Tallinnan lauttaan, aurinkokannelle

Oltiin abiristeilyllä. Olin niillä mielin, että nyt – nyt on laiva täynnä ihmisiä joita en tule koskaan enää näkemään, ilo ja sokka irti niin, että voin sanoa: ”What happens in abiristeily, stays in abiristeily”. No vitut.

Illan paras jätkä jonka kanssa tanssin ja lopulta vietin seuraavat kuusi tuntia, oli naapurikunnasta. Naapurikunnasta. Ei mistään Oulusta tai Iisalmesta, vaan naapurikunnasta! Ja koska täällä päin piirit on melkoisen pienet, kuulin heti seuraavana aamuna vaikka ja mitä juttua tästä kaksimetrisestä komistuksesta. Ei kuulemma mikään kiltti poika, pleijeri ja lievästi kyseenalaiset tavat lähestyä tyttöjä (piirittänyt ystäväni ystävää useamman vuoden, käyttäytynyt välillä kuin mikäkin yläastelainen puutteessa elävä itsestään liikoja luuleva hokari).

Meillä tilanne lähti tosin käyntiin sillä, että käänsin sen lätsän väärin päin (joo, tosi kypsää…), tämän seurauksena (sen mukaan) ystävänsä käytännöllisesti katsoen pakotti palaamaan tanssimaan meidän kanssa. No eipä siinä mitään, liian monta shottia, viinilasia ja muuta juomaa kumonneena siinä sitten lähdin iloisesti leikkiin mukaan. Eikä aikaakaan kun huomasin (jälleen) suutelevani jotain tuntematonta jätkää tanssilattialla.

Siinä sitten jatkettiin yhdessä iltaa keikkojen jälkeen, juteltiin, pussailtiin, tanssittiin, kuljettiin vähän ympäriinsä (kavereideni mukaan oltiin hyvinkin läheisissä tunnelmissa). Meillä oli kivaa, tultiin hyvin juttuun (myös aamulla, joten ainoastaan humalasta ei ollut kyse!) ja olin liian tyhmä huomatakseni tehneeni (jällleen) liian suuren vaikutuksen. Kun ilmassa alkoi olemaan merkkejä mun häipymisestäni nukkumaan, se halusi numeron. Tässä tein virheen nro1. Annoin numeroni, vähän hämmentyneenä.

Olisi pitänyt arvata ettei siitä hyvä tule. Laittoi aamulla viestiä, nähtiin, istuttiin, suudeltiin ja halattiin sitten erotessa. Tämän jälkeen siis vasta sain teitää tämän ystävällisen herrasmiehen maineesta. Kuitenkin hän oli minulle ollut koko ajan ystävällinen ja kunnioittava, enkä nähnyt mitään tarvetta muuttaa käsitystäni hänestä. Enkä näe vieläkään.

Mutta. Niin siis mehän erosimme sen edellisen jätkän kanssa kaksi viikkoa sitten, eikä mielestäni ole sopivaa vielä aloittaa uutta juttua. Irtonaiset baaritutut on jees (oho niitä on tullut jo kolme.. olen ollut neljästi juhlimassa), mutta niistä ei pitäisi kuulua sen yhden illan jälkeen. Kuten olette huomanneet, tästä Abista on nyt kuulunut. Paljon. Yritti saada eilen moikkaan sitä sen työpaikalle (ruokapaikka) keskustaan, tänään ja itse asiassa toissapäivänäkin on kertonut, että on niin onnellinen että tavattiin ja et ilman mua sen risteily ois ollu ihan paska (höpöhöpö).

Liikaa tunteita, olen jo pari kertaa kironnut kuinka vedän puoleeni liian innokkaita miehiä. Ehkä Jenni on oikeasti, ehkä mä annankin ymmärtää haluavani enemmän. Pitäisi olla cool ja vähän välinpitämätön, ei pitäisi osoittaa liikaa kiinnostusta. Onko se nyt muka oikeasti niin väärin haluta vähän huomiota ja läheisyyttä ilman sen enempiä suunnitelmia? Ja naiset aina valittaa miesten olevan kusipäitä kun eivät ota yhteyttä, missä ne kusipäät on?? Ilmoittaudun vapaaehtoiseksi uhriksenne! Tai ehkä mä vain luulen nyt sen haluista liikaa.

Mutta onhan se nyt komea ja kuuma kuin mikä.