Miten on edes mahdollista?

Noniin. Nyt on muuttopuuhat suoritettu. Ihanasti se kaikki kaaos osui juuri pahimmille helteille ja välillä aloin miettimään jaksamista. Tai oikeastaan en miettinyt, huokailin ääneen, että mää en jaksa ja tuppauduin tuulettimen viereen tuijottamaan laatikoita. Pikkuhiljaa ne siitä työntyivät pois silmistä. Jotkut jopa tyhjenivät omalle paikalleen.

Annoin itselleni ajoittain armoa ja pyöräilin uimaan. Olen joskus huristellut Kaitalammelle kauempaakin ja ei tuntunut missään. Ilmeisesti aika kultaa muistot tai olen vain tullut vanhaksi, koska nyt tuntui kolmenkympin helteissä todella pitkältä matkalta mäkineen. Välillä tyydyin Leppävaaran maauimalaan silläkin vaaralla, että osun johonkin ripuli-infernoon, joukkotappelun keskelle tai joku hukkuu just siihen eteen, kun vesijuoksee plaanissa. Näitä otsikoita tuli luettua harva se päivä.

Nautiskelin pariin otteeseen ulkoilma-elokuvia ja siitä tuli uusi harrastus. Ensikesälle tosin. Tältä vuodelta taitaa olla loppu niin kuin kesäkin.

Olen juoksennellut metsässä sienessä, hakenut töitä ja vihdoin jopa sain keikkatyötäkin. Aloin ahdistumaan, kun keikan keikkaa en ollut saanut toukokuun jälkeen ja silloinkin vain neljälle päivälle. Miten tulisin pärjäämään? Muuttamaan en suostu enää ikinä. Noin kuukausi sitten vastoin periaatteitani sain napattua edes neljän tunnin tiskivuorot koko viikolle ja se kannatti. Paikan esihenkilö oli erittäin tyytyväinen suoritukseeni ja välitti minut seuraavaan paikkaan. Sain kolmeksi päiväksi koko päivän hommat ja sen paikan bossi pisti kyselemättä minut eteen päin. Olen nyt kohta kuukauden mennyt eteenpäin niin, että minua on asiakaspaikkojen sisäisissä yhteyksissä suositeltu ja vieritetty eteen päin. Yhtä paikkaa lukuun ottamatta on ollut kivaa ja tämä viimeisin on sellainen, missä viihtyisin pitempäänkin. Jämähdin kahdeksi viikoksi ja tänään kävi bossi kertomassa, että on suositellut minua taas seuraavaan paikkaan. Tuntuu hyvältä saada kehuja ja viestiä siitä, että minuun luotetaan, kun suositellaan eteen päin. Keittiöhommat ovat olleet siitäkin hyviä, että olen saanut ostettua halvalla pakkasen täyteen ruokaa ja olen syönyt säännöllisesti ja hyvin. Varsinkin tässä viimeisimmässä paikassa. Tänään naurettiin, kuinka töistä lähtee melkein napa reveten, kun on niin hyvät ruuat. The boss-lady sattui olemaan vielä tuttu parinkymmenen vuoden takaa, joten ollaan tultu muutenkin juttuun ja siellä on todella mukava ilmapiiri.

Kuitenkaan ei pidä liikaa hymistellä. Olen sortunut moiseen rikokseen jo pari kuukautta. Ensin olen hymistellyt asuntoa ja aluetta. Tämä on oikeasti minun paikkani. Kun olen saanut hommia ja positiivista palautetta niin joinakin iltoina olen nukkumaan mennessä nauttinut hyvästä mielestä ja tajusin myös, että nyt minä olen onnellinen. Ja kiitollinen, että pääsin edes hetkeksi rytmiin mukaan. Se on niin hyvä tunne. Ja sekin, kun huomaa, että stressi on noina hetkinä täysin poissa. Vaikkei tulevasta tiedä niin eläminen tässä hetkessä on ihanaa. Murehdin sitten, kun tulee aihetta.

Mutta sitten päästään säännönmukaisuusteoriaan, todennäköisyyslaskelmiin vai millä ihmeen nimellä tätä rypästä oikein nimittäisi?

Miten voi olla mahdollista, että joka ikinen asia, töissä käymistä lukuun ottamatta on takkuillut. Selvittäminen on vaatinut monta yhteydenottoa ja nyt on suorastaan alkanut väsähtämään, että eikö oikeasti voi joku asia mennä simppelisti niin kuin sen kuuluisikin mennä? Mikä juttu tämä oikein on?

Eli :

-Asunnon kanssa oli draaman aineksia seinien maalausten kanssa. Soittelua ja säätöä pienoisen järkytyksen kera.

-Muuttohommissa en saanut pakua vuokrattua, koska jostain syystä tunnistautuminen ei toiminut. Ilmainen peräkärri ei onnistunut, koska kaikki olivat varattuja. Jouduin turvautumaan paku+kuski-palveluun, mikä oli tolkuttoman kallis budjettiini.

-Varsinaisessa muutossa murtui yhden kaapin seinämä kiinnitystapin vierestä, koska en siinä hötäkässä älynnyt/muistanut pojille sanoa, että kaappi on moduuleista ja ne ovat pelkästään tappien varassa. Vahinko onneksi kuitenkin pieni, mutta laatikko ei aukea enää kokonaan. muutenkin onnistuin tiputtamaan ja hajottamaan monenlaista esinettä.

-Tilasin parvekkeelle keinun jalan ja siitä puuttui yksi pultti. Soitin ja ilmoitin puutteesta ja lupasivat lähettää. Keinun jalka tuli kyllä kotiovelle, mutta se pultti lähetettiin jonnekin periferiaan, enkä millään ilveellä olisi sitä ehtinyt hakemaan. Soittoja ja selvityksiä ja kerran eräs asiakaspalvelija katkaisi yhteyden, koska en ollut sekunneissa näpytellyt vastausta kysymykseen. Se pultti heiluu vieläkin postin riesana. Ehkä se joku kaunis päivä saapuu. Viihdytän itseäni tiedotteilla. Kävin meinaan ostamassa tarvittavan pultin ja kiinnitin sen paikalleen.

-Valaisimien paikat. Jostain syystä valaisimet usein on suunniteltu järjettömiin paikkoihin. Ruinasin hyvitystä maalaushässäkän viivästymisestä ja ehdotin, että olisin iloinen, jos hyvityksenä saisin koukun kattoon. Ei käy, vastasi insinööri. Kattoon ei saa porata reikiä. Selkkis. Eli joko valaisimet uusiksi tai ruokapöytä hieman isommaksi. Zingzing sanoi kassakone.

-Tilasin siis pyöreän pöydän keittiöön. Tarvittava löytyi halvalla ja tilasin samalla yhden valaisimen niin saisin valaisinongelmat järjestykseen. Sinä päivänä, kun pöydän piti tulla niin tuli ilmoitus, ettei pöytää voisi toimittaa, koska sitä ei ole. Loppunut. Asia selvä. Saan siis hyvityksen ja katselen muualta. Hyvitysilmoitusta ihmettelin, että miksiköhän se mahtoi olla pari kymppiä pienempi, kuin mitä maksoin. Yhteydenottoja ja selvityksiä ja selvisi, että saan kuitenkin pöydästä jalat. Jalat saapuivat seuraavana päivänä ja kaiken huipuksi sain juosta postelijoonin perässä pari korttelia, kun ajoi ensin ohi, sitten melkein perille ja sitten aivan toiseen suuntaan. Jos minulla on huono karma niin ainakin Alepan pienet söpöt robotit ovat liittoutuneet kaverikseni. Yksi meinaan tukki postipojan tien, eikä suostunut liikkumaan mihinkään suuntaan. Silloin sain kuskin kiinni ja pöydästä puolet eli jalat saalistettua. Hikisenä juoksentelusta sitten soittelemaan ja selvittelemään, että mitä ihmettä minä niillä jaloilla teen ja miten palautetaan jne. Selvisi, että pöytä-levyjä tulee viikon päästä lisää ja voin tilata ja sitten tilauksen jälkeen ilmoittaa koodeja sinne tänne, jotta saan hyvityksen kuljetuksesta ja ja ja ja. Pöytälevy tulee perässä, mutta pakko tunnustaa, ettei puhelusta koodia ilmoittaessa meinannut tulla mitään, kun nauroin katketakseni kaiken koomisuudelle. En ihmettele sisustajien palkkioita enää ollenkaan, jos ne joutuu juoksentelemaan fyysisesti erilaisien huonekalujen osien perässä pitkin päivää. ”Katso Erkki! Tuolla menee kirjahyllyn laatikon kahva! Ota se kiinni!”

– Oma pikku mokani oli, etten tajunnut hyödyntää muuttoporukkaa. Heidän kyytiin olisin voinut antaa vanhan sängynraadon. Ja maton. Ihana villamattoni oli alkanut haisemaan aivan karmealle. Pesin sen ja ilmeisesti kosteutta oli vielä hieman jäänyt, että paketissa pääsi muhimaan. Eli Sorttiasemaan yhteyttä. Kyyti olisi 70e ja jostain kummallisesta syystä en saanut mitenkään varattua sitä. Joka kohtaan ilmoitti, ettei kyytiin mahdu, ei sitten mitenkään. Yksi jätesäkki ja pino lautoja. Ei edes tuolla hinnalla. Ei muuta kuin selvittelemään kyytiä. Jokunen tunti siinäkin selvittelyssä meni. Hups vaan, kun yli satanen olisi tässäkin paukkunut. Ei yhtäkään autollista kaveria, jotka viitsisi jeesata. Asia hautumaan viikoksi. Sitten yhtäkkiä Sortti toimikin ja sain ylihintaisella maksulla pari roskaa pois.

-Silmälasit. Koska sain edellisestä asunnosta rahaa niin pystyin uusimaan rillit. En meinaa enää lähelle nähdä kunnolla. Kirjoitusvirheet tässä kohtaa siis sallittakoot. Jouduin käymään silmälääkärissä, koska leikatut silmät. Onneksi se sääntö tulee muuttumaan helpommaksi ja halvemmaksi. Mutta naps! Taas yksi ylimääräinen reilu satanen katosi jonnekkin. Laseihin vielä lisää. Odotin kuukauden ja hakiessa ihmettelin, etten näe toisella silmällä. Selviteltiin asiaa ja selvisi, että siitä puuttuu kokonaan taittovian korjaus. Aiemmissa resepteissä tämä tieto olisi ollut, mutta mutta juu… Seuraavana päivänä uudelleen hutkittavaksi ja nyt taas odottelen jännäten, että mitä sitten taas tapahtuu vai pääsisikö näkemään.

– Avainepisodi. Naapurini tiedotti muuttorumban yhteydessä, että pyörä kannattaa viedä pyörävarastoon, joka sijaitsee naapuritalossa. Onko minulla avain? No eipä ole ja eipä muuta kuin taas selvittämään. Ilmoitustaululla oli kyllä selkeät ohjeet, että avaimen saa huoltoyhtiöstä pyydettyä. Ainut vain, että kyseistä firmaa ei enää ollut olemassakaan ja taas selvittämään asiaa. Kolme ilmoitusta ja kyselyä aiheesta. Vihdoin ilmoitus, että joku avaimista vastaava firma ottaa yhteyttä. Ottikin ja soittaja alkoi pohtimaan puhelun aikana, että mitenkäköhän tämä nyt hoidetaan ja kuuluuko mulle edes pyöräkellaria ja mites mites… Olin juuri lähdössä töihin ja pyysin laittamaan sähköpostia, kun ovat ratkaisseet asian. Kahden viikon päästä soitin itse ja avain järjestyi noudettavaksi puolessa tunnissa. Seuraavana päivänä matkustelin melkein kaksi tuntia avaimen perässä ja olin vuoren varma, että kun kotiin pääsen niin pyörä varmaankin on varastettu. Ei ollut, mutta en olisi ihmeenä pitänyt, jos olisi ollut. Tähän meni vain kaksi kuukautta aikaa.

-Whatsapp-ryhmä. Olen tutustunut jo useampaan naapuriin ja moni on kysellyt, että olenko päässyt talon omaan Whatsapp-ryhmään. On niin hyvä, kun on tällainen, kun tieto kulkee ja hirmuisen hyödyllinen ja blaa blaa. Juu, olisi varmaan, mutta kun se hemmo, jonka pitäisi minut liittää siihen, ei tee sitä. Olen ilmoittanut tietoni kirjallisesti kahdesti ja kerran kysyin eräältä mieheltä, että hoitaako sitä asiaa. Mies sanoi, ettei ole kyseinen henkilö, mutta laittaa vietin sille tyypille ja laittoikin. Tämän hoitajaihmisen isä on kysellyt myös, että joko olet ryhmässä. En ole, koska mitään ei tapahdu kolmannenkaan pyynnön jälkeen. Neljättä kertaa en aio kysellä ja pyytää. Koska avaimeenkin tuhrautui aikaa ja vaivaa ja näihin kaikkiin muihin. En vain kerta kaikkiaan jaksa tai halua kerjäämäänkään lähteä. Olkoot.

-Ikävä keikkatyöpaikka. Kun muhinoin kehujen keskellä, piipahdin myös paikassa, missä toiminta oli kaikkea muuta. Minulle haukuttiin aiempia työntekijöitä ja maahanmuuttajia. Sitten yksi nainen tuli yhtäkkiä kesken päivää huutamaan ja haukkui minut ja kollegani täysin pystyyn. Meinasin lähteä saman tien. En suostu kuuntelemaan kenenkään haukkuja ilman pätevää syytä. Päätin kuitenkin hoitaa sopimuksesta oman osuuteni hiljaa. Myöhemmin tämä nainen tuli pyytämään anteeksi ja hän ja pomonsa perusteli sillä, että tämä nainen on tämmöinen. ÖÖÖ. Niin kuin mitä. Pidin pääni ja perustelin heille jämäkästi, että tuollainen käytös ei sovi milloinkaan. Keikkatyö työttömyyden kera on tarpeeksi raskasta ja minä teen tätä tienatakseni edes vähän lisää päivärahojen päälle, joista tienattu ropo kaiken kukkuraksi osan syö. En ole paskakaivo, jolle voi purkaa pahan olonsa. Valittakoot ylemmille, jos on noin vaikeaa. Hiljeni ja minä taputin itseäni olkapäälle. Juuri näin. Asiallisesti, mutta jämäkästi. Sitten ilmoitin paikan bossille, että voin tehdä sovitut kaksi päivää, mutten tule enää uudelleen. Pistin vielä miettimään kannattaako käytöstä puolustaa, koska he eivät saa ketään pysymään tuolla tyylillä pidempään.

-Baarikäynti. Kaiken hommailun ja säätämisen keskellä päätin piipahtaa paikallisessa. Olin siellä kerran käynyt aiemmin ja tälläkin kertaa olin yksin. Aikomuksena vain laulaa karaokea ja lähteä kotiin. Baarin omistaja tuli kysymään, että missä sinun kaverit ovat? Häkellyin syyttävästä äänensävystä ja vastasin, ettei minulla ole kavereita. Siihen mies jankutti, että olet käynyt täällä aiemmin, silloinkin olit yksin, missä sinun kaverisi ovat? Toistin, ettei minulla ole kavereita ja vähän väsähdin, että saanko minä siis olla täällä? Joojoo saat, mutta miksi sinä et tuonut kavereita tänne? Voi hemmetti. Jäi sellainen maku, että millä pirun perusteella minun pitää selittää elämääni yhtään tuntemattomalle, jos käyttäydyn muuten siivosti. Noh päätin, etten tuonne enää mene.

-Töiden haku. Ilmoittauduin toiseenkin vuokrafirmaan. Täytin kaavakkeet ja lupasivat ottaa yhteyttä. tästä on kuukausi, muttei kukaan ole ikinä ottanut. Hain kyseisen firman kautta myös pitempiaikaista työtä. Keräilyyn. Ilmoituksessa mainittiin, että työssä ollaan paljon jalkojen päällä. Trukinajotaito eduksi, muttei välttämätön. Jonkun ajan kuluttua tuli vastaus. Olet hakenut trukkikuskiksi. Ikävä kyllä valinta ei osunut sinuun. Huokaus. Kun olisivat edes nimikkeet kohdanneet vaan kun ei niin ei sitten. Sitten näin ilmoituksen melkeinpä samasta työstä, mihin kävin aiemmin haastattelussa. Kuulemma hyvin pieniä eroja oli aiemmin niin eipä muuta kuin intona hakemaan. Vastaus. Rekrytointikielto, joten päätimme jättää paikan kokonaan täyttämättä. Voit kuitenkin hakea meille heti kun ilmoitamme työpaikoista. No juu. Ymmärrettävää, mutta tämä oli tiedossa jo haastattelussa, mutta tiedolla, että tarvitsevat kuitenkin ihmisiä. Mitä resurssien haaskausta. Niin työnantajalta, kuin meiltä hakijoiltakin. Harkitsen kolmannen kerran hakua. Voihan se olla, jos haen niin koko rakennus romahtaa tai jotain muuta kummaa tapahtuu. Musta aukko imaisee koko maapallon ja niin edelleen.

Meinasin sanoa, että loppu hyvin kaikki hyvin, mutten sano. Veikkaan, että nämä kummahankaluudet tulevat jatkumaan, mutta miksi? Ymmärtäisin, jos joskus sattuu maanantaikappale kohdalle, mutta tämä on ollut järjestelmällistä hankaluutta yksi toisensa jälkeen. Mietin sitäkin,että miksi en saa töitä. olisin taatusti yhtä pätevä lähtettämään osan romppeista. Saahan ne asiakkaat sitten hyvityksillä hiljaiseksi. Viimeistään, kun ovat vaipuneet katatoniseen tilaan, koska mikään ei toimi ja ovat joutuneet ikiliikkujan tyyppiseen oravanpyörään selvittämään puutteita ja milloin mitäkin.

Nyt suihkuun ja huomista päivää odottelemaan. Mitähän hyvää me huomenna syödään…Slurp!