Edellinen osa täällä.

Viimeinen hormonikuuri (tältä erää) on nyt syöty loppuun ja kahden viikon sisällä selviää, tarvitsenko lääkityksen toistaiseksi pysyväksi, vai korjasiko tämä yksi kuuri kaiken.

Kävin alkuviikosta kilpirauhasen takia verikokeissa ja juttelemassa työterveyslääkärin kanssa verikokeen tuloksista ja siinä sitten sivuttiin tätä hormonihommaakin. Kilppari on ihan kunnossa eikä näistä hormoneistakaan ole tullut mitään ongelmia minkään suhteen, mutta se kyseli vähän oman jaksamisen suhteen, että onko stressiä. Onhan sitä. Pidän toisella silmällä seurannassa uusia, oman alan työpaikkoja, rahasta nyt on ainainen stressi, yytee-uhka, tulossa olevat hautajaiset ja mitä näitä nyt on.

Koska lapsi ei ole just nyt tällä sekunnilla akuutti asia (vaikka en tietenkään panisi pahakseni, jos se vaikka loppuvuodesta olisikin akuuttia), lääkäri kehotti hoitamaan näitä sekavia hormoneita kotikonstein. Stressinlievitystä lähinnä, eli mindfulnessia, joogaa, luontoretkiä, mikä nyt omalla kohdallani sattuukin toimimaan. Se vinkkasi myös, että voisin kokeilla niitä aikuisten värityskirjoja, se kuulemma toimii joillekin sellaisena meditatiivisena rauhoittumishetkenä ja sitä kautta sitten lievittää stressiä. Ja kun stressi lievenee, hormonitoiminta paranee ja raskaaksi tulemisen mahdollisuus kasvaa. Pelkkää plussaa siis.

No ei oo! Oon ollut sitä mieltä, että ne värityskirjat on oikeastaan aika tyhmiä. Maksaa paljon ja sitten se on semmosta pientä piperrystä, jotain mandalakuvioita tai muuta pikkusuttua. Sitten se on vähän kilpavarustelua vielä niissä kynissäkin. Ei kelpaa perustussit tai puuvärit, vaan pitää olla just semmonen tietty Stabilon kynä, joka ei ghostaa ollenkaan. Lisäksi tällaisena perfektionistina ja kultakalan keskittymiskyvyllä varustettuna ihmisenä oon aivan väärä tyyppi täyttelemään tuollaisia kirjoja. Mulla ei hermot kestä sitä pientä piperrystä, haluan isoja pintoja, jotta se on nopeammin valmis. Tiedän kyllä, että sen idea on nimenomaan mennä hiiiiiitaaaaaaasti ja raaaaaauhallisesti, jotta pääsee johonkin zen-tilaan.

Ei, ei toimi. Värittelin pari kuvaa ja mietin, että ei oo kyllä lapsiparalla hyvät lähtökohdat, mikäli alkuunsaaminen on kiinni siitä, onnistuuko äiti olemaan ihan zen jonkun värityskuvan kanssa. Yritän löytää zenini jostain muualta. Jooga ja muukin on vähän hankalaa tällaisena suorittajatyyppinä. Oon kankea kuin rautakanki, mutta haluaisin olla sellainen notkea käärmenainen, oikea superjoogi. Haluan myös olla heti kaikista paras, vaikka kokeilisin jotain ensimmäistä kertaa. Sitten stressaan siitä, että stressaan ja mitäs jos mun keho ei toimi, koska en vaan osaa olla zen. 

Niinno, tietty se mies olis kanssa ihan hyvä plussa, mutta katsellaan nyt jos tuosta mahdollisesta kesäkollistani kasvaisi jotain suurempaa. Minähän oon ihan valmis hyppäämään syliin ja tekemään hyökkäysketjullisen vauvoja, mutta ehkä tutustutaan vielä paremmin ensin… 😀