Hyvää uuden alkua!

Lomailu oli tarpeen. Voisin väittää, että viikko ei olisi riittänyt mitenkään. Tässä kohtaa siis kävikin tuuri, että lomailua on ollut hieman yli kaksi viikkoa. Kumma juttu, että vasta eilen sunnuntai iltana olin rauhoittunut. Nukkumaan mennessä tajusin, että tämä on se olotila, minkä haluaisin jatkuvan pitempään. Syke pumputti tasaisen rauhallisesti, en purrut hampaita yhteen. Täydellinen rauhallisuus.

Olen saanut mukavasti aikaiseksi erilaisia juttuja. Käväisin myös Vierumäellä. Kokeilin kylpylää. Sekään reissu ei mennyt aivan putkeen. Porukkaa oli aivan liikaa. Toiveena oli uusia harmoninen rentoutuminen pika reissahduksella niin, etten kertonut siitä kenellekään. Kukaan ei olisi kateellinen kostaakseen. Kukaan ei ronkuisi tuliaisia. kukaan ei vaatisi jatkuvasti raporttia, mitä milloinkin olen tekemässä. Melkein- siskolleni hieman valehtelin. Lenkkeilisin, uisin ja mahdollisesti kävisin salilla ja aion pitää kännykän kiinni, että voin keskittyä ruuantankkauksiin siinä välissä. Tavallaan piti kyllä paikkansa ns. liikunnan suhteen. Kävelin junalle, junasta bussiin ja bussipysäkiltä hotelliin. Kävin ”salilla”. Hotellin kuntoiluhuoneessa kävelemässä juoksumatolla viisi minuuttia. Sen jälkeen menin ”uimaan”. Eli kylpylän puolelle ihmismereen väistelemään kyyner- ja kantapäitä. Jostain löysin pienen kolosen, missä jumppasin muutaman muun kanssa. Saunat olivat ihan kivoja. Porukkaa vain oli niin älytön määrä, ettei saunassakaan ihmeemmin rentoutunut. On nyt tuokin nähty.

Koska huijasin itselleni itsekkäästi omaa tilaa niin taisin saada jonkin asteisen rangaistuksen. Tietenkin minun piti ängetä vesiliukumäkeen pitkästä aikaa. Oli aivan ihanaa olla hetki kuin lapsi. Mutta en sitten ole kuitenkaan niin ylös noustessa sain polveen kipinää. Tajusin sitten seuraavat kymmenen kertaa kääntyä ensin mahalleni, kontilleen ja kampesin sieltä ylös. Polvi jäi kipeäksi. Toivottavasti siihen ei jäänyt pitkään kytevää vikaa.

Oikea rentoutuminen tapahtui oluen kera. En yleensä edes juo olutta, mutta nyt teki mieli. Syömään sai jonottaa aika pitkään ja vihdoin, kun pöytään pääsin, olin taas aivan hermo kimppu. Tilasin salaatin ja oluen. Olutta lipitellessä aloin rentoutumaan. tajusin, että tässä on jotain tuttua. Siis siinä ravintolassa. En ole ennen siellä käynyt, mutta tunnelma oli täysin samanlainen, kuin joskus ravintolassa missä olin töissä. Saman tyyppinen musiikki. Rento puheen sorina. Sisustus sellainen vanha kunnon puu-pubi. Oikeanlaisella kosketuspinnalla. Uppouduin muistelemaan entistä työpaikkaani. Se oli ensimmäinen ravintola missä olin töissä. Ruokapaikka, mitä paikalliset pitivät myös olohuoneenaan. Siinä tunnelmassa oli jotain erityistä. Ainakin itselle. Taustalla soi usein Procol Harum ja sen aikaiset bändit. Myös blues oli listalla. Joskus kollega laittoi Pulp Fiction- elokuvan levyltä räiskekohtauksen, jos asiakkaat eivät meinanneet poistua sulkemisajan jälkeen ajoissa paikalta. Usein miten siinä kohtaa viimeiset asiakkaat tallustelivat Henry Mancinin Baby Elephant Walkin tahtiin. Sitä ravintolaa ei enää ole. Paikalla taitaa olla ravintola, mutta valkoisin pöytäliinoin varustettu. Rento ja rauhallinen olohuone muuttui kliinisemmäksi. Jotenkin kaipaa välillä juuri sellaista lämmintä puu sisustusta ja hyvää musiikkia. Ja ehkä parasta oli juurikin istahtaa hetki ilman kännykkää. Jätin sen huoneeseen. Pitääkin jatkossa tehdä kännykättömiä retkiä vaikka parvekkeelle, jos muualle ei jaksa mennä.

Vaikka rentoutus ei tälläkään kertaa mennyt ihan niin kuin ajattelin niin jotain hyvää tästä jäi. Matkustamisen helppous. Pääsin junalla Lahteen ja takaisin opiskelija-lipulla. Talvinen maisema oli kaunis ja matka-aikaa vain tunti. Bussilaituria sai hetken etsiä Lahdessa. Löytyi kuitenkin ja molempiin suuntiin sattui ilmainen kyyti. Lähimaksu ei toiminut laisinkaan niin matkustaminen tuli melko edulliseksi. Selkeämpää kuitenkin saisi olla. Lähtöpysäkit voisi mainita laitureina, eikä matkailukeskuksina. Aikataulut olisi hirmu kiva juttu. Paikallinen reittiopas yritti pistää minut paluumatkalla kävelemään 500 metriä vaikka pysäkki oli aivan vieressä. Kerran tunnissa bussiin olisi ihanaa tietää, että mihin kohtaan tuntia napsahtaa. Reittiopas antoi ihan omia lukemiaan. Kesällä voisi ihan tosissaan ottaa teltan ja painella jonnekin sisä- Suomeen. Ei palella odotella tuntia ja missään ei taida olla kauhean kaukana.

Koska eilen olin huippurentoutunut ja normaaliutunut niin tänään innostuin etsimään asuntoja. Nyt on saatava halvempi. Rätkäisin hakemuksia sinne ja tänne. Tietty olisi hyvä, jos olisi ensin työpaikka. Hakisin jonnekkin lähemmäksi. Koska ei ole niin tyydyn halvempaan. Eipä noita pakko ole ottaa. Tähän taloon kuitenkin tulee jossain kohtaa isompi remontti ja johonkin pitäisi joka tapauksessa mennä. Laskeskelin, että vaikka kuukauden saisi hyvitystä, niin jonnekin tavarat on vietävä. Kaikesta tulee kuluja ja sitten se väliaikaisasunto. Ei se kuukauden hyvitys riitä millään. Sitten kun en ole kaiken kukkuraksi mies, että pokaisin jonkun siksi aikaa, että saisin ilmaisen majoituksen. Se ei vain toimi niin päin. Minusta tuntuu, että mulla on liikaa sielua ja omaatuntoa olla noin kylmästi laskelmoiva muiden tunteita hyväksi käyttää omiin etuihin.

Uuden vuoden aatto meni rauhallisesti. Meinasin mennä Kansalaistorille katselemaan raketteja. Hyvä etten mennyt. Siellä nämä lahjat ihmiskunnalle räjäyttivät raketteja muiden silmille. Uutisia lueskelin seuraavana päivänä ja taputin itseäni olalle. Katselin telkkaria ja puolen yön aikaan käväisin ulkona katselemassa raketteja läheisellä pellolla. Olen joskus kuullut, että se fiilis, mikä on vuoden vaihtuessa, peilaa  seuraavaa vuotta. Tämä on aiemmin pitänyt paikkansa. nyt oli mukava ja hyvä olla. Ei ahdistanut siinä hetkessä mikään.

Tänään ajoissa nukkumaan ja huomenna arjen pyöriteltäväksi. Toivon, että tänä vuonna löytäisin asunnon ja työpaikan. Eikä todellakaan haittaa vaikka elämään astuisi sellainen sutina, että se olisi mukavaa pidempäänkin.