Teille äidit ja isät
Huomaatteko joskus, että olette unohdelleet asioita? Onko teillä jäänyt kauppakassi joskus kaupan pihaan? Oletteko pukeneet aamulla kiireessä paidan väärinpäin, josta huomauttaa lopulta joku ulkopuolinen illalla. Onko vaatteenne likaiset? Onko hiukset jääneet harjaamatta? Entä oletteko unohtaneet syödä? Onko kännykkä löytynyt jääkaapista? Onko sovittu tapaaminen jäänyt välistä?
Palataan hieman ajassa taaksepäin. Viime viikkoon.
Aamu alkaa yleensä sillä kun kaksi kuukautinen vauva ilmoittaa olevansa nälkäinen ja 2v taapero tulee omasta huoneestaan unikaverit kainalossa ”äippän viereen”. Siinä me hetki yhdessä köllötellään sängyssä, jonka jälkeen noustaan ylös ja alkaa aamutoimet. Toinen koirista vinkuu tuttuun tyyliinsä, sillä on kova hätä päästä ulos. Samaan aikaan koitat vaihtaa vaippaa kahdelle pienokaiselle. Taapero ilmoittaa, että haluaa ”Mammaa! Makkaraleepää! Puuroa! Possaa (soppaa)!” Vauva alkaa itkemään. Vaihdat taaperolle päivävaatteet, jotka eivät kelpaa vaan pitää olla ”Elsa mekko ja äippän kengät”. Koirat vinkuu yhä ulos. Taapero haluaa edelleen ”Mammaaaa, äippä Mammaa!”. Itsellä on kova vessahätä ja tuntuu, että k*si leijuu korvissa asti. Lopulta taaperokin alkaa itkemään. Nyt itkee sitten molemmat lapset ja molemmat koirat vinkuu ulos. Kohta itkee ja vinkuu varmaan äitikin. Okei. Tilanne rauhoittuu, päästät koirat ulos. Sillä välin haet maitoa taaperolle ja jatkat vauvan vaipan vaihtoa. Vauva pissaa juuri puhtaaksi pestyille ja käärityille lakanoille, jotka ovat hoitoalustan vieressä. Toinen koirista karkaa ja käy p*skomassa naapurin pihalle. Hävettää. Käyt karjumassa ja juokset koiran perässä yöpaita ja aamutakki päällä, kunnes vedät Crocsit jalassa lipat lumihankeen. Hävettää enemmän. Palaat sisään. Vauva itkee, taas nälkä. Taapero on kiivennyt pöydälle ja syö pipareita, jotka ovat olleet pöydällä lasipurkissa. Otat piparit pois ja laitat aamupalan. Taapero jää syömään ”puuroa ja possaa”. Kaappaat vauvan syliin ja työnnät tissin suuhun. Koirat vinkuu. Ai niin! Ruoka unohtui antaa. Syötät vauvaa. Toinen koirista vinkuu edelleen ruokaa ja alkaa raapimaan kaapin ovea. Kiellät. Ei usko. Kiellät kovempaan, jonka jälkeen vauva hieman säikähtää. Taapero on alkanut sotkemaan puurolla pöytää ja kohta kiipeää pois syöttötuolista pöydän päälle ja alkaa tutkimaan ”äippän kynttilöitä”. Vauva nukahtaa. Viet vauvan vaunuihin nukkumaan. Nostat taaperon takaisin syöttötuoliin ja annat koirille ruokaa. Ai niin, se vessahätä. Kiirehdit nopeasti vessaan ja vaihdat sitäkin nopeampaa vaatteet. Hiukset jää edelleen harjaamatta, sillä keittiöstä kuuluu epämääräistä kolinaa. Taapero on mennyt kattilakaapille ja tehnyt ovista ”majan”. 😀 Taapero myös ilmoittaa, että ”Koira kakkaa matolle, hyyyyii! Ulos!”. Huomaat, että toinen koirista on p*skonut matolle. Hermo alkaa olemaan aika kireällä ja toteat kovaan ääneen: ”Nyt kyllä palaa käpy!”. Kohta taapero hokee: ”Äippälä palaa käpy, palaa käpy, käpy pallaa!”.
Nyt ymmärrän sen mitä tarkoittaa ”Nuku nyt, kun vielä voit!” tai ”Kannattaa tehä nyt, kun vielä ehtii!”. Jep, nykyään yhtenäiset hyvät yöunet on enää pelkkä muisto eikä aikaakaan enää ole. Kädet on täynnä töitä ja tehtävälista on loputon. Kokoajan on kiire. Kiire tehdä sitä ja tätä. Yöunien puute ei sinänsä haittaa, takana on kaksi kamalaa ja raskasta odotusaikaa (siitä lisää myöhemmin) ja rankimpien hetkien muistelu nostattaa yhä tipan linssiin. Joten vähäiset yöunet ja jatkuva väsymys on pientä muihin kokemuksiin verrattuna ja palkkahan on mitä parhain. Unenpuute kuitenkin pistää toisinaan pinnan kireälle eikä aina jaksaisi hymyillä. Onneksi lapset saa aina hymyn huulille, vaikka ”äippä on vähän väsynyt”.
Oma aika, mitä se on? Jotain syötävää kenties? Sitä ei ole nimittäin näkynyt hetkeen. Saisi edes hetken omaa aikaa, että pääsisi käymään ihan rauhassa vaikka vessassa ettei aina perässä seuraa 2v taapero ja 2 koiraa. Ovia ei auta laittaa lukkoon, nimittäin kyseessä on 70-luvulla rakennettu omakotitalo eikä lukkoja ole, joten taapero saa joka tapauksessa oven auki, vaikka olisit sen sulkenut perässä kiinni. Jos sitä omaa aikaa haluaa niin se on otettava yöunista pois. Sitten sitä saa taas yöllä herätä silmät ristissä syöttämään vauvaa eikä tiedä onko lintu vai kala. Aamulla tuntuu kuin katujyrä olisi ajanut yön aikana yli ja silmiä karvastelee. Kaduttaa, ettei tullut mentyä aiemmin nukkumaan. Jossain vaiheessa päivää väsymys hieman hellittää, mutta lepäämään ei ehdi kun taapero ei enää nuku päiväunia ja kotitöitä on vaikka muille jakaa.
Olen päässyt nyt kaksi kertaa käymään yksin kaupassa vauvan syntymän jälkeen. Kokoajan oli tunne kuin jotain puuttuisi, tuntui kuin olisin ollut alaston. Haahuilin ympäri kauppaa pää niin täynnä ajatuksia etten tiennyt mitä ostaa. Oli omituista olla yksin kaupassa. Ostoskärryihin mahtui paljon enemmän tavaraa, kun ei ollut mukana turvakaukaloa ja 2v taaperoa. Hypistelin kaikkea mitä näin ja pysähdyin tutkimaan tuoteselosteita, koska oli hetki aikaa olla yksin. Täytyi käyttää se aika hyödyksi. Takaisin kotiin ajaessa en laittanut musiikkia soimaan, vaan nautin hiljaisuudesta. Jokainen tarvitsee pienen hetken olla yksin ja rauhoittua. Sen jälkeen jaksaa taas paljon paremmin!
Tarkoitus ei ollut valittaa, ei lainkaan! Tämä on tätä arkea nyt, kaikille varmasti hyvinkin tuttua? Rakastan äitinä olemista ja lapsiani maailman eniten. Lapset ovat vain kerran pieniä ja aion nauttia ihan joka hetkestä, niistä kakkavaippojen vaihdoista ja yöheräilyistäkin. Näin kahden lapsen äitinä sitä on vaan oppinut ymmärtämään ja arvostamaan omia vanhempiaan sekä myös ihan pieniä arkisia asioita paljon enemmän mitä aiemmin. Senpä takia aionkin jättää kaiken kiireen pois ennen joulua ja nauttia jokaisesta hetkestä lasten kanssa! Aion nauttia niistä arjen pienistä asioista! Annan myös itselleni aikaa levätä hetken, otan omaa aikaa ja unohdan ne kotityöt hetkeksi! Ne voi odottaa! Tehkää tekin niin ;)
Kiireetöntä ja rauhallista joulun odotusta kaikille! <3
– Henuliini –