Laukut. Kassit. Nyssäkät ja pussakat.

Niitä ei voi koskaan olla liikaa (kuten ei myöskään kenkiä, kaulaliinoja, koruja, vaatteita..)

Itse rakastan käsilaukkuja. (Kuka ei rakastaisi?!)

Minulla ei ole mitään suosikkimerkkiä, en orjallisesti kumarra vain yhteen suuntaan, mutta tokihan ajan mittaan muodostuu ne omat mieltymykset ja niiden ympärillä sitten pyöritäänkin, kunnes katse taas harhautuu aidan toiselle puolelle ja taas mennään.

Itse kohtelen käsilaukkujani kaltoin. Jos olisi olemassa suojeluviranomainen näille, ne varmasti ottaisivat yhteyttä.

(Kuvaussessio..*Kröhöm*)

Minulle ne ovat ensisijaisesti käyttöesineitä, en osta niitä koristeiksi, vaikka niitä roikkuukin about joka huoneessa. Siinä lentää Vuittonit ja Tillanderit auton lattialle ja lasten kurakengistä roiskeita hinkataan niistä milloin milläkin. Ehkäpä paras käyttötarkoitus on ollut Guessin pienellä laukulla, jossa lemmikkisiilemme nukkui vielä meillä ollessaan. Sietäisi hävetä minun. Tiedän.

(Siilinkoti?)

Siltikään omaan ajatusmaailmaani ei mahdu sijoittaa rahaa tuhansia euroja ja olla nauttimatta niistä. Käyttöön ne on ostettu ja kerran täällä eletään.

Parhaimmat käsilaukkuideat tulevat omasta päästä. Visio jostain, minkä ehdottomasti haluan. Onko sellaista? En tiedä. Ja kun sen oikean kohtaan, sen ostan. Näin kävi mm. Tillanderin laukun kohdalla.

Haaveilin pitkään isosta, mustasta kunnon nahkalaukusta. Ei kuvioita, ei mitään ylimääräistä. Laukku, joka kestää painoa ja laukku, joka sopii mihin tahansa. Yhtenä päivänä kävellessäni Isossa Omenassa näin sen. Se oli unelmien laukku.

(Uusi rakkaus <3)

Mies mukaan, pientä sovitusta ja kirje joulupukille. Olinko tuskastuttavan määrätietoinen jankuttaessani ja unelmoidessani laukusta, vai olinko vain ollut superkiltti..joulupukki nimeltä aviomies sen aattona syliin ojensi. (Jei!)

En myöskään koskaan myy laukkujani uuden tieltä. Niillä jokaisella tarina, jokaisessa on se joku juttu, miksi olen sen itselleni haalinut. Ne ovat osa elämääni ja tyyliäni. Niistä muodostuu linja omalle muodille ja näkemykselle.

Laukuissa arvostan paljon materiaalia ja tiettyä yksinkertaisuutta. On paljon laukkuja, mitkä kummittelevat mielessä, ovat ikäänkuin ”Must Have”-listalla. Logokuosit ja monogrammit kiehtovat ja värimaailma on jotakuinkin neutraali, mutta ajattoman tyylikäs. Tylsäksikin voisi sanoa.

Näin iän myötä olen myös alkanut himoitsemaan erinäisiä Vintage-aarteita. Ja toivon, että jonain päivänä minulla on mahdollisuus näitä itselleni saada. Kun tavara on laadukas, sen suunnittelu ajatonta ja tyylikästä, sen tarina ja muoto oikeastaan vain paranee vuosien saatossa.

Kuinka hienoa onkaan pystyä sijoittamaan kymmeniä vuosia vanha Gucci vuoteen 2015? Se on muotia parhaimmillaan. Tarina menneestä, joka kohtaa tämän päivän.

(Guccin-laukku menneiltä vuosikymmeniltä. Aivan mieletön!)

(Fendi. Puolentoistavuoden odotuksen tulos, kunnes löysin tämän)

(Diorin pieni satulalaukku. Tähän on vielä etsinnässä huivi, samalla logokuosilla)

(DKNY Ihanat ja kätsyt peruslaukut)

(Guess:n iltalaukku todella pieni)

(Guess:n Messenger. Aivan jäätävän kätevä! Haaveissa on Guccin Messenger..sitä odotellessa..)

(LongChampin tummanruskea nahkalaukku. Vuosia vanha, silti kestänyt todella hyvin!)

(Ralph Lauren Ihan suosikki ravintolailloissa)

(Perus Vuitton. Varma valinta.)

(Vuitton Neverfull)

En myöskään koskaan osta mitään piraati tms. tavaraa, vaan kaikki täälläkin esittelemäni tuotteet ovat luonnollisesti 100% aitoja. En pystyisi ikinä käyttämään minkäänlaista kopiota mistään, vaikka se olisikin käytännössä kuinka aidon oloinen hyvänsä. Ostan laukut lähinnä itselleni ja itseäni ajatellen, joten kopion kantaminen ei toisi sitä samaa fiilistä kuin aito. Siitähän näissäkin on kyse.

Tunteesta.