Kummavuosi pakettiin ja postimerkki pers…

Hups vaan… Vierähti sitten vähän pidempi tovi edellisestä raapustuksesta. On pitänyt sattumuksista avautua aiemmin, mutta jotenkin aika vain humahti. Joten pistetäänpä tämä vuosi pakettiin, leima persaukseen ja lähetetään jonnekin missä päivä ei paista. Tai voi se vähän paistaa hetkellisesti, mahtuihan tähän vuoteen joitakin hyviäkin juttuja.

Vuosi alkoi järjettömällä ahdistuksella. Minun oli muutettava pois. Tehtävä jotain isojakin muutoksia. Näin ei voisi enää jatkua. Podin valtavaa yksinäisyyttä asuessani paikassa, mikä oli turhan kaukana kavereista. Oikeastaan ystäviäkään ei ole ollut vuosiin. Ei vain kerta kaikkiaan ole ollut  sellaisia ihmisiä ympärillä joihin voisi luottaa. Jotka eivät halua repiä sitä viimeistäkin virran pisaraa tai yleensä rahaa tai materiaa minulta pois.

Olin totaalisen väsynyt työpaikkaani. Täysin ylikuormitettu ja ympäröity sellaisilla henkilöillä, jotka elävät muiden kiusaamisella. Kauniisti sanottuna, liian monta psykopaattia, liian monta vuotta siedettävänä. Työssä oleminen meni kaoottiseksi. Hetken esimiehenä toimineen henkilön avustamana minulta kaapattiin jopa aloite/kehitysidea ja kun tämä selvisi niin olin vihainen. Siitäkin sain moitteita, etten saisi reagoida, koska on aivan normaalia, että hyvä idea kaapataan, annetaan jonkun muun toteuttaa ja palkitaan hienosta ideastaan, jonka varasti. Työtäni valokuvattiin, mitä en yksin vuorossani kerennyt tekemään ja sain putkihuutoa perään jne. jne.

Sitten virrat tammikuun lopulla menivätkin. Kontrasti voinnissa tähän päivään verrattuna on melkoinen. Luulin oikeasti kuolevani. Tätäkö kuoleminen on? Virrat vain hiipuu ja hetken päästä lakkaisi vain olemasta. Kaiken kaaoksen keskelle osui vielä lääkäri, joka on umpiseko. Huusi ja paasasi minun elävän toisessa todellisuudessa, kun pyysin apuja ja lähetti minulle parantavaa luettavaa ”Linnunradan käsikirja osa 2”. Yritin joskus myöhemmin jopa lukea tekstiä, mutta sanasto itsessään on sellainen, että joku kaunis päivä kerään pari sataa sivuisen listan sanoja, mitä tuo teksti sisältää. Lähetän kyseiselle lääkärille ja pyydän suomennoksia. Ei kiirettä, mutta heti kun palaa takaisin samalle planeetalle niin olisi kiva.

Onneksi sain toisen lääkärin, joka tajusi tilanteen. Sain hetken terapia apujakin ja toukokuun puoleen väliin vain keräilin voimia. Siinä välissä tosin oli vanha tuttuni haistanut tilanteen itselleen suotuisaksi ja alkoi pommittamaan soitoin. Näin jälkikäteen mietittynä taisi vain yrittää maksattaa koiransa eläinlääkäri kulut. Ja miksipä ei muutakin. Olen myöhemmin kuullut parilta tutulta, että kyseinen virtasyöppö ottaa yhteyttä vain kinutakseen rahaa ja on velkaa monille. Eräänä aamuna soittaessaan klo 8 aamulla, jaaritellakseen jonkun henkilön mielenterveysongelmista, jota en koskaan edes ole nähnyt, minulla paloi pinna. Myöhemmin estin koko ihmisen, enkä aio päästää ikinä lähelle. Mistä näitä oikeasti löytyy? Kun sanot, ettet pysty puhumaan puhelimessa, kun virta ei riitä niin tämä soittaa samana päivänä viisi kertaa. Pitäisi kuskata milloin vaatteita tai kahvia ja milloin mitäkin nenän eteen vaikka itsellä on puhti pois ja on juuri muuttanut ja kotona olisi paljon hommaa. Olisi pitänyt hengailla päivittäin, kun hänellä alkoi loma. Kerran kävimme juhlistamassa hänen loman alkua ja hän murjotti koko sen ajan. Jotenkin ei vain jaksa. Enkä oikeastaan jaksa ymmärtää, miksi tällainen henkilö takertuu niin voimakkaasti minuun, vaikkei meillä oikeastaan ole mitään yhteistä. Ei samanlaista huumorintajua, ei puheenaiheita, ei mitään. Olen voinut paljon paremmin nyt, kun irtauduin tästä ”ystävyydestä”. Olisin varmaan toipunut nopeammin, jos niitä puheluita ei olisi ollut muutamaa kuukautta päivittäin kahdesta viiteen. Aiheena hän ja hänen huumeilla sekaisin mennyt miesystävänsä, joka tuntui aina olevan niin kännissä ja sekaisin, mutta ah niin ihanaa seuraa.

Noh, kun yhdestä kahelista eroon pääsi niin toinen tuli tilalle. Oikeastaan vierailivat elämässäni yhtä aikaa. Karaokeradio-huijari.Oikeastaan tämä tapaus ei ansaitse enempää näppäimien kulutusta, mutta tulin myöhemmin siihen päätelmään, että kyseessä oli jonkinlainen sosiopaatti/narsisti/psykopaatti. Haistoi heikossa hapessa olevan uhrin ja käytti muitakin ihmisiä hyväkseen. Tämä on vain minun päätelmä, luojan kiitos en lähtenyt tutkimaan, mitä oikeasti haki. Mutta tulin siihen tulokseen, että joko hän yritti saada minusta hallittavan jota nöyryyttää omaksi huvikseen tai sitten taