Kuinka monta chileläistä tarvitaan vaihtamaan lamppu?

Vastaus: noin kymmenen. Yksi rahastaa tikkaille pääsyä, toinen pitää kiinni tikkaista, kolmas auttaa tikkaille nousussa, neljäs on virallinen lampunruuvaaja, viides varmistaa, ettei lamppua aseteta väärin jne. 

Jokainen Kelassa tai VR:n lipunmyynnissä asioinut tietää tuon turhautuneen ja avuttoman tunteen, kun pyöritellään byrokratian rattaissa. Chile, kaikella rakkaudella, onko kaiken pakko olla niin hiton hankalaa? 

Yritin nimittäin mennä optikkoliikkeeseen ja ostaa piilarinestettä. Yksinkertainen juttu, kassalle ja mars. Mutta sitten tapahtui näin: Menin liikkeeseen, otin piilarinesteen, kannoin sen kassalle. MUTTA enpäs saanutkaan kantaa sitä kassalle. Paikalle tuli nainen, joka löpötteli mulle jotakin. Sitten se kaivoi pöydältä kuitin, johon rustasi hinnan. Ahaa. No sitten sen kanssa yritin kassalle. No enpäs päässyt vieläkään, koska minun piti mennä jonottamaan toiseen jonoon, vaikka liikkeessä oli myös vapaa kassa. No sitten siinä puhelimessa lörpöttelevä setä printtasi mulle kuittia ostoksesta noin kymmenen minuuttia. Yritin kertoa hänelle, että en tarvitse sitä kuittia. NO KYLLÄ TARVIIT. Ahaa, no sitten odotan. Sitten sama setä yritti työntää minulle kolmatta kuittia, johon oli rustannut sen hinnan. Kyllä se tuli jo selväksi. Maksoin jo, cachai (ymmärsitkö chileksi)? Tässä vaiheessa minut valtasi loputtomien kuittien aiheuttama pakokauhu ja päätin aikuismaisesti kaapata piilarinesteen ja nuo miljoona kuittia syliini ja rynnätä ulos kaupasta. Ei varmaan tarvii mainita, etten ole menossa sinne toiseen kertaan. 

Illalla naureskelin tälle asialle yhdelle kämppiksistäni (minulla on nykyään 8 kämppistä, mukavia ovat). Tämä kertoi asioinnistaan eräässä pilailutarvikeliikkeessä Halloweenin alla: Paikalla oli noin neljä työntekijää eikä muita asiakkaita. Kukaan ei kiinnittänyt kämppikseeni kuitenkaan huomiota. Aikansa odotettuaan hän marssi vihaisesti kassalle vaatimaan palvelua. Kassasetä totesi rauhallisesti: ”Meillä on vuoronumerosysteemi.” ”No eihän täällä ole muita.” ”Otat sen vuoronumeron.” Näinpä hän odotti uudestaan vuoronumerolapun kanssa ja vihdoin pääsi kassalle asioimaan. Että sillai. 

Olen yrittänyt vältellä viimeiseen asti asioimista departamento de estranjeriassa. Tarvitsisin vielä yhden leiman viisumiini, mutta tuohon reissuun täytyy varmaan valmistautua sekä henkisesti että ottamalla mukaan piknikvarusteet. Voi vierähtää nimittäin hetki jos toinenkin.