"Joo, ei nää sun munasolut täältä kyllä hevillä näytä irtoavan."
- Niin.
"Oliks sulla jotain kysyttävää vielä?"
- Tota... Mites se... niinku... lapsen saaminen? Voinko mä tulla raskaaksi?
"Sen näkee sitten kun sulla on parisuhde, mutta voi olla, että tarvitset todennäköisesti vähän enemmän apua. Aloitetaan nyt näin kevyemmin ensin."

Kuukautiset on aina olleet vähän sekaisin. Nyt loppuvuodesta ne sekosi ihan kunnolla ja äiti sai ylipuhuttua, että nyt voisi olla hyvä hetki käydä gynellä katsomassa, onko siellä kaikki hyvin. Olihan siellä, pääosin, mutta ilmeisesti munasolujen irtoamisessa on jotain ongelmaa. Lääkäri ei selittänyt sen tarkemmin, että miksei ne irtoa, mistä hän näkee sen ettei ne irtoa ja mitäs nyt, enkä tietenkään tajunnut itse kysyä. Jäin vain jumiin siihen ajatukseen, että en voi ehkä saada lapsia. Olen vauvakuumeillut 17-vuotiaasta saakka ja pelännyt, että jospa raskaaksi tuleminen ei onnistuisikaan niin helpolla kuin kuninkaallisilla, jotka on pääsääntöisesti 2kk häistä paksuna.

Hain apteekista hormonipillerit ja hoito-ohjeet ja mietin siinä, mitenkä helvetin absurdia tämä kaikki on. Ikisinkkuna se lapsenhankinta ei ole koskaan ollut mitenkään virallisesti asialistalla, katotaan sitten joskus kun on parisuhde ja aika on parempi. 35-vuotiaana hakeudun yksin lapsettomuushoitoihin, ellei mitään ole sitä ennen tapahtunut, mutta siihenhän on vielä aikaa. Nyt yks kaks mulla onkin hormonipillerit ja hoito-ohjeet, että mitenkä valmistellaan keho vauvaa varten, sitten kun se joskus on ehkäkaimahdollisesti tullakseen.

Manailin äidille ääneen, että tämä varmasti nostaa niitä osakkeita sinkkumarkkinoilla. Vauvakuumeinen nainen, joka saattaa tarvita enemmän tai vähemmän rankat lapsettomuushoidot edes hedelmöittyäkseen, saatika sitten vielä onnistua pitämään sen alkion elossa vauvaksi asti, on varmasti todella haluttua kamaa niillä sinkkumarkkinoilla. Sitten vielä ne pillerit. Sain lääkkeitä kolmea kuuria varten, jonka jälkeen ilmeisesti vähän aikaa katsellaan, alkaako keho toimia itsekseen. Jollei, niin sitten varmaan uusi gynekäynti, lisää pillereitä ja taas katsellaan. 

Eikä mulla ole edes sitä miestä vielä!

Yritän ajatella tämän homman niin, että kun aloitan tämän kehoni hoitamisen jo nyt, se on mahdollisesti kunnossa ja valmiina sitten kun parisuhde löytyy ja lasten hankinta on ihan oikeasti ajankohtainen. Kukaan ei kuitenkaan kertonut meneekö tähän hoitamiseen pari kuukautta, pari vuotta vai vielä kauemmin. Pään sisällä kummittelee kuitenkin se ajatus, että mitäs jos en koskaan voi saada lapsia. Ahersin kuitenkin itselleni etuajassa tutkinnon valmiiksi, joten nyt voisin periaatteessa olla valmis myös siihen parisuhteeseen. Vähän kutkuttaa, että tuleva vuosi voisi olla mun vuoteni. Ja kuka tietää, ehkä se lapsikin tulisi melkein kuin itsestään.

Mietin hetken ennen otsikkoa, että oliko nämä ihan oikeasti koko elämäni kamalimmat treffit. Niitä huonoja kokemuksia siis on jokunen, joissa mies on esimerkiksi ihan kauhea urpo, kemiat ei kohtaa ollenkaan tai sitten "sanavalmis ja huumorintajuinen" mies ei sano koko treffien aikana muuta kuin moikka ja heippa. Mutta kyllä nää menee sinne kärkeen.

Oon ollut vuosia sinkku. Keskittynyt töihin ja kouluun, eikä ole oikeastaan ollut edes jaksamista yrittää kenekään kanssa mitään. Kevyt kenttäflirtti on aina kivaa, mutta sitten kun niistä ei ole tullut mitään sen enempää tai sitten siitä on tullut katastrofi, niin se jotenkin vähentää sitä kiinnostusta edes treffailla. Rehellisesti sanoen deittailuelämäni on kuiva kuin Saharan autiomaa. Ei minkäänlaista vipinää yhtään missään.

Olin opiskelijajärjestön pikkujouluissa ja tapasin siellä sitten ihan mukavan oloisen tyypin. Opiskelen kaupallista alaa ja mies oli itse hiljattain valmistunut samalle alalle, joten siitäkin riitti puhuttavaa. Juteltiin ja se sitten kysyi, haluaisinko lähteä sen kanssa viikonloppuna vaikka syömään. Lupauduin, koska sen kanssa oli mukava jutella ja mietin, että olisi kerrankin hauskaa kokea sellaiset kliseiset illallistreffit, syödä hyvää ruokaa, juoda punaviiniä ja jatkaa iltaa toisen asunnolla. 

Laittauduin nätiksi, suihkautin vähän Lancomen hajuvettä korvan taa ja olin kunnollisen treffiseuralaisen näköinen. Sovittiin, että hän tulee hakemaan mut autolla oven edestä ja näin tapahtuikin. Autossa mies kehaisi, että näytän nätiltä ja tuoksun taivaalliselta. Täydellinen alku illalle siis. Olo oli nätti, mies oli ihana ja oli ehkä vähän perhosiakin vatsassa. Tuitui. Ja apua, miten hyvännäköinen se oli! 

Saavuttiin ravintolaan, tilattiin alkukeitot, vettä ja viiniä ja pääruoaksi pihvit. Ravintola oli hieno, mutta palvelu ei ihan ollut kohdillaan sinä iltana. Mä kuulun niihin perisuomalaisiin ihmisiin, jotka ei valita ravintolassa pikkuasioista. Jos tilaan kypsän pihvin ja se onkin medium plus, se on ihan ookoo mulle. Siitä tietysti huomautan, jos annos on ihan kokonaan väärä, jos tilaan kanaa ja saankin kalaa.

