Todo bien

14.11.2012 lottariina

Kuinka monta chileläistä tarvitaan vaihtamaan lamppu?

Vastaus: noin kymmenen. Yksi rahastaa tikkaille pääsyä, toinen pitää kiinni tikkaista, kolmas auttaa tikkaille nousussa, neljäs on virallinen lampunruuvaaja, viides varmistaa, ettei lamppua aseteta väärin jne.

Jokainen Kelassa tai VR:n lipunmyynnissä asioinut tietää tuon turhautuneen ja avuttoman tunteen, kun pyöritellään byrokratian rattaissa. Chile, kaikella rakkaudella, onko kaiken pakko olla niin hiton hankalaa?

Yritin nimittäin mennä optikkoliikkeeseen ja ostaa piilarinestettä. Yksinkertainen juttu, kassalle ja mars. Mutta sitten tapahtui näin: Menin liikkeeseen, otin piilarinesteen, kannoin sen kassalle. MUTTA enpäs saanutkaan kantaa sitä kassalle. Paikalle tuli nainen, joka löpötteli mulle jotakin. Sitten se kaivoi pöydältä kuitin, johon rustasi hinnan. Ahaa. No sitten sen kanssa yritin kassalle. No enpäs päässyt vieläkään, koska minun piti mennä jonottamaan toiseen jonoon, vaikka liikkeessä oli myös vapaa kassa. No sitten siinä puhelimessa lörpöttelevä setä printtasi mulle kuittia ostoksesta noin kymmenen minuuttia. Yritin kertoa hänelle, että en tarvitse sitä kuittia. NO KYLLÄ TARVIIT. Ahaa, no sitten odotan. Sitten sama setä yritti työntää minulle kolmatta kuittia, johon oli rustannut sen hinnan. Kyllä se tuli jo selväksi. Maksoin jo, cachai (ymmärsitkö chileksi)? Tässä vaiheessa minut valtasi loputtomien kuittien aiheuttama pakokauhu ja päätin aikuismaisesti kaapata piilarinesteen ja nuo miljoona kuittia syliini ja rynnätä ulos kaupasta. Ei varmaan tarvii mainita, etten ole menossa sinne toiseen kertaan.

Illalla naureskelin tälle asialle yhdelle kämppiksistäni (minulla on nykyään 8 kämppistä, mukavia ovat). Tämä kertoi asioinnistaan eräässä pilailutarvikeliikkeessä Halloweenin alla: Paikalla oli noin neljä työntekijää eikä muita asiakkaita. Kukaan ei kiinnittänyt kämppikseeni kuitenkaan huomiota. Aikansa odotettuaan hän marssi vihaisesti kassalle vaatimaan palvelua. Kassasetä totesi rauhallisesti: ”Meillä on vuoronumerosysteemi.” ”No eihän täällä ole muita.” ”Otat sen vuoronumeron.” Näinpä hän odotti uudestaan vuoronumerolapun kanssa ja vihdoin pääsi kassalle asioimaan. Että sillai.

Olen yrittänyt vältellä viimeiseen asti asioimista departamento de estranjeriassa. Tarvitsisin vielä yhden leiman viisumiini, mutta tuohon reissuun täytyy varmaan valmistautua sekä henkisesti että ottamalla mukaan piknikvarusteet. Voi vierähtää nimittäin hetki jos toinenkin.

Kulttuuri Matkat

12.11.2012 lottariina

Pusuttelusta

Nonii tätä tapahtuu varmaa kaikille ulkomailla asuville suomalaisille. MUTTA jotenki Espanjassa tämä oli helpompaa. Miks pitää aina pussailla poskelle?? Aamulla töissä pitää kiertää pusuttelemassa kaikki että moimoimoi. Suomessa tämä on yksinkertasempaa. Voi vaan sanoa nopeat moikat ja mennä mököttämään kahviautomaatin ääreen. Tai voi omasta huoneesta kytätä, että kukaan ei oo kahviautomaatilla ja mennä sitten sinne yksistään. Mutta täällä ollaan samassa huoneessa ja on pakko pusutella.

Olen todella huono poskipusujen antaja. Siksi, että 1. mulla on tosi hyvä hajuaisti ja täällä on kuuma. Kiva, kun työpaikan vanhat sedät tulevat pusuttelemaan ja haistan Mennenin ja hien maskuliinisen sekoituksen. 2. Mulla on tosi korkeet poskipäät ja posket vaan kolisee yhteen, kun yritän poskipusutella. 3. En koskaan tiedä, millon on pakko pusutella ja millon ei. Saako lähestyä pomoaan aamulla pusuttelemalla? Onko tehnyt kardinaalivirheen jos ei pusuttele ja menee vaan heipat sanottuaan mököttämään tietokoneelle?

Espanjassa aina pusuteltiin sillon, kun ei oltu nähty pitkään aikaan, mutta nämä chileläiset pusuttelee aina. Joskus tekis mieli karjua, että eikö nyt jo riitä, ollaan tässä jo pussailtu tarpeeks! En tahdo pusutella maanantaiaamuna, kun oon eilen ollu puoleenyöhön asti nauttimassa piscoja. Ja entä jos jyrään jonkun naaman poskipäilläni? Kattaako matkavakuutus pusuttelusta aiheutuneet haitat? Ja eikö voitas keksiä jotain kollektiivista pusujuttua, että säästyis aikaa. Vaikka lentosuukot kaikille ovelta?

Tästä kaikesta selviytyäkseni olen ottanut taktiikan, että olen töissä ennen muita. Saavatpahan sitten itse tulla pusuttelemaan mua, ettei tarvii nousta penkistä eikä tarvii miettiä, että saakohan tuota nyt sitten pussailla. Tätä ei ole tosin kovin vaikea toteuttaa, sillä työkaverini alkavat valua paikalle joskus puolenpäivän maissa, kun itse menen töihin yhdeksältä. Ahkeraa porukkaa.

Kulttuuri Suosittelen