Sinun, minun, meidän

Nimittäin parisuhteen rahat.

Kaverilla ja sen miehellä kaikki rahat ovat yhteisiä, aivan kaikki, ja niiden käytöstä päätetään yhdessä. Esimerkiksi jos kaverini tahtoo ostaa farkut tai uusimman Cosmopolitanin, sen täytyy ensin kysyä lupa mieheltä. Sama tietysti toisinpäin, eli jos mies tahtoo jotakin, sen täytyy ensin pyytää lupa kaveriltani.

Mä hämmästelin tätä järjestelyä sille joskus ääneen, että kun sähän tienaat melkein tuplasti sen mitä miehesi. Ostaisit mieluummin mitä tarvit ja haluat, kun sun rahojahan ne on. Kaveri korjasi, että ne on meidän rahoja.

Toisella kaverillani taas on miehensä kanssa ihan vastakkainen ääripää. Niillä on omat rahat ja esimerkiksi kaupassa ostetaan ”sun” ja ”mun” ruoat. Jos toinen tahtoo ostaa rahkaa, se saa maksaa sen itse. Yhteiset ruoat jaetaan sentilleen tasan. Ensin ostokset jaetaan niin, että sä maksat nämä ja mä maksan nämä, sitten lasketaan ko. ostosten yhteissumma ja pistetään se kristillisesti puoliksi.

Hämmästelin ääneen tätäkin järjestelyä. Kysyin, että miksi ne tekevät asioista niin monimutkaisia, jos kummatkin aikoo syödä sitä ihan samaa makaronilaatikkoa, käyttää samaa maitoa ja keittää samaa kahvia. Kun ihmettelin sitä, että jos vaikka mies vetelee makaronilaatikosta 70%, niin sehän on siis syönyt siitä enemmän, eli kuluttanut enemmän rahaa, niin kaveri kertoi, että sen jälkeen mies maksaa seuraavalla kauppareissulla vähän isomman osan syömisistä.

Tietysti tuo kai liittyy vähän siihenkin, millaiseen rahankäyttöön on tottunut. Mulle luontevin ajatus on sama, mikä kotonakin. Molemmilla on omat tilit ja omat rahat, jotka käytetään niin kuin tahtoo. Elämisen laskut laitetaan suunnilleen puoliksi, esimerkiksi niin, että toinen hoitaa ruokaostokset ja toinen hoitaa auton kulut, kuten bensat, huollot yms. Toinen maksaa asunnon vastikkeen ja asuntolainaa, toinen hoitaa sähkö- ja vakuutusmaksut. Ja niin edelleen. Asiat ei mene sentilleen tasan, mutta molemmat maksaa kuitenkin niistä talouden menoista.

Yhteinen säästötili omien tilien ohelle on kanssa ihan hyvä ratkaisu. Molemmat laittaa sinne joka kuukausi palkasta vaikka 200e ja se säästötilin raha käytetään sitten johonkin yhteiseen asiaan, kuten vaikka lomamatkaan, uuteen autoon tai asuntoon, vauvantarvikkeisiin…

Välillä tuntuu, että oon ihan yksin tämän semi-independent-woman -ajatukseni kanssa 😀

Kommentit (2)
  1. Meillä on aika saman tyylinen systeemi edellisen kommentoijan kanssa. Omat tilit ja yhteinen taloustili. Taloustilille laitamme rahaa nettotulojen suhteessa. Säästäminen ja sijoittaminen on kummankin omia juttuja meillä. Nuo kirjoituksen alun esimerkit ovat myös itselleni vieraita, enkä haluaisi soveltaa kumpaakaan omaan talouteeni. Yhteiset rahat vielä menee, mutta tuollainen älyttömyyksiin yltävä lupien kysyminen…

    Tekstin loppupuolella mainitsit lainojen maksamisesta. Minulle on tärkeää, että kumpikin hoitaa itse omat lainansa, ei mitään sellaista, että toinen ostaa omaisuuden ja toinen ostaa kuluvat tarvikkeet. Tietysti eroa on, kenen nimiin nämä omaisuuspuolen hankinnat menee – omiin vai molempien. Joka tapauksessa minusta on selkeintä, että kumpikin hoitaa omat lainansa. Asialla on tietenkin vähemmän väliä, jos ollaan avioliitossa ilman avioehtoa.

  2. Tuntuu, että ratkaisuja on yhtä paljon kuin pareja!

    Meillä on molemmilla omat tilit, mistä hoidetaan omat jutut, mutta rinnalla myös yhteinen tili mihin silloin kun olin töissä (nyt kotona lapsen kanssa) laitettiin saman verran rahaa kuukausittain – sieltä oli helppo maksaa ruokaostokset, sähkölaskut ym. Hommat meni tasan eikä tarvinnu miettiä. Nyt kun olen kotihoidontuella (300€/kk) niin jestas tekee tiukkaa antaa miehen maksaa enemmistö menoista 😬

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *