Ladataan...
Todella jossain

Täällä ei varmaan ole ketään, joka ei olisi jotain kautta kuullut Ensitreffit Alttarilla -ohjelman yhdestä pariskunnasta, joilla ei vain tunnu yhteiselo luonnistuvan. Siis Rosa ja Eetu. Siinä missä monet tuntuvat syyttävän räiskähtelevää Rosaa kaikesta, Ilta-Sanomien kommentissa käännettiin osa tilanteesta myös Eetun niskaan. 

"Tähän mennessä Rosa on tuntunut suhteessa haastavalta osapuolelta, jolle mikään ei yksinkertaisesti riitä. Hän on ollut tyytymätön kaikkeen ja hakenut syytä Eetusta. Suhde vaatii kuitenkin aina kaksi osapuolta, ja Eetun rooliksi on jäänyt kiltti, kitaraa soittava ja myötäilevä aviomies, joka on mieluiten hiljaa, jos ei ole mitään hyvää sanottavaa. (--) Mutta rajansa on toki kiltteydelläkin. Eetu on jotenkin viimeiseen asti hyvätapainen, toista kunnioittava herrasmies, joka ei halua aiheuttaa konfliktia. Mutta joskus konflikti saattaisi olla paikallaan."

Eetu on kiltti, kitaraa soittava, vähän jeesjees-miesmäisyyteen taipuva kaveri. Todennäköisesti Eetua luonnehdittaisiin sanoilla "ihan kiva, mutta..." Utulalla on tässä pointti, mutta valitettavasti se menee monella juttua kommentoivalla lukijalla reippasti yli korvien. Tiedän, iltapäivälehtien lukijakommentteja ei pitäisi koskaan lukea, ainakaan ilman aspiriinia, mutta minkäs teet. 

Kommenteista poimittuja:

"Naiset haluavat kiltin miehen lastensa isäksi, ei kumppaniksi."
"Ei kelpaa normi työssäkäyvä mies nykyään.Täytyy olla jännämies joka ei todellakaan käy töissä eikä edes päästetä.Pari linnatuomiota on vaan plussaa.Jännää olla kun on vähän draamaa kokoajan kotona.Toisin kun normi miehen kanssa jonka kanssa elämä menis tylsästi hyvin."
"Ei tietenkään halua. Silloin ei voi valittaa ystävättärille kuinka kamalaa on ja kuinka hirveä sika mies on. Eikä voi ottaa elämäntehtäväkseen miehen ohjaamista naisen haluamiin suuntiin ! Vankiloista ja murhamiehistäne parhaat löyty. Johan kirjetulva sen todistaa !"
"Eivät halua. Meille Eetun kaltaisille on tarjolla elättäjän osa, jos on sen virheen tehnyt, että lapsia on mukana kuviossa. Muuten tarjolla on marinaa ja hapanta naamaa."

Mun mielestä tässä menee nyt iloisesti puurot ja vellit sekaisin. Ensinnäkin, kiltteyteen ei pidä sekoittaa jämäkkyyden puutetta tai persoonattomuutta. Itse en ole tavannut yhtäkään naista, joka tietoisesti haluaisi kumppanikseen pahoinpitelijän tai rikollisen. Naiset haluavat useimmiten ihan normaalin, mukavan miehen, jonka kanssa on turvallista olla ja joka pystyy kommunikoimaan / omaamaan mielipiteitä. Mikään ei ole ärsyttävämpää, kuin yrittää onkia toiselta mielipiteitä tai kommentteja asiaan ja vastaus on aina "Noemmätiä, ihasama", koski se sitten lastenhankintaa, asunnon tai auton vaihtoa tai ravintolaa.

Vastaavasti myös monet nämä keskustelupalstojen "kiltit" miehet tuntuu suhtautuvan naisiin jotenkin aggressiivisesti, että se on yksinomaan niiden naisten vika, kun eivät huoli minusta, vaan ottavat jonkun vankilasta karanneen murhamiehen, kun naiset tarvii jännän miehen. Vahvalla veikkauksella väitän, että se suurin syy miksei naisille kelpaa, johtuu ihan siitä omasta asenteesta. Jos jatkuvasti suhtautuu naisiin joko huorina tai telaketjufeministilesboina, niin ei se kyllä intohimoja herätä tai anna minkäänlaista perustaa parisuhteelle. 

Ladataan...
Todella jossain

...sitä tuppaa saamaan päivänsä niin täyteen ohjelmaa, ettei asiaa ehdi miettiä. Sitä jotenkin tietää, että ne hiljaiset hetket on kaikista pahimmat, kun alkaa miettiä liikaa.

Sain tiedon kaverin kuolemasta tuntia ennen töihin lähtöä. Ensimmäisiä ajatuksia oli, että eikö tästäkin olis voinut ilmoittaa etukäteen, että olisi osannut varautua tai vaikka ohittaa asian ennen töitä. Sitten tajusin, että harvemmin kenenkään kuolemaan pystyy varautumaan ennakolta, että tänään se tapahtuu. Vartti ennen töihin lähtöä olin itkenyt naamani punaiseksi ja silmät turvoksiin. Luojalle kiitos meikkivoiteesta ja valokynästä. Onneksi tänään oli vain muutaman tunnin palaveri. Pidemmästä päivästä olisin soittanut, että en kykene tänään. Ajattelin sen pari tuntia sinnitellä ja olla itkemättä. Ei kukaan tuntunut huomaavan mitään, ei ainakaan sanonut.

Onnistuinkin siinä. Jossain vaiheessa palaveria mietin, että kaveri kuoli muutama tunti sitten ja täällä minä vain keskustelen paremmista viestintätavoista, ihan kuin ei mitään. Palaverin jälkeen suuntasin suoraa syömään. Facebookia selaillessa meinasi vähän tulla itku silmään, koska se kaveriporukan suru on niin yhteinen. Mietin, miten kaverit pärjäävät. Miten kaverin vanhemmat pärjäävät. Syönnin jälkeen tein mutkan kotiin, sieltä suoraa treenaamaan ja kauppaan. Autossa kuuntelin radiota ja Novalla puhuttiin kuolemasta. Siellä soi joku Johanna Kurkelan haikea biisi ja Didon Here with me. Vaihdoin kanavaa. Mutta onnistuin kuitenkin menemään koko päivän niin, että se suru pysyi piilossa. Ei kukaan olisi arvannut, että sain tänään suruviestin.

Lasken itseni enemmänkin tapakristityksi, mutta tuossa lähellä on kaunis, vanha kirkko ja sen hautausmaa. Ostin hautakynttilän ja kävin sytyttämässä sen muualla pois nukkuneiden muistokivellä. Halusin toivottaa kaverille hyvää matkaa tai rauhaa, mutta ne kaikki tuntui jotenkin turhilta ja vääriltä. Ei sille voi toivottaa hyvää matkaa, eihän se ole mihinkään Dubaihin lähdössä. Eikä rauhaa, ei nyt olla 60-luvulla.

Toivoin kuitenkin hiljaa mielessäni kaverille rauhaa ja kivuttomuutta. Niitä se eniten kaipasi.

Ladataan...
Todella jossain

Mulla on ollut vauvakuume suunnilleen 17-vuotiaasta saakka. Viime aikoina oon myös nähnyt hyvin vauvapainotteisia unia. Usein niissä on vielä samansuuntainen idea, minulla on lapsi, mutta jotenkin onnistun aina kadottamaan sen tai sille käy huonosti.

Eräässä unessa Johanna Tukiainen kidnappasi lapseni suoraa sairaalasta ja esitteli sen lehdissä omanaan. Jostain syystä en ollut tajunnut asiaa (siis sitä, että lapsi oli kadonnut) ennen kuin näin sen Seiskan kannessa. Unessa jouduin Tuksun kanssa huoltajuuskiistaan, koska en voinut todistaa, että lapsi oli ihan oikeasti minun.

Toinen uni oli hyvin Titanic-henkinen, johtuen edeltävänä iltana katsotusta leffasta. Olin laivalla lapseni kanssa ja laiva alkoi kallistumaan. Ihmiset meni ihan paniikkiin, minäkin, ja sitten siellä väkijoukossa kadotin lapseni. Yritin etsiä sitä, mutta se oli ihan mahdotonta. Lopulta juoksin pelastusveneeseen yksin.

Oon puolitosissani miettinyt munasolujeni pakastamista tai keinohedelmöitystä yksin. Just hiljattain luin lehdestä, että mitä lähemmäs kolmeakymppiä (ja sen yli) mennään, sitä hankalammaksi muodostuu kumppanin löytäminen, sekä sen todennäköisyys. Myös lastensaanti vaikeutuu koko ajan. Se kolmenkympin rajakaan ei ole mikään kiveen hakattu. On ihmisiä, jotka menevät naimisiin 25-vuotiaina ja ovat takaisin sinkkumarkkinoilla 35-vuotiaina.  Tiedän, että pärjäisin lapsen kanssa myös yksin, monet muutkin pärjää, miksi en siis minä? Eihän se kuitenkaan ideaali tilanne olisi, lähtökohtaisesti haluan tulla raskaaksi parisuhteessa ja niin, että lapsi on kummankin puolesta toivottu ja haluttu. Tietysti elämä voi aina heittää kärrynpyörää, vaikka lapsi syntyisikin vakaaseen parisuhteeseen, voin silti päätyä yksinhuoltajaksi.

Lapsihaave on kuitenkin sellainen asia, mistä en ole valmis tekemään kompromisseja parisuhteessa. Tässä iässä se pitää ottaa puheeksi jo heti alussa, ennen kuin suhteesta ehtii edes kehittyä mitään sen vakavampaa. En näe mitenkään järkeväksi tuhlata aikaa sellaiseen "no emmä tiiä kattellaan nyt sit tässä joskus..." -vastaukseen, koska se lastensaannin aikaraja tulee vastaan naisella, eikä miehellä. 

Oon asettanut oman henkisen takarajani 35:een vuoteen. Jos olen sinkku ja lapseton vielä silloin, alan hyvin suurella todennäköisyydellä selvittelemään näitä lapsettomuushoitoja yksin. Jos kaikki menisi henkilökohtaisen suunnitelmani mukaan, olisin ensi vuonna raskaana. Hyvin suurella todennäköisyydellä se ei kuitenkaan mene minun suunnitelmani mukaan, mutta saahan sitä toivoa.

Tavoitteena on valmistua vielä tämän vuoden puolella, niin sitten voisin ehkä löytää aikaa seurustelullekin. Tällä hetkellä tuntuu, etten edes jaksa repiä aikaa vielä parisuhteellekin. Työ, koulu ja se palautumisaika vuorotyöstä vievät niin ison osan henkistä kapasiteettiani. Jos tässä olisi jo olemassaoleva parisuhde, se olisi eri asia. Silloin tuntee sen toisen osapuolen. Näin sinkkuna sen joutuisi kuitenkin aloittamaan ihan nollasta, tutustumisvaiheet ja tapailuvaiheet, jolloin se vaatii sen oman ponnistuksensa ja ajatuksia sekä aikaa.

Ladataan...

Ladataan...
Todella jossain

"Njam mikä kaunotar :) Et kai suutu jos kysyn ootko posliini ;) "

"Haluaisin tunkea suhun jotain 30 senttistä ja paksua... takaapäin..."

"Uuh mikä kissa ;) Tässä olis 27v/180cm/88kg seikkailunhaluinen ja varattu jääkiekkoilija..."

"Saisko sun rintojen väliin tulla?"

...ja niin edelleen.

MISSÄ HELVETISSÄ NE NORMAALIT MIEHET OVAT?!

No okei, on siellä ainakin yksi sellainen. Oon kuluttanut sairaslomaani laittelemalla sille muutamia viestejä. Pakko kyllä hämmästellä, että mikä mies ihan rehellisesti luulee, että joku noista neljästä lainauksesta olisi hyvä keskustelun avausrepliikki? Meneekö ne baarissakin naisen luo, koputtaa olkapäähän ja kysyy, että voinko laueta neidin rintojen väliin?

Ja toisena tuo "Olen varattu mies, harrasta villiä seksiä kanssani."
Ehkä se toimii joillekin naisille, mutta minulle ei. Jos aloittaa suhteen toisena naisena ja jossain vaiheessa päätyy ensimmäiseksi naiseksi, on melko varmaa, että miehen takataskusta saattaa löytyä kymmenen muutakin naista. Mä olen aina ollut sitä mieltä, että parisuhteen avainasia on uskollisuus. Jos homma ei toimi, niin eroa ensin, vaihda sänkyä vasta sitten. Pettäminen ei koskaan tunnu kivalta.

Pitäisiköhän ottaa baariin viivotin mukaan ja mennä kysymään jokaiselta mieheltä, että kuinka pitkä sulla on erektiossa?

Ladataan...
Todella jossain

Hautajaisissa, yleensä kesken muistotilaisuuden (ja -puheen):

"Vaikka Pertti eli pitkän elämän, hän kamppaili myös ankaran diabeteksen kanssa..."
- Höö! Niin meidän Maunollakin on diabetes! Muistaako kaikki meidän Maunon, se opiskelee nyt siellä Perähikiällä, Maunollakin on diabetes! Diabetes mainittu! Torilla tavataan!"

Häissä:

"Höhöhö, nyt se on sitten Mikkokin tossun alla, vai pitäiskö sanoa tussun, höhöhö!"
"Muistat nyt sitten Marjaana vahtia kaulimen kanssa tota Mikkoo, ettei se vaan lähe minnekään pillurillumareissulle, höhöhö."

Valmistujaisissa:

"Meidän Mauno opiskelee siellä Perähikiällä, muistaako kaikki meidän Maunon? Maunosta tulee automaatioasentaja tai joku injenjööri nyt kumminkin, höhö. Sitten tommoset *valmistuneen ammatti tähän* keittelee siellä meidän Maunolle kahvia, höhöhö."

Mikä tahansa kerta, kun ko. sukulaiset pääsetetään vaeltamaan vapaasti:

"Inglesissä sillon vuanna ysikuus, kun Maunoki oli ihan pieni, niin viina oli meinaan helevetin halpaa!"
"Käytiin tossa Tallinnassa. Kaljalava makso vitosen ja litra Absolutia euron! Otettiin kymmenen pulloo ja vedettiin puolet niistä, sekä kolme viskipulloo, sillä kahden tunnin paluumatkalla, höhöhöhöhöhöhöhö."

Sillon, kun yritän keskustella kahdestaan jonkun kanssa, vaikka äitini:

"Niin ne pääsykokeiden tulokset tulee viimestään heinäkuun alus--"
- Jaa mitä?! Mitä??!!
"Ei mitään..."
- Pääsykokeistako sä puhuit? Meidän Mauno opiskelee siellä Perähikiällä! Mauno! Perähikiä! Automaatioasentaja! AAÄMKOO! Mauno!
(ÄitiJuu, MJ:llä oli kanssa just muutama päivä sitten pääsykokeet. Se haki nyt kanssa ammattikorkeakouluun.)
- Jaa hait vai? No sinne on kyllä tosi vaikea päästä, ne kokeet on hirveän hankalat, meidän Mauno opiskelee Perähikiällä! Ammattikorkeakoulussa, AAÄMKOOSSA!
"Mmm... Oli meitä tuossa nyt joku viissataa pääsykokeissa, sinne otettiin kaikki hakijat..."
- Sillon kun meidän Mauno haki Perähikiälle, niin sinne tuhatkolmesataa haki, yheksänkymmentä otettiin pääsykokeisiin ja vaan kakstoista pääsi sisään! Meidän Mauno oli yksi niistä!

**

Houkuttaa kerta kerralta enemmän ottaa kirves mukaan tällaisiin sukuhäppenkinkeihin.
Saan noista junttijorinoista ihan järkyttävän myötähäpeäaallon, siis pelkästään siksi, että jaan osittain saman geenipoolin tällaisten ihmisten kanssa. Raivostuttaa uskomattoman paljon, kun ihmisillä ei ole alkeellisiakaan käytöstapoja. Kenelle tulee mieleen kertoa jonkun toisen valmistujaisissa, että valmistuit muuten ihan paskaan ammattiin? Tai hautajaisissa keskeyttää muistopuhe ja kertoa saattoväelle, että meidän Maunolla on muuten diabetes kanssa, höhöhö. Tai häissä veistellä morsiusparille jotain alatyylisiä pilluvitsejä?

AARGH!

Ladataan...
Todella jossain

Minun sukuni ainakin. 

Täti #1 soitteli eilen sisarelleen, eli äidilleni. Pakollisten kuulumisten jälkeen armas tätini pääsi siihen pääpointtiin, MJ on muuten edelleenkin sinkku ja onhan se nyt ihan kamalaa, kun tuossa iässä ei ole miestä ja lapsia, onko se joku lesbo?

Kerrotaan ja painotetaan nyt tähän väliin, että äiti puolustaa aina sinkkua kuopustaan. Totta kai sekin haluaisi, että löydän jonkun, haluanhan minäkin, mutta ei se ole kertaakaan epäillyt suuntautumistani tai että mussa olisi jotakin vikaa.

Valitettavasti tätini ei ole yhtään samaa mieltä. Sen mielestä mä olen vastuuton hulttio, mutta se ei tunnu osaavan päättää jakelenko mä piparia jokaiselle vastaantulijalle, vai olenko köyttänyt nirsouksissani jalkani pysyvästi yhteen. Serkun muksun ristiäisissä tarjouduin pitelemään pikkukääröä sen aikaa kun vanhemmat hoiteli vielä viimeisiä juoksevia asioita. Tykkään vauvoista kovasti ja olisihan sellainen oma pikkuinen aivan mahtava juttu. Koska olen itsekin täti ja kummitäti, niin mulla on jonkin verran kokemusta muksuista. Tiedän ainakin miten niitä pidellään.

Heijailin pikkuista ja kutittelin sitä poskista (ja olin ihan vauvamoodissa lässyttelemässä sille... ♥) kun nurkasta kuuluu: "Älä sitten vaan pudota sitä, se ei ole mikään lelu!"
Ignoorasin tuon lauseen ja juttelin sitten toisen sukulaisen kanssa siitä, että olisihan se kiva kun olisi itselläkin tämmöinen. Mainitsin, että pitäisi vaan ensin löytää se hyvä mies, jonka kanssa tällaisen pikkumussukan sitten tekisi.
Sitten kuuluu pilkallinen kommentti, sellaisella väännetään-idiootille-rautalangasta -äänellä. "Voi kuule MJ. Kun ne lapset tarvii vastuullista aikuista."

Se itse asiassa loukkasi minua, mutta en viittinyt reagoida siihenkään mitenkään. Kyseessä oli kuitenkin ristiäiset. Mä en kuitenkaan ole mikään vastuuton ihminen, mahdolliset lapsetkin haluan elättää itse, enkä vanhempieni pussilla. Mun mielestä siitä todistaa jo sekin, että en oo hypännyt sänkyyn ensimmäisen vastaantulijan kanssa, vain sillä perusteella että haluan seksiä ja lapsia. Mä oon aina ollut sitä mieltä, että harrastan seksiä vain sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa on jotain tunnesidettä ja oikeasti sitä haluan. Mä olisin todella huono yhden illan jutuissa. Joillekin ne sopii, mulle ei. Kiinnyn liikaa ja sen jälkeen tulee sellainen olo, että olen vain jonkun tyypin oma seksilelu, lihakimpale.

Ilmeisesti kuitenkin sinkkuus ja lapsettomuus on merkki siitä, että oon jonkinlainen hulttiotyttö. Mua ärsyttää, koska mä olen opiskellut itselleni useamman ammatin (toisin kuin tätini kersat, joilla ei ole sitä ensimmäistäkään) ja oon esimerkiksi melko raitis. En tupakoi ja juon alkoholiakin hyvin harvoin. Haluaisin saada toivottuja lapsia, terveeseen parisuhteeseen. Haluaisin elättää ja hoitaa lapseni itse, etten ole lykkäämässä niitä isovanhemmille hoitoon joka viikonloppu, koska äidin pitää päästä radalle.

Tämä tekee minusta sitten vastuuttoman hulttion.
Tai ehkä syy on tatuoinneissa. Kyllähän joku saarnasi hiljattain, että saatana luikertelee sisäämme tatuointien kautta.
Tätini kersoilla on kaikilla kymmenen kertaa enemmän tatuointeja, kuin minulla, joten tuo teoria taisi mennä siinä.

Ladataan...
Todella jossain

Hautajaisissa

"Kyllä se olisi hyvä, että sinäkin esittelisit miehen, ennen kuin koko suku kupsahtaa ympäriltä."
"Alma-tätikin kuoli yksin. Varo vain."
"Ajattelitkos antaa äidillesi lapsenlapsia ennen kuin hänestäkin aika jättää?"
"Katso miten hienosti Mikko tukee Maijaa. Jos sinullakin olisi mies, niin olisi sitten olka jota vasten nyyhkyttää."

 

Häissä

"Koskas sinun häitä päästään tanssimaan?"
"On ne Mikko ja Maija vaan hieno pari. Käykö kateeksi?"
"Nyt ne heittää morsiuskimppua! Juoksehan eturiviin, että saat varmasti kopin."
"Kyllä se tuonikäisen jo kans pitäis..."
"Mikäs se on, kun ei ole vielä miestä esitelty?"
"Vanhanpiian ikäraja oli ennen muinoin 21. Siitä on sunkin kohdalla jo jokunen vuosi..."
"Ootkos käynyt jo tutustumassa sulhasen kavereihin? Bestman oli ihan hyvännäköinen, eikö?"

 

Ristiäisissä

"Voi että, Maija ja Mikko sai esikoisensa vain vuosi häiden jälkeen. Siinä sitä suvunjatkamisen mallia!"
"Eikös olisi ihan kiva, jos olisi tuollainen oma pikku käärö?"
"Tiesithän, että nainen on hedelmällisimmillään siinä parikymppisenä?"
"Sinun iässäsi minulla oli jo kolme lasta ja neljäs tulossa!"
"Miehet ne voi tulla isäksi vielä vanhoilla päivillään, mutta naisilla tulee aikaraja vastaan. 35 on se kriittinen ikävuosi."
"Niitä vauvoja on kyllä hankala tehdä ilman miestä."
"Lyylikin niin onnellinen lapsenlapsesta. Etkö sinä yhtään ajattele äitiäsi, kyllähän sekin mummuksi haluaisi!"

 

Edellämainitut kommentit ovat ihan aitoja. Nimet on muutettu, mutta muutoin sukuni naiset ovat harvinaisenkin herkkäsanaisia puuttumaan mustan lampaansa elämään. Nainen parhaassa lisääntymisiässä ja yhä sinkku, se on aivan ennenkuulumatonta tässä suvussa, hyihyi. Tässä joitakin vuosia tätä samanlaista jargonia kuunnellessa oon ruvennut miettimään, että uskaltaako tähän sukuun edes ketään miestä tuoda näytille. Sehän raadellaan elävältä, ellei jälkeläisiä rupea kuulumaan melkein heti papin aamenen jälkeen.

Se papin aamenhan pitää kuulua ennen jälkeläisiä.

Ladataan...
Todella jossain

Käväisin baarissa viikonloppuna. Muistin hyvin nopeasti, miksi en käy usein baareissa.
Mä en juo kovinkaan paljoa. Tätä reissua ennen taisin ottaa alkoholia parisen kuukautta sitten. Tein kesällä itselleni jonkun drinkin ja nautin auringosta. Tämän lisäksi en voi sietää liian humalaisia ihmisiä. Mun mielestä sellainen ördäämiskänni ja "vittu ööh vittu!" -kännit ei tee miehestä mitenkään haluttavaa.

Kohtuudella on ihan ok ottaa, eikä mua haittaa jos miehellä silloin tällöin lipsahtaa pienen kännin puolelle, mutta en mä kenenkään lapsenvahdiksi rupea. Tämä pätee myös kavereihin. Ei ketään tietenkään yksin jätetä ja meillä on sopimus, että huonoon kuntoon itsensä vetänyt saatetaan kotiin. Ketään ei jätetä toikkaroimaan yksin helvetillisessä humalassa, koska siinä voi sattua kaikenlaista. Mutta en mä silti jaksa viettää hauskaksi tarkoitettua iltaa vessassa pitämässä kaverin hiuksia kun se oksentaa, tai kuunnella kun toinen itkee jotain kymmenen vuoden takaisia juttuja. Mä en ymmärrä miksi pitää juoda alkoholia, jos sitä ei osaa käyttää kohtuudella ja joka baari-ilta tai kotibileet päättyvät siihen, kun yksi itkee nurkassa jotain 10-15 vuotta sitten tapahtuneita asioita. Esimerkiksi vaikka sitä, että joskus ala-asteella on sanottu rumasti ja itsetunto on edelleen vähän heikkona. Rähinäkännit ja pelimieskännit on kanssa automaattinen turn off.

Baarireissuni saldo:

¤ baari täynnä rähinä-, pelimies- ja liikakännissä olevia ihmisiä. Sattui poikkeuksellisen huono päivä mennä baariin, vaikka se tuttu olikin. Yleensä siellä ei asiakkaat ole ihan noin perseet olalla, vaan suurin osa ihan mukavia tyyppejä. Nyt kävi päinvastoin.

¤ jos jäi yksin pitämään pöytää, siinä oli pian monta yrittäjää, jotka lupailivat kaikenlaista ilmaisista drinkeistä rahaan ja helvetin hyvään seksiin. Kieltäydyin. Sanoin tykkääväni vain helvetin huonosta seksistä.

¤ tissin tai perseen kourijoita. Eräs sankari yritti ujuttaa kätensä mun hameen alle tanssilattialla. Nappasin sitä ranteesta kiinni ja sanoin, että jos sen käsi menee mun hameen alle, niin reiluuden nimissä mun polveni uppoaa sen haaraväliin. Tähän listaan lasketaan myös kuivahinkkaajat. Mä en voi sietää sitä, jos tanssilattialla joku mies esittää läimivänsä mun persettä tai harrastavansa mun kanssa seksiä. Se ei ole seksikästä eikä kiihottavaa, vaan ällöttävää. Inhoan sitä, jos mies ottaa sellaisen "tanssi, huora!" -asenteen ja käyttäytyy kuin jokainen nainen olisi huora ja haluaisi harrastaa seksiä tämän itsestään liikoja luulevan tyypin kanssa.

¤ kokonaan oma ryhmänsä ovat miehet, jotka eivät ymmärrä, että EI tarkoittaa todellakin ei. Oman kokemukseni mukaan enemmistö näistä on ulkomaalaisia miehiä, jotka luottavat liikaa omaan vetovoimaansa ja siihen, että ulkomaalaisuus on suomalaistyttöjen keskuudessa valtti ja merkki varmasta saannista. On siellä toki kantasuomalaisiakin, joista osa turvautuu tuohon samaan uskomukseen ja lähestyy naisia rallienglannilla.
"Helou mai neim is Maik änd ai äm from Ameerika, Nyyjork. Juu aar veri bjuutiful wumen. Wud juu laik ty hävö trink wit mii? Duu juu want ty däns?"

¤ kahden edellisen yhdistelmä: Väijyjät.
Joo, kiva että on sinnikkyyttä, mutta EI tarkoittaa todellakin ei. Yksi kuivahinkkaaja ei uskonut tätä yksinkertaista sanaa, eikä ymmärtänyt edes kansainvälistä käsimerkkiä, joten ilmoitin tyypille meneväni vessaan. Tämä heppu saattoi mut vessaan ja jäi oven taakse päivystämään. Istuin naistenvessan sohvalla varmaan puoli tuntia ja jätkä kökötti edelleen oven takana. Lopulta annoin kavereille narikkalapun, nämä hakivat mun takin ja poistuttiin baarista sillä välin kun tämä jätkä poikkesi tiskillä.

 

Näitä epätoivottuja lähestyjiä voi yrittää karkoittaa erilaisilla keinoilla. Yksi naisen käyttämä kikka on se perinteinen "sori mä oon lesbo" -lause. Itse en tuota käytä ja harva mies tuota varmaan enää uskoo. Miespuolinen kaverini on oikeasti homo ja sitä oli kerran baarissa tullut iskemään hyvännäköinen nainen ja kaveri oli sitten ihan rehellisesti kertonut olevansa miehiinpäin. Se kertoi tämän jokaiselle naiselle, joka sitä tuli iskemään, ja sai hyvin nopeasti liikanimekseen Sipuli, koska sai naiset itkemään :D

Itse olen kerran odotellut baarin ulkopuolella kaveriani, kun kylkeen liimautui jotain limaisia setämiehiä kyselemään, että mitä sä täällä palelet noin lyhyessä hameessa ja he kyllä mielellään lämmittäisi. Mä olen aika hyvä kielissä ja eri aksenttien matkimisessa, joten vastasin venäläisellä aksentilla "Njet bonimai, russki." Osaan muutaman hassun fraasin oikeasti venäjää ja loppu on silkkaa siansaksaa. Siitähän mies innostui, se sanoi kaverilleen, että tämähän on Venäjältä  ja se rupesi kertomaan mulle rallienglannilla, että hän on tehnyt töitä Venäjällä, mistä päin mä olen. Vastasin "Moskva" ja mies selitti, että hän on tehnyt enemmäkseen Pietarissa hommia. Vastailin da ja njet aina sopiviin väleihin, kunnes miehet lähtivät.

Vaikka kyynisenä en uskokaan siihen, että voisin baarista löytää miehen, niin kyllä siellä joskus tapaa ihan mukavia tyyppejä. Mä itse arvostan sitä, että jos mies tulee baarissa juttelemaan, se tekee sen suhteellisen selvinpäin ja tietää mitä tekee. Tykkään myös, että jos mies pyytää puhelinnumeroa tai Facebook-kaveruutta, se muistaa seuraavana päivänä kuka mä olen. Sellainen mies, jonka keskustelu on "VITTU!" verbinä, subjektiivina ja objektiivina, ei sytytä. "Vittu shä oot ihhan vhitun khaunish ja vhittu mä shanon, et vhittu thää baari on kyl et ihan vhitun kauniita naishia thäällä, kato nyt vhittu Mika miten vhitun hyvännäköinen muija!"

Ladataan...
Todella jossain
  • Oot vaan ihan liian nirso!

- Todellakin. Leijonien ensimmäisen hyökkäysketjun vasen laitahyökkääjä, 187cm pituutta, 90 kiloa, jäänsiniset silmät ja maitokahvin väriset hiukset. Vapaa-aikanaan mies neuloo, harrastaa balettia, pelaa rugbya, moottoripyöräilee, lumilautailee ja korjaa moottorikelkkoja. Vähempään ei tyydytä. 

  • Miten sä voit olla vielä sinkku? Sä oot niin ihana!

- Sitä minäkin ihmettelen.

  • kaveripoikabonus: Jos mä olisin sinkku, niin kyl mä seurustelisin sun kaa.

- Paitsi silloin kun viimeksi olit sinkku. Tai sitä edellisellä kerralla. Tai sitä ennen. Tosin itse en kyllä kovin herkästi kannata kavereihin sekaantumista. Jos homma räjähtää käsiin, niin asiat vain vaikeutuvat ihan liikaa.

  • Ootko kokeillut nettideittailua?

- Todellakin! Ei koskaan enää. Täytyy joskus kirjoitella näistä megahyvistä nettideittikokemuksistani...

  • Meidän täytyy NYT löytää sulle mies!

- Yleensä tämän lauseen jälkeen lähdetään baariin, missä kaveri pimppaa sinkkua jokaiselle vastaantulevalle miehelle tai sitten ruvetaan selaamaan jotain suomi24:n treffisivustoa ja mietitään, että mikä olis "Ihan sun näköinen mies!"

  • Sun pitäis käydä ulkona enemmän, ei sua kotoa tulla hakemaan.

- Käydä tarkalleen ottaen missä? Onko olemassa joku luola, minne yksinäiset sinkut kokoontuvat jokaisena täydenkuun yönä? Käyn töissä, kaupassa, salilla, kadulla, baarissa, leffassa, festareilla, kavereilla...

  • Sun pitää vaan *tekeminen tähän*

- Laihduttaa. Leikata hiukset. Värjätä hiukset. Hankkia uusia vaatteita. Ostaa sellainen toppi. Alkaa käyttämään tällaisia farkkuja. Hankkia harrastus. Kiinnostua moottoripyöristä. Oppia korjaamaan autosi.

  • Sit kun sä seurustelet, niin tuut vielä toivomaan, että olisit yhä sinkku.

- Jos joudun parisuhteessa toivomaan, että olisin sinkku, lopettaisin sen suhteen. Sillä ei selkeästi ole tulevaisuutta.

  • Susta tulee vielä sellainen crazy cat lady.

- Montakohan kissaa tarvitaan viralliseen kissamummon leimaan? 5? 500? Tietäisin tähän yhden nettideitin älynväläyksen kissoista ja sinkkunaisista, mutta säästetään se sinne toiseen postaukseen.

  • Pelottaako, ettet sä ikinä löydä sitä oikeaa / mene naimisiin / saa lapsia?

- Ei pelottanut ennen tätä kommenttia. Loppuyö meneekin sängyssä pyöriskellen ja miettien, kuinka monta hedelmällistä vuotta tässä vielä on edessä. Lisäpaniikkia yleensä aiheuttaa ne "naisen hedelmällisyys muuten laskee koko ajan" -kommentit. Eli jos löydän tästä päivästä lukien 3v päästä miehen, me ollaan 5v päästä naimisissa ja keskustellaan lapsista, esikoinen syntyy 7v päästä ja toinen 11v päästä ja... IIK! AIKA EI RIITÄ!
Näiden mielikuvien takia yritän olla miettimättä tätä.

  • Maailmassa on jokaiselle se yksi oikea.

- Mitäs jos se käveli jo kertaalleen ohi ja totesi, että tuollaista mä en huoli? Tai on kuollut?

  • Nooooh, mites ne miesasiat? ;) Onko ketään, no miksei oo?

- Kysyit tätä jo kuukausi sitten. Länsirintamalta ei mitään uutta. Seuraavassa kuussa saat ihan saman vastauksen.

  • Huh, onneksi mä en ole sinkku! Varmaan hirveän hankalaa / yksinäistä / stressaavaa / jotainmuuta.

- vakiovastaukseni: "Onneksi mä en seurustele. Siis te ihan tosi riitelitte wc-renkaasta kolme tuntia?"

Ladataan...
Todella jossain

"Sä et voi mitenkään tietää kuinka hankalaa on herätä yksin aamuisin! Se on ihan kamalaa, kun toinen on töissä ja joutuu olemaan yksin kotona! Seurustelu on oikeesti tosi rankkaa!"

Näin avautui entinen kaverini, kun se rupesi parikymppisenä seurustelemaan ensimmäistä kertaa. Itse olin tuolloin(kin) sinkku, joten kaverini päätti valistaa minua seurustelun vaikeudesta.

Yksin nukkumisen ja heräämisen vaikeudesta se saarnasi paljon. Huomautin, että kyllähän sitä aamulla herää, kun laittaa vain kellon soimaan ja nukkuminenkin varmaan onnistuu. Mä en ole koskaan tarvinnut miestä pitelemään mua kädestä, että nukahtaisin tai kykenisin heräämään ja suoritumaan yksinkertaisista aamutoimista, kuten vaikka aamupalan laitosta. Totesin myös kaverille, että ymmärrän kyllä miten toista voi olla ikävä, mutta jotain on kyllä vialla ihan ihmisessä, ellei osaa olla sekuntiakaan yksin.

Toinen asia, mikä pitää opetella parisuhteessa, on kuulemma laskujen maksaminen verkkopankissa. Siis laskujen maksaminen. Mä olen maksanut äidin kanssa laskuja verkkopankissa siitä lähtien kun verkkopankit aloittivat toimintansa ja siinä sivussa sitten oppinut maksamaan ihan omat laskunikin. Tähän kohtaan sain perusteluiksi, että ne laskut pitää maksaa ihan ITSE, koska poikaystävä ei välttämättä kerkeä maksamaan niitä, eikä äiti ole paikalla. Kun huomautin kaverille, että osaan maksaa laskut ihan itsekin, niin se rupesi väittämään vastaan. Seurustellessa on paljon enemmän ja paljon tärkeämpiä laskuja, kuin sinkkuna ollessa, ja tämä on sellainen asia, mitä ei vain VOI osata sinkkuna. Juuuuust...

Kolmas asia oli kokkaaminen. Kahdelle ihmiselle kokkaaminen on todella hankalaa, ihan erilaista kuin sinkkukokkaus. Tätäkään en suostunut uskomaan. Kaikessa yksinkertaisuudessahan homma menee näin:
Jos kokkaan itselleni paketin kanaa, sitä säästyy huomisellekin. Jos ruokaa on syömässä kaksi ihmistä, sitä ei todennäköisesti riitä seuraavalle päivälle.

Seuraavaksi siirrymme seksiin. Alaikäiset vaihtava blogia nyt!

Koska sinkkuna en tietenkään tiedä seksistä tai mistään siihen liittyvästä mitään, niin kaveri päätti valistaa mua myös tässä asiassa. Kuuntelin jokseenkin huvittuneena, kun se selitti sen miehen tietävän ihan mahtavantuntuisen tempun sängyssä. Tempun nimi oli "sormi pimpissä" ja tämä oli siis jotain niin mullistavaa, että vähintään jonkintasoinen porno-Nobel olisi ansaittu. Kaveri myös kertoi, että pimpissä on "siellä ylempänä sellainen pieni töyssy jonka koskettaminen tuntu tosi hyvältä."

Se ei oikein arvostanut, kun en pystynyt enää pidättelemään, vaan repesin ihan helvetin suureen nauruun. Nikottelin sieltä naurun välistä, että eikö se ihan oikeasti ole koskaan itse koskenut itseään ja miten ummikkona se pitää mua? Itsetyydyttäähän pikkulapsetkin. No, tämän purkauksen jälkeen sain kuulla olevani vain kateellinen siitä, että hänellä on joku ja minulla ei.

Myöhemmin selvisi varsin hyvin, kumpi meistä oli kateellinen. Minun ei ole vielä kertaakaan tarvinnut tyytyä kehenkään sellaiseen, jonka kanssa homma ei vain toimi, jotta en olisi yksin. Kyseinen kaverini joutui valehtelemaan tälle miehelleen mm. raskauden ja keskenmenon ja tukun mielenterveysongelmia, jotta tämä mies ei jättäisi sitä.

Melkein tikahduin kateuteeni.

Ladataan...

Ladataan...
Todella jossain

Sain nimettömän ihailijakirjeen. Epäiltynä on kolme meidän yliopistokesäduunaria, koska siellä mainitaan muun muassa se, että oon piristänyt tämän henkilön päiviä ja se, että emme näe toisiamme enää yhtä usein, kun hän aloittaa koulun. Tuntuuhan se ihan kivalta, tosin samaan aikaan mietin, että tämä on varmaan tullut jollekin ihan väärälle henkilölle, koska enhän mä nyt ole mitenkään erityinen. Mainitsin tästä kaverille ja se tuntui olevan asiasta paljon innostuneempi kuin minä ja ehdotti jo, että minun pitää selvittää tämä lappusen lähettäjä ja sopia treffit.

Mistä päästäänkin sitten siihen vaikeaan osuuteen.

En halua tapailla ketään tylsää ihmistä. Olen tapaillut sen verran insinörttejä ja muita analyyttisiä ihmisiä, että tiedän pitkästyväni kuoliaaksi. Jos mielenkiintoiselta vaikuttava ihminen kertoo ammatikseen insinöörin, menetän kiinnostukseni kokonaan, tai ainakin se laskee aika radikaalisti. Tämä on siitä ironista, että olen itse fiksu ihminen, joten kaiken logiikan mukaan minun pitäisi nimenomaan hakea sellaista älyllistä seuraa, koska en todellakaan halua tapailla mitään tyhmää ihmistäkään. 

Olen allerginen romantiikalle ja siirapille. Kukat on ihan kivoja ja tykkään saada kukkia ihan muuten vaan, mutta siinäpä se. Halailu on kivaa ja toisen kainalossa istuminen leffaa katsellessa on kivaa. Hipsuttelu on kivaa. Mutta se, että toinen ilmoittaa melkein kättelyssä, että "minä rakastan sinua, mennään naimisiin ja tehdään vauvoja!" saa mut välittömästi takajaloilleni ja karkuun. Samoin se, että tulee jatkuvasti jotakin ällösöpöä tekstiviestittelyä, että sinä olet ihana prinsessa ja niin uskomattoman kaunis ja päläpälä diipa daapa. Siinä vaiheessa en enää edes lue niitä viestejä ennen deletointia. Joku tosin sanoi, että tehdessään näin miehet eivät oikeasti ole epätoivoisia roikkujia, ne vain tietävät heti mitä tahtovat ja ilmaisevat sen. Miehet eivät kuulemma jaksa pelata mitään pelejä ja esittää vaikeasti tavoiteltavaa, mies ilmaisee aikeensa ja ajatuksensa heti. Naiset ei vaan ymmärrä.

Ulkonäölläkin on vaikutusta. Miehen pitää olla minun silmissäni hyvännäköinen, että siinä on Se Jokin joka kiinnittää huomion. Mitä se sitten on, se on eri juttu. Minulla ei ole tiettyä miestyyppiä, että haluan ehdottomasti tämän näköisen tyypin, mutta pitää olla Se Jokin. Se on ehkä silmissä ja hymyssä. Joku asia, mikä kiinnittää huomion ja saa ajattelemaan, että onpas tuo kiva tyyppi. Tuntuu siis tyhmältä ruveta edes virittelemään mitään suhdetta, jos itsestään ei voi antaa sitä sataakymmentä prosenttia. Jos on siinä suhteessa vain sen takia, että minullakin olisi joku ja pääsisin naimisiin ja voisin tehdä vauvoja, se ei oo fiksu liike kenenkään osapuolen kohdalla.

Aika ajoin lehdissä harmitellaan syntyvyyden vähenemistä ja ollaan huolissaan siitä, että naiset ja miehet ei kohtaa. Digiaika, treffisovellukset ja muut saa ihmiset luomaan mahdottomia kriteereitä itselleen. Kun ollaan parisuhteiden karkkikaupassa, tuntuu ettei kukaan kelpaa, ellei ole täydellinen. Eikä täysin täydellisiä ihmisiä ole. Sitten valitetaan siitä, että naiset kouluttautuu miehiä pidemmälle ja naiset haluavat usein tasavertaisen kumppanin, sekä älyllisesti, rahallisesti ja koulutustaustallisesti.

Onko minulla siis oikeutta pitää minkäänlaisia kriteerejä? Olen kohta kolmekymppinen lapseton sinkku. Pitäisikö vain antaa mennä kenen tahansa kiinnostusta osoittavan kaksilahkeisen kanssa, jotta saisi edes niitä vauvoja ja mielellään myös ne häätkin? Millä rahkeilla minä pidän mitään kriteerejä? Kroppa ei ole todellakaan ideaalikunnossa, onko siis varaa valita ja valittaa? Eräs sukulaiseni totesi, että parasta on ottaa mahdollisimman ruma ja tylsä mies, jota kukaan muu ei halua, sitten se ei ainakaan petä sinua.

Mutta voiko elämäänsä ja parisuhteeseensa olla todella täysin tyytyväinen, jos vain tyytyy johonkin paremman puutteessa? Saako sinkuilla olla minkäänlaisia kriteerejä vai onko pakko tyytyä?

I don't want what I want, and I want what I don't want, and to complicate it even more, I don't even know what I want or don't want!
- ALLY MCBEAL

Ladataan...
Todella jossain

Sinkkunaiset yritetään kuulemma luokitella neljään kategoriaan. 

1. Perinteinen vanhapiika: epäviehättävä, elää selibaatissa ja on ikuisesti kärttyinen

2. Citysinkku: materialistinen narsisti & urakiituri

3. Pelästynyt reppana: traaginen menneisyys on rampauttanut kyvyn parisuhteeseen

4. Kukaties lesbo: on liian itsenäinen & ei päällisin puolin mitään vikaa, mutta ei silti seurustele miehen kanssa

Oon ihan varma, että mut on luokiteltu ainakin sukulaisten toimesta luokkaan neljä. Sitten kun valmistun, ja saan toivottavasti koulutustani vastaavaa työtä, nousen varmasti tuohon kakkoskategoriaan. Mulle on jo vähän nyt nuristu siitä, että oon kouluttautunut paljon ja nytkin elämä pyörii aika paljon opinnäytetyön ja töiden parissa, ettei mulla ole oikeastaan aikaa tai jaksamista millekään mieskuvioille.

Mä tulen sellaisesta perheestä, jossa on aina koskettu toista paljon. Mulle on ihan luonnollista halata tai käpertyä kainaloon. Itse asiassa tykkään enemmän halailusta tai lähellä olemisesta, kuin pussailusta. Kielarit ei oo oikein koskaan olleet mun juttuni. Rakastan sitä, kun joku hiplaa mun kasvoja tai piirtelee vaikka kuvioita selkään. Voisin maata raukeana vaikka päivän, jos joku hipelöisi mun naamaa. Mulle on luonnollista myös koskettaa kavereitani. Joidenkin kavereiden kanssa halataan kun tavataan. Voin koskettaa kavereita käsivarteen saadakseni niiden huomion baarissa tai vain ilmoittaakseni jotakin elekielellä, kun toinen on puhelimessa. Samaten jos selitän kaverille, miten joku asia tuntuu, saatan demonstroida asiaa vaikka sen käsivarteen. "Ei se sattunut yhtään, tuntui suunnilleen tältä." ja sitten kevyt nipistys. Perussettiä siis. Lisäksi mulla on kavereita, jotka tykkäävät kännissä tulla pussaamaan tai halaamaan ja selittämään sitä perinteistä "Sä oot niin ihana ihminen ja mun paras kamu!"

Sitten on niitä kavereita, joiden mielestä kaikki koskettaminen on vähintäänkin homoa, ellei sitä tee oma poikaystävä. Jossain vaiheessa nämä kosketuskammoiset kaverini leimasivat mut lesboksi ja olivat ihan varmoja, että yritän iskeä niitä kaikkia. Mä olen esimerkiksi pienestä pitäen harrastanut urheilua ja joukkuelajeja, sekä tietenkin käynyt uimahallissa. Siinä missä kaverit juoksi kouluaikoina pyyhe päällä saunaan ja uikkarit päällä suihkuun, mulle oli ihan normaalia olla molemmissa paikoissa alasti. Mä olin tottunut siihen, että esimerkiksi uimahallissa ollaan alasti suihkussa. Harvemmin mä ajattelin, että joku tuijottaa mua ja mitähän se mahtaa ajatella mun vartalosta. Mulla on oikeastaan aina ollut sellainen ajatus, että ajattele mitä ajattelet, kunhan et ääneen tule kommentoimaan mitään negatiivista.

Kaikki nuo, sekä se fakta, että en tuolloin seurustellut, on ollut omiaan lisäämään näitä lesboepäilyjä. Jossain vaiheessa mua jopa välteltiin, koska ihmiset oli vakaasti sitä mieltä että suunnilleen raiskaan ne, koska olen lesbo. (tuo mua on aina ihmetyttänyt. Monet miehetkin tuntuu olevan sitä mieltä, että jos vaikka lätkäjoukkueesta yksi on homo, niin se vain odottaa tilaisuutta perseraiskata suihkussa kaikki heterot joukkuekaverinsa, koska homona se ei voi mitenkään hillitä himojaan. Sama pätee lesboihin.)

Koska nämä pitkälti tapahtuivat ala-asteellamulla oli jonkin aikaa tosi vaikeeta seksuaalisuuteni kanssa. Pelkäsin ihan hirveästi olevani lesbo, koska kaikki sanoivat niin. Pelkäsin myös, että jos olisinkin lesbo, niin kukaan ei olisi enää mun kaveri. Jos katsoin lehdestä vaikka uutista Oscar-gaalasta ja ajattelin jonkun naisen kohdalla, että "Vau, onpa toi kaunis tuossa mekossa", säikähdin ihan hirveästi, koska oletin sen automaattisesti tarkoittavan sitä, että olen lesbo. Kuitenkin mulle oli koko ajan selvä, että tykkään pojista, enkä missään vaiheessa ajatellut seurustelevani tytön kanssa tai mitään muutakaan. Sen takia mua vähän hämmensikin, että miten kaikki nyt yhtäkkiä pitivät mua lesbona, kun en mä edes tykkää tytöistä sillä tavalla?

Myöhemmin opin, että se on ihan luonnollista vertailla itseään muihin tai pitää jotain naista kauniina, ilman että se merkitsee mitään sen kummempaa. Jostain luin, että naisilla tapahtuu jopa puolet enemmän keskinäistä vertailua, kuin miehillä. Naiset ajattelee siis paljon helpommin, että olisipa mullakin yhtä pitkät sääret kuin tuolla toisella naisella, tai tuollainen vartalo.

Mulla on edelleenkin muutama kosketuskammoinen kaveri, joilla on selkeästi jonkinlaista homofobiaa. Vaikka tiedänkin olevani ihan "normaali" hetero, nuo lesbohuhut on saaneet mut extra-varovaiseksi näiden kavereiden kanssa. Niiden huhujen kohteeksi joutuminen ei ollut kivaa, enkä halua antaa kenellekään enää aihetta ajatella niin. Toki, jokainen saa päänsä sisällä ajatella ihan mitä tahtoo, mutta kaikkea ei tarvitse sanoa ääneen.

Olen edelleen sinkku ja lapseton, enkä ole sukulaisillekaan mitään miestä esitellyt. Oon melko varma, että ainakin muutama sukulaistäti on vakuuttunut mun olevan naisiin päin, mutta toisaalta, enpä minä ole ketään naistakaan niille esitellyt. Jokaisessa sukujuhlassa tentataan ensin minut ja sitten äiti, että onko sillä nyt joku mies ja miksei sillä oo, koska sillä sitten on? Olisi varmaan pitänyt palkata jo lesbohuhujen aikaan joku mies ruokapalkalla poikaystäväksi. Samaa jantteria voisi sitten käyttää noissa sukujuhlissakin.

Onkohan olemassa sellaista poikaystävien välitysfirmaa? :D

Pages