotsin feminististä keskustelua tiiviisti.

Mikä heidän mielestään on Ruotsissa paremmin kuin Suomessa? 

”Ainakin se, ettei keskustelua tarvitse aina aloittaa alusta. Feminismi herättää paljon keskustelua, ja sillä on näkyviä vastustajia mutta myös tilaa, kiinnostusta ja puolustajia. Keskusteluun mahtuu erilaisia feminismejä. Onneksi Suomessakin ollaan menossa siihen suuntaan!” kommentoi mediatutkija Anu Koivunen.

Niinpä. Suomessa tuntuu välillä siltä, että keskustelu typistyy vänkäämiseen. Tästä hyvänä esimerkkinä Sannikka ja Ukkola -ajankohtaisohjelma, johon etsittiin sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavan Trasekin kautta muunsukupuolista ihmistä keskustelemaan kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttilan kanssa siitä, miksei tyttöjä saa enää kutsua tytöiksi ja poikia pojiksi. Tämä oli siis Anttilan näkemys sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta. 

Trasek julkaisi lausunnon, jossa se kertoi pitävänsä Ylen ohjelmaa epäeettisenä: ”Koko keskustelun alkulähtökohta vaikuttaa olevan vain sensaatiohakuinen vastakkainasettelu, jossa haavoittuvassa vähemmistöasemassa oleva henkilö halutaan asettaa äärimmäisen vahingolliseen tilanteeseen.”

Sitä se tietysti myös oli. Mutta Suomessa halutaan pitää sinnikkäästi kiinni siitä lähtökohdasta, ettei ole olemassa oikeaa tai väärää mielipidettä. Jokaisella on oltava oikeus pyrkiä rajoittamaan toisten ihmisoikeuksia. Tähän viittaa myös ohjelman toimittajan kutsu Trasekille: ”Tarkoituksena on antaa tila kahdelle erimieliselle henkilölle keskustella päivän aiheesta ilman turhaa vastakkainasettelua. Keskustelussa pitää kuunnella ja ymmärtää.”

Onneksi meillä on sentään Katju Aron perustama Feministinen puolue. Keskustelukulttuuri on kuitenkin masentavaa. Suomi on maa, jossa seitsemänkymppinen poliitikko voi kutsua valtion rahoittamalla televisiokanavalla translapsia poikkeaviksi translapsen äidin läsnäollessa ja toimittaja haluaa ymmärtää poliitikkoa.

Suomi on maa, jossa kiistellään, voiko flirtin sekoittaa seksuaaliseen häirintään. Samaan aikaan miespuolinen ruotsalaisprofessori päättää lukea feministisiä klassikoita ymmärtääkseen metoota syvemmin.

Ruotsissa arvostetaan isiä

Monimuotoiset perheet -verkoston projektipäällikkö Anna Moring on yhtä mieltä siitä, että Ruotsi on feministisesti valveutuneempi maa kuin Suomi.

”Ruotsissa aika laajasti tiedostetaan sukupuolijärjestelmä ja sen vaikutuksista ollaan kiinnostuneita. Kun tajuaa, mitä se saa aikaan, se tekee mieli purkaa melkeinpä riippumatta siitä, mistä positiosta siihen järjestelmään osallistuu tai koittaa olla osallistumatta. Tästä mutkan kautta seuraa kaikki se, mikä Ruotsissa on paremmin.”

Siinä missä suomalainen ulkoministeri iloitsi aborttioikeuden rajaamisesta, Ruotsi julkaisi feministisen ulkopolitiikan ohjekirjan ja nosti näin ensimmäisenä maana tasa-arvon ulkopolitiikkansa keskiöön.

Suomessa perhevapaauudistus kaatui, mutta Ruotsissa isille on jo ajat sitten korvamerkitty yhtä paljon vanhempainvapaapäiviä kuin äideille.

”Ajattelen, että Ruotsissa esimerkiksi vanhempainvapaat ovat paremmat, koska siellä on aina arvostettu isiä. Ruotsissa puolet perheistä ei menettänyt isää maailmansodan myötä. Siellä on myös tiedostettu sukupuolittamisen haitat vahvemmin kuin Suomessa”, Moring sanoo.

Hänen mielestään ruotsalaisessa feminismissä on huonotkin puolensa.

”Ruotsissa vahvalla ja aika kiukkuisellakin feministisellä liikkeellä on oikeus ja voima elää. Se vaientaa puhetta niissä kohdissa, joissa patriarkaatin täytyisi saada puhista pois viimeiset höyrynsä. Höyryt patoutuvat, ja se taas ilmenee väkivaltatilastoissa tai SD:n suosiossa.”

”Uusi feminismi” KD:n ja SD:n tapaan

Tosiaan, Suomessa Perussuomalaisten annettiin ottaa hallitusvastuu, mutta Ruotsissa kukaan ei näytä suostuvan hallitukseen Ruotsidemokraattien kanssa. Ehkä kannattaisi. Hallituksessa Perussuomalaiset hajosi kahtia ja kannatus romahti.

Ruotsi on kehuskellut maailman ensimmäisellä feministisellä hallituksella, mutta viime vaaleissa Ruotsidemokraatit menestyivät hyvin ja äänestivät porvarien kanssa sosiaalidemokraattisen pääministerin Stefan Löfvenin ulos vallasta.

Keskustelu eteni hieman, kun puhemies Andreas Norlén nimitti kokoomuksen puheenjohtajan Ulf Kristerssonin hallituksenmuodostajaksi.

”Nämä ovat pelottavia aikoja vähemmistöille”, kommentoi Vasemmistoa äänestänyt ruotsalainen Dana Mohseni The Guardianille.

”Pelkään, että Ruotsidemokraatit saavat paljon vaikutusvaltaa, jos maahan muodostetaan oikeistohallitus”, sanoo Feminististä aloitetta äänestänyt Elisabeth samassa jutussa.

Ei tosiaan kuulosta hyvältä, kun Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Ebba Busch Thor puhuu ”uudesta feminismistä”, jota he olisivat valmiita sorvaamaan yhdessä Ruotsidemokraattien kanssa.

Molemmat puolueet haluaisivat poistaa isien korvamerkityt vanhempainvapaat kokonaan ja suhtautuvat kriittisesti sukupuolisensitiiviseen varhaiskasvatukseen. Ruotsidemokraatit ajavat myös aborttioikeuden rajaamista ja tasa-arvoisen avioliittolain kumoamista. 

Feminististä voimaa ruohonjuuritasolla

Feministinen aloite eli F! on menettänyt kannatustaan osittain siksi, että se hukkasi metoon tarjoaman nosteen ja osittain siksi, että monet muutkin puolueet ilmoittavat olevansa feministisiä. Yksi syy tappioon on se, että mediahuomio on keskittynyt Ruotsidemokraateihin.

Myös puolueen henkilöitymistä liikaa karismaattiseen puoluejohtajaan Gudrun Schymanin on pidetty syynä kehnoon menestykseen. Nettisivuillaan Schyman kertoo olevansa levoton, koska niin moni järkevä ihminen tuntui äänestäneen pelon vallassa.

”Kun pelko hallitsee, ihmiset ottavat askeleen taaksepäin”, hän kirjoittaa.

Schyman kehottaa tasa-arvon kannattajia yhdistämään voimansa yli puoluerajojen.

”Kun eduskunnasta ei löydy voimaa, on yhä tärkeämpää luoda sitä eduskunnan ulkopuolella.”

Yksi tapa tehdä näin on perustaa Popkollon kaltaisia feministisiä verkostoja, jotka pyrkivät vaikuttamiseen ruohonjuuritasolla. Kyllä täälläkin sentään jotain hyvää tapahtuu. Esimerkiksi tuore antirasistinen FemR-kansalaisjärjestö kertoo tavoitteekseen lisätä rodullistettujen ääntä suomalaisessa yhteiskunnassa.

Pohjimmiltaan feminismi on huomaavaisuutta, heikoimmasta välittämistä ja omien etuoikeuksien tiedostamista. Tämän näkökulman huomioiminen tekee kaikesta kaikesta toiminnasta vähän parempaa – ja ruotsalaisempaa. Ehkä jopa Suomessa. Ja kun populistien lupaukset osoittautuvat tyhjiksi, on toivottavasti taas muutoksen aika.