Olen aina ollut sitä mieltä, että elämästä täytyy nauttia. Se nautinto minun pitäisi löytää pienemmästä annoskoosta ja pienemmistä määristä. Jos jääkaapissa on jotain hyvää, sitä ei tarvitse tunkea naamaan kaikkea heti. Meillä on miehenkin kanssa ollut vääntöä siitä, kun hänen ostamansa herkut eivät säily jääkaapissa, koska jollakulla (=MINÄ) on hillitsemätön syömähimo iltaisin.
Huomaan helposti lipsahtavani sellaiseen rytmiin, että juon vain kahvia aamusta iltapäivään, ja koko ilta menee syödessä. Levy suklaata helposti katoaa illalla lasten nukkumaan mentyä. Jäätelöä tyhjenee kerralla koko paketti (kiusausta on helpoin vastustaa se hetki kaupassa, ei siis kannata edes ostaa sitä tuonne houkuttelemaan). Suklaavanukas katoaa kuin taikaiskusta, kun lusikka osuu sen pintaan.
Olen siis alkanut pitää kunnollista rytmiä syömiseen, syön aamiaisen, lounaan ja päivällisen, ja silloin iltapalaksi ei tarvitse syödä koko päivän kaloreita. Mieliteot ovat hiipuneet ainakin alustavasti. Olen siis sallinut halutessani itselleni pienen suklaan tai muutaman keksin tms, mikä ei kuitenkaan kumoa kaikkea vaivaa, jonka olen nähnyt ruokamäärien ja kalorien tarkkailussa.
Minulla oli tänään oikein mukava päivä, mieliala oli positiivissävytteinen taas pitkästä aikaa. Ystävän näkeminen oli ihana yllätys, hän tuli aamupäivällä käymään ja pidimme pienen vertaistukituokion näin kahden masennuksesta kärsineen (ehkä liian paljon itseltään vaativan) äidin kesken. Huolien jakaminen toi hyvää mieltä, kahvia juotiin ja juoruttiin. Tulin siinä sanoneeksi, että olisi mukava täältä kotoa päästä vähän uloskin välillä, ja ystävä ehdotti lounasta, ja sehän kävi minulle.
Salaattipöytä Järvenpään Huilissa oli oikein maistuva, eikä näin painoa tarkkailevana tullut syötyä liikaa, vaikka houkutus siihen oli suuri. Tietysti perunasalaattia terveellisempääkin ruokaa on olemassa, mutta kuten sanoin, painonhallinta ei tarkoita kaikesta nautinnosta kieltäytymistä! Normaalisti olisin varmaankin ottanut jotain lisää ja syönyt itseni ihan ähkyyn, mutta kylläisyyden kokemus tuleekin vähän viiveellä, ja olin kahvin jälkeen aivan kylläinen ja nautin ateriasta suunnattomasti. Käyn todella harvoin missään ulkona syömässä, joten tämä oli todella ihana käänne vähän synkeään viikkoon.
Tämä nyt oli ehkä tylsä yleiskatsaus tähän, miten näen oman painonhallintani ja yritän pysyä motivoituneena ja tsempata itseäni. Pian on viikonloppu, huomenna menen vielä töihin henkilökohtaisena avustajana.
Ensi viikolla katsotaan miten yksivuotiaan päiväkodin aloitus menee, tuntuu kamalalta laittaa lapsi niin pienenä hoitoon, mutta vaihtoehtoa ei tunnu juuri olevan. Ainakin jokaviikkoinen lastenhoitajan arpajaiset (mummit, kummit yms) loppuvat siihen ja voin mennä töihin rasittamatta läheisiä. Työkin on minulle tärkeä aihe, mutta siitä ehkä jossain vaiheessa lisää.
