Olisi kiva tietää, miksi olet alun perin hakeutunut esihenkilötehtäviin? Kiinnostaako sinua tiimin vetäminen ja ihmisten johtaminen? Haitko, koska tilaisuus tarjoutui ja uudesta pestistä maksettiin vähän parempaa palkkaa? Onko se yksi etappi, jolla jatkat urallasi etenemistä? Vituttiko sinua olla rivityöntekijä muiden joukossa ja näit esihenkilöasemaan hakeutumisen keinoksi erottautua massasta, pönkittää vähän egoasi?

Omalla työurallani on tullut kyllä vastaan niin saakelin monta hiihtäjää, joita on pitänyt omaksi esimieheksi kutsua, että ihmettelenpä vain, miten osa on nykyiseen positioonsa päätynyt, koska kompetenssia ei jokaisella ole riittänyt alkuunkaan. Ehkä surkein alaiskokemus on ollut päin naamaa huutaminen, syyllisten etsiminen ja mikromanagerointi. Paras kokemus puolestaan valmentava esihenkilö, joka kuuntelee, ymmärtää ja on kiinnostunut alaistensa urakehityksestä sekä muista tarpeista.

Esihenkilöksi hakevilla pitäisi olla selkeät kelpoisuusvaatimukset, psykologiset testit ja pakko kouluttaa itseään oman alansa tehtäviin. Kyllä, ihmisten johtamista pitää ehdottomasti opiskella ja sisäistää, mitä se oikeasti tarkoittaa. Nykypäivän johtaminen kun ei ole pyramidin huipulta huutelua ja alamaisten kontrollointia, vaan nimenomaan valmentavaa ja mahdollistavaa tiimityötä.

Sinä. Olet. Alaisiasi. Varten.

Jos olet esihenkilö siksi, että haluat parempaa palkkaa, pönkität omaa egoasi tai sinua kiinnostaa eniten omalla urallasi eteneminen, niin pliis, hakeudu hommiin, jossa et yritä johtaa yhtäkään ihmissielua! Aiheutat toiminnallasi todennäköisesti kärsimystä niin monelle ihmiselle tälläkin hetkellä.

Suurin syy, miksi itse olen itse päätynyt vaihtamaan kokonaan työpaikkaa, on liittynyt kokemukseen, jossa olen hakannut toistuvasti päätä seinään johdon kanssa. Jos johto, jolla on kaikki valta muuttaa asioita ja poistaa epäkohtia, ei tajua eikä sitä kiinnosta, on aivan turha käyttää kyseiseen binsekseen yhtään enempää energiaa.

Miten vaikeaa on oikeasti KUUNNELLA niitä ihmisiä, jotka sitä käytännön työtä tekevät ja ottaa heidän huolensa vakavasti?!

Voin sanoa, että niin kauan kun työntekijät tuntevat työstään turhautumista, huolta, ahdistusta, kiukkua ja suoranaista epätoivoa, niin kauan heitä kiinnostaa ja niin kauan he ovat valmiita käyttämään energiaa ongelmien ratkomiseen. Kuunnelkaa saakeli näitä purkauksia älkääkä kaivautuko syvemmälle poteroihinne! Myös ne ikävät ja epämieluisat duunit on hoidettava, se kuuluu siihen johtajan työhön!

Sitten kun tulee hiljaista ja kuvittelet, että pöly on laskeutunut ja asiassa päästään eteenpäin, niin sitten on jo liian myöhäistä. Silloin työntekijöitä ei kiinnosta enää vittuakaan mikään, mitä siinä firmassa tapahtuu ja hyvin suurella todennäköisyydellä katse on käännetty jo muualle. Joko porukka alkaa vaihtaa työpaikkaa, tai sitten saat johdettavaksesi kyynisen joukon epämotivoituneita alaisia, joiden kanssa saat hoidettua aivan sen minimitason duunimäärästä. Ja se on kuule sinulle aivan oikein.

Mielestäni on muutenkin yritystoiminnan kannalta kestävämpää rakentaa sitä bisnestä monimuotoisella porukalla, joka viihtyy duunissaan pitkään eikä niin, että luotetaan pyöröoviefektiin ja kuvitellaan, että aina on hyviä tyyppejä jonoksi asti korvaamassa lähteviä, kokeneita tekijöitä, jotka btw lähtiessään vievät mukanaan myös sen arvokkaan hiljaisen tiedon.