Kuka keksi pippurijuuston?

Joulukuu on rytissyt jo melkein ohi. Sen verran erikoista menoa taas on ollut, että joululoma tuli tarpeeseen.

Ihan alkajaisiksi, on palattava aiempaan postaukseen. Olin siis ottanut Tarot-tulkinnan. Tieteen nimissä toisenkin eri ihmiseltä. Ihan satavarmaksi en voi tietenkään todistella itsellenikään, että onko juuri nämä tapahtumat suoraan tulkinnoista, mutta ajattelen niin, koska tuntuu siltä.

Väsymys oli isolla mainittu ja sitä ihmettelen vielä ensi vuoden puolellakin. Kummallekaan en siis ollut maininnut sanallakaan itsestäni mitään. Mainittiin hetki sitten ollut suhde, mikä ei antanut sitä mitä odotin. Minulla oli suhde kaksi kuukautta ja en tosiaan ollut siinä minkään muun arvoinen kuin petikumppaniksi silloin kun hemmolle sopi. Mainitsinkin jo jossain postauksessa maininnan vanhemmasta herrasta, joka on vastuullisessa tehtävässä. Tulkitsin itse keskusteluni kouluttajan kanssa. En tainnut mainita, että tämä kouluttaja ei ollut nykyinen vaan edelliseltä kurssilta. Ehdotti työharjoittelupaikkoja ja antoi yhteystietoja. Hain vaan ei mitään ole vielä kuulunut. Täytyy tammikuussa soitella perään.

Sitten toisessa tulkinnassa mainittiin salaisuuden paljastuvan ja toisessa joku jää valheesta kiinni. Ja joku olisi minulle kateellinen. Toivon, että nämä liittyivät nyt joulukuun alussa tapahtuneeseen, eikä mitään isompaa enää sattuisi. Minulla oli ”ystäväkokelas”. Jotenkin noita kavereita on niin nihkeän nahkeasti siunaantunut. Aina törmään samaan. Yritetään saada kaikki irti mitä lähtee tai työllistetään älyttömästi. Yhteistä näillä kokelailla on ollut myös siinä, etteivät juuri persustaan nosta koskaan kenenkään toisen vuoksi. Jos haluaa nähdä, on aina itse mentävä moikkaamaan. Samalla kiikuttaa kaupasta pyydetyt asiat tai muuten vain viedä jotain milloin kukakin jotain tarvitsee. Parhaimmassa tapauksessa hakea koira hoitoon ja palauttaa se. Tai ulkoiluttaa niin kuin hyvän palvelusväen kuuluu. Tutustuin jokin aika sitten karaoke- baarissa erääseen naiseen ja hän mainitsi tekevänsä koruja. Antoi yhteystietonsa ja otinkin jonkin ajan kuluttua yhteyttä, koska yksi koru kiinnosti ja voisin sen ostaa. Sovimme, että käyn katsomassa koruja hänen kotonaan.

Kutsun häntä A:ksi. A:lla oli kiva koti ja ihana koira. Hyvinkin pirteä tapaus tämä nainen. Ilmeisen ADHD. Hän levisi jotakuinkin joka paikkaan. Jutustelu oli kuitenkin ihan mukavaa vaikkakin itse puheliaana ihmisenä en juurikaan puheenvuoroa saanut. Keskustelu käytiin myös englanniksi. Tuli puhetta uimisesta ja hänkin käy usein uimahallissa. Sovittiin, että mennään kimpassa. Olin iloinen, että vihdoin saattaisin saada kaverin, jonka kanssa voisi oikeasti tehdä muutakin, kuin nyhjöttää kotona ja olla kustantamassa koko ajan jotain. Käynnin jälkeen alkoi viestitulva. Justiin toivuin ihmissuhdeyritelmän viestiosiosta niin tilalle tuli uusi. Oli pakko välillä laittaa mykäksi, muuten kouluhommista ei olisi tullut yhtikäs mitään. Ilmaisin kyllä ihan selkeästi, että en pysty aina vastaamaan ja minulla on väsymyshommeleitten kanssa pakko ottaa välillä aikaa lepoon.

Menimme uimahalliin. A on aika suora. Laskin sen hyväntahtoiseksi suoruudeksi vaikkakin hieman kömpelöksi. Sain kuulla kokoni puolesta, että olen laiska. Hän jumppaa ja tekee vaikka mitä pitääkseen kuntoaan yllä. Menimme vesijuoksemaan ja yhtäkkiä n. kymmenen metrin jälkeen hän hyytyi. Hengästyi ja halusi levätä. Olin hieman ihmeissäni. Näinkin laiskaksi olisin halunnut mennä rivakampaa tahtia ja ihan kokonaisen tunnin. Kymmenestä metristä ei  hirveästi ole hyötyä. Olin tullut reilu puoli tuntia aiemmin ja vesijumpannutkin. Jonkin aikaa ”hengailtiin” altaan laidalla höpöttämässä ja hän halusi lähteä pois. Jäin vielä toisenkin jumpan ajaksi, ettei ihan oleskeluksi.

Sitten A pummasi rahaa. En suostunut tällä tuntemisella lainaamaan ja sanoin syyksi Tallinnan matkani, että säästän sinne. Viettäisin syntymäpäiväni Tallinnassa ja olen siellä koko viikonlopun. Lähtisin itsenäisyyspäivänä. Sitten A alkoi vaatimaan, että torstaina 5. joulukuuta lähtisin hänen kanssaan karaokeen. En innostunut reissun takia yhtään. Alkoi manailu ja ilmoitti, että jos tulen edes hetkeksi niin hänellä olisi koru lahjaksi. No ok, hetkeksi tulen, kunhan ei mennä tiettyyn paikkaan vaan jonnekin muualle. Se jonnekin muualla oli matkan päässä. Reissailin bussilla vain todetakseni, ettei kyseisessä paikassa ollut karaokea. A alkoi kinuamaan juuri sinne, minne en olisi halunnut mennä. No eipä muuta kuin juuri sinne sitten. Hetken oltua perillä hän yllättäen pummasi lainaa. Kaivoin hänelle 10e. Nihkeästi, koska hän heitteli vähän väliä piikkejä ulkonäöstä ja milloin mistäkin. Siitäkin, että minä pääsen jonnekin ja hän ei. Annoin mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mietin, että kun lahjansa antaa niin lähden. Sehän kesti. Sitten tapahtui kummia.

Menin ostamaan itselleni juomaa ja seisoin baaritiskillä. Yhtäkkiä taakseni tuli joku mies ihan lähelle ja alkoi kourimaan oikein kunnolla. Yritin käskeä lopettamaan. En päässyt siitä mihinkään, koska hän piti minusta kiinni. Yritin vilkuttaa pokea apuun. Ihmisiä meni eteen. Olin motissa. Baarimikolle sanoin, että tämä mies kourii minua nyt todella kovaa. Hän vain katsoi ja jatkoi hommia. Hänellä oli pokeen näköyhteys ja olisi riittänyt vain kutsumaan paikalle, mutta ei. Viereen tuli joku heppu, jonka mielestä tilanne oli äärimmäisen hupaisa. Katsoin häntä epäuskoisena samalla kun takana oleva teki naintiliikkeitä minua vasten. Hän ilmeisesti tajusi, ettei tämä ollutkaan niin hyvä juttu ja sanoi tyypille, että lopettaisi. Lähti kuitenkin itse pois. Tilanne laukesi siihen, että kampesin siinä ahtaassa tilassa kääntymään ja karjaisin kunnolla, että nyt sä %%&¤###lopetat tuon!!!! Käsilaukkuni oli tiskillä ja ilmeisesti tönäisin lasin sillä vahingossa nurin henkilökunnan puolelle ja sirpaleita oli pitkin poikin. Takanani touhunnut tyyppi hypähti kauemmaksi. Baarimikko huusi hänelle, että maksat tuon juoman ja sitten ulos!!! Tyyppi oli tietenkin syytön. Miksi hänen muka pitää maksaa ja poistua, kun ei ole tehnyt mitään väärää. Syyttömät ei hyppää sivuun rikospaikalta, jos eivät ole tehneet mitään väärin. Sentään baarimikko oli edes seurannut tilannetta ja tiedosti, mitä tapahtui.

Sain viinini ja menin jotenkin shokkiin. Vein lasin pöytään, missä A oli ja menin vessaan. Tullessa viini oli hävinnyt. A oli ottanut sen. Hetken vänkäsin, että se oli minun maksama ja kaiken tuon nöyryyttämisen jälkeen vihdoin saatu. Alkuun väitti, ettei ole minun vaan hänen. Joku mies hänen seurassa alkoi käyttäytymään minua kohtaan uhkaavasti puolustaessaan A:n varastamista. Sitten A totesi, että menet kuitenkin matkallesi niin hänellä on oikeus ottaa minun viini. Silloin riitti. Lähdin kotiin. Poistin A:n kaikista mahdollisista kontakteista. Pitäkööt kympin ja varastamansa viinin hinnan. Tuota ihmistä en aio koskaan enää tavata. Pitäkööt siis myös maineensa. En saanut sitä lahjaakaan. Tuskin mitään edes olisi ollut. Kateus ja valhe.

Kotoa soitin baariin, että säilyttävät videotallenteet. Aion tehdä rikosilmoituksen seksuaalisesta häirinnästä. Aamulla tein ensitöikseni ilmoituksen. Pakkasin loput matkakamppeet ja lähdin.

Onneksi lähdin reissuun. Sain hetkeksi hieman etäisyyttä. Totta kai asia vaivasi. Jouduin kuitenkin keskittymään toiseen tuiki tärkeään asiaan. ”Ai menet Tallinnaan. No tuotko minulle sitä tätä ja tuota.” Juupajuu. Jos jotain tuon niin voisiko hemmetti antaa rahaa siihen tuomiseen. Ja kotiinkuljetuksella totta Mooses. Siis minä en jaksa näitä enää. ”Juu, nauti olostasi siellä. Sitten tarvitsen sitäkin ja tätäkin ja tuotakin….”

Täytyy myöntää, että se nautiskelu hieman kärsi. Menetät jälleen kerran luottamuksen johonkin ihmiseen. Tulet täysin häväistyksi. Ja joku parkuu kymmenillä viesteillä nikotiinipussiensa perään. Vinkki: ” Tuotko minulle sitä tätä ja tuota. Laitan rahan tilillesi jos tuot.” Näin se menee. Ei niin, että voin tuoda, jos laitat rahaa. Ja rahaa pantataan viimeiseen asti. Ostaessa pitäisi selostaa maut ja muut ominaisuudet, hinnat ja sitten pohdiskellaan  aikansa ihan kuin olisi itse marketissa, missä minä itse fyysisesti seison ja se toinen, jonka kotiovelle nämä täytyy kuskaa, makaa kotonaan sohvalla niin kuin aina. Sitten vähintään viisi viestiä siihen, että on laittanut rahan tilille. Ja viimeiseksi vielä peukku, että saa sen viimeisen piippauksen puhelimeeni. Jostain syystä minun piti jatkuvasti raportoida tälle henkilölle, että mitä nyt teen. Entä nyt.

Sain kuitenkin etäisyyttä hetkeksi tapahtuneeseen. Kuitenkin palatessa kotiin, kaikki hyökyi päälle. Koin, että nyt en ole turvassa. Uskallanko mennä minnekään enää. Siihen baariin en ainakaan enää jalallani astu. Miten tuollaisia ihmisiä aina vain kohdalleni tulee. Tuli kuitenkin siitä parempi mieli, että kerrankin vein asian eteenpäin. Nyt odottelen, että kai se tosiaan menee eteenpäin. Kaiken järjen mukaan tiskille on tosiaan valvontakamerat ja todistajana baarimikko. ja jos nauhat ovat virkavallalle menneet niin on toinenkin todistaja. Naureskeleva heppu. Kerrankin oli sellainen tilanne, ettei kukaan ollut väärintekijää puolustamassa ja kertomassa minulle, kuinka en saisi tähänkään reagoida. Laskeskelin, että rikosilmoituksia olisi kannattanut tehdä aiemmin monestakin asiasta, eikä jättää sisuksiin kalvamaan. Tulkinnassa oli muuten myös, että tammikuussa tarvitaan kärsivällisyyttä. Mahtaakohan tarkoittaa asian etenemättömyyttä. Koetan suhtautua sillä asenteella, että voi kestää pitkäänkin.

Maanantaina koululla sain hepulin. Olin työstänyt yhtä juttua jo pitkään ja kun tein kriittistä hommaa niin eräs heppu tuli lainaamaan sytkäriä. Keskittyminen meni täysin kuralle ja koko homma olisi aloitettava uudelleen. Meni pinna. täysin. Heittelin taskut tyhjäksi lattialle ja painelin ulos. Haukoin henkeä. Minä en pysty tähän. En kykene mihinkään. Jos maailmani on tällainen, kuinka kykenen ikinä töihin? Hetken huilasin. Muistin koulun psykan ja laitoin pyynnön ajanvarauksesta. Menin hepulta pyytämään anteeksi ylimitoitettua reagointia. Poika pyysi anteeksi, että olisihan hänen pitänyt tajuta, ettei kesken homman voi edes tulla häiritsemään. Kaikki siis ok.

Sain ajan juuri ennen joululomaa. Keskustelin melkein kaksi tuntia ja sovimme toisenkin ajan. Toivottavasti pääsen  asioissa eteen päin. Pieni harmitus oli siinä, että keskustelun jälkeen oli irtoamassa isohko möykky sisuskaluista irti. Se möykky kerkesi kuitenkin piiloutua takaisin matkalla kotiin. Yritin pinnistellä itkua hetken aikaa. Koska en onnistunut, päätin virkata pipon.

Eräs päivä tuli hirmuinen himo virkata jotain. Hain lankoja ja tein pipon. Tekeminen tuntui niin hyvältä, että päädyin tekemään toisenkin. Jotain siinä tapahtuu aivoille. Ne tyhjenee jotenkin hupaisasti sellaiseen tilaan, että tehdessä saa olla ikään kuin itseltään rauhassa. Tuottavaa terapiaa. Huomasin, myös, että näköjään osaan myös tehdä vaikka olen virkannut viimeksi jalkaleikkauksen jälkeen lääkepöllyssä ylisuuren kaulaliinan monta vuotta sitten. Käytän sitä joskus viltin puolikkaana, jos on kylmä.

Sitten koitti joululoma. Tuli tarpeeseen. Siivoilin ja koristelin kotia. Toimin kuin robotti. Joulufiilistä ei ollut. Kuusen meinasin jättää kellariin. Keittiö ja kylpyhuone olivat suorastaan siivottomia. Terapeutille kerroinkin, että olen aina huolehtinut kodista edes jotenkin. Nyt on ollut aikoja, kun olen unohtanut siivota kriittiset kohdat. Jopa lakanan vaihtoväli on saattanut humahtaa kuukauteen. Aiemmin aina kerran viikossa.

Pari päivää touhustelin ja yhtäkkiä tajusin, että minullahan on kaunis ja siisti koti. Tunnelmaa yllin kyllin. Kynttilöitä tarpeeksi. Tarvitseeko muuta.

Aiemmin, kun oli pakko olla seurueessa joulunvietossa, oli pöydässä kaikkea kerralla. Sillit, lohet, kinkku, rosolli, sienisalaatti, salaatti ja laatikot ja juustot. Ja joka vuosi jotain extraa. Jos miettii näitä perinteisiä jouluruokia niin suurin osa on suolaa ja säilöttyä. Aikamoinen läjä suolaa, etikkaa, hapanta sitä ja makeaa tätä. Ja kaikki kerralla. Kun muutin itsekseni niin yritin yhtenä jouluna laittaa överijoulun. Ja saman tien sain stressin siitä, ettei mitään tarvitsisi heittää pois. Ehtiikö pilaantua. Sitten monena jouluna pitkitin herkutteluja. Sain kaikki maut. Mistään en jäänyt paitsi. Jaoin vain herkut parille viikolle. Ei stressiä eikä ähkyäkään.

Tänä vuonna tyydyin vain laatikoihin. Tekaisin rosollin tyyppisen höyryttämällä porkkanaa, pilkkomalla maustekurkun ja lisäsin lautaselle punajuurta. Sienisalaatin sain omista keräämistä. Pari laatikkoa ja pakasteherneitä. Siinä se oli ja riitti mainiosti. Loheen on tullut yökköreaktiot. Silli on liian suolaista ja kinkku ei sula moneen päivään sisuskaluissa.

Herkutteluun ostin pienen juustopaketin, missä oli sini- ja valkohomejuusto, cheddar ja se iänikuinen pippurijuusto. Kuka ihme sen keksi, että kaiken happaman, etikkaisen ja suolan lisäksi pitää tunkea vielä jotain polttavaa putkistoon. Jostain syystä se pippurijuusto aina kulkeutuu vaikka sitten salaa jääkaappiini.

Tänään kävin uimassa ja sain samalla idean tehdä pitsaa. Kävin kotimatkalla kaupassa. Kassalla törmäsin entiseen työkaveriin monen vuoden takaa. Jaahas, taas tulkintaan. Tapaat jonkun menneisyydestä ja tunteet nousevat pintaan. Liittyy työhön. Tätä kohtaa pelkäsin, että onko se jotain sontaa. Ei kai sitten ollutkaan. Vaihdoimme kuulumiset ja hän oli vihdoin ja viimein päässyt opiskelemaan alalle, johon toivoi jo työkaveriaikana pääsevänsä. Tästä on monta vuotta ja oli useaan otteeseen koulutukseen hakenut. Tunteet nousivat pintaan ja olin kotimatkalla niin onnellinen hänen puolesta. Hymyilin tehdessä pitsaani ja tajusin, että voisiko tämä olla se kohtaaminen menneisyydestä. Hymyilytti vielä syödessäkin vaikka pitsaan heitetty pippurijuusto maistui niin ylimitoitetulta pippurilta, että olisi oikeasti pitänyt alkaa itkemään. Ei, hymyilin ja hymyilen edelleen. Jos moni juttu on osunut kohdalle niin ihan hyviä juttuja on vielä jäljellä. Niitä odotellessa.