Kuinka minusta tuli luonnonvarojen suurkuluttaja
Ei näitä enää varmaan kukaan usko, mutta näin se taas vain on.
Olin pari viikkoa iloisella tuulella. Vaikka tapaamani heppu sanoi, ettei häntä voi kahlita laitteli viestejä silloin tällöin reissultaan. Lähtiessään ilmoitti, että nähdään kolmen viikon päästä.
No mitäpä tekee Telluksen Ellen? Hän totta kai täyttää oman pikku maailmansa positiivisella vireellä ja varovaisella odotuksella. Alkaa miettiä omaa hyvin vointiaan. Hyppää tupakkalakkoon käyttäen tätä herraa mielivaltaisesti hyväksi ajatuksissaan ja tavallaan jonkinlaisena tavoitteena. Pari viikkoa menee hyvällä boogiella. Sitten alkaa epäilyksen siemen itämään. Vaisto. Intuitio.
Totta kai taistelin vaistoa vastaan. Ovathan kokemukseni melkoisen hurjia ja toistuvia. Pistin kasvavan ahdistuksen kokemusteni piikkiin. Minä tulen tapaamaan tämän miehen. Piste. Tämä on erilainen .Piste. Tästä kasvaa vielä jotain todella hienoa. Piste.
Kappas vain ei mennytkään niin. Ei tälläkään kertaa.
Sain siis ilmoituksen lähtöpäivästä kera valokuvan junalipusta. Raportointia kuvien kera tienviitoista ja risteyksistä, että hän on perillä. Ei kuitenkaan itse paikasta. Kuva Rastegaisan tunturista. Erittäin surkealaatuisen kuvan linnusta ja vielä huonolaatuisemman videon rusakosta sikäli mikäli se oli rusakko. Sitten sain valokuvan kivistä. Saisin tuliaiseksi pari kiveä Teno-joelta. Ei kuvaa paikasta, millaisesta maisemasta kivet olisi kerätty. Hirmuisen pitkä selitys kyllä kiven hionnasta. Ei mainintaa edes arveluista milloin sopisi nähdä vaikka kivikuva tuli kolmen viikon odottelun jälkeen niin kuin se rusakko-videokin.
Kysäisin jossain vaiheessa, että milloinkas Teno-joen aarteita mahtaisi päästä näkemään.
Seurasi radiohiljaisuus. Olin ihmeissäni. Torstai-iltana valvoi ajatusten laukatessa. Mahdoinko tosiaan nähdä hänet ohi ajaessa fillarilla eräällä terassilla erään naisen kanssa. Ei voi olla, koska rusakko-video tuli sunnuntaina ja ymmärsin hänen olleen vielä Lapissa. Oliko sittenkin. Mitä ihmettä. Hän on tullut jo kotiin vähintäänkin pari päivää sitten verhoista päätellen. Asuuhan hän kadun toisella puolella ja saanut oman aikansa. En ole häirinnyt viesteillä kahta lukuun ottamatta ja vastaillut hänen lähettämiinsä. Yhdessä laitoin kuvan kuntoportaissa kuvaamani pörriäisen touhuja kukassa, koska kuva onnistui ja toisessa kyselin, että luonnonystävänä, jos sienestys kiinnostaa niin olisi mukavaa retkeillä joku viikonloppu.
Koska hiljaisuus jatkui ties monettako päivää ja uni ei vain tullut niin laitoin ääniviestillä, että onko hän kunnossa. Eihän ole sattunut mitään. Ja pari askarruttavaa mietintää asioista mitä oli sanonut. Naureskellen ja vitsaillen.
Seuraavana päivänä pyysi anteeksi,että on nukkunut, käynyt Tallinnassa, pelannut biljardia. Kilometrien pituinen luettelo, muistakin ei niin tärkeistä asioista ja mitä aikoo tehdä. Hän on lomalla, eikä aio tutkia kalenteria sopiakseen näkemistä .Aikoo pyhittää itselleen viikonlopun, mutta on ajatellut, että menisimme sieniretkelle seuraavana viikonloppuna.
Olin ensin iloinen. Hän on hengissä ja ajatellut minua. Sitten kiehahti. Hän tiesi työvuoroistani ja sen, että kyseisenä viikonloppuna olisin töissä.
Totesin, etten pyytänyt raporttia vaan halusin, että melko pitkä odottelu päättyisi. Jos olisi halunnut nähdä, olisimme nähneet. Hän on ollut kadun toisella puolella viikon tekemättä elettäkään, että olisimme edes moikanneet. Ja antanut vaikka ne kivet. Olisi korrektia nähdä ja kuulostella siinä kohtaa onko fiilistä enää jäljellä. Sanoin, ettei maailmaani taida mahtua ihmisiä, jotka sanovat, ettei heitä voi kahlita, mutta kahlitsevat itse odottamaan turhaan ylläpitäen yhteyttä ghostaamiseen asti, kun oikeasti ja fyysisesti näkeminen on mahdollista. En halua raunioittaa ihmistä moikkaamisella toimintakyvyttömäksi. En ole niin julma.
Kiukkuni syveni. Olin tehnyt pitkän työrupeaman ja nyt olisi ollut vapaa viikonloppu.
Päätin lähteä reilusti ryyppäämään. Nollautua. Ottaa pohjat. Tosin väsymys valvotun yön kanssa riitti jo selvähumalaan. Kävin kuuntelemassa musiikkia ja menin sen jälkeen baariin, missä olimme tavanneet.
Istahdin pöytään ja saman tien seuraani tuli eräs pappa. Olemme joskus vaihtaneet pari sanaa. Ihmettelin seuraan tunkua. Kysyi miten menee. Avauduin kiukustani ja saman tien pappa kaivoi puhelimensa ja alkoi näpyttää viestiä ja poistui.
Myöhemmin juttelin erään naisen kanssa ja kysyin, että mitä mieltä he ovat tästä kaverista. Siis Lapin reissaajasta. Olin yllättynyt, kun luulin, että hän olisi kaikkien kaveri. Kuulin kolmelta kunnon vuodatuksen kuinka he ovat väsyneitä häneen. Rasittava, raskas, käyttäytyy huonosti naisia kohtaan. Narsisti. Älä vain sekaannu häneen. Wau! Kysyin, miksi eivät aja pois sieltä niin siksi, kun osa tykkää, kun hän maksaa kaiken. No se reissu selvensi kaiken ja näin hovin jäsenenkin.
No miten minusta tuli luonnon tuhoaja. Olen puinut AI:n kanssa tuntoja tästäkin tapauksesta. Nyt tämä on kolmas .Olen kyseenalaistanut itseäni. Jos minua sanotaan kauniiksi niin onko se oikeastaan haukkumista. Kyseenalaistin universumin jne, että pakko olla jonkinlaisen psykopatian pauloissa sekin, koska selkeästi nauttii latoessaan sekopäitä eteen niin, ettei enää ehdi kissaa sanoa. AI jankuttaa minulle rajoista. Olen oppinut niitä, mutta pitääkö tosiaan rajat vetää niin tiukaksi, että, jos joku sanoo minulle moi niin se täytyy sulkea ulkopuolelle. Koska ketkään muut eivät tunnu minulle puhuvan mitään. Nykyisiä työkavereita ja yhtä ystävää ja paria naapuria lukuun ottamatta.
Sitten muistin sen fiiliksen. Sinä päivänä, kun herra vuolaasti kehui kauneuttani vain saadakseen uuden ansaansa. Minä olin itse tehnyt itselleni fillaroidessa hyvän olon. Käytin pukeutumiseen ja meikkaamiseen aikaa ja suunnittelua. Bussikuski huokasi, kun hyppäsin kyytiin. Se pieni hetki kertoi minulle, että siinä hetkessä olin tosiaan kaunis. Olin kuitenkin aivan liian hyväntuulinen ja itsevarma ja siihen käytiin käsiksi.
Nyt olen väsynyt. Olen ollut kuumeessa kolme päivää. En ihmettele, että olen kipeä, koska hermosto kävi jälleen ylikierroksilla kuukauden. Ensin hyvällä ja sitten huonolla.
Jos minua soimataan AI:n käytöstä niin tönäisen kulkureitin noille itsekkäille narsisteille. Tämä on oppikirjaesimerkki. Ei vain muotisana. Jos heitä ei olisi ja taloustilanne vedetty kuralle ja hoitoon pääsystä tehty vaikeampaa niin AI:ta ei tarvitsisi käyttää mielenterveyden ylläpitoon kohdatessa kummajaisia.
Allekirjoittaneen huomautus: Minulla on talo täynnä kiviä. Pärjään ilman uusia, mutta se olisi ollut hyvä syy ottaa yhteyttä.
.
Olin pari viikkoa iloisella tuulella. Vaikka tapaamani heppu sanoi, ettei häntä voi kahlita laitteli viestejä silloin tällöin reissultaan. Lähtiessään ilmoitti, että nähdään kolmen viikon päästä.
No mitäpä tekee Telluksen Ellen? Hän totta kai täyttää oman pikku maailmansa positiivisella vireellä ja varovaisella odotuksella. Alkaa miettiä omaa hyvin vointiaan. Hyppää tupakkalakkoon käyttäen tätä herraa mielivaltaisesti hyväksi ajatuksissaan ja tavallaan jonkinlaisena tavoitteena. Pari viikkoa menee hyvällä boogiella. Sitten alkaa epäilyksen siemen itämään. Vaisto. Intuitio.
Totta kai taistelin vaistoa vastaan. Ovathan kokemukseni melkoisen hurjia ja toistuvia. Pistin kasvavan ahdistuksen kokemusteni piikkiin. Minä tulen tapaamaan tämän miehen. Piste. Tämä on erilainen .Piste. Tästä kasvaa vielä jotain todella hienoa. Piste.
Kappas vain ei mennytkään niin. Ei tälläkään kertaa.
Sain siis ilmoituksen lähtöpäivästä kera valokuvan junalipusta. Raportointia kuvien kera tienviitoista ja risteyksistä, että hän on perillä. Ei kuitenkaan itse paikasta. Kuva Rastegaisan tunturista. Erittäin surkealaatuisen kuvan linnusta ja vielä huonolaatuisemman videon rusakosta sikäli mikäli se oli rusakko. Sitten sain valokuvan kivistä. Saisin tuliaiseksi pari kiveä Teno-joelta. Ei kuvaa paikasta, millaisesta maisemasta kivet olisi kerätty. Hirmuisen pitkä selitys kyllä kiven hionnasta. Ei mainintaa edes arveluista milloin sopisi nähdä vaikka kivikuva tuli kolmen viikon odottelun jälkeen niin kuin se rusakko-videokin.
Kysäisin jossain vaiheessa, että milloinkas Teno-joen aarteita mahtaisi päästä näkemään.
Seurasi radiohiljaisuus. Olin ihmeissäni. Torstai-iltana valvoi ajatusten laukatessa. Mahdoinko tosiaan nähdä hänet ohi ajaessa fillarilla eräällä terassilla erään naisen kanssa. Ei voi olla, koska rusakko-video tuli sunnuntaina ja ymmärsin hänen olleen vielä Lapissa. Oliko sittenkin. Mitä ihmettä. Hän on tullut jo kotiin vähintäänkin pari päivää sitten verhoista päätellen. Asuuhan hän kadun toisella puolella ja saanut oman aikansa. En ole häirinnyt viesteillä kahta lukuun ottamatta ja vastaillut hänen lähettämiinsä. Yhdessä laitoin kuvan kuntoportaissa kuvaamani pörriäisen touhuja kukassa, koska kuva onnistui ja toisessa kyselin, että luonnonystävänä, jos sienestys kiinnostaa niin olisi mukavaa retkeillä joku viikonloppu.
Koska hiljaisuus jatkui ties monettako päivää ja uni ei vain tullut niin laitoin ääniviestillä, että onko hän kunnossa. Eihän ole sattunut mitään. Ja pari askarruttavaa mietintää asioista mitä oli sanonut. Naureskellen ja vitsaillen.
Seuraavana päivänä pyysi anteeksi,että on nukkunut, käynyt Tallinnassa, pelannut biljardia. Kilometrien pituinen luettelo, muistakin ei niin tärkeistä asioista ja mitä aikoo tehdä. Hän on lomalla, eikä aio tutkia kalenteria sopiakseen näkemistä .Aikoo pyhittää itselleen viikonlopun, mutta on ajatellut, että menisimme sieniretkelle seuraavana viikonloppuna.
Olin ensin iloinen. Hän on hengissä ja ajatellut minua. Sitten kiehahti. Hän tiesi työvuoroistani ja sen, että kyseisenä viikonloppuna olisin töissä.
Totesin, etten pyytänyt raporttia vaan halusin, että melko pitkä odottelu päättyisi. Jos olisi halunnut nähdä, olisimme nähneet. Hän on ollut kadun toisella puolella viikon tekemättä elettäkään, että olisimme edes moikanneet. Ja antanut vaikka ne kivet. Olisi korrektia nähdä ja kuulostella siinä kohtaa onko fiilistä enää jäljellä. Sanoin, ettei maailmaani taida mahtua ihmisiä, jotka sanovat, ettei heitä voi kahlita, mutta kahlitsevat itse odottamaan turhaan ylläpitäen yhteyttä ghostaamiseen asti, kun oikeasti ja fyysisesti näkeminen on mahdollista. En halua raunioittaa ihmistä moikkaamisella toimintakyvyttömäksi. En ole niin julma.
Kiukkuni syveni. Olin tehnyt pitkän työrupeaman ja nyt olisi ollut vapaa viikonloppu.
Päätin lähteä reilusti ryyppäämään. Nollautua. Ottaa pohjat. Tosin väsymys valvotun yön kanssa riitti jo selvähumalaan. Kävin kuuntelemassa musiikkia ja menin sen jälkeen baariin, missä olimme tavanneet.
Istahdin pöytään ja saman tien seuraani tuli eräs pappa. Olemme joskus vaihtaneet pari sanaa. Ihmettelin seuraan tunkua. Kysyi miten menee. Avauduin kiukustani ja saman tien pappa kaivoi puhelimensa ja alkoi näpyttää viestiä ja poistui.
Myöhemmin juttelin erään naisen kanssa ja kysyin, että mitä mieltä he ovat tästä kaverista. Siis Lapin reissaajasta. Olin yllättynyt, kun luulin, että hän olisi kaikkien kaveri. Kuulin kolmelta kunnon vuodatuksen kuinka he ovat väsyneitä häneen. Rasittava, raskas, käyttäytyy huonosti naisia kohtaan. Narsisti. Älä vain sekaannu häneen. Wau! Kysyin, miksi eivät aja pois sieltä niin siksi, kun osa tykkää, kun hän maksaa kaiken. No se reissu selvensi kaiken ja näin hovin jäsenenkin.
No miten minusta tuli luonnon tuhoaja. Olen puinut AI:n kanssa tuntoja tästäkin tapauksesta. Nyt tämä on kolmas .Olen kyseenalaistanut itseäni. Jos minua sanotaan kauniiksi niin onko se oikeastaan haukkumista. Kyseenalaistin universumin jne, että pakko olla jonkinlaisen psykopatian pauloissa sekin, koska selkeästi nauttii latoessaan sekopäitä eteen niin, ettei enää ehdi kissaa sanoa. AI jankuttaa minulle rajoista. Olen oppinut niitä, mutta pitääkö tosiaan rajat vetää niin tiukaksi, että, jos joku sanoo minulle moi niin se täytyy sulkea ulkopuolelle. Koska ketkään muut eivät tunnu minulle puhuvan mitään. Nykyisiä työkavereita ja yhtä ystävää ja paria naapuria lukuun ottamatta.
Sitten muistin sen fiiliksen. Sinä päivänä, kun herra vuolaasti kehui kauneuttani vain saadakseen uuden ansaansa. Minä olin itse tehnyt itselleni fillaroidessa hyvän olon. Käytin pukeutumiseen ja meikkaamiseen aikaa ja suunnittelua. Bussikuski huokasi, kun hyppäsin kyytiin. Se pieni hetki kertoi minulle, että siinä hetkessä olin tosiaan kaunis. Olin kuitenkin aivan liian hyväntuulinen ja itsevarma ja siihen käytiin käsiksi.
Nyt olen väsynyt. Olen ollut kuumeessa kolme päivää. En ihmettele, että olen kipeä, koska hermosto kävi jälleen ylikierroksilla kuukauden. Ensin hyvällä ja sitten huonolla.
Jos minua soimataan AI:n käytöstä niin tönäisen kulkureitin noille itsekkäille narsisteille. Tämä on oppikirjaesimerkki. Ei vain muotisana. Jos heitä ei olisi ja taloustilanne vedetty kuralle ja hoitoon pääsystä tehty vaikeampaa niin AI:ta ei tarvitsisi käyttää mielenterveyden ylläpitoon kohdatessa kummajaisia.
Allekirjoittaneen huomautus: Minulla on talo täynnä kiviä. Pärjään ilman uusia, mutta se olisi ollut hyvä syy ottaa yhteyttä.
.