Kasvomaalit taskussa

Mä olen tienhaarassa. Tai käytävällä joka on täynnä ovia, jokainen uteliaisuutta herättäen auki. Enkä osaa päättää mihin astun tai minkä eteen vedän tiesulun. On liian monta houkuttelevaa ja samalla kutkuttavan pelottavia vaihtoehtoja, joiden väliltä valita. Oikeastaan en edes halua valita, jollain kierolla tavalla nautin tästä tunteesta. Kun en tiedä missä olen puolen vuoden päästä.

Mä katon tulevaisuuteen
ihan sama mitä tänään teen
eilisen aurinko laskenut on länteen

Tällä hetkellä musta tuntuu, että elän vain kirjoitusten jälkeisiä helpottuneita tunnelmia varten. Elän ainoastaan sitä hetkeä varten, kun saan avata sen skumppapullon ja kilistää ystävieni kanssa elämän alulle. Sitä hetkeä varten, kun olen taas tanssilattialla, tanssimassa, kadottamassa itseni. Päästämässä irti. Viimeisiä hitaita vielä tuntemattoman miehen käsivarsilla.

Ketä huijaan? Ainoa mies, jonka käsivarsilla haluaisin tanssia ne viimeiset hitaat on Risteilypoika. Risteilypoika, jota kävin moikkaamassa sen työpaikalla eilen. Ja josta ei ole kuulunut mitään sen jälkeen. Minä en sille viestiä laita, jos kiinnostaa niin laittakoot itse. Päästin tän jo liian pitkälle, tekee vain hyvää edes yksi päivä ilman viestejä.

Antibiootit sekoittavat mut aivan kokonaan.