Taikaa

Voi mitä onkaan tapahtunut!

– Oltiin Rukalla, unohdin risteilypojan hetkeksi. Kunnes muistin sen eräänä pahamaineisena yönä, jolloin minulle oli tarjottu liian monta juomaa ja tuntui hyvältä ajatukselta lähettää lyhyt ja ytimekäs vittu sua– viesti. Aamulla ajattelin että ei, vittu mua enemmänkin. Tässä kohtaa olin jo unohtanut risteilypojan lisäksi paljon muutakin. Liian paljon.

– Raksamies teki mulle nin hyvää. Mä olen sille niin kovin kiitollinen, vaikka juttu päättyikin jo kauan sitten. Se sai mut rentoutumaan, sen ansiosta pystyn antamaan itsestäni enemmän, sen ansiosta olen löytänyt itseni. Tiedän nyt mitä haluan: en mitään. Miehen viereen silloin tällöin, mutta ei, en aina. Ehkä risteilypoikakin on ollut tässä kehityksessä mukana.

– Kevät tuntuu: miehiä miehiä MIEHIÄ kaikkialla! Komeita, kauniita, kiinnostavia, katseita, kosketuksia, humalaista ehdotuksia ja yrityksiä. Ehkä mä itse rohkaisen niitä. Hymyilen ja vilkaisen silmäkulmastani uudestaan, katseet kohtaa riittävän monta kertaa, että rohkaistutaan heittämään läppää. Sitten, no, jos äiti ei odottaisi, en tiedä mihin päätyisin.

– Kevytkenkäinen.

– Opiskelen taas! Luen pääsykokeisiin, motivaattorina Turun opiskelijaelämä ja opiskelijabileet. First things first.

– Näin risteilypojan tänään. Se sen hymy on juuri niin ihana kuin muistinkin, toista odotellessa. Mutta sen oululaisen hiukset oli ihanat, harottavat. Risteilypoika odotti pääsevänsä valoista yli, ajoin polkupyörällä ohi, en tiennyt pitäisikö hymyillä, mutta en voinut mitään sen virneen nähdessäni. Vieressään oli joku tyttö. Ei siitä sen enempää.

– Lähden huomenna Oulussa käymään. Olisiko sellainen tuuri, että törmäisin tuttuun? Odotan sitä hetkellistä itsenäisyyden tunnetta, kun astun junaan, yksin.