”Ormai sei diventata italiana!”

Erään keskustelun lopputulema oli se, että minua ei enää lasketa ulkomaalaiseksi, vaan minusta on käytännössä tullut italialainen. Onhan mulla italialainen nimikin. (En alkanut väittää, että Milena on oikeastaan slaavilaista alkuperää.)

Minulla on kuitenkin vahvaa todistusaineistoa pohjoisesta alkuperästäni:

1. Saatan tyytyväisenä syödä aamupalaksi eilisen pizzan jämät! (Poikaystävän mielestä tämä on inhottavinta maailmassa. Oikea italialainen ei voi kuvitella syövänsä muuta kuin makeaa aamulla.)

2. Joka Suomen vierailulta raahaan kassikaupalla Italiaan eksoottisia tarvekaluja, kuten juustohöylän, ”kunnon sakset” (=Fiskars), vaihtopäitä tiskiharjaan ja jotain kissanpissan makuisia mustia pastilleja.

3. Minulla ei ole ajokorttia, aivan kuten suurella osalla suomalaisista ystävistäni! (Siis mitä?! Miksi ei? Millä sitten meet ulos?!)

4. Minulla ei ole tarvetta jakaa kaikkea kaikkien kanssa, vaan haluan pitää jotkin asiat yksityisinä, enkä halua myöskään kuulla esimerkiksi puolitutun yksityiskohtaisia synnytyskertomuksia.

5. Olen kasvissyöjä jo pienestä pitäen, kuten suurin osa suomalaisista ystävistäni ja perheenjäsenistäni. (Mitä?! Mitä sä sitten syöt?! Eikö Suomessa osata valmistaa hyviä liharuokia?! Mitä äitisi sanoo?!)

6. Suomalainen peruskoulujärjestelmä on muovannut minusta oikean monitaiturin: osaan laittaa ruokaa, osaan tehdä käsitöitä, osaan soittaa useampaa instrumenttia, puhun viittä kieltä.

7. Poistun kotoa usein märillä hiuksilla. (Jos näin käy, niin en pääse korttelia pidemmälle, kun joku tulee varoittamaan minua saamasta colpo d’aria:n ja kuolemantaudin!)

8. Riisun automaattisesti kengät kun tulen omaan tai jonkun kotiin ja velvoitan kaikki kyläilijät tekemään saman. (Oikea italialainen lampsii sen kummempia miettimättä kengät jalassa sisällä matoilla. Tai jos aivan pakko, niin käyttää hajustettuja kovapohjaisia kotitohveleita.)

9. Huomaan usein olevani ainoa, joka noudattaa ja huomauttelee liikennesäännöistä. Odotan liikennevalojen vaihtumista, vaikka ketään ei näkyisi. Fillaroidessa koitan pysyä suunnilleen kaistalla ja välttää suhahtelemasta oikealta. 

10. Joskus minun on saatava olla yksin ja hiljaa. (Oikea italialainen ei kaipaa omaa tilaa ja hiljaisuuskin on vain kiusallista. Eristäytyminen muista on kummallista ja viittaa automaattisesti masennukseen tai koti-ikävään.)