Mörkö

Eräs päivä kävelin erään kauppakeskuksen läpi. Oikeastaan kävelen sen läpi joka päivä. Olin onneni kukkuloilla. Säännöllinen kävely on tuonut virtaa ja ihastuksen ilmaantuminen elämään on tuonut omat mausteensa. Kävelin kuitenkin ryhdikkäänä itsevarmuutta uhkuen bussi- pysäkkiä kohti.

Vastaan käveli nainen, jonka tunnistin heti. Olen hänestä kirjoittanutkin aiemmin. Sellainen täti, joka on edellisellä työpaikallaan nakellut mitä ihmeellisimpiä kommentteja. Käyttäytynyt ihan kuin syyttäen minua juoruilusta. Hän huomasi minut ja meinasi moikata. Nähdessään ilmeeni alkoikin katselemaan kattoon ja seinille. Hän ei näyttänyt pelkäävän vaan häpeilevän. Jos on niin fiksu, kuin on kaikille vuosikausia kailottanut, on varmaan itse tajunnut toimineensa väärin. tai sitten ei ole tajunnut ja kaikki kailotus on ollut valetta.

Tuijotin. Hämmästyin itsekin reagoinnista. Huomatessani naisen, sisuksissani kiehahti ja olisi tehnyt mieli sanoa muutamakin asia. Päätin kuitenkin vain tuijottaa. En ollut enää se elämäänsä väsynyt, jonka kimppuun voi käydä lintaten lisää. Minusta on tullut voimakkaampi. Energisempi. Itsevarmempi. Koko sen ajan, kun kävelimme vastaan, tuijotin. Katseeni ei ollut vihainen vaan halveksiva ja osittain jopa säälivä. Hän elää siinä maailmassaan edelleen, missä on ok jyrätä ihmisiä. Minä en.

Voi olla, että minä olen se mörkö nyt hänelle. Täytyy myöntää, että päästessäni kotiin, olin hetken aikaa erittäin ahdistunut. Meni taas hetki, kun niitä painajaisia kävin läpi. Mutta kohdatessa olin vahva ja siitä olen tyytyväinen.