No, tarjoilijat meinasi unohtaa meidän viinin, mutta toimittivat sen sitten pahoitellen, kun kysyin kohteliaasti, että saadaanko me se viinipullo. Mies purnasi jo vähän siinä, että saatiin paskaa palvelua näinkin tasokkaassa ravintolassa, ilta ihan pilalla. Minä kuittasin, että tällaisia sattuu, ei tämä nyt mikään iso ongelma ollut. Seuraavaksi saatiin sitten ruoat. Mies oli sitä mieltä, että sen pihvi ei ollut medium miinus ja pyysi tarjoilijan paikalle. Sillä tarjoilijalla oli joku vamma kasvoissa, joku osittainen halvaus tai kehitysvammaa tai jotakin. Sellainen, että sen huomasi kyllä, mutta ei estänyt kommunikointia tai asiakaspalvelua.

Mies ilmoitti melko suorasukaisesti, että hän ei tuollaista paskaa syö, hänen annoksensa pitää valmistaa alusta uusiksi, samoin minun, koska ei ole reilua että mun pihvi jäähtyy hänen ruokiaan odotellessa. Tarjoilija tietysti kysyi, että mikä miehen ruoassa oli vikana ja tarjoutui sitten viemään hänen annoksensa keittiöön ja minun annoksen lämpölampun alle, jotta se pysyy lämpimänä. Mies ärähti tarjoilijalle, että hänhän just kertoi, että hänen pihvinsä ei ole medium miinus ja hän tilasi sen nimenomaan medium miinuksena! Seuraavaksi se haukkui ravintolan palvelun, alkaen siitä viinitilauksesta ja lopulta totesi tälle tarjoilijalle, ettei sitä ole "esteettisesti mukava katsella" ja olisi parempi jos me saataisiin toinen tarjoilija, tuolla naamalla ei ole sopiva salipalveluun, vaan pitäis olla keittiön puolella tai jossain, ettei asiakkaat nää. Niiltä menee muuten ruokahalu.

Olin niin järkyttynyt ja nolona, etten tiennyt miten päin olisin. Näin sen tarjoilijan ilmeestä, että nyt sattui ja se pahoitti mielensä. Enkä yhtään ihmettele, olisin minäkin pahoittanut ja pahoitankin, mikäli joku tulee kommentoimaan mun ulkonäköä noin kamalalla tavalla. Olisin halunnut pyytää siltä tarjoilijalta anteeksi siinä paikassa, mutta se tilanne oli jotenkin niin absurdi, etten saanut sanaa suustani. Tarjoilija kuitenkin piti pokerinsa aika hyvin, pahoitteli ja vei meidän ruoat keittiöön. Mies edelleen tuhahteli, että mitenkä huonoa palvelua me ollaan saatu ja hän pistää kyllä Facebookissa yhtä tähteä tälle ravintolalle ja laittaa palautetta, kun meidän ilta on pilattu. Siinä kohtaa sain sanottua, että sinä oot ainoa joka meidän illan pilasi.

Kaiken tämän lisäksi siihen tuli salivastaava kysymään, että mikä täällä oli hätänä ja voiko hän jotenkin auttaa. Mua hävetti siinäkin kohtaa aivan suunnattoman paljon. Mies antoi myös salivastaavalle palautetta, että hän odottaisi parempaa palvelua tällaisessa paikassa ja kyllä meidän pitäisi jotain hyvitystä saada, kun ensin mokattiin viinitilaus ja sen jälkeen pääruoatkin. Mä yritin rauhoitella miestä ja sanoin sille salivastaavalle, että ei me tarvita mitään hyvityksiä, virheitähän sattuu kaikille, ei se mitään. Olisin halunnut vajota pöydän alle tai tehdä sellaisen dramaattisen poistumisen, missä heitän viinit miehen naamaan ja haukun sen pystyyn, mutta en jotenkin saanut itseäni liikkeelle. En jotenkin ymmärtänyt, enkä ymmärrä vieläkään, että joku voi toimia noin.

Oon itse tehnyt aspahommia opiskelujen ohella ja tiedänhän minä, että siellä liikkuu kaikenlaista kusipäätä, on niitä omallekin kohdalle sattunut, mutta jotenkin se, että tuollainen käytös tulee omasta seurueesta oli ihan järkyttävää. Oon jostain lukenut, että ihmisestä kertoo paljon se tapa, miten hän kohtelee palvelusväkeä. Olisko alkuperäinen fraasi ollut jotakin tyyliin "kuninkaasta kertoo kaiken se, miten hän kohtelee alamaisiaan" ja siitä on sitten muotoiltu tuollainen modernimpi versio, eli miten kohtelee asiakaspalvelijoita. Pointti siinä oli, että jos kohtelee asiakaspalvelijoita aivan kusipäisesti tai ylimielisesti, on todennäköisesti ylimielinen kusipää oikeassakin elämässä. Allekirjoitan väitteen ihan täysin.

Iltahan päättyi lopulta niin, että salivastaava toi meille uudet ruoat, pahoitteli (ja minä hoin, että ei se mitään, ei se mitään) mutta ei saatu mitään pahoittelua kummempaa hyvitystä. Olin ihan tyytyväinen siihen, koska eihän paskaa käytöstä pidä palkita. Se vain ruokkii tällaisia tolloja ratkaisemaan kaikki tilanteet huutamalla ja meuhkaamalla. Sitä aiempaa tarjoilijaa ei enää nähty, mikä mun mielestä on vähän harmi, koska olisin halunnut pyytää siltä anteeksi. Toisaalta ymmärrän kyllä ihan hyvin, miksei sitä näkynyt.

Ei otettu jälkiruokaa, koska miehen mielestä "meidän ei kannata tuhlata tähän paikkaan enää senttiäkään". Mies maksoi laskun ja heitti mut kotiin. Pihalla sanoin sille ihan suoraa, että me ei tavata enää uudelleen, koska me ei selkeästi olla samalla aaltopituudella keskenämme. Oudointa tässä oli, että mies vaikutti olevan ihan rehellisen ymmällään siitä, että en halua enää tavata tai pitää siihen mitään yhteyttä.

Viime päivinä on uutisoitu oikeuteen joutuvasta julkkiksesta, jota syytetään kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta. Julkkis itse tavallaan myöntää, että jotain on ehkäkaimahdollisesti saattanut tapahtua, mutta toisaalta myös kieltää mitään tapahtuneen. Julkkiksen mukaan "kukaan muu kuin syyttäjä ei ole katsonut, että asia tulisi viedä tuomioistuimeen käsiteltäväksi."
Seksuaalinen ahdistelu on kuitenkin asianomistajarikos, mikä tarkoittaa siis sitä, että virallinen syyttäjä ei voi nostaa syytettä ilman asianomistajan suostumusta. Näin siis periaatteessa, muutamia lakiteknisiä poikkeuksia kuitenkin on, jolloin syyttäjä voi viedä asian oikeuteen ilman asianomistajan suostumustakin. 

Itse seurailen tätä keissiä mielenkiinnolla, koska tässä tullaan todennäköisesti määrittelemään edes jonkinlaista rajaa seksuaalisen ahdistelun ja törpön käytöksen välille. Mutta voiko sille määrittää lain puitteissa rajat, vai onko seksuaalinen ahdistelu enemmän yksilön henkilökohtainen kokemus? Esimerkiksi ylinopeutta on helppo tulkita. Jos rajoitusmerkissä on 80km/h ja kuljettaja ajaa 120km/h, tapaus on selvä. Mutta missä tilanteessa esimerkiksi rintojen näyttäminen on seksuaalista ahdistelua, eikä "hauska vitsi" ? Onko toisen vartalon arvostelu seksuaalisessa mielessä ahdistelua vai "hauskaa läppää" ? Voidaanko siihen määritellä jotain aikarajaa? Ensimmäinen perseelle taputtelu on junttia käytöstä, toinen kerta ahdistelua? Hyvä ohjenuora on, että ellet tunne toista ihmistä niin hyvin, että tiedät alapäävitsien tai perseelle taputtelun olevan ok, älä tee niin.

Seksuaalinen ahdistelu kirjattiin rikoslakiin omana nimikkeenään vasta 2014, eikä ainakaan julkisuudessa ole käsitelty kovin montaa aiheeseen liittyvää tapausta. Viimeisin tunnettu tapaus taitaa olla kahden kansanedustajan pikkujoulujen jälkimainingit, joissa toinen suuteli toista väkisin. Seksuaalisen ahdistelun lisäksi tässä tuomittiin myös pahoinpitelystä, sillä uhrille oli aiheutunut tekotilanteessa kipua. Korvausten osuudesta 1000 euroa oli pahoinpitelystä ja 400 euroa ahdistelusta. Tällöin uhri sai järkyttävän määrän paskaa niskaansa siitä, että oli vienyt asian eteenpäin, kun "se oli vain pikku pusu, olisit pussannut takaisin."

Nämä herättävät aina melko rajua keskustelua puolesta ja vastaan. Toiset ovat valmiita ristiinnaulitsemaan syytetyn heti ensimmäisten syytösten tultua julki, vaikka olisi kohtuullista odottaa oikeuden päätöstä. Samat ihmiset usein syyllistävät myös neutraalimpia keskustelijoita ahdistelun hyväksymisestä ja uhrin syyllistämisestä. Sitten on heitä, jotka ihan oikeasti syyllistävät uhria. Uhri haluaa kuitenkin vain rahaa tai julkisuutta, tuhota hyvän tyypin maineen, ihan oma vika, mitäs pukeutui / käyttäytyi noin. Todella paljon perseilyä tai seksuaalista ahdistelua sivuutetaan sillä, että "pojat on poikia" ja vedotaan siihen, että onhan se nyt kiva, kun joku kehuu sun vartaloa tai nainen näyttää pyytämättä tissit.

Monet naiset, minä mukaan lukien, ovat kokeneet seksuaalista ahdistelua tai epämiellyttävää käytöstä.
Monet naiset, minä mukaan lukien, antavat asian usein mennä ohi ja ajattelevat, että olipa törppöä käytöstä, en kyllä tule tänne enää uudelleen, jos tää on aina tällaista.
Monet naiset, minä mukaan lukien, tietävät miten paskalta se tuntuu, kun sua ei uskota. Kun syyllistetään, että olit pukeutunut väärin, olit baarissa, olit humalassa, tykkäät kumminkin.
(seksuaalinen ahdistelu koskee myös miehiä ja muunsukupuolisia, mutta kirjoitan tätä omasta näkökulmastani)

Totta kai se on realistista, ettei jokaikistä väärää kommenttia tai perseelle taputtelua voi viedä oikeuteen asti. Etenkin somemaailmassa tapahtuu paljon kunnianloukkaukseksikin määriteltäviä kommentteja, esimerkiksi huorittelu, mutta poliisin on mahdotonta valvoa ja rankaista jokaista huorittelijaa. Sama pätee seksuaaliseen ahdisteluun. Jokaisesta perseelle taputtelusta on hyödytöntä ilmoittaa poliisille, mutta siitä voi ilmoittaa tekijälle itselleen ja selittää, miksi tuo ei ole todellakaan okei. Siitä voi kertoa työyhteisössä esimerkiksi esimiehelle tai jollekin ylemmälle, tarvittaessa luottamusmiehelle tai ammattiliittoon. Suurin osa seksuaalisesta ahdistelusta kitkettäisiin sillä, että ihmiset ihan oikeasti ajattelisi ensin ja toimisi vasta sitten. Sillä, että ihmiset oppisi kunnioittamaan toisten rajoja.

Toivoisin kuitenkin, että kävi tässä miten kävi, ihmiset jättäisi somelynkkaukset suorittamatta ja antaisi oikeuslaitoksen tehdä työnsä. Suomesta löytyy muutama ikävä julkinen lynkkauskampanja, mitkä on päättyneet syytetyn kannalta huonosti, kuten vaikka Matti Inkinen ja Teri Niitti.

(hoi! Kuten aiemmin totesin, aihe saattaa herättää melko voimakkaita reaktioita. Jos kommentoit, ole kiltti ja tee se asiallisesti kiitos, vaikka olisitkin eri mieltä minun tai jonkun muun kommentoijan kanssa.)

Täällä ei varmaan ole ketään, joka ei olisi jotain kautta kuullut Ensitreffit Alttarilla -ohjelman yhdestä pariskunnasta, joilla ei vain tunnu yhteiselo luonnistuvan. Siis Rosa ja Eetu. Siinä missä monet tuntuvat syyttävän räiskähtelevää Rosaa kaikesta, Ilta-Sanomien kommentissa käännettiin osa tilanteesta myös Eetun niskaan. 

"Tähän mennessä Rosa on tuntunut suhteessa haastavalta osapuolelta, jolle mikään ei yksinkertaisesti riitä. Hän on ollut tyytymätön kaikkeen ja hakenut syytä Eetusta. Suhde vaatii kuitenkin aina kaksi osapuolta, ja Eetun rooliksi on jäänyt kiltti, kitaraa soittava ja myötäilevä aviomies, joka on mieluiten hiljaa, jos ei ole mitään hyvää sanottavaa. (--) Mutta rajansa on toki kiltteydelläkin. Eetu on jotenkin viimeiseen asti hyvätapainen, toista kunnioittava herrasmies, joka ei halua aiheuttaa konfliktia. Mutta joskus konflikti saattaisi olla paikallaan."

Eetu on kiltti, kitaraa soittava, vähän jeesjees-miesmäisyyteen taipuva kaveri. Todennäköisesti Eetua luonnehdittaisiin sanoilla "ihan kiva, mutta..." Utulalla on tässä pointti, mutta valitettavasti se menee monella juttua kommentoivalla lukijalla reippasti yli korvien. Tiedän, iltapäivälehtien lukijakommentteja ei pitäisi koskaan lukea, ainakaan ilman aspiriinia, mutta minkäs teet. 

Kommenteista poimittuja:

"Naiset haluavat kiltin miehen lastensa isäksi, ei kumppaniksi."
"Ei kelpaa normi työssäkäyvä mies nykyään.Täytyy olla jännämies joka ei todellakaan käy töissä eikä edes päästetä.Pari linnatuomiota on vaan plussaa.Jännää olla kun on vähän draamaa kokoajan kotona.Toisin kun normi miehen kanssa jonka kanssa elämä menis tylsästi hyvin."
"Ei tietenkään halua. Silloin ei voi valittaa ystävättärille kuinka kamalaa on ja kuinka hirveä sika mies on. Eikä voi ottaa elämäntehtäväkseen miehen ohjaamista naisen haluamiin suuntiin ! Vankiloista ja murhamiehistäne parhaat löyty. Johan kirjetulva sen todistaa !"
"Eivät halua. Meille Eetun kaltaisille on tarjolla elättäjän osa, jos on sen virheen tehnyt, että lapsia on mukana kuviossa. Muuten tarjolla on marinaa ja hapanta naamaa."

Mun mielestä tässä menee nyt iloisesti puurot ja vellit sekaisin. Ensinnäkin, kiltteyteen ei pidä sekoittaa jämäkkyyden puutetta tai persoonattomuutta. Itse en ole tavannut yhtäkään naista, joka tietoisesti haluaisi kumppanikseen pahoinpitelijän tai rikollisen. Naiset haluavat useimmiten ihan normaalin, mukavan miehen, jonka kanssa on turvallista olla ja joka pystyy kommunikoimaan / omaamaan mielipiteitä. Mikään ei ole ärsyttävämpää, kuin yrittää onkia toiselta mielipiteitä tai kommentteja asiaan ja vastaus on aina "Noemmätiä, ihasama", koski se sitten lastenhankintaa, asunnon tai auton vaihtoa tai ravintolaa.

Vastaavasti myös monet nämä keskustelupalstojen "kiltit" miehet tuntuu suhtautuvan naisiin jotenkin aggressiivisesti, että se on yksinomaan niiden naisten vika, kun eivät huoli minusta, vaan ottavat jonkun vankilasta karanneen murhamiehen, kun naiset tarvii jännän miehen. Vahvalla veikkauksella väitän, että se suurin syy miksei naisille kelpaa, johtuu ihan siitä omasta asenteesta. Jos jatkuvasti suhtautuu naisiin joko huorina tai telaketjufeministilesboina, niin ei se kyllä intohimoja herätä tai anna minkäänlaista perustaa parisuhteelle. 

...sitä tuppaa saamaan päivänsä niin täyteen ohjelmaa, ettei asiaa ehdi miettiä. Sitä jotenkin tietää, että ne hiljaiset hetket on kaikista pahimmat, kun alkaa miettiä liikaa.

Sain tiedon kaverin kuolemasta tuntia ennen töihin lähtöä. Ensimmäisiä ajatuksia oli, että eikö tästäkin olis voinut ilmoittaa etukäteen, että olisi osannut varautua tai vaikka ohittaa asian ennen töitä. Sitten tajusin, että harvemmin kenenkään kuolemaan pystyy varautumaan ennakolta, että tänään se tapahtuu. Vartti ennen töihin lähtöä olin itkenyt naamani punaiseksi ja silmät turvoksiin. Luojalle kiitos meikkivoiteesta ja valokynästä. Onneksi tänään oli vain muutaman tunnin palaveri. Pidemmästä päivästä olisin soittanut, että en kykene tänään. Ajattelin sen pari tuntia sinnitellä ja olla itkemättä. Ei kukaan tuntunut huomaavan mitään, ei ainakaan sanonut.

Onnistuinkin siinä. Jossain vaiheessa palaveria mietin, että kaveri kuoli muutama tunti sitten ja täällä minä vain keskustelen paremmista viestintätavoista, ihan kuin ei mitään. Palaverin jälkeen suuntasin suoraa syömään. Facebookia selaillessa meinasi vähän tulla itku silmään, koska se kaveriporukan suru on niin yhteinen. Mietin, miten kaverit pärjäävät. Miten kaverin vanhemmat pärjäävät. Syönnin jälkeen tein mutkan kotiin, sieltä suoraa treenaamaan ja kauppaan. Autossa kuuntelin radiota ja Novalla puhuttiin kuolemasta. Siellä soi joku Johanna Kurkelan haikea biisi ja Didon Here with me. Vaihdoin kanavaa. Mutta onnistuin kuitenkin menemään koko päivän niin, että se suru pysyi piilossa. Ei kukaan olisi arvannut, että sain tänään suruviestin.

Lasken itseni enemmänkin tapakristityksi, mutta tuossa lähellä on kaunis, vanha kirkko ja sen hautausmaa. Ostin hautakynttilän ja kävin sytyttämässä sen muualla pois nukkuneiden muistokivellä. Halusin toivottaa kaverille hyvää matkaa tai rauhaa, mutta ne kaikki tuntui jotenkin turhilta ja vääriltä. Ei sille voi toivottaa hyvää matkaa, eihän se ole mihinkään Dubaihin lähdössä. Eikä rauhaa, ei nyt olla 60-luvulla.

Toivoin kuitenkin hiljaa mielessäni kaverille rauhaa ja kivuttomuutta. Niitä se eniten kaipasi.

Mulla on ollut vauvakuume suunnilleen 17-vuotiaasta saakka. Viime aikoina oon myös nähnyt hyvin vauvapainotteisia unia. Usein niissä on vielä samansuuntainen idea, minulla on lapsi, mutta jotenkin onnistun aina kadottamaan sen tai sille käy huonosti.

Eräässä unessa Johanna Tukiainen kidnappasi lapseni suoraa sairaalasta ja esitteli sen lehdissä omanaan. Jostain syystä en ollut tajunnut asiaa (siis sitä, että lapsi oli kadonnut) ennen kuin näin sen Seiskan kannessa. Unessa jouduin Tuksun kanssa huoltajuuskiistaan, koska en voinut todistaa, että lapsi oli ihan oikeasti minun.

Toinen uni oli hyvin Titanic-henkinen, johtuen edeltävänä iltana katsotusta leffasta. Olin laivalla lapseni kanssa ja laiva alkoi kallistumaan. Ihmiset meni ihan paniikkiin, minäkin, ja sitten siellä väkijoukossa kadotin lapseni. Yritin etsiä sitä, mutta se oli ihan mahdotonta. Lopulta juoksin pelastusveneeseen yksin.

Oon puolitosissani miettinyt munasolujeni pakastamista tai keinohedelmöitystä yksin. Just hiljattain luin lehdestä, että mitä lähemmäs kolmeakymppiä (ja sen yli) mennään, sitä hankalammaksi muodostuu kumppanin löytäminen, sekä sen todennäköisyys. Myös lastensaanti vaikeutuu koko ajan. Se kolmenkympin rajakaan ei ole mikään kiveen hakattu. On ihmisiä, jotka menevät naimisiin 25-vuotiaina ja ovat takaisin sinkkumarkkinoilla 35-vuotiaina.  Tiedän, että pärjäisin lapsen kanssa myös yksin, monet muutkin pärjää, miksi en siis minä? Eihän se kuitenkaan ideaali tilanne olisi, lähtökohtaisesti haluan tulla raskaaksi parisuhteessa ja niin, että lapsi on kummankin puolesta toivottu ja haluttu. Tietysti elämä voi aina heittää kärrynpyörää, vaikka lapsi syntyisikin vakaaseen parisuhteeseen, voin silti päätyä yksinhuoltajaksi.

Lapsihaave on kuitenkin sellainen asia, mistä en ole valmis tekemään kompromisseja parisuhteessa. Tässä iässä se pitää ottaa puheeksi jo heti alussa, ennen kuin suhteesta ehtii edes kehittyä mitään sen vakavampaa. En näe mitenkään järkeväksi tuhlata aikaa sellaiseen "no emmä tiiä kattellaan nyt sit tässä joskus..." -vastaukseen, koska se lastensaannin aikaraja tulee vastaan naisella, eikä miehellä. 

Oon asettanut oman henkisen takarajani 35:een vuoteen. Jos olen sinkku ja lapseton vielä silloin, alan hyvin suurella todennäköisyydellä selvittelemään näitä lapsettomuushoitoja yksin. Jos kaikki menisi henkilökohtaisen suunnitelmani mukaan, olisin ensi vuonna raskaana. Hyvin suurella todennäköisyydellä se ei kuitenkaan mene minun suunnitelmani mukaan, mutta saahan sitä toivoa.

Tavoitteena on valmistua vielä tämän vuoden puolella, niin sitten voisin ehkä löytää aikaa seurustelullekin. Tällä hetkellä tuntuu, etten edes jaksa repiä aikaa vielä parisuhteellekin. Työ, koulu ja se palautumisaika vuorotyöstä vievät niin ison osan henkistä kapasiteettiani. Jos tässä olisi jo olemassaoleva parisuhde, se olisi eri asia. Silloin tuntee sen toisen osapuolen. Näin sinkkuna sen joutuisi kuitenkin aloittamaan ihan nollasta, tutustumisvaiheet ja tapailuvaiheet, jolloin se vaatii sen oman ponnistuksensa ja ajatuksia sekä aikaa.

"Njam mikä kaunotar :) Et kai suutu jos kysyn ootko posliini ;) "

"Haluaisin tunkea suhun jotain 30 senttistä ja paksua... takaapäin..."

"Uuh mikä kissa ;) Tässä olis 27v/180cm/88kg seikkailunhaluinen ja varattu jääkiekkoilija..."

"Saisko sun rintojen väliin tulla?"

...ja niin edelleen.

MISSÄ HELVETISSÄ NE NORMAALIT MIEHET OVAT?!

No okei, on siellä ainakin yksi sellainen. Oon kuluttanut sairaslomaani laittelemalla sille muutamia viestejä. Pakko kyllä hämmästellä, että mikä mies ihan rehellisesti luulee, että joku noista neljästä lainauksesta olisi hyvä keskustelun avausrepliikki? Meneekö ne baarissakin naisen luo, koputtaa olkapäähän ja kysyy, että voinko laueta neidin rintojen väliin?

Ja toisena tuo "Olen varattu mies, harrasta villiä seksiä kanssani."
Ehkä se toimii joillekin naisille, mutta minulle ei. Jos aloittaa suhteen toisena naisena ja jossain vaiheessa päätyy ensimmäiseksi naiseksi, on melko varmaa, että miehen takataskusta saattaa löytyä kymmenen muutakin naista. Mä olen aina ollut sitä mieltä, että parisuhteen avainasia on uskollisuus. Jos homma ei toimi, niin eroa ensin, vaihda sänkyä vasta sitten. Pettäminen ei koskaan tunnu kivalta.

Pitäisiköhän ottaa baariin viivotin mukaan ja mennä kysymään jokaiselta mieheltä, että kuinka pitkä sulla on erektiossa?

retards-we-all-know-one.jpg

Hautajaisissa, yleensä kesken muistotilaisuuden (ja -puheen):

"Vaikka Pertti eli pitkän elämän, hän kamppaili myös ankaran diabeteksen kanssa..."
- Höö! Niin meidän Maunollakin on diabetes! Muistaako kaikki meidän Maunon, se opiskelee nyt siellä Perähikiällä, Maunollakin on diabetes! Diabetes mainittu! Torilla tavataan!"

Häissä:

"Höhöhö, nyt se on sitten Mikkokin tossun alla, vai pitäiskö sanoa tussun, höhöhö!"
"Muistat nyt sitten Marjaana vahtia kaulimen kanssa tota Mikkoo, ettei se vaan lähe minnekään pillurillumareissulle, höhöhö."

Valmistujaisissa:

"Meidän Mauno opiskelee siellä Perähikiällä, muistaako kaikki meidän Maunon? Maunosta tulee automaatioasentaja tai joku injenjööri nyt kumminkin, höhö. Sitten tommoset *valmistuneen ammatti tähän* keittelee siellä meidän Maunolle kahvia, höhöhö."

Mikä tahansa kerta, kun ko. sukulaiset pääsetetään vaeltamaan vapaasti:

"Inglesissä sillon vuanna ysikuus, kun Maunoki oli ihan pieni, niin viina oli meinaan helevetin halpaa!"
"Käytiin tossa Tallinnassa. Kaljalava makso vitosen ja litra Absolutia euron! Otettiin kymmenen pulloo ja vedettiin puolet niistä, sekä kolme viskipulloo, sillä kahden tunnin paluumatkalla, höhöhöhöhöhöhöhö."

Sillon, kun yritän keskustella kahdestaan jonkun kanssa, vaikka äitini:

"Niin ne pääsykokeiden tulokset tulee viimestään heinäkuun alus--"
- Jaa mitä?! Mitä??!!
"Ei mitään..."
- Pääsykokeistako sä puhuit? Meidän Mauno opiskelee siellä Perähikiällä! Mauno! Perähikiä! Automaatioasentaja! AAÄMKOO! Mauno!
(Äiti: Juu, MJ:llä oli kanssa just muutama päivä sitten pääsykokeet. Se haki nyt kanssa ammattikorkeakouluun.)
- Jaa hait vai? No sinne on kyllä tosi vaikea päästä, ne kokeet on hirveän hankalat, meidän Mauno opiskelee Perähikiällä! Ammattikorkeakoulussa, AAÄMKOOSSA!
"Mmm... Oli meitä tuossa nyt joku viissataa pääsykokeissa, sinne otettiin kaikki hakijat..."
- Sillon kun meidän Mauno haki Perähikiälle, niin sinne tuhatkolmesataa haki, yheksänkymmentä otettiin pääsykokeisiin ja vaan kakstoista pääsi sisään! Meidän Mauno oli yksi niistä!

**

Houkuttaa kerta kerralta enemmän ottaa kirves mukaan tällaisiin sukuhäppenkinkeihin.
Saan noista junttijorinoista ihan järkyttävän myötähäpeäaallon, siis pelkästään siksi, että jaan osittain saman geenipoolin tällaisten ihmisten kanssa. Raivostuttaa uskomattoman paljon, kun ihmisillä ei ole alkeellisiakaan käytöstapoja. Kenelle tulee mieleen kertoa jonkun toisen valmistujaisissa, että valmistuit muuten ihan paskaan ammattiin? Tai hautajaisissa keskeyttää muistopuhe ja kertoa saattoväelle, että meidän Maunolla on muuten diabetes kanssa, höhöhö. Tai häissä veistellä morsiusparille jotain alatyylisiä pilluvitsejä?

AARGH!

Minun sukuni ainakin. 

Täti #1 soitteli eilen sisarelleen, eli äidilleni. Pakollisten kuulumisten jälkeen armas tätini pääsi siihen pääpointtiin, MJ on muuten edelleenkin sinkku ja onhan se nyt ihan kamalaa, kun tuossa iässä ei ole miestä ja lapsia, onko se joku lesbo?

Kerrotaan ja painotetaan nyt tähän väliin, että äiti puolustaa aina sinkkua kuopustaan. Totta kai sekin haluaisi, että löydän jonkun, haluanhan minäkin, mutta ei se ole kertaakaan epäillyt suuntautumistani tai että mussa olisi jotakin vikaa.

Valitettavasti tätini ei ole yhtään samaa mieltä. Sen mielestä mä olen vastuuton hulttio, mutta se ei tunnu osaavan päättää jakelenko mä piparia jokaiselle vastaantulijalle, vai olenko köyttänyt nirsouksissani jalkani pysyvästi yhteen. Serkun muksun ristiäisissä tarjouduin pitelemään pikkukääröä sen aikaa kun vanhemmat hoiteli vielä viimeisiä juoksevia asioita. Tykkään vauvoista kovasti ja olisihan sellainen oma pikkuinen aivan mahtava juttu. Koska olen itsekin täti ja kummitäti, niin mulla on jonkin verran kokemusta muksuista. Tiedän ainakin miten niitä pidellään.

Heijailin pikkuista ja kutittelin sitä poskista (ja olin ihan vauvamoodissa lässyttelemässä sille... ♥) kun nurkasta kuuluu: "Älä sitten vaan pudota sitä, se ei ole mikään lelu!"
Ignoorasin tuon lauseen ja juttelin sitten toisen sukulaisen kanssa siitä, että olisihan se kiva kun olisi itselläkin tämmöinen. Mainitsin, että pitäisi vaan ensin löytää se hyvä mies, jonka kanssa tällaisen pikkumussukan sitten tekisi.
Sitten kuuluu pilkallinen kommentti, sellaisella väännetään-idiootille-rautalangasta -äänellä. "Voi kuule MJ. Kun ne lapset tarvii vastuullista aikuista."

Se itse asiassa loukkasi minua, mutta en viittinyt reagoida siihenkään mitenkään. Kyseessä oli kuitenkin ristiäiset. Mä en kuitenkaan ole mikään vastuuton ihminen, mahdolliset lapsetkin haluan elättää itse, enkä vanhempieni pussilla. Mun mielestä siitä todistaa jo sekin, että en oo hypännyt sänkyyn ensimmäisen vastaantulijan kanssa, vain sillä perusteella että haluan seksiä ja lapsia. Mä oon aina ollut sitä mieltä, että harrastan seksiä vain sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa on jotain tunnesidettä ja oikeasti sitä haluan. Mä olisin todella huono yhden illan jutuissa. Joillekin ne sopii, mulle ei. Kiinnyn liikaa ja sen jälkeen tulee sellainen olo, että olen vain jonkun tyypin oma seksilelu, lihakimpale.

Ilmeisesti kuitenkin sinkkuus ja lapsettomuus on merkki siitä, että oon jonkinlainen hulttiotyttö. Mua ärsyttää, koska mä olen opiskellut itselleni useamman ammatin (toisin kuin tätini kersat, joilla ei ole sitä ensimmäistäkään) ja oon esimerkiksi melko raitis. En tupakoi ja juon alkoholiakin hyvin harvoin. Haluaisin saada toivottuja lapsia, terveeseen parisuhteeseen. Haluaisin elättää ja hoitaa lapseni itse, etten ole lykkäämässä niitä isovanhemmille hoitoon joka viikonloppu, koska äidin pitää päästä radalle.

Tämä tekee minusta sitten vastuuttoman hulttion.
Tai ehkä syy on tatuoinneissa. Kyllähän joku saarnasi hiljattain, että saatana luikertelee sisäämme tatuointien kautta.
Tätini kersoilla on kaikilla kymmenen kertaa enemmän tatuointeja, kuin minulla, joten tuo teoria taisi mennä siinä.

Hautajaisissa

"Kyllä se olisi hyvä, että sinäkin esittelisit miehen, ennen kuin koko suku kupsahtaa ympäriltä."
"Alma-tätikin kuoli yksin. Varo vain."
"Ajattelitkos antaa äidillesi lapsenlapsia ennen kuin hänestäkin aika jättää?"
"Katso miten hienosti Mikko tukee Maijaa. Jos sinullakin olisi mies, niin olisi sitten olka jota vasten nyyhkyttää."

Häissä

"Koskas sinun häitä päästään tanssimaan?"
"On ne Mikko ja Maija vaan hieno pari. Käykö kateeksi?"
"Nyt ne heittää morsiuskimppua! Juoksehan eturiviin, että saat varmasti kopin."
"Kyllä se tuonikäisen jo kans pitäis..."
"Mikäs se on, kun ei ole vielä miestä esitelty?"
"Vanhanpiian ikäraja oli ennen muinoin 21. Siitä on sunkin kohdalla jo jokunen vuosi..."
"Ootkos käynyt jo tutustumassa sulhasen kavereihin? Bestman oli ihan hyvännäköinen, eikö?"

Ristiäisissä

"Voi että, Maija ja Mikko sai esikoisensa vain vuosi häiden jälkeen. Siinä sitä suvunjatkamisen mallia!"
"Eikös olisi ihan kiva, jos olisi tuollainen oma pikku käärö?"
"Tiesithän, että nainen on hedelmällisimmillään siinä parikymppisenä?"
"Sinun iässäsi minulla oli jo kolme lasta ja neljäs tulossa!"
"Miehet ne voi tulla isäksi vielä vanhoilla päivillään, mutta naisilla tulee aikaraja vastaan. 35 on se kriittinen ikävuosi."
"Niitä vauvoja on kyllä hankala tehdä ilman miestä."
"Lyylikin niin onnellinen lapsenlapsesta. Etkö sinä yhtään ajattele äitiäsi, kyllähän sekin mummuksi haluaisi!"

Edellämainitut kommentit ovat ihan aitoja. Nimet on muutettu, mutta muutoin sukuni naiset ovat harvinaisenkin herkkäsanaisia puuttumaan mustan lampaansa elämään. Nainen parhaassa lisääntymisiässä ja yhä sinkku, se on aivan ennenkuulumatonta tässä suvussa, hyihyi. Tässä joitakin vuosia tätä samanlaista jargonia kuunnellessa oon ruvennut miettimään, että uskaltaako tähän sukuun edes ketään miestä tuoda näytille. Sehän raadellaan elävältä, ellei jälkeläisiä rupea kuulumaan melkein heti papin aamenen jälkeen.

Se papin aamenhan pitää kuulua ennen jälkeläisiä.

Käväisin baarissa viikonloppuna. Muistin hyvin nopeasti, miksi en käy usein baareissa.
Mä en juo kovinkaan paljoa. Tätä reissua ennen taisin ottaa alkoholia parisen kuukautta sitten. Tein kesällä itselleni jonkun drinkin ja nautin auringosta. Tämän lisäksi en voi sietää liian humalaisia ihmisiä. Mun mielestä sellainen ördäämiskänni ja "vittu ööh vittu!" -kännit ei tee miehestä mitenkään haluttavaa.

Kohtuudella on ihan ok ottaa, eikä mua haittaa jos miehellä silloin tällöin lipsahtaa pienen kännin puolelle, mutta en mä kenenkään lapsenvahdiksi rupea. Tämä pätee myös kavereihin. Ei ketään tietenkään yksin jätetä ja meillä on sopimus, että huonoon kuntoon itsensä vetänyt saatetaan kotiin. Ketään ei jätetä toikkaroimaan yksin helvetillisessä humalassa, koska siinä voi sattua kaikenlaista. Mutta en mä silti jaksa viettää hauskaksi tarkoitettua iltaa vessassa pitämässä kaverin hiuksia kun se oksentaa, tai kuunnella kun toinen itkee jotain kymmenen vuoden takaisia juttuja. Mä en ymmärrä miksi pitää juoda alkoholia, jos sitä ei osaa käyttää kohtuudella ja joka baari-ilta tai kotibileet päättyvät siihen, kun yksi itkee nurkassa jotain 10-15 vuotta sitten tapahtuneita asioita. Esimerkiksi vaikka sitä, että joskus ala-asteella on sanottu rumasti ja itsetunto on edelleen vähän heikkona. Rähinäkännit ja pelimieskännit on kanssa automaattinen turn off.

Baarireissuni saldo:

¤ baari täynnä rähinä-, pelimies- ja liikakännissä olevia ihmisiä. Sattui poikkeuksellisen huono päivä mennä baariin, vaikka se tuttu olikin. Yleensä siellä ei asiakkaat ole ihan noin perseet olalla, vaan suurin osa ihan mukavia tyyppejä. Nyt kävi päinvastoin.

¤ jos jäi yksin pitämään pöytää, siinä oli pian monta yrittäjää, jotka lupailivat kaikenlaista ilmaisista drinkeistä rahaan ja helvetin hyvään seksiin. Kieltäydyin. Sanoin tykkääväni vain helvetin huonosta seksistä.

¤ tissin tai perseen kourijoita. Eräs sankari yritti ujuttaa kätensä mun hameen alle tanssilattialla. Nappasin sitä ranteesta kiinni ja sanoin, että jos sen käsi menee mun hameen alle, niin reiluuden nimissä mun polveni uppoaa sen haaraväliin. Tähän listaan lasketaan myös kuivahinkkaajat. Mä en voi sietää sitä, jos tanssilattialla joku mies esittää läimivänsä mun persettä tai harrastavansa mun kanssa seksiä. Se ei ole seksikästä eikä kiihottavaa, vaan ällöttävää. Inhoan sitä, jos mies ottaa sellaisen "tanssi, huora!" -asenteen ja käyttäytyy kuin jokainen nainen olisi huora ja haluaisi harrastaa seksiä tämän itsestään liikoja luulevan tyypin kanssa.

¤ kokonaan oma ryhmänsä ovat miehet, jotka eivät ymmärrä, että EI tarkoittaa todellakin ei. Oman kokemukseni mukaan enemmistö näistä on ulkomaalaisia miehiä, jotka luottavat liikaa omaan vetovoimaansa ja siihen, että ulkomaalaisuus on suomalaistyttöjen keskuudessa valtti ja merkki varmasta saannista. On siellä toki kantasuomalaisiakin, joista osa turvautuu tuohon samaan uskomukseen ja lähestyy naisia rallienglannilla.
"Helou mai neim is Maik änd ai äm from Ameerika, Nyyjork. Juu aar veri bjuutiful wumen. Wud juu laik ty hävö trink wit mii? Duu juu want ty däns?"

¤ kahden edellisen yhdistelmä: Väijyjät.
Joo, kiva että on sinnikkyyttä, mutta EI tarkoittaa todellakin ei. Yksi kuivahinkkaaja ei uskonut tätä yksinkertaista sanaa, eikä ymmärtänyt edes kansainvälistä käsimerkkiä, joten ilmoitin tyypille meneväni vessaan. Tämä heppu saattoi mut vessaan ja jäi oven taakse päivystämään. Istuin naistenvessan sohvalla varmaan puoli tuntia ja jätkä kökötti edelleen oven takana. Lopulta annoin kavereille narikkalapun, nämä hakivat mun takin ja poistuttiin baarista sillä välin kun tämä jätkä poikkesi tiskillä.

Näitä epätoivottuja lähestyjiä voi yrittää karkoittaa erilaisilla keinoilla. Yksi naisen käyttämä kikka on se perinteinen "sori mä oon lesbo" -lause. Itse en tuota käytä ja harva mies tuota varmaan enää uskoo. Miespuolinen kaverini on oikeasti homo ja sitä oli kerran baarissa tullut iskemään hyvännäköinen nainen ja kaveri oli sitten ihan rehellisesti kertonut olevansa miehiinpäin. Se kertoi tämän jokaiselle naiselle, joka sitä tuli iskemään, ja sai hyvin nopeasti liikanimekseen Sipuli, koska sai naiset itkemään :D

Itse olen kerran odotellut baarin ulkopuolella kaveriani, kun kylkeen liimautui jotain limaisia setämiehiä kyselemään, että mitä sä täällä palelet noin lyhyessä hameessa ja he kyllä mielellään lämmittäisi. Mä olen aika hyvä kielissä ja eri aksenttien matkimisessa, joten vastasin venäläisellä aksentilla "Njet bonimai, russki." Osaan muutaman hassun fraasin oikeasti venäjää ja loppu on silkkaa siansaksaa. Siitähän mies innostui, se sanoi kaverilleen, että tämähän on Venäjältä  ja se rupesi kertomaan mulle rallienglannilla, että hän on tehnyt töitä Venäjällä, mistä päin mä olen. Vastasin "Moskva" ja mies selitti, että hän on tehnyt enemmäkseen Pietarissa hommia. Vastailin da ja njet aina sopiviin väleihin, kunnes miehet lähtivät.

Vaikka kyynisenä en uskokaan siihen, että voisin baarista löytää miehen, niin kyllä siellä joskus tapaa ihan mukavia tyyppejä. Mä itse arvostan sitä, että jos mies tulee baarissa juttelemaan, se tekee sen suhteellisen selvinpäin ja tietää mitä tekee. Tykkään myös, että jos mies pyytää puhelinnumeroa tai Facebook-kaveruutta, se muistaa seuraavana päivänä kuka mä olen. Sellainen mies, jonka keskustelu on "VITTU!" verbinä, subjektiivina ja objektiivina, ei sytytä. "Vittu shä oot ihhan vhitun khaunish ja vhittu mä shanon, et vhittu thää baari on kyl et ihan vhitun kauniita naishia thäällä, kato nyt vhittu Mika miten vhitun hyvännäköinen muija!"

• Oot vaan ihan liian nirso!

- Todellakin. Leijonien ensimmäisen hyökkäysketjun vasen laitahyökkääjä, 187cm pituutta, 90 kiloa, jäänsiniset silmät ja maitokahvin väriset hiukset. Vapaa-aikanaan mies neuloo, harrastaa balettia, pelaa rugbya, moottoripyöräilee, lumilautailee ja korjaa moottorikelkkoja. Vähempään ei tyydytä. 

• Miten sä voit olla vielä sinkku? Sä oot niin ihana!

- Sitä minäkin ihmettelen.

• kaveripoikabonus: Jos mä olisin sinkku, niin kyl mä seurustelisin sun kaa.

- Paitsi silloin kun viimeksi olit sinkku. Tai sitä edellisellä kerralla. Tai sitä ennen. Tosin itse en kyllä kovin herkästi kannata kavereihin sekaantumista. Jos homma räjähtää käsiin, niin asiat vain vaikeutuvat ihan liikaa.

• Ootko kokeillut nettideittailua?

- Todellakin! Ei koskaan enää. Täytyy joskus kirjoitella näistä megahyvistä nettideittikokemuksistani...

• Meidän täytyy NYT löytää sulle mies!

- Yleensä tämän lauseen jälkeen lähdetään baariin, missä kaveri pimppaa sinkkua jokaiselle vastaantulevalle miehelle tai sitten ruvetaan selaamaan jotain suomi24:n treffisivustoa ja mietitään, että mikä olis "Ihan sun näköinen mies!"

• Sun pitäis käydä ulkona enemmän, ei sua kotoa tulla hakemaan.

- Käydä tarkalleen ottaen missä? Onko olemassa joku luola, minne yksinäiset sinkut kokoontuvat jokaisena täydenkuun yönä? Käyn töissä, kaupassa, salilla, kadulla, baarissa, leffassa, festareilla, kavereilla...

• Sun pitää vaan *tekeminen tähän*

- Laihduttaa. Leikata hiukset. Värjätä hiukset. Hankkia uusia vaatteita. Ostaa sellainen toppi. Alkaa käyttämään tällaisia farkkuja. Hankkia harrastus. Kiinnostua moottoripyöristä. Oppia korjaamaan autosi.

• Sit kun sä seurustelet, niin tuut vielä toivomaan, että olisit yhä sinkku.

- Jos joudun parisuhteessa toivomaan, että olisin sinkku, lopettaisin sen suhteen. Sillä ei selkeästi ole tulevaisuutta.

• Susta tulee vielä sellainen crazy cat lady.

- Montakohan kissaa tarvitaan viralliseen kissamummon leimaan? 5? 500? Tietäisin tähän yhden nettideitin älynväläyksen kissoista ja sinkkunaisista, mutta säästetään se sinne toiseen postaukseen.

• Pelottaako, ettet sä ikinä löydä sitä oikeaa / mene naimisiin / saa lapsia?

- Ei pelottanut ennen tätä kommenttia. Loppuyö meneekin sängyssä pyöriskellen ja miettien, kuinka monta hedelmällistä vuotta tässä vielä on edessä. Lisäpaniikkia yleensä aiheuttaa ne "naisen hedelmällisyys muuten laskee koko ajan" -kommentit. Eli jos löydän tästä päivästä lukien 3v päästä miehen, me ollaan 5v päästä naimisissa ja keskustellaan lapsista, esikoinen syntyy 7v päästä ja toinen 11v päästä ja... IIK! AIKA EI RIITÄ!
Näiden mielikuvien takia yritän olla miettimättä tätä.

• Maailmassa on jokaiselle se yksi oikea.

- Mitäs jos se käveli jo kertaalleen ohi ja totesi, että tuollaista mä en huoli? Tai on kuollut?

• Nooooh, mites ne miesasiat? ;) Onko ketään, no miksei oo?

- Kysyit tätä jo kuukausi sitten. Länsirintamalta ei mitään uutta. Seuraavassa kuussa saat ihan saman vastauksen.

• Huh, onneksi mä en ole sinkku! Varmaan hirveän hankalaa / yksinäistä / stressaavaa / jotainmuuta.

- vakiovastaukseni: "Onneksi mä en seurustele. Siis te ihan tosi riitelitte wc-renkaasta kolme tuntia?"