Aikaansa kutakin

Nojaah.. Kuten otsikosta voi päätellä niin tämä ”Elämäni romanssi ” kuivui kokoon. Alkoi olla hieman liikaa outoa käytöstä, joten katsoin turvallisemmaksi itselleni ja mielenterveydelleni viheltää peli poikki.

Nyt olen pohdiskellut, että mitenkäs tämä menikään. Alkuun tuntui lupaavalta. Kroppamme, jotka eivät kummallakaan mitenkään päin mallimittaisia ole, sulautuivat mukavasti yhteen. Kerrankin on ollut kainalo mihin ujuttautua niin, ettei missään kohtaa ole epämiellyttävää tai alkaisi kolottamaan. Tutustumisaikana tietenkin huomaa kyllä erilaisia juttuja, mitkä ei välttämättä kolahda, mutta toteaa itsekseen, että kyllä tämmöiseen tottuu. Ikään kuin hyväksyy toisessa pikkaraisia asioita vaikka muuten ehkäpä ei olisi ihan sitä ominta juttua ja ajattelisi jonkin asian toisin.

Tällaisia voi olla esimerkiksi ulkoiset jutut. Jos herra juo vaikkapa vettä ja juomisen jälkeen parrasta tippuu sitä vettä, niin mietin, että ei se ainakaan ruokaa ole. Pikkuinhottavuutta vain ja varmaan yleensä muistaa pyyhkiä suunsa ja partansa. Toisilla treffeillä ihmettelin, kun herra ilmoitti lähtevänsä kotoaan luokseni ja tulo kesti ja kesti. Kun aloin ihmettelemään, että minne hän katosi, olikin ovella läpikotaisin märkänä hiestä. Oli päättänytkin kävellä, mutta unohti mainita, että tämän takia menee pitempään. Ei se nyt ihan hirmuisen mielekästä ole halata hiestä litimärkää ihmistä ja miettiä, mikä sohvani imukyky mahtaa olla. Hymyilin kuitenkin ja ajattelin, että antaa kaikkien kukkien kukkia. Kuivatellaan hetki ja lähdetään sitten messuille, kuten ollaan sovittu.

Nuo olivat sellaisia pikkaraisia asioita, mutta vähän isompia kummia on esimerkiksi sellainen, että minulle aletaan kertomaan väärässä paikassa aiemmasta seksisuhteesta. Aiemmin hän oli kavereittensa kanssa oluella ja laittoi viestin minulle, että kuinka ihanaa on kerrankin ollut olla heidän kanssaan niin, ettei ole ainut sinkku. Otin tietenkin asian positiivisena viestinä. Kun sitten kerran olimme baarissa ja näimme minun tuttujani, paluumatkalla olin samanlaisissa tunnelmissa, kuin hän aiemmin. Kerroin, että olipa mukavaa, kun nuo tutut näkivät minut kerrankin jonkun kanssa, eikä aina yksin. Tähän herra sitten kommentoi kaikessa älyllisessä ominaisuudessaan, että hänellä oli kaksi vuotta sitten seksisuhde. Toivottavasti et ole mustasukkainen. Olin aivan puulla päähän lyöty. Aiemmat kokemukset olimme toisillemme kertoneet. Tästä suhteesta mainitsi jo neljättä kertaa ja miksi nyt? Kun yritin kysyä, että miten tämä asia liittyy mitenkään tähän hetkeen, hän alkoi jankuttamaan mustasukkaisuudesta ja hetken päästä meillä oli riita valmis. Ja koska olin vihainen vielä seuraavana päivänä ja myöhemmin pyysin tästä anteeksi, olikin koko homma kääntynyt sellaiseksi, että minä aina kuulemma suutun todella herkästi.

Tämän lisäksi oli turhan monta kertaa turhaa odottelua ja loputtomia tekstiviestejä ei-mistään. Huonekaluista ja vetoketjun kelkoista. Kun sovimme näkevämme ja huhuilin aikataulua, että milloin sopii niin herra venytti ottaen aina muita juttuja väliin ja lopulta illalla totesin, että siirretään tapaamista toiseen päivään, kun menee niin myöhäiseksi. Kaksi kertaa taisin saada sellaisen ajankohdan näkemiseen, ettei tarvinnut saman tien mennä nukkumaan. Otin asian puheeksi. Yritin keskustella sellaisesta aiheesta, kuin sopiminen. Sopiminen niin, että kun sovimme, että näemme niin silloin näemme. Jos ei sovi niin silloin emme näe. Selkeyttä, että voin sitten kotona tehdä muutakin kuin odottaa. Ottaisi tavallaan huomioon minutkin niin, että en ole jossain syrjään siirrettynä ja vain tarpeeseen kunnes sormiaan näpäyttää. Jos tekstiviestein keskustelu on asiallista niin paikan päällä jotain muuta. Kurtistetaan kulmia. Nyrpistellään nokkaa. Aivan kuin mistään asiasta keskustelu olisikin hyökkäys. Lopulta hän ehdotti juurikin samat asiat, kuin itse ehdotin ja päätti keskustelun aivan kuin olisin jotenkin vastustellut ja hän sai päättää. Yritin kyllä sanoa, että on aivan ok, jos on omia menoja ja emme koko ajan näe, mutta silloin voi kertoa suoraan, eikä niin, että nähdään ja venytetään niin pitkälle, että ei enää kannata. En tiedä miten muut kokee, mutta minusta on aika epäasiallista ja epäkunnioittavaa.

Tekstiviesteistä puheen ollen. Eräs päivä kun sovimme näkemisestä, sain sen päivän aikana noin kaksikymmentä tekstiviestiä vetoketjun kelkasta. Yritin aikataulua udella kahdeksalla viestillä. Yhdellä puhelinsoitolla, johon ei vastattu ja toisella soitolla, johon vastattiin, että puhuu nyt poikansa kanssa. Palataan aiheeseen myöhemmin. ja kello on jotain kuusi.

Noh. Juuri kun aiheesta keskustelimme, hän ilmoitti menevänsä kaverinsa kanssa merelle. Kun tulevat sieltä niin melko varmasti jatkavat baariin ja voisin sinne tulla mukaan. No mutta kiva juttu, mielelläni tulen. Ilmoittelethan sitten kun olette palautumassa takaisin niin alan tekemään lähtöä. Muutaman kerran olin maininnut aiemmin, että olisi kiva vähän kaunistautua ja pukeutua, kun menemme ihmisten ilmoille. Niin mainitsin nytkin, että ilmoittaa hyvissä ajoin.

Kello kipitteli jälleen kerran ja ajattelin, että varmaan ilmoittaa vasta kun pitäisi olla jo paikalla, joten päätin kahdeksan aikaan alkaa valmistautumaan. Yhdeksän kieppeillä herra ilmoitti, ettei huvitakkaan lähteä, joten perutaan baariin meno. Jaahas. No minä menin silti. Otti niin päähän. Siellä olisi ollut minusta kiinnostunut henkilö, mutten reagoinut yrityksiin mitenkään, koska luulin seurustelevani.

Lauantaina lähdettiin Ikeaan ja sillä reissulla alkoi silmät hieman avautumaan. Siis tuo ihminen, joka pommittaa päivittäin sadoilla tekstiviesteillä ja odotuttaa harva se päivä, on jatkuvasti äreä. Sain tehtäväksi etsiä tiettyä lamppua, jos osuu silmään. Löysin ja kiitokseksi sain tiuskaisun, ettei hän nyt sitä tarvitse. Aha, asia selvä. Alkoi olla sellainen olo, että tässähän joutuu hipsuttelemaan varpaillaan ja se on aika raskasta.

Ehdotin, että käymmekö syömässä Ikeassa vai haetaanko jotain, että vois vaikka kokkailla ja katsoa vaikka joku leffa. Leffalle sain hyväksynnän ja kokkailusta arvion, että menee niin myöhäiseksi. Kyseli Ikean ruuan hintoja ja totesin itseäni kiinnostavan maksavan kuutisen euroa. Eli ei, menemme syömään kalliimpaan paikkaan. Meillä on huima tuloero. Toki maksan omani. En odota, että joku minut ruokkisi, pärjään kyllä. On vain tylsää kuunnella seuraavanlainen kommentti sen jälkeen kun olen omani maksanut, että kyllä hän tietenkin olisi voinut tarjotakin, kun kalliimman paikan valitsi. Sitten kuuntelin koko syömisen ajan kuinka varakas hän on. Menimme sitten hänen luokseen ja leffaa ainakaan ei aio katsoa ja laittoi telkkarin valitsemalleen kanavalle. Asia selvä. Jossain vaiheessa laskelmoi, että puolen yön aikaan tulee formulat ja menemme köllimään sitä ennen. Sitten ilmoitti, että hän haluaa katsoa formuloitten aika-ajot yksin ja päättää itse mitä kanavia katsoo, koska on tottunut siihen. Hmm. Tuli hieman fiilis, että näinköhän minut pistettiin toiseen huoneeseen pois silmistä. Kosketin kyllä kaukosäädintä nostaakseni sen pois tieltä. Ehkä menin sitten kajoamaan jonkin rajan yli.

Sunnuntaina kuuntelin suunnitelmia viedä tavaraa erääseen taloon. Oli aiemmin pyytänyt siellä käymään ja kyselin, että tarvitsetko kantoapua. Juu, se olisi hyvä niin saisi nopeammin. Yhtäkkiä soitti pojalleen ja kysyi mukaan. Poika uteli, että saako pomppia trampoliinilla. ei, vaan viedään vain tavarat. No ei poika halua lähteä. Olin tässä kohtaa täysin siinä luulossa, että olen mukaan lähdössä. Aikamme notkuimme ja kyselin taas hieman ajankohtaa, että milloin aletaan lähteä. Illemmalla olisi tuliteatteriesitys, jonka haluaisin ehtiä näkemään. Yhtäkkiä koko homma olikin kääntynyt niin, että ei hän ota minua mukaan vaan haluaa mennä kävelylenkille yksin. Aha ookoo.

Siinä kohtaa otin uudelleen puheeksi selkeyden. Ihan ok, että haluaa ittekseen lenkille. Ymmärrän hyvin, mutta jos tietäisin tämmöisen niin voisin mennä kotiini ja vaikka siivota, pestä pyykkiä ja tiskata. Tehdä omia juttuja, kuin odotella taas turhaan. Kannettiin kamat autoon ja totesin, että nyt lähden. Pohdin kyllä hetkeä aiemmin ääneen, että mitäköhän tänään tekisi ruokaa ja sanoin meneväni kauppaan. Lähdin ja kaupassa sain puhelun, että suutuitko taas. Totesin, että olen tosiaan kaupassa ja tässä hälinässä en halua nyt alkaa keskustelemaan. Hetken päästä kilahti viesti ja kassalle päästyäni soitti uudelleen. Kun pääsin kotiin niin luin viestin j a soitin. Sain syytökset siitä, että en ollut kertonut tekeväni ruokaa tai että olisi nälkä. Olisi voinut kokata hänen luonaan. Minun olisi pitänyt sanoa, että on nälkä, kun hän ei tajunnut, että hänelläkin on nälkä….. Niinkö mitä?! Niinkö hä?! Herra ulosti minut suunnitelmistaan, mutta suuttui, kun en ollutkaan käytössä sillä hetkellä puhelimessa, kun tahtoi. Kysyi taas, että suutuitko nyt. En suuttunut, mutta alan suuttumaan. Nyt menee vähän yli jo.

Illemmalla näimme tapahtumassa, mutta tajusin, ettei minulla ole minkäänlaisia tunteita tätä ihmistä kohtaan. Tämä alkoi tuntumaan aiemmin jo koetulta. Aikanaan seurustelin vastaavanlaisen kanssa, joka teki kaikkensa, että sai suuttumaan ja kun onnistui niin oikeutti esimerkiksi pettämisensä sillä, että suutuin. Kun tajusin tahallisuuden, heittäydyin viilipytyksi. En reagoinut ja silti teki kaikkea mahdollista selkäni takana.

Nyt tajusin kuinka itsekäs tämäkin oli. Olisi pitänyt tajuta vakavammin jo Flamingon reissulla, kun hän ohitteli jonossa. Heitti löylyä niin, että muut joutuivat saunasta poistumaan. Niitä pieniä asioita joita hyväksyt hiljaa vaikkei ihan ole samalla ajatusmallilla varustettu.

Mietin maanantain ja tajusin kuinka väsynyt olin. Joka ikinen päivä kahden kuukauden aikana tyhjänpäiväisiä tekstiviestejä siitäkin huolimatta, että pyysin moneen otteeseen vaikka yhtä puhelua niiden sijaan. Ei. Se hetki kun voisin itsekkin rauhoittua ennen nukkumaan menoa. Ei. Kuuntelet täysin käsittämätöntä itsensä nostatusta seksiseikkailuista ja varakkuudesta ja valittamista kaikesta muusta. Hohhoijaa. Tiistaina päätin, että eiköhän riitä.  Sain kuulla, että koska suutun ihan kaikesta (? kerran aiemmin?) niin hän ei jaksa tällaista elämää ja hän nyt sitten päätti tämän suhteen. Oukkidoukki. :D Voi jösses, mistä näitä riittää?

Noh kivaa oli niin kauan kuin oli kivaa. Palkinnoksi itselleni ostin syntymäpäivälahjaksi pikkuruisen matkan joulukuulle. Sitä odotan ja olen oikeastaan tyytyväinen, että pääsen reissuun yksin. Saan oikeasti rentoutua, eikä kukaan ole valittamassa, kuinka kaikki on paskaa. Kuuntelin tässä oikeastaan kaikesta tällaista.

Olen väsynyt. Kyllähän tuollainen rumba kummasti väsyttää. Silti minulla on taas aivan kummallisen positiivinen olo. Jossain on joku minua varten. Minä tiedän sen. Toisaalta nyt sain läheisyyttä kuitenkin sen verran, että jaksan odottaa. Minua ei harmita yhtään. Ehkä se on sen merkki, ettei niitä tunteita sitten ollut tarpeeksi vaan vain halu olla jonkun kanssa ja odotella, jos ne sieltä suuremmiksi kasvaa. Yritystä kyllä löytyi, muttei sitä loputtomiin jaksa ammentaa kenellekkään, jos saa takaisin kehnompaa kohtelua. Mitätöintiä ja sen sellaista.

Piru, kun tietäisi, että missä se oikea tyyppi oikein luuhaa. Vois alkaa pikkuhiljaa päräyttää paikalle. Kunhan saan energiat taas kohdilleen.