Vaikka eletäänkin elokuuta. Kesäkuukautta kauneimmillaan, on silti alkanut olla syksyinen olotila. Jostain syystä aina syksyisin tulee himo tehdä jotain luovaa. Jossain vaiheessa luovuuspuuska kesti ympäri vuoden. Nyt olen tyytyväinen, että se heräilee taas pitkähkön uneliaisuuden jälkeen.

Sairaslomalla ollessani alkuvuodesta tein kyllä pari taulua. Kokeilin simppelisti paikkausmassalla erilaisia pintoja. Maalasin päälle ja lopputuloksena tajuamattani itse, olin tehnyt koivun rungon ja toinen oli ihan vain sotkusotkua vailla määränpäätä. Seinällä ne ovat vaikkakin väärällä paikalla. Oikean paikan löytäessään ihan kivoja pikku tauluja.

Sitten onkin ollut pitkään hiljaista. Valokuvailin lähitienoon lehmiä, reissun päällä auringonlaskua jne. Ei ole irronnut sielusta mitään ja on tullut jopa ahdistuspuuskia, kun olen ajatellut ottaa vaikkapa vesivärit eteeni.

Nyt on toisenlainen vire päällä. Tilasin erilaisia sapluunoita ja olen haaveillut pitkään erään taulun muokkaamista. Yleisin ongelma minulla on aihe tai oikeastaan sen puute. Olin joskus kyllästynyt valkoiseen pohjaani ja vetelin summittaisesti eri väreillä telalla vain peittääkseni valkoista. Taulu jäi odottamaan parempia päiviä ja ystäväni komensi laittamaan taulun seinälle. Kuulemma kauniit värit vaikka olen edelleen sitä mieltä, että se elää vielä.

Tuijottelin aikani taulua. Jotain se kaipaa. Valitsin kuvion ja sain lätkittyä vaaleaa kuviota pintaan. Sapluuna oli kuitenkin paketissa taittunut niin kuviosta tuli hieman sotkuinen. Sotkin aavistuksen lisää ja siitä tuli ihan mielenkiintoinen. Taulu kaipaa kuitenkin vieläkin jotain. Kuvio on niin haalea, että sitä tuskin huomaa. Olen hyväksynyt epätäydellisyyden, joten saatan sotkea ruttuisella kuviolla hieman lisää.Sitten otin toisen pohjan ja toisenlaisen sapluunan. Kiinnitin pohjaan ja otin purkillisen paikkausmassaa. Tulee ihan kiva, kolmiulotteinen kuvio. Nyt on vain maalausta vailla.

Valmis, jonkun muun muokkaama kuvio sotii hieman periaatteitani vastaan. Jos kuitenkin tämäkin kokeilu saa innostumaan tekemisestä niin silloin se on toteuttamisen arvoinen. Haaveena on tehdä vapaalla kädellä massasta joku abstrakti maalaus, josta kuitenkin löytää jonkun aiheen vaikkei se suoraan sitä tiettyä esitä. Iso ongelma on tosiaan ollut aiheen löytäminen. Olen liian kriittinen ja ajattelen liikaa.

Joskus tein jopa erilaisista sanoista itselleni  arvontalaatikon. Nostin kolme sanaa ja piirsin sitten niiden pohjalta kuvan. Toisaalta idea oli ihan passeli, mutta kyllästyin kirjoittamaan lappusia ja kymmenen sanaa oli aika nopsaan piirretty.

Iso pohja odottelee. Ehkä sittenkin kannattaa vain ottaa joskus kuulemani ohjeistus… Anna flown viedä. Ja katsoa sitten mitä se esittää.

Nyt alkaa mielikin olla rauhallisempi. Olihan tuossa melkoinen pyöritys tunne ja vireystasolla. Pikku puuhailu kotona. Sisustelu ja ulkoilu on tuonut rauhaa. Olen myös alkanut uskomaan terapiakivien voimaan. Olen kantanut ystäväni antamaa kivikorua ja siinä on totta vieköön rauhoittava vaikutus. Intouduin myös hankkimaan muutaman tarkkaan valitun kiven ja olen välillä pitänyt vain kädessä tai pötkötellyt pitäen kiviä rintakehän päällä.

Uskoo ken tahtoo näihin. minä uskon ainakin. Hommasin meinaan mustan turmaliinin, jonka pitäisi imuroida negatiivisuutta pois. Olen viikon sitä kiveä tutkinut ja tuntuu, että jotain on tapahtunut. Vaikken vieläkään tahdo ymmärtää, että mitä joku saa saalistaessaan ihmisiä maailmaansa nöyryytettäväksi, olen alkanut päästä asian yli vihdoin ja viimein. Pitkään tämä on kestänyt. Varmaankin siksi, etten ollut kunnossa ja valmiiksi pirstaloituneeseen elämään ei olisi lisätuhoajia tarvinnut. On myös ihmetyttänyt se pilaantuneen viinin antaminen tutustumisvaiheessa. Olen kuitenkin ottanut asioista selvää ja näyttää vahvasti siltä, että tämä henkilö on vakavasti sairas ja tehnyt melko monimutkaisenkin lavastuksen toimintaansa. Nyt tiedän, että hänellä on konkurssikypsä firma, jossa ei melko todennäköisesti edes tule olemaan minkäänlaista toimintaa. Selvisi sekin, että herra on radikaalisti muuttanut ulkonäköään. Suora ja lyhyttukkainen on kasvattanut kuontaloaan ja kulkee nykyään permanentissa. En ole koskaan ennen kuullut miehillä olevan permanenttia. Nyt olen.

Jotain taikaa kivissä kuitenkin on. Ja tiedon saamisessa. Vähän aikaa sitten olisin kiihtynyt ajatellessani tätä kyseistä tapausta. Nyt vain totean asian ja jatkan eteenpäin. Joinakin aamuina tosin olen herännyt itkuisena tästä ja väsymykseen johtaneista syistä, mutta ehkä se on ihan normaalia käsittelyä se.

Tänään sain tähän uuteen identiteettiini uutta särmää. Siis tähän rentoutuneeseen, kotiaan rakastavaan, uuden elämän alkutaipaleella ajoittain konttaavaan ja ajoittain tasaisesti virran mukana leijuvaan habitukseen.

Minua on aina luultu ulkomaalaiseksi. Omaan ilmeisesti jonkin asteisen eksoottisen ulkonäön. Jopa vieläkin, vaikka tukka on harmaa, tulee minulle moni puhumaan englanniksi. Pienenä moni lapsi kysyi minulta, että onko äitini ulkomaalainen. Hän näytti aivan Sophia Loreenilta nuorempana. En ole itse ajatellut olevani mitenkään poikkeavan näköinen, kuin vasta nelikymppisenä eron jälkeen. Liikuin baareissa enemmän ja töissäkin moni on kysellyt etnisyyteni perään.  Äidin isästä ei ole ollut mitään tietoa ja isän sukujuuret ovat jostain karjalasta. Arvauksia on tullut Välimeren alueelta Ruotsiin, kiertäen Latinalaisen Amerikan maat. Kreikassa tänä vuonna käydessäni, paikalliset olivat vuoren varmoja olevani kreikkalainen. Viime vuonna Sloveniassa käydessäni, eräs italialainen pitserian pitäjä luuli myös kreikkalaiseksi.

Koomisia tilanteita ulkonäköni on tuonut, kun melkoisessa jurrissa ollut heppu kiinnitti silmänsä minuun eräänä uutena vuonna. Tuli viereeni istumaan ja kysyi tangerolla, että kän ai sit hier. vastasin suomeksi, että istu vain, lähden itse tosin tästä kohta pois. Toljotti hetken ja tönäisi kyynerpäällä… Mii laik, teik juu. Häippäsin ja hetken kuluttua tupakkipaikalla tajusin, ettei ollut tulta. sama hemmo saapui paikalle ja kysyin taas selvällä suomen kielellä, että olisko sulla tulta heittää. Se kolina kuului varmaan kilometrien päähän, kun poika rupesi pohtimaan. Sitten lamppu syttyi ja hän kysyi, että ooo niid ä lait.

Moni moni moni on tullut juututtamaan englanniksi ja kerran eräs täti-ihminen oli suorastaan vihainen minulle, kun tulemme tänne suomeen viemään kaikki rahat ja työpaikat. Totesin olevani savossa syntynyt suomalaisille vanhemmille. Kysäisin, että kuinkas usein on nähnyt yksinäisten ulkomaalaisten naisten tulevan baariin. sellaista harvemmin tapahtuu. Nainen nolostui ja alkoi selittelemään maahanmuuttopolitiikkaansa. Harkitsin jopa tatuointia otsaan syntymätodistuksesta. Tämä kohtaaminen meinaan oli aika ärsyttävä jo siinäkin mielessä, että minun pitäisi perustella ja todistella tuntemattomille alkuperääni. Ja epäilyksistä huolimatta minulta puuttuu kaikki kulttuuriperintö, sukulaiset ulkomailta, missä voisi kyläillä jne. Ihan samaa kaalilaatikkoa syön kuin muutkin.

 Jossain vaiheessa kaivoin vanhoja kuvia ja ihan pienenä olin vaaleatukkainen pellavapää. Noin kuuden vanhana on hiukset tummentuneet ja olen tarhakuvassa poikkeavan tumma. En tumma tumma, mutta piirteet selkeästi erilaiset. Mietinkin, että voisiko elämäni varrella kokemani kiusaaminen johtua tästä erilaisesta ulkonäöstä, jota en ole edes tajunnut. Ovat jotkut kehuneet kauniiksikin, mutten ole sitäkään tajunnut, koska kehua on aina ja joka ikinen kerta seurannut jonkinmoinen tölväisy.

Nyt sen Kreikan matkalla kreikkalaisuuttani ja sen poissaoloa ihmettelin siihen malliin, että päätin vihdoin tehdä MyHeritage- dna testin. Tulokset luvattiin kuukauden kuluessa, mutta siihen meni hieman pitempään. Tänään siis vihdoin sain tietää mikä olen etniseltä perimältäni.

94,9% Suomalainen

5,1% Irlantilainen, skotti ja walesilainen

Tummemmat piirteet voivat tulla pohjoisesta ja joku arvaili aikanaan Kuolan niemimaata. Irlanti/Skotlanti/wales- akselilta veikkaisin olevani skotlantilaista alkuperää. Olen itseasiassa siitä innoissanikin vaikka hieman kirveli, ettei Välimeri ollutkaan se oikea. Into liittyy siihen, että veljeni teki joskus muinoin sukututkimusta. Hän löysi tien Skotlantiin ja siellä on ollut joku klaanin johtaja, joka on saanut tuhat miestä aseisiin. Sitten se joukkio on lähtenyt ryöstelemään pitkin Eurooppaa ja levinneet sinne. Kerroin aina tätä tarinaa into pinkeänä jonkun kysyessä mistä olet kotoisin. Lopetin tarinoinnin kuitenkin siinä vaiheessa, kun eräs mummeli kerrtoi toisen tarinan. He tekivät yhteistyötä veljeni kanssa ja lätsäytti tällaisen vauhdikkaan historian lyttyyn kertomalla, että olisimmekin jonkun köyhän ruotsalais-sotilaan perimää. Molemmat voivat olla oikeassa ja se köyhä ruotsalaissotilas on saattanut jossain välissä ollakkin. Olen niin innoissani, että saan taas kertoa tämän paljon mielenkiintoisemman version.

Sitä en tiedä kuinka luotettava tuo dna-testi on. Voi olla luotettavakin, mutta perustuu niihin muihin testeihin. Mitä enemmän otantaa on, sen varmemmaksi muuttuu.