Hän tuli! Järkeni katosi jonnekin sen sileän tien ja olen ollut viimeiset kolme päivää jossain kuopassa häpeämässä itseäni. Oon myös hymyillyt aivan typerästi viimeiset kolme päivää ja yötä. Aivot valui korvan kautta ulos ja pystyin vain hymyilemään tyhmästi. Rakastuminen on kyllä ihan tyhmää, ihmiseltä katoaa viimeisetkin itsehillinnän rippeet ja sitten sitä tekee itsestään aivan idiootin. Luoja varjele.
Hän oli kaverinsa kanssa liikenteessä, enkä edes ensin tajunnut että se on se. Vilkaisin vain, että onpas tutunnäköinen ja kovin kuuma mies, saatan ehkä tuntea tuon jostakin, hirveän tutunnäköinen ja se hymyilee minulle tolleen… Hymyilin tietysti takaisin, koska jos seksikäs mies väläyttää sinulle sellaisen megawatti-hymyn, niin totta kai sille hymyillään takaisin. Ja se hymy! En osaa edes kuvailla sitä ilmettä, mutta siinä oli selkeästi jotain! Se tykkää minusta! Se ihan oikeasti tykkää minusta ja se oli ilahtunut nähdessään minut ja se hymyili koko ajan! Ja minä muistutin hymyilevää, lobotomian läpikäynyttä tomaattia, mutta pikkuvikoja…
Sitten kun yksinäinen aivosoluni viimein löysi toisen solun ja yhdistin, että herranjumala tämähän on hän, niin se tilanne jotenkin meni jo ohi. Hän heitti mulle siinä jotakin ja minä hymyilen, että ”niin…” ja tuijotan hänen hymyään. Sen verran ymmärsin, että hän oli ollut just lenkillä, mikä tietysti selittää ne lenkkivaatteet ja on oiva puolustus sille, että en heti tunnistanut häntä, koska oon viimeksi nähnyt hänet kesällä t-paidassa ja shortseissa. Luojalle kiitos, etten sentään möläyttänyt, että tehtäisiinkö yhdessä vauvoja hetinyt.
Mainitsin ( = huusin puhelimessa) tästä tapaamisesta kaverille, joka huomautti että nyt pitää saada lokakuun, viimeistään marraskuun, loppuun mennessä suhde viralliseksi, niin voidaan alkaa suunnittelemaan hänen kanssaan ensimmäistä yhteistä joulua. Mainitsin myös, että loppuvuodesta olisi myös kaverin synttärit, joihin olen saanut avecillisen kutsun, jolloin kaveri ilmoitti, että tässä on hyvä sauma sitten lykätä kutsu miehelle ja ilmoittaa, että ”tule tänne, minä olen sun avec!”
Kaveri myös huomautti, että kun tässä on vuoden verran jo miestä odotettu takaisin, niin ainoa kunniallinen teko olisi palkita ahkera odotukseni kunnon treffeillä. Oon ihan täysin samaa mieltä!
Oon sellainen kaikkimullehetinyt -ihminen. Jos saan päähäni, että säästötilillä pitäisi olla 2000 euroa, haluan sen olevan siellä HETI, enkä säästää 4 x 500e, jotta pääsisin tähän tavoitteeseeni. Samalla logiikalla haluaisin myös törmätä mieheen uudelleen heti huomenna, mieluusti vaikka tänään, ja törmätä häneen sellaisessa tilanteessa, että pystyttäisiin juttelemaan kunnolla. Sitten voisin kysyä häneltä siitä lapusta, ehdottaa treffejä ja ehkä lopuksi vielä kysyä, että josko tehtäisiin hetinyt myös niitä vauvoja.
Nyt oon kuitenkin ihan varma, että en enää ikinä nää häntä, hän pitää mua ihan idioottina ja hän päättää nyt kadota kokonaan maan päältä, kiitoshei ja tämä oli tässä.
Rakastuminen on ihan syvältä.
