Trump uhkaa mitätöidä transihmiset mutta ei voi kumota faktoja
”Trumpin hallinto yrittää mitätöidä transihmisten olemassaolon”, uutisoi The New York Times viime viikolla. Kyseessä on julkisuuteen vuotanut muistio lakiesityksestä, joka pyrkii rajoittamaan Title IX -syrjintälain määritelmää sukupuolesta tarkoittamaan vain miehiä ja naisia. Obaman hallinnon aikana muotoutuneen tulkinnan mukaan laki kieltää sukupuoli-identiteettiin perustuvan syrjinnän. Se kattaisi myös ne, joiden kokemus sukupuolesta ei vastaa syntymätodistuksen merkintää.
Trumpin hallinto esittää, että transihmiset ja muunsukupuoliset jätetään syrjintälain ulkopuolelle. Sukupuoli olisi jatkossa yhtä kuin syntymätodistuksen sukupuoli, joka on ”selvä ja perustuu tieteeseen” ja jota ”ei voi muuttaa”. On olemassa vain kaksi sukupuolta, mies ja nainen, sillä selvä.
Laki mitätöisi lääketieteellisen yhteisön konsensuksen siitä, että sukupuoli on monitahoinen kokonaisuus, joka ei jakaudu selkeästi kahteen kategoriaan. Syntymässä määritelty sukupuoli ei ole mikään muuttumaton fakta.
”Vähän sama kuin väittäisi, että on olemassa vain kahdenlaisia autoja: farmareita ja citymaastureita”, kirjoittaa James Hamblin The Atlanticissa.
Todellisuudessa sukupuolikromosomien ja sukupuolielinten kirjo on valtava. Esimerkiksi intersukupuolisia lapsia on leikattu ilman heidän lupaansa vastaamaan lääkärin ja vanhempien päättämää sukupuolta. On sovittu, mikä on peniksen vähimmäispituus tai klitoriksen enimmäispituus, ja toimittu sen mukaan. Nykyisin moni lääketieteen asiantuntija pitää leikkauksia epäeettisinä ja vahingollisina.
Yhdysvalloissa on 1,4 miljoonaa ihmistä, jotka identifioituvat trans-, inter- tai muunsukupuolisiksi. Laki voisi estää heitä saamasta vakuutuksen kautta korvauksia sukupuolenkorjaushoidoista, helpottaa heidän irtisanomistaan, vaikeuttaa vuokra-asunnon saamista sekä lisätä viharikoksia, häirintää ja kiusaamista. Laki voisi teoreettisesti jopa mitätöidä sukupuolenkorjauksen myötä passiin korjatun sukupuolen.
Transihmisten itsemurhia ehkäisevään auttavaan numeroon tulleiden puhelujen määrä nelinkertaistui uutisen julkaisun jälkeen.
Minkä Obama antoi, minä otan pois
Sinänsä kehityssuunta on looginen: Trump on yksitellen poistanut sukupuolivähemmistöjen oikeuksia, joita Obama aikanaan vahvisti. Yksi niistä oli transihmisten oikeus käyttää sukupuoli-identiteettiinsä sopivaa vessaa, toinen oli vähemmistöön kuuluvien oppilaiden suojeleminen syrjinnältä. Trumpin hallinto on halunnut laajentaa ihmisten oikeutta kieltäytyä hoitamasta ja palvelemasta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä uskonnolliseen vakaumukseen perustuen.
CNN:n videoinsertti alkaa vuonna 2016 kuvatusta pätkästä, jossa Trump sanoo: ”Teen kaikkeni suojellakseni lgbtq-kansalaisiamme.”
”Se oli silloin, nyt on nyt”, kommentoi CNN:n ankkuri John Avlon.
Yksi lakiesityksen moottoreista on Roger Severino, joka vastaa Yhdysvaltain sosiaali- ja terveysministeriössä kansalaisoikeuksista. ”Kettu kanatarhan vartijana”, kuvailee lgbtqi-lehti The Advocate. Severino on tullut tunnetuksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen vihamiehenä: hän on muun muassa vastustanut tasa-arvoista avioliittolakia, yrittänyt estää transsukupuolisten ihmisten työskentelyä armeijassa sekä puolustanut homojen eheytysterapiaa. Nyt hän haluaa vielä viedä transihmisiltä ihmisoikeudet.
Ajankohta ei yllätä: muistio vuosi julkisuuteen kaksi viikkoa ennen kongressivaaleja. Trump haluaa mielistellä oikeistolaisia konservatiiviäänestäjiä polkemalla transihmisiä.
”Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen demonisointi on autoritaaristen johtajien peruspatteristoa”, kirjoittaa Anu Silfverberg Long Play -lehden uutiskirjeessä.
Populistin on helpompi voittaa, jos hän maalaa tarkan kuvan vihollisesta. Ja vihollinen on tällä kertaa sukupuoleltaan epämääräinen vähemmistön edustaja, joka uhkaa amerikkalaisia perhearvoja. Homon vielä ehkä voisi hyväksyä, mutta transsukupuoliset ovat monelle tolkun amerikkalaiselle liikaa. Trumpin hallinto tietää tämän ja haluaa hyödyntää epävarmojen äänestäjien erilaisuuden pelkoa.
Homoliikkeen pitäisi katsoa peiliin
Homojen oikeuksia ajavat järjestöt ovat osasyyllisiä tilanteeseen: transgender-aktivisti Evan Greer kuvaa The Washington Postissa yksityiskohtaisesti, kuinka järjestöt ovat systemaattisesti syrjineet ja ylenkatsoneet transihmisiä 60-luvulta lähtien siitä huolimatta, että transihmiset ovat tehneet töitä homojen hyväksi. Ei ihme, että Trump päätti heittää bussin alle juuri heidät, koska niin on tehnyt valtavirtaa mielistelevä valkoinen homoliikekin.
”On aika taistella assimiloitumisen sijaan vapautumisen puolesta. Me olemme kaikki kohteita. – – Lgbtq-yhteisön on yhdistettävä voimansa ja asetuttava haavoittuvimpien jäsentensä taakse”, Greer kirjoittaa.
Se on hyvä pointti myös sikäli, ettei Yhdysvaltain laki kiellä seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvaa syrjintää. Tästä huolimatta lakia on tulkittu oikeudessa transsukupuolisten ja homojen hyväksi, eikä Trumpin hallinnon uusi linjaus voi poistaa näitä ennakkotapauksia.
Käytännössä on vaikea nähdä, miten lakiesitystä sovellettaisiin. Ovatko yksilön oikeuksia kannattavat amerikkalaiset todella valmiita siihen, että epäselvissä tapauksissa sukupuoli voitaisiin määritellä sukupuolielimien tarkastuksella? Ja miten sukupuoli edes voitaisiin määritellä selkeästi yhdellä testillä, kuten esitys ehdottaa?
”Ei ole olemassa geenitestiä, joka määrittelisi luotettavasti ihmisen sukupuolen”, sanoo lääkäri Amy Weiner, Kalifornian yliopiston UCLA Gender Health Program -ohjelman perustaja The Timesissa.
”Sana, jota käyttäisin, on katastrofaalinen”, hän kommentoi potentiaalisen lain läpimenoa.
”Uskon ehdottomasti, että esitys menee läpi”
Lukuisat demokraattipoliitikot, kuten Hillary Clinton, Bernie Sanders ja Kamala Harris, tuomitsivat esityksen tuoreeltaan.
”Kiss my ass”, tervehti Dr. Phil Trumpia.
”Luulin, että Trump auttaisi transihmisiä. Olin väärässä”, kirjoittaa entinen Trumpin kannattaja, transsukupuolinen olympiavoittaja Caitlyn Jenner The Washington Postissa. ”Valtiomme johtaja on osoittanut täydellistä ylenkatsetta jo valmiiksi marginalisoitua yhteisöä kohtaan. Hän on sivuuttanut inhimillisyytemme. Hän on loukannut kunniaamme. – – Tätä on mahdoton hyväksyä, tämä on järkyttävää ja olen syvästi, henkilökohtaisesti loukkaantunut.”
”Trumpin kampanja lupasi palauttaa Amerikan kuvitteelliseen menneisyyteen, joka oli nykyistä suurempi ja yksinkertaisempi, ja transsukupuolisten oikeuksien kumoaminen sopii yhteen tämän lupauksen kanssa”, kirjoittaa kirjailija, journalisti Masha Gessen The Newyorkerissa.
Gessen syntyi Venäjällä ja muutti teini-iässä perheineen Yhdysvaltoihin. Hän palasi takaisin vuonna 1991 mutta lähti uudelleen Yhdysvaltoihin, kun Putin nousi valtaan. Se oli ehkä viisainta, koska Gessen oli Saska Saarikosken sanoin ”Elävä maalitaulu: juutalainen, amerikkalainen, lesbo ja intellektuelli.”
Tapasin Gessenin lyhyesti Helsingin kirjamessuilla ja kysyin, uskooko hän, että Trump saa toteutettua ehdotuksensa.
”Kyllä, ehdottomasti”, Gessen vastasi.
Nämä ongelmat lakiesitys kohtaa
Pieni valonpilkahdus pimeässä on tieto siitä, ettei lakiesitys ole vielä lähelläkään toimeenpanoa, muistuttaa asianajaja Sasha Buchert HIV-sivusto The Bodyn jutussa. Ja jos esitys menisi läpi, se tultaisiin haastamaan liittovaltion tuomioistuimessa. Viime vuosina suurin osa liittovaltion tuomareista on antanut päätöksiä, jotka puoltavat transihmisiä. Buchert työskentelee lgbtiq-ihmisten oikeuksia ajavassa Lambda Legal -järjestössä.
”Tällä hetkellä lakiesityksen suurin vaikutus transimisiin vaikuttaisi olevan sen hirveän tunteen aiheuttaminen, että he joutuvat syrjinnän kohteeksi – ja pelinappuloiksi poliittisessa pelissä vaalien alla”, kirjoittaa Tim Murphy samassa jutussa.
”Transihmiset ovat aina olleet hyökkäyksen kohteena. Tämä ei juuri muuta sitä dynamiikkaa – mutta se muistuttaa meitä siitä, että olemme sitkeitä”, jatkaa Cecilia Chung the Transgender Law Center -järjestöstä.
Oma huolestuttava signaalinsa on se, että äärioikeistolainen Jair Bolsonaro valittiin juuri Brasilian presidentiksi. Hän on sanonut, ettei hän voisi rakastaa homoseksuaalista lasta ja että jos hän näkisi kahden miehen suutelevan, hän löisi heitä.
Bolsonaroa onkin kutsuttu tropiikin Trumpiksi.
Vastaava kiihkoilija on Unkarin pääministeri Viktor Orbán, joka hiljattain kielsi sukupuolentutkimuksen oppiaineen yliopistoista.
Queer-ihmiset ja feministit ovat vuosikaudet yrittäneet laajentaa miehen ja naisen käsitteitä, jotta jokainen voisi olla mitä haluaa, kirjoittaa toimittaja Moira Donegan The Guardianissa. Ja tämä on populisteille epämieluisaa.
”Ihmiset, jotka ovat rohkeita, mielikuvituksellisia ja rehellisiä, ovat suuri uhka oikeistolaiselle ideologialle, jonka mukaan kaikkein taantumuksellisin ja rajoittavin elämäntapa on ainoa oikea vaihtoehto”, Donegan kirjoittaa.
Ehkä pitäisi vain ajatella, että pimeintä on juuri ennen aamua ja että Trumpin äänestäjät ovat keskimäärin vanhoja. Mutta sitä ennen nuorten pitäisi aktivoitua äänestämään, jotta punaniskaiset isipapat eivät pääse sanelemaan heidän ihmisoikeuksiaan. Toivottavasti tämä on yksi menneen maailman kuolonkorahduksista. Toivottavasti Masha Gessen ei ole oikeassa.