Tappakoon Venäjä homojaan, kunhan suhteet Suomeen pysyvät hyvinä

Katsoin eilen dokumentin, jonka jälkeen minun oli tehtävä hieman taustatutkimusta. En nimittäin ollut varma, oliko näkemäni elokuva jonkinlainen löyhästi todellisuuteen perustuva, dramatisoitu rekonkstruktio menneestä vai olivatko nuo ihmiset oikeasti todellisia.

Kyllä olivat. Kyseessä oli School of Seduction, jonka arvion löydät täältä.

Dokumentin alussa nähdään huone, joka on täynnä nuoria naisia.

”Kumartukaa ja sanokaa setäkullat. Auttakaa meitä! Ja pyörittäkää peppua kuin puput”, viisikymppinen tukeva mies sanoo.

Naiset tottelevat ja pyllistävät.

Toisessa kohtauksessa mies taivuttaa nuoren naisen vyötäröstä eteenpäin, painautuu hänen takapuoltaan vasten ja liikuttaa lantiotaan. Kolmannessa kaksi naista hyppää vuorotellen hänen syliinsä ja yrittää vietellä häntä eleillään. Välillä naisilla on yllään pelkät alusvaatteet.

Kuvotus oli niin suuri, että minun oli käännettävä kasvoni toiseen suuntaan. Siis kuka haluaa vapaaehtoisesti osallistua irstaan ukon seksifantasioiden toteuttamiseen ja altistua hänen lääpittäväkseen – ja vieläpä maksaa siitä?

Kyseessä oli kurssi, jonka vetäjä ”opetti” naisia pyydystämään varakkaita aviomiehiä.

Dokumentti ei ollut kuvottava siksi, että olisin pitänyt naisia typerinä, vaan siksi, että se oli osoitus Venäjän puistattavan patriarkaalisesta kulttuurista, jossa naisen asema on yhä huono.

Yksi dokumentin henkilöistä ”pääsee” naimisiin, saa lapsen – ja luopuu työstään miehensä pyynnöstä. Toinen haluaisi erota mutta pelkää, ettei pärjää ilman miehen rahoja.

Dokumentin taustalla kuullaan uutispätkiä. Yhdessä kauhistellaan naisten ja miesten 30 prosentin palkkaeroa, toisessa Putin iloitsee siitä, että Venäjällä sentään naiset ovat yhä naisia ja miehet miehiä. Hän myös kannustaa kansalaisia lisääntymään.

Ja siellä missä poljetaan naisten oikeuksia, poljetaan käytännössä aina myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia. Dokumentin esittämän heteronormatiivisen dystopian valossa ei yllätä, että vähemmistöjä vainotaan ja tapetaan Venäjällä edelleen.

Sateenkaari aivopesee lapset

Tänä kesänä sateenkaaresta on syntynyt Venäjällä ankara kiista. Minun on lainattava Helsingin Sanomien jutun aloituskappaletta tässä, sillä se oli mielestäni niin riemastuttava:

Sateenkaari vaikuttaisi olevan tavallinen ilmakehän luonnonilmiö, jossa auringonvaloa on taittunut vesipisarasta, mutta heinäkuussa Venäjällä herättiin ajatukseen, että sateenkaari voi olla uhka kansalaisten heteroseksuaalisuudelle”, tomittaja Elsa Osipova kirjoittaa.

Kiista alkoi, kun Venäjän ulkoministeriö kiinnitti huomiota Yhdysvaltain suurlähetystön ulkopuolelle ripustettuun sateenkaarilippuun. Krelmin tiedottaja Dmitri Peskov piti lippua Venäjän homopropagandalain vastaisena.

Venäjän Naisasialiikkeen johtaja Jekaterina Lahova vei ajatuksen vielä pidemmälle. Hänen mukaansa myös sateenkaarenväriset jäätelömainokset aivopesevät lapsia. (Tässä yhteydessä järkytyin erityisesti siitä, että Venäjällä voidaan kutsua naisasialiikkeeksi tahoa, joka kannattaa ponnekkaasti syrjintää ja epätasa-arvoa.).

Kun jäätelöyhtiö ilmaisi hämmennyksensä kannanotosta, Lahova puolusti näkemystään Kommersant-lehdessä:

”En muuta kantaani. Suhtaudun sateenkaareen negatiivisesti, kuten natsien hakaristiin.”

Siis hetkinen.

Miten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta puolustava symboli vertautuu kansanmurhaan?

Tšetšeniassa sateenkaaren demonisointi on viety vielä pidemmälle: homojen joukkovainot sekä kidutukset hakkaamalla ja sähköshokeilla jatkuvat edelleen.

Kiitos Erkka Mikkonen

En kadehdi Ylen Venäjän-kirjeenvaihtajaa Erkka Mikkosta mutta ihailen häntä. Ihailuni alkoi vuonna 2017, kun Mikkonen kysyi Venäjän ulkoministeriöltä, miten se reagoi  Tšetšenian homovainoihin. Videon voit katsoa täältä.

”Oletteko Tšetšenian viranomaisten kanssa samaa mieltä siitä, että Tšetšeniassa ei ole homoseksuaaleja, ja miten tämän vaikuttaa Venäjän ja EU:n suhteisiin?” Mikkonen kysyy videolla.

Ulkoministeriön tiedottaja Marija Zaharova kirjoittaa nenänreiät ärtymyksestä laajentuneina Mikkosen nimen ylös ja alkaa puhua suoraan kameralle. Hän pyytää (homofobisuudestaan tunnettua) Tšetšenian presidentti Ramzan Kadyrovia järjestämään Mikkoselle matkan Tšetšeniaan, sillä asia ”ei kuulu” Venäjän ulkoministeriölle.

Sananvaihto jatkuu, eikä Mikkonen peräänny. Zaharova kysyy Mikkoselta, miksi hän tulee ulkoministeriön tiedotustilaisuuteen puhumaan ”lempiaiheestaan”.

Lause palautti mieleeni toimittaja Lester Kinsolving kysymyksen aids-kriisistä Reaganin lehdistösihteerille Larry Speaksille 1980-luvun alussa.

Myös Speaks yritti tehdä Kingsolvingin naurunalaiseksi ja härnäsi häntä kutsumalla aids-kriisiä Kingsolvingin lempiaiheeksi. Näin Speaks yritti häivyttää sen faktan, ettei hallitus tehnyt mitään aids-kriisin ratkaisemiseksi.

”Varmistan vielä, että ymmärsin oikein. Tämä on niin arka aihe, että ette kommentoi?” Mikkonen jatkaa.

Miettikää nyt, mikä toimittaja!

Tämän jälkeen Mikkonen joutui Venäjän propagandakoneiston hampaisiin. Hänestä leivottiin mediassa pelkuria, joka ei uskaltanut mennä Tšetšeniaan.

”Joidenkin suomalaisten mielestä olisi parempi, jos Venäjän epäkohtia ei nostettaisi esiin. Mutta miten on, haluatko kuulla Venäjältä mieluummin hyviä vai faktoihin perustuvia uutisia?”, Mikkonen kysyy tuoreessa blogissaan.

Saman kysymyksen haluaisin kysyä Sauli Niinistöltä.

Miksi Suomen hallitus ei reagoi?

Yritin oikein etsimällä etsiä tietoa siitä, miten Suomi on reagoinut Venäjän homovainoihin. Ehkä en osannut etsiä oikein, sillä en löytänyt juuri mitään.

Vuonna 2017 vasemmistoliiton kansanedustaja Hanna Sarkkinen jätti kirjallisen kysymyksen silloiselle ulkoministerille Timo Soinille siitä, miten Suomi voisi toimia homoihin kohdistuvien ihmisoikeusloukkauksien lopettamiseksi.

Soinin mukaan ”Suomi ei toimi julkilausumapolitiikan kautta vaan kahdenvälisesti”.

Suomi oli mukana 15 valtion homovainoja vastustavassa vetoomuksessa, ja kai Niinistö on pari kertaa homojen aseman ottanut puheeksi Putinin kanssa. That’s it.

Helsingin Sanomien laaja artikkeli Sauli Niinistön vallankäytöstä maalaa presidentistä mielenkiintoisen kuvan.

Vuonna 2014, vuosi Venäjän homopropagandalain käyttöönoton jälkeen, EU-maat olivat asettamassa Krimin valtauksen johdosta sanktioita Venäjälle. Pääministeri Jyrki Katainen ilmoitti, että myös Suomi rajoittaisi tapaamisiaan Venäjän kanssa.

Tämä ei Niinistölle sopinut. Hän selvitti Angela Merkelille erikseen, ettei hän aio olla tapaamatta Putinia.

”Hän ylläpiti kahdenvälisiä suhteita ja katsoi, että Eurooppa-neuvosto ei tee sellaisia päätöksiä, jotka veisivät häneltä harkintavaltaa”, Helsingin Sanomien haastattelema poliitikko sanoo.

Venäjän homopropagandalaki on lisännyt selvästi homoihin kohdistuvaa väkivaltaa ja syrjintää. Tuore perustuslakiuudistus taas määrittää avioliiton vain miehen ja naisen väliseksi, asettaa Venäjän lain kansainvälisten sopimusten yläpuolelle sekä takaa Putinille mahdollisuuden pysyä vallassa vielä 16 vuotta.

On selvää, että Suomen varovaisen reagoinnin takana on pelko: Venäjä on liian lähellä ja liian suuri.

Silti hiljaisuus on kohtuutonta siihen nähden, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt joutuvat pelkäämään rajan takana henkensä edestä.

Niin pitkään kuin naapurin sisäministeriö aloittaa rikostutkintoja koskien homoaiheisia emojeita, terrorisoi paikallisia ihmisoikeusaktivisteja ja antaa Tšetšenian homovainojen kidutuksineen jatkua, Suomen leppoisat kahdenväliset juttutuokiot itänaapurin diktaattorihallitsijan kanssa asettuvat irvokkaaseen valoon.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *