Muista sinkkukavereitasi -päivä
Ystävänpäivänä vietetään kuulemma myös tällaistakin päivää! Toinen juhlittu päivä on ”single independence day”, eli itsenäisten ihmisten päivä. Ystävänpäivä on tälleen sinkun näkökulmasta mielenkiintoinen. Ensinnäkin fb-fiidi täyttyy ”originelleista ihmisistä”, jotka menee kyseisenä päivänä kihloihin tai naimisiin ja sitten vastaavasti siellä on ne tyypit, jotka on tehneet tuon saman peliliikkeen joitain vuosia aiemmin ja päätyneet eroon. Niille ystävänpäivä on sellaista ”kyyninen sinkku x 100” -tasoa. Mikään ei oo hyvin ja kaikki on ihan paskaa, yhyy. Pelkkää kaupallista hömpötystä ja rahantuhlausta, minä en kyllä ikinä… Ja sit ne löytää uuden kumppanin ja ystävänpäivä on taas tosi ihanaa ja tuitui. Tänä vuonna fiidistäni löytyi kolmet kihlat ja kahdet karkaushäät. Täälläpäin oli Hääyö-meiningillä siviilivihkimisiä, sai mennä jonoon ja vihille.
Sitten löytyy vielä ne tyypit, jotka rakentaa ystävänpäivästä sellaisia kuvitelmia, kuin romanttisissa leffoissa. On ravintolaa, ilmapalloja, suklaata, viulunsoittaja, kynttilöitä ja ruusuja. Aivan helvetisti ruusuja. Sitten kun mies ei onnistukaan toteuttamaan sitä ihan samassa mittakaavassa kuin Jennifer Anistonin edellisessä leffassa, päivä on ihan pilalla ja mieskin on ihan paska ja sinä et edes rakasta minua todella, ja valivali.
Oon itse siinä mielessä siirappinen, että tykkään kukista. Ruusujen saaminen on parasta ikinä, etenkin jos ne ruusut sattuu tulemaan vielä vähän yllätyksenä, eikä esimerkiksi sellaisena pakko-ostaa-koska-ystävänpäivä -kimppuna. Omassa ystävänpäivässäni oli oikeastaan ne kaikki muut kliseet, paitsi ruusut. Sain suklaarasian ja käytiin toisen ikisinkkukaverin kanssa syömässä vähän parempaa sapuskaa. Löydettiin onneksi sellainen ravintola, mikä oli aika hiljainen, eikä tarvinnut katsella mitään romanttisia pareja. Kaiken kaikkiaan siis ihan hyvä päivä.
Ja mikä parasta, sain selville mysteerimiehen etunimen 😉
En tiedä mitä sävyä hait, mutta tämä kirjoitus kuulostaa vain todella katkeralta. En välttämättä itse menisi ystävänpäivänä kihloihin ainakaan kovin suurella julkisella rummutuksella, mutta en myöskään haluaisi pilkata ystäviäni, jotka niin tekevät. Enemmin haluaisin onnitella.
En hakenut tässä mitään sen ihmeempää sävyä. Itse olen vain omassa tuttavapiirissäni huomannut, että näitä juhlapäiväkihloja / -häitä on säännöllisesti joka vuosi. Monilla tuntuu olevan se ajatus, että ystävänpäivänä PITÄÄ mennä kihloihin, koska se on suunnilleen romanttisin asia, mitä sinä päivänä voi tehdä. Sitä ei vain välttämättä ajatella loppuun asti, että ollaanko oikeasti valmiita sitoutumaan vaan ehkä jotenkin naivisti ajatellaan, että elämässä pitää olla tällaisia suuria romanttisia eleitä. Vastaavasti nämä tyypit sitten erotessaan katkeroituu sitä kyseistä juhlapäivää kohtaan, koska se ei enää olekaan pelkkä ystävänpäivä, vaan se on meidän entinen hääpäivä tai kihlajaispäivä.
Ajatellaan, että ystävänpäivään kuuluu romanttiset kynttiläillalliset juuri samalla kaavalla kuin romanttisissa komedioissa, ja sitten petytään, kun se oma elämä ei muistutakaan romanttista komediaa. Osa seurustelevista kavereistani ottaa ystävänpäivän / muut juhlapäivät aivan liian vakavasti, eikä ole ihan yksi tai kaksi kertaa, kun olen ollut olkapäänä kuuntelemassa, miten mies on ”pilannut” ystävänpäivän olemalla ”ihan liian epäromanttinen”. Kritisoin tätä ajatusmallia ja sitä, että parisuhteen pitää olla instagram-tasoa. Varmasti ruusutusina Pariisissa olisi romanttisempaa (ja kliseisempää), kuin Netflix ja suklaalevy kotisohvalla, mutta miksei se voisi riittää?
Ja totta kai onnittelen.