Minä en juokse.

Hei jälleen

Tässä välissä on tapahtunut yhtä jos toistakin. Aika paljon oikeastaan, samaan aikaan myös aika vähän.
Viimeksi kirjoittaessani helteet olivat vasta edessä, takana oli kylmä juhannus. Koska tykkään listoista enkä niinkään turhista sanoista, täältä tulee taas:

Olen siis juhannuksen jälkeen
– maannut rannalla
– hikoillut kuin pieni possu
– asunut vihreässä pellavamekossa (en käytä milloinkaan muulloin vihreää)
– ajatellut ihan liikaa sitä yhtä ja samaa jätkää
– siis ihan liikaa, harvassa ovat olleet päivät ilman sitä
– kuitenkaan en ole nähnyt häntä sen koommin
– pitänyt hauskaa
– itkenyt junassa
– alkanut kuunnella suomiräppiä
– uinut Rosendahlin rannassa kuudelta aamulla
– aloittanut työt
– juonut liikaa viiniä ja polttanut liian monta tupakkaa
– tanssinut liian vähän (tai oikeastaan en muista, kai sitä on tullut aika paljon kuitenkin tanssittua)
– en ole tehnyt hauskalla tavalla tyhmyyksiä (surullista sinänsä)
– nauttinut bussilla matkustamista
– pelännyt olevani raskaana (testin mukaan en, perkeleen kuukautiset ja niiden katoaminen, mistä tässä nyt on taas kyse, hermo menee)
– ajanut Toijalan Abc:lle huvin vuoksi, just because we can

Aika paljon kaikkea ja on jotenkin tyhjä olo. Kesä ja loma ovat kohta ohi, alle kahden viikon päästä olen taas uudessa koulussa, enkä tiedä yhtään kuinka siellä käy. Eiköhän kaikki mene hyvin, asioilla on tapana mennä. Tänäänkin bussikuski ei suostunut päästämään minua bussiin, vaan jätti siihen kuin nallin kalliolle. Hetken ärsytti, mutta sitten tulikin toinen. Tuli mieleen linja-autojen ja rakkauden perässä voi juosta tai odottaa seuraavaa. Pitäisi toimia niin useammin.

Etenkin rakkauden suhteen, koska minä en juokse fyysisessä mielessä. Sen sijaan on alkanut tuntua, että juoksen jonkin perässä jota en edes aio saavuttaa Unelmamiestä ajatellessani. Ja hänestä haaveillessani. Toivottavasti tämä ajatus nyt jotenkin uppoaisi tajuntaani, ja suuntaisin ajatukset oikeasti eteeenpäin. Ajattelisin kaikkia niitä upeita miehiä joita en ole vielä kohdannut, ja joiden kanssa en voisi hymyillä jos olisin sen yhden kanssa. (En ajattele mitä voisi hänen kanssaan olla, yritän pitää päässäni, etten sovi parisuhteeseen. Vielä ainakaan.)

Tällä hetkellä kaikki on kuitenkin hirmu hyvin. Ulkona sataa, olen yksin kotona ja kuuntelen James Bluntia. Ensimmäistä kertaa yläasteen jälkeen. En oikein tiedä mitä musiikkinsa mussa herättää. Kaipuuta? Kuvotusta? Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseeni, enkä kadu tekojani. Okei muutamaa, mutta ne ovat pieniä.

Haluan tänä kesänä vielä hypätä järveen hyppytornista ja istua pihalla kynttilöiden, viltin ja ystävien kanssa. Ehkä tarttua tuumasta toimeen ja ajaa rannikolle.

Ehkä ryhdynkin juoksemaan haaveiden ja toiveiden perässä.