Loppu hyvin, kaikki hyvin
Pitäisi hetkellä tehdä ystävättären yrityksen kirjanpitoa, mutta ajatukset ovat muualla.
Sivusin aihetta jo eilen kommentoidessaan Kristaliinan postausta Ja tänään kampaamoni asiakas kyseli Arturin (2,5v) vointia. Saatiin jo keväällä pojalle täysin terveen paperit, vuosi lääkityksen lopetamisen jälkeen. Silti oli hurja kuulla, että isovanhemmat täällä maalla olivat jo puhuneet hätäkasteesta ja suurinpiirtein suunnitelleet hautajaisia pojallemme.
Palataan vuode 2009 joulukuuhun, kun asuimme vielä espoossa. Laskettu aika oli 13 päivä ja laivaliput varattuna jouluaatoksi, kun olimme päättäneet viettä joulun minun vanhempieni luona virossa. Poika pistikin aikataulun uusiksi kun päätti syntyä 4 päivä myöhemmin. Kaikkien papereiten järjestäminen kesti niin, että siirretiin laivaliput 5. tammikuulle. Sitä reissua ei tullutkaan. Oli uudenvuoden päivä, esikoiseni Annu (silloin 10v) sai luvan valvoa ja nukkua olohuoneessa. Minä nukuin vauvan kanssa lastenhuoneessa. Ihmettelin aamuyöstä, että poika oli niin rauhaton, kitisi vain, eikä mikään kelvannut, ihmeen lääminkin hän oli. Aamulla viidenaikaan imettäessä olin kuitenkin kahden viikon valvomisestä niin väsynyt, että en jaksanut ajatella muuta kuin nukkumista. Klo 8. Olin kumminkin sen verran huolissaan, että ilmoitin miehelleni, nyt mennään jorviin, kaikki ei ole kunnossa. En edes ymmärtänyt, että meidän olisi pitänyt omalta terveysasemalta hake lähete ensin, onneksi jorvissa otetiin vastaan ilman sitäkin ja todetiin, että aamu viideltä ne olisivat lähettäneet meidät kotiin ilman tutkimuksia. Hetken odottelun jälkeen saatiin oma huone ja pian lääkäri tuli katsomaan. Diagnoosi flunssa, sitten lääkäri pysähtyi vielä katsomaan vauvaa ja sanoi kuuntelevan sen sydäntä varmuuden vuoksi. Ja siitä alkoi kiire, vauva syliin ja tehohoito huoneeseen. Jäätiin ihmettelemään mikä nyt. Onneksi ystävällinen hoitaja tuli selittämään tilannetta. Vauvan pulssi oli 298 lyöntiä minuutissa. Päästin välillä tehohuoneeseen katsomaan vauvaa ja uusi kohtaus, vanhemmat ulos huoneesta. Kuului vaan sydäntäsärkevää vauvan itkua. Kesken kaiken vielä Annu soitti kotoa itkien, että hänen hamsteri oli kuollut.
Niin olin siis huolissaan vauvasta sairaalassa ja esikoisesta kotona. Saatiin sentään pojan sydän toimimaan kunnolla ja siirretiin osastolle. 
Niin alkoi meidän sairaala arki diagnoosilla vpk oireyhtymä eli sydämmen rytmihäiriö. Sairaalassa oli vielä muutama kohtaus ja opettelime kuuntelemaan lapsen sydäntä ja laskemaan lyönnit. Oli se hurjaa, kuulosti siltä kuin konekivääri olisi tulittanut kohtauksen aikana. Puolitoist viikkoa kävin kotona ainoastaan nukkumassa ja takaisin vauvani luokse. Saatiin tietää että kyseiseen sairauteen menehtyy suomessakin useampi vauva vuosittain. Jatkoa varten saatiin ohjeeks että kohtauksen alkamisesta 2 tunnin sisällä pitää päästä sairaalaan hoitoon.
Nyt uuden vauvan myötä olen vasta ymmärtänyt mistä lapseni jäi paitsi, koska en uskaltanut sitoutuu häneen liikaa. Kaikki hoitotoimet hoidin elettömästi, enkä pahemmin jutellut lapselleni. Kai se oli sitä menettämisenpelkoa. Koitetaan nyt ottaa se menetetty aika takaisin pienen villikon kanssa.
Tässä hän on nyt terve 2 vuotias