Baarien nainen

Käväisin baarissa viikonloppuna. Muistin hyvin nopeasti, miksi en käy usein baareissa.
Mä en juo kovinkaan paljoa. Tätä reissua ennen taisin ottaa alkoholia parisen kuukautta sitten. Tein kesällä itselleni jonkun drinkin ja nautin auringosta. Tämän lisäksi en voi sietää liian humalaisia ihmisiä. Mun mielestä sellainen ördäämiskänni ja ”vittu ööh vittu!” -kännit ei tee miehestä mitenkään haluttavaa.

Kohtuudella on ihan ok ottaa, eikä mua haittaa jos miehellä silloin tällöin lipsahtaa pienen kännin puolelle, mutta en mä kenenkään lapsenvahdiksi rupea. Tämä pätee myös kavereihin. Ei ketään tietenkään yksin jätetä ja meillä on sopimus, että huonoon kuntoon itsensä vetänyt saatetaan kotiin. Ketään ei jätetä toikkaroimaan yksin helvetillisessä humalassa, koska siinä voi sattua kaikenlaista. Mutta en mä silti jaksa viettää hauskaksi tarkoitettua iltaa vessassa pitämässä kaverin hiuksia kun se oksentaa, tai kuunnella kun toinen itkee jotain kymmenen vuoden takaisia juttuja. Mä en ymmärrä miksi pitää juoda alkoholia, jos sitä ei osaa käyttää kohtuudella ja joka baari-ilta tai kotibileet päättyvät siihen, kun yksi itkee nurkassa jotain 10-15 vuotta sitten tapahtuneita asioita. Esimerkiksi vaikka sitä, että joskus ala-asteella on sanottu rumasti ja itsetunto on edelleen vähän heikkona. Rähinäkännit ja pelimieskännit on kanssa automaattinen turn off.

Baarireissuni saldo:

¤ baari täynnä rähinä-, pelimies- ja liikakännissä olevia ihmisiä. Sattui poikkeuksellisen huono päivä mennä baariin, vaikka se tuttu olikin. Yleensä siellä ei asiakkaat ole ihan noin perseet olalla, vaan suurin osa ihan mukavia tyyppejä. Nyt kävi päinvastoin.

¤ jos jäi yksin pitämään pöytää, siinä oli pian monta yrittäjää, jotka lupailivat kaikenlaista ilmaisista drinkeistä rahaan ja helvetin hyvään seksiin. Kieltäydyin. Sanoin tykkääväni vain helvetin huonosta seksistä.

¤ tissin tai perseen kourijoita. Eräs sankari yritti ujuttaa kätensä mun hameen alle tanssilattialla. Nappasin sitä ranteesta kiinni ja sanoin, että jos sen käsi menee mun hameen alle, niin reiluuden nimissä mun polveni uppoaa sen haaraväliin. Tähän listaan lasketaan myös kuivahinkkaajat. Mä en voi sietää sitä, jos tanssilattialla joku mies esittää läimivänsä mun persettä tai harrastavansa mun kanssa seksiä. Se ei ole seksikästä eikä kiihottavaa, vaan ällöttävää. Inhoan sitä, jos mies ottaa sellaisen ”tanssi, huora!” -asenteen ja käyttäytyy kuin jokainen nainen olisi huora ja haluaisi harrastaa seksiä tämän itsestään liikoja luulevan tyypin kanssa.

¤ kokonaan oma ryhmänsä ovat miehet, jotka eivät ymmärrä, että EI tarkoittaa todellakin ei. Oman kokemukseni mukaan enemmistö näistä on ulkomaalaisia miehiä, jotka luottavat liikaa omaan vetovoimaansa ja siihen, että ulkomaalaisuus on suomalaistyttöjen keskuudessa valtti ja merkki varmasta saannista. On siellä toki kantasuomalaisiakin, joista osa turvautuu tuohon samaan uskomukseen ja lähestyy naisia rallienglannilla.
”Helou mai neim is Maik änd ai äm from Ameerika, Nyyjork. Juu aar veri bjuutiful wumen. Wud juu laik ty hävö trink wit mii? Duu juu want ty däns?”

¤ kahden edellisen yhdistelmä: Väijyjät.
Joo, kiva että on sinnikkyyttä, mutta EI tarkoittaa todellakin ei. Yksi kuivahinkkaaja ei uskonut tätä yksinkertaista sanaa, eikä ymmärtänyt edes kansainvälistä käsimerkkiä, joten ilmoitin tyypille meneväni vessaan. Tämä heppu saattoi mut vessaan ja jäi oven taakse päivystämään. Istuin naistenvessan sohvalla varmaan puoli tuntia ja jätkä kökötti edelleen oven takana. Lopulta annoin kavereille narikkalapun, nämä hakivat mun takin ja poistuttiin baarista sillä välin kun tämä jätkä poikkesi tiskillä.

 

Näitä epätoivottuja lähestyjiä voi yrittää karkoittaa erilaisilla keinoilla. Yksi naisen käyttämä kikka on se perinteinen ”sori mä oon lesbo” -lause. Itse en tuota käytä ja harva mies tuota varmaan enää uskoo. Miespuolinen kaverini on oikeasti homo ja sitä oli kerran baarissa tullut iskemään hyvännäköinen nainen ja kaveri oli sitten ihan rehellisesti kertonut olevansa miehiinpäin. Se kertoi tämän jokaiselle naiselle, joka sitä tuli iskemään, ja sai hyvin nopeasti liikanimekseen Sipuli, koska sai naiset itkemään 😀

Itse olen kerran odotellut baarin ulkopuolella kaveriani, kun kylkeen liimautui jotain limaisia setämiehiä kyselemään, että mitä sä täällä palelet noin lyhyessä hameessa ja he kyllä mielellään lämmittäisi. Mä olen aika hyvä kielissä ja eri aksenttien matkimisessa, joten vastasin venäläisellä aksentilla ”Njet bonimai, russki.” Osaan muutaman hassun fraasin oikeasti venäjää ja loppu on silkkaa siansaksaa. Siitähän mies innostui, se sanoi kaverilleen, että tämähän on Venäjältä  ja se rupesi kertomaan mulle rallienglannilla, että hän on tehnyt töitä Venäjällä, mistä päin mä olen. Vastasin ”Moskva” ja mies selitti, että hän on tehnyt enemmäkseen Pietarissa hommia. Vastailin da ja njet aina sopiviin väleihin, kunnes miehet lähtivät.

Vaikka kyynisenä en uskokaan siihen, että voisin baarista löytää miehen, niin kyllä siellä joskus tapaa ihan mukavia tyyppejä. Mä itse arvostan sitä, että jos mies tulee baarissa juttelemaan, se tekee sen suhteellisen selvinpäin ja tietää mitä tekee. Tykkään myös, että jos mies pyytää puhelinnumeroa tai Facebook-kaveruutta, se muistaa seuraavana päivänä kuka mä olen. Sellainen mies, jonka keskustelu on ”VITTU!” verbinä, subjektiivina ja objektiivina, ei sytytä. ”Vittu shä oot ihhan vhitun khaunish ja vhittu mä shanon, et vhittu thää baari on kyl et ihan vhitun kauniita naishia thäällä, kato nyt vhittu Mika miten vhitun hyvännäköinen muija!”

Suhteet Oma elämä Rakkaus

Mitä sinkut ovat kyllästyneet kuulemaan

  • Oot vaan ihan liian nirso!

– Todellakin. Leijonien ensimmäisen hyökkäysketjun vasen laitahyökkääjä, 187cm pituutta, 90 kiloa, jäänsiniset silmät ja maitokahvin väriset hiukset. Vapaa-aikanaan mies neuloo, harrastaa balettia, pelaa rugbya, moottoripyöräilee, lumilautailee ja korjaa moottorikelkkoja. Vähempään ei tyydytä. 

  • Miten sä voit olla vielä sinkku? Sä oot niin ihana!

– Sitä minäkin ihmettelen.

  • kaveripoikabonus: Jos mä olisin sinkku, niin kyl mä seurustelisin sun kaa.

– Paitsi silloin kun viimeksi olit sinkku. Tai sitä edellisellä kerralla. Tai sitä ennen. Tosin itse en kyllä kovin herkästi kannata kavereihin sekaantumista. Jos homma räjähtää käsiin, niin asiat vain vaikeutuvat ihan liikaa.

  • Ootko kokeillut nettideittailua?

– Todellakin! Ei koskaan enää. Täytyy joskus kirjoitella näistä megahyvistä nettideittikokemuksistani…

  • Meidän täytyy NYT löytää sulle mies!

– Yleensä tämän lauseen jälkeen lähdetään baariin, missä kaveri pimppaa sinkkua jokaiselle vastaantulevalle miehelle tai sitten ruvetaan selaamaan jotain suomi24:n treffisivustoa ja mietitään, että mikä olis ”Ihan sun näköinen mies!”

  • Sun pitäis käydä ulkona enemmän, ei sua kotoa tulla hakemaan.

– Käydä tarkalleen ottaen missä? Onko olemassa joku luola, minne yksinäiset sinkut kokoontuvat jokaisena täydenkuun yönä? Käyn töissä, kaupassa, salilla, kadulla, baarissa, leffassa, festareilla, kavereilla…

  • Sun pitää vaan *tekeminen tähän*

– Laihduttaa. Leikata hiukset. Värjätä hiukset. Hankkia uusia vaatteita. Ostaa sellainen toppi. Alkaa käyttämään tällaisia farkkuja. Hankkia harrastus. Kiinnostua moottoripyöristä. Oppia korjaamaan autosi.

  • Sit kun sä seurustelet, niin tuut vielä toivomaan, että olisit yhä sinkku.

– Jos joudun parisuhteessa toivomaan, että olisin sinkku, lopettaisin sen suhteen. Sillä ei selkeästi ole tulevaisuutta.

  • Susta tulee vielä sellainen crazy cat lady.

– Montakohan kissaa tarvitaan viralliseen kissamummon leimaan? 5? 500? Tietäisin tähän yhden nettideitin älynväläyksen kissoista ja sinkkunaisista, mutta säästetään se sinne toiseen postaukseen.

  • Pelottaako, ettet sä ikinä löydä sitä oikeaa / mene naimisiin / saa lapsia?

– Ei pelottanut ennen tätä kommenttia. Loppuyö meneekin sängyssä pyöriskellen ja miettien, kuinka monta hedelmällistä vuotta tässä vielä on edessä. Lisäpaniikkia yleensä aiheuttaa ne ”naisen hedelmällisyys muuten laskee koko ajan” -kommentit. Eli jos löydän tästä päivästä lukien 3v päästä miehen, me ollaan 5v päästä naimisissa ja keskustellaan lapsista, esikoinen syntyy 7v päästä ja toinen 11v päästä ja… IIK! AIKA EI RIITÄ!
Näiden mielikuvien takia yritän olla miettimättä tätä.

  • Maailmassa on jokaiselle se yksi oikea.

– Mitäs jos se käveli jo kertaalleen ohi ja totesi, että tuollaista mä en huoli? Tai on kuollut?

  • Nooooh, mites ne miesasiat? 😉 Onko ketään, no miksei oo?

– Kysyit tätä jo kuukausi sitten. Länsirintamalta ei mitään uutta. Seuraavassa kuussa saat ihan saman vastauksen.

  • Huh, onneksi mä en ole sinkku! Varmaan hirveän hankalaa / yksinäistä / stressaavaa / jotainmuuta.

– vakiovastaukseni: ”Onneksi mä en seurustele. Siis te ihan tosi riitelitte wc-renkaasta kolme tuntia?”

Suhteet Oma elämä Rakkaus Ystävät ja perhe