Tänään Chile näyttäytyy minulle erityisen hyvänä. Ulkona ei ole tuskastuttavan kuuma, ensimmäistä kertaa kahden viikon aikana puin päälleni pitkähihaisen paidan. Bussi oli kerrankin ajoissa ja livahdin metroon juuri ennen ovien sulkemista eikä vieressä seisovan kyynärpää rouhaissut kylkiluita niin kovasti kuin muina päivinä. 

Reetta Rädyn Helsingin Sanomissa julkaistu kirjoitus Suomen vauraudesta sai ajattelemaan. Kävin eilen kuuntelemassa Helsingin yliopiston professori Pekka Himasen luentoa ”La ética hacker”, jossa keskusteltiin innovaatioiden osuudesta hyvinvointiin ja siitä, onko Suomen malli sovellettavissa Chileen. Takanani oleva opiskelijapoika kuiskasi kaverilleen ”on, jos haluttais sitä”. 

Äitini on perheestä, jossa vanhemmat erosivat, kun tämä oli teini-ikäinen, rahaa siis kuuden lapsen perheessä ei ollut. Mammani ja pappani olivat molemmat sitä mieltä, että koulutus on kaikkein tärkeintä. Niinpä äitini kävi lukion ja yliopiston, vaikka naapurit paheksuivat työläisperheen kakaran kouluttamista. Kuuden lapsen yksinhuoltajaäitinä mammallani tuskin olisi ollut varaa maksaa koulutusta kaikille. Ellei systeemi olisi ollut ilmainen. 

Suomi on tylsä, kyllä. Suomi on tasapäistävä maa, jossa kaikki pysyttelevät metron portaissa tiukasti oikealla, koska niin on tapa. Suomi on maa, jossa palkkakuitista menee suurin osa veroihin. 

Chile ei tätä ole. Chile on maa, jossa raha jakautuu niin epätasaisesti, että oksettaa. On ihmisiä, joilla on Maseratit. Sellaisia ihmisiä, jotka ”hyväntekeväisyyshuutokaupoissa” maksavat miljoona pesoa tavallisesta polkupyörästä, näyttääkseen muille aidot helmet kaulassa keikaroiville ihmisille, että täältä löytyy. Kämppikseni Iñigo tuli eilen vihaisena kotiin, sillä oli ollut tarjoilemassa tällaisessa hyväntekeväisyysjuhlassa eilen iltaan saakka. 

Chilessä on kouluja, jossa on pelit ja vehkeet viimeisen päälle, ettei Suomessa ole koskaan nähtykään. Eräiden tutkimusten mukaan Chilen yksityisissä kouluissa opiskelevat ovat vähintään vuoden verran edellä julkisissa kouluissa opiskelevia ikätovereitaan. Chilessä on myös enemmän yksityisiä kouluja kuin muissa Latinalaisen Amerikan maissa. Chilen koulutus maksaa noin 3.400 dollaria vuodessa samalla, kun keskivertochileläinen tienaa noin 8.500 dollaria. Vain noin 40% chileläisistä saa ilmaisen peruskoulutuksen. 

Erään ystäväni kertomuksen mukaan Chilessä viranomaiset tarkistavat, onko yliopistoon pyrkivän kotona esimerkiksi telkkari. Jos televisio sekä muuhun perushyvinvointiin liittyvät kamat löytyvät, ei opiskelija voi päästä tiettyihin julkisiin yliopistoihin opiskelemaan. Anteeksi mitä? Siis että jos on telkkari, on siis varaa maksaa myös koulutuksesta? Loogista. 

On paljon asioita, joista en pidä Suomessa. Tiedän, että myös Suomessa on köyhyttä (tästä kehotan lukemaan Suomen Kuvalehden jutun). Mutta yksi asia, josta erityisesti pidän, on se, että minulla on hyvä olla. Jos sairastun, ei kukaan tiukkaa vakuutuksieni perään. Maksan matkavakuutuksestani 6 euroa kuussa. Minua harmittaa, että älypuhelimeni junnaa joskus avatessani Spotify premiumin. Buhuu.