Sono tornata a Zena, belin !

Viisi ihanaa, mutta työntäyteistä viikkoa Toscanassa hurahtivat ohi yllättävänkin nopeasti ja kesäkuun alussa oli tiramisupakolaisen aika palata kotiin.

Viiden viikon aikana tapahtui paljon asioita, joista ehkä eniten kaipaan

• elämäni parasta biletysseuraa Arezzon yökerhossa, jossa jorattiin täysillä näiden kehitysvammaisten asukkaiden kanssa klo 23 – klo 03
• asukkaille pitämiäni italiantunteja, joiden aikana harjoiteltiin jäätelön tilaamista, pelattiin bingoa, tutustuttiin italialaisiin artisteihin ja näyteltiin ravintolaspektaakkeleita
• iltaisia kävelyreissuja kotitalolta kylän keskustaan, jossa nautittiin hyvät cocktailit ja sitten palattiin otsalamppujen valossa pikkuteitä pitkin takaisin nukkumaan
• vapaailtojen ravintolaähkyjä
• asukkaiden iloa ja energiaa ja työkavereiden läsnäoloa ja naurua
• Toscanalaisia maisemia, kyliä ja ruokaa

Jaa, ei ehkä kuulosta työnteolta, mutta vannon, että hommia tuli paiskittua hurjasti!

Tämän intensiivisen työjakson jälkeen Genovaan (genovalaisittain ”Zenaan”) palaaminen oli omituista, kaikki oli jotenkin vieraan tuttua. Äkkiä tajusin, kuinka monesta paikasta kaupunkia minulla on jo muistoja ja kokemuksia. On asioita, joista vain minä ja Genova tiedämme ja se on kutkuttavaa.

Palattuani Genovaan olen joko työskennellyt tai hoitanut työasioita taikka nauttinut ligurialaisesta lomasta. Yhä vieläkin havahdun usein erääseen ajatukseen kaahatessamme motorinolla rantatietä pitkin turkoosin meren pauhatessa vieressä: ”hemmetti, asun täällä, tämä on mun koti”. Asun paikassa, jonne lukuisat kesäturistit ryntäävät lomalle – tästä on otettava nyt kaikki hyöty irti ! Ja nyt kun suuresta tragediasta, Italian surkeasta menestyksestä jalkapallon MM-kisoissa, on vihdoin päästy yli, olemme yllättäen löytäneet paljon aikaa hauskemmille jutuille.

Esimerkiksi yhden lauantain vietimme ystävän loma-asunnolla kukkulan päällä grillaten mereneläviä, tuijottaen alas aukeavaa merimaisemaa ja illalla pelaten korttia kynttilän valossa. Yhtenä iltapäivänä ajoimme motorinolla Genovasta Savonaan juomaan mojitoja rannalle pakarat puolentoista tunnin ajomatkasta puutuneina. Kerran tuijotimme suu auki Rapallossa järjestettyä epätodellisen upeaa ilotulitusshowta. Yhtenä aurinkoisena iltapäivänä vuokrasimme kayakin kahdelle ja Mario sai meloa kovaa. Kerran taas tapasin kaksi suomalaista ystävääni Cinque Terrellä, jossa yllättäen jouduimme patikkareissun uhreiksi ja jossa palkitsimme huhkimista parilla Prosecco-pullolla ja täyteillä sinisimpukoilla. Ja kerran risteilimme paatissa unkarilaisen vieraani kanssa ihaillen Ligurian värikkäitä taloja mereltä käsin.

Kaikesta lesoamisesta huolimatta italialaisessa muutosprosessissani on kolhuja – näin se vain on, että Suomea on ikävä. Siispä varautukaa, lennot Suomeen elokuuksi on ostettu! Kolmen viikon päästä popsin lakuja ja uuniperunoita siskoni sohvalla.