…on tehdä sama asia aina uudelleen ja uudelleen, odottaen erilaista tulosta.

Samaan kategoriaan menevät ihmiset, joilla on jokin pelastussyndrooma. Kuvitellaan, että omalla rakkaudella voidaan korjata ja muuttaa toinen ihminen. Toki, ihmiset voi muuttua, joku voi vaikka lopettaa alkoholinkäytön alettuaan seurustella. On kuitenkin todella naiivia odottaa, että jos mies on pettänyt kaikkia aikaisempia naisiaan, se ei jostain syystä pettäisi enää.

Parilla kaverillani on tällainen fiksaussyndrooma. Yleensä homma menee niin, että tavatessa mies on todella ihana, se puhuu kauniisti ja lupaa kuut taivaalta. Joo, se on edelleen parisuhteessa, mutta niillä menee tosi huonosti, niin se pettää vain sen takia, ei se normaalisti pettäisi. Meidän suhteessa kaikki tulee menemään niin hyvin, ettei sillä ole mitään tarvetta pettää. Kolmen viikon kuluttua itketään puhelimessa, että mies on mennyt kännissä pettämään. Mutta ei se mitään, annetaan uusi tilaisuus, koska nyt se oli kännissä. Ei se normaalisti pettäisi. Parin viikon päästä sama juttu, mies on taas pettänyt, mutta nyt kun annetaan vielä mahdollisuus, niin ei se kyllä enää, koska se sanoi rakastavansa….

Tai tyyppi, jolla ei ole mitään koulutusta ysiluokan jälkeen, ei kunnianhimoa, tulevaisuudensuunnitelmia tai mitään muutakaan kuin se kantabaarin tuoppi ja/tai huumeet. Kyllä se menee töihin, ei se juo kaikkia rahoja ja tämä on vain väliaikaista, että minä elätän sitä, vain siksi aikaa että se pääsee jaloilleen… Puoli vuotta myöhemmin tyyppi istuu edelleen sillä samalla baarijakkaralla, juomassa omia ja lainattuja rahoja, samaan aikaan kun kaveri painaa täyttä päivää töissä ja vippailee vanhemmilta, kavereilta ja luottofirmoilta yhä enemmän ja enemmän rahaa, jotta saa laskut ja asunnon maksettua. Ja sitten se vippailee lisää rahaa niihin vippeihinsä. Mutta kun tää on ihan tosi vaan tilapäistä…

Alussa olen vain hymissyt tyytyväisenä, kun kaveri löytää miehen, rakastuu ja on onnellinen. Kiva juttu. Mutta sitten kun sen kuvion alkaa näkemään. Jokainen suhde kestää maksimissaan vuoden, on riitaa, itkua ja hirveetä draamaa ja tuskaa. Sitten erotaan ja vannotaan, ettei enää ikinä. Kohta löydetäänkin uusi mies, joka on aivan samanlainen kuin se aiempikin, mutta tällä kertaa se on erilaista! Nykyään, jos nämä pelastussyndroomaiset kaverit pyytävät mielipidettä, sanon aivan suoraan, että musta tämä ei ole hyvä juttu. En kuitenkaan jää vänkäämään asian kanssa, minulta kysyttiin mielipide, minä sanoin sen. Ei ole minun vikani, jos et kuuntele. Yleensä tästä ”väärästä” mielipiteestä saadaan aina jotain loukkaantunutta tuhinaa aikaan, olen vain katkera ja kateellinen ikisinkku, eikä koskaan voi rakastua, jos ei anna kenellekään mahdollisuutta ja päläpälä.

Sitten kun homma menee puihin, yritän olla sanomatta ”mitäs minä sanoin” ja latelen kaverille ne kaikki kliseet, mitä tässä tilanteessa kuuluu sanoa.