Se on lama nyt
Lueskelin otsikko-tasolla, en siis viitsinyt edes lukea koko juttua. Mutta aiheena oli Petteri Orvon kyllästyminen arvosteluun. Hmmm. Ihan vain tällainen tavallisen kansalaisen mietintää. Tämä herra on nauttinut politiikan urallaan melkoisen määrän veronmaksajien rahoilla maksettua palkkaa. Palkka ei ole erityisen pieni ja sitä on voinut kerryttää omaisuudeksi.
On aloja, joissa maksetaan hyvää palkkaa ja siihen kuuluu myös vastuu. Pahimmassa tapauksessa virheistään voi joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen tai saa vähintäänkin potkut. Jostain syystä näin ei ole kuitenkaan silloin, kun kyse on vallan kahvassa saksilla huitovista poliitikoista. Miksi näin?
Jos minä menen yhtälailla määräaikaiseen virkaan vaikkapa jouluapulaiseksi. Nakkailen mummojen eteen esteitä, joihin kompastuvat niin tuskin kauaa siinä hommassa olen. ja jos vammautuvat niin vähintään esimieheni joutuisi vastaamaan.
Nykyisen hallituksen toimet uhkaavat suoraan ihmisten terveyttä ja perusoikeuksia. Työttömiä on niin paljon, ettei meinaa keikkahommiakaan saada. Uutta noussutta vuokralaskua lukiessa alkoi ahdistaa. Minulla sentään on pienen pieni puskurirahasto, jolla pärjää hetken. Ei silläkään ikuisesti pärjää. Puolisen vuotta, ehkä hiukan pitempään, jos ei kuluta mihinkään muuhun, kuin peruselämiseen. Olettaen, että saa perustoimeentulon vähintään.
Tämä nykyinen hallitus on haukkunut edellisen. He ovat haukkuneet myös tavalliset ihmiset, työttömät ja pienipalkkaiset. Se kuitenkaan ei ole koskaan ennenkään auttanut mitään. Nostaisin hattua, jos katsoisivat edes kerran siihen suuntaan, minne ne rahat lopulta menevät ja etsisivät säästöjä sieltäkin. Enempää huonommaksi ei voi enää mennä, mutta melko varmasti menee.
Hetken kerkesin kuitenkin iloita. Löysin pari kivaa työmaata, missä minusta pidetään ja minä pidin heistä. Sain tehdä vajaa kolme kuukautta hommia lähes päivittäin ja nautin täysillä. Oli ihanaa mennä säännöllisesti töihin. Olla hetki ilman huolia. Tosin rahan menoa ei estänyt. Päin vastoin. työvaatteet, bussikortti, uudet työkengät, känsänhoitolääkkeet jne. vei oman osansa. Toinen paikoista meni remonttiin, joten se poistui valikoimista luonnollista tietä.Nuo olivat/ovat ihania paikkoja. Ihmiset mukavia ja on sulauduin joukkoon, kuin sukka jalkaan.
Nyt toista viikkoa olen kärvistellyt, kun ei ole mitään hommia. Kivoilla kokemuksilla korjatulla itsetunnolla olen hakenut töitä lähes joka päivä. Olen saanut varmaan enemmän positiivista palautetta, kuin 20 vuodessa edellisessä työpaikassa. Sain eilen positiivista palautetta, jopa alueeni yhdistyksen kokouksessa, missä vierailin ensimmäistä kertaa. Avaamalla suuni pari kertaa ja kysymällä ja ehdottamalla asioita.
Millä pirulla saan työnhaku-tekstiin sen positiivisuuden, mitä livenä saan itsestäni kuulla. Ehkä minun täytyy viettää yksi itkupäivä ensin. Parkuisi kaiken ahdistuksen. Sitten hemmottelupäivä. Jokin kiva DIY-spa päivä jalkojen hoitoineen ja kasvonaamioineen. Sen jälkeen ulkoilu lenkki, itsensä siistiminen, käsikirjoittaminen ja itsensä myyntivideon teko.
Välillä meinaa tulla ahdistus. Saan sen taltutettua ajatuksella, että ei tämä tilanne voi kestää loputtomiin. Mutta entä, jos kestääkin? Olisiko silloin aika nuoruuden suunnitelmalle. Myydä kaikki, mitä on. Pakata reppu ja hypätä matkalle etsimään omaa paikkaa. Jos ei löydy niin ainakin maisemat vaihtuvat ja on lukuisia kokemuksia rikkaampi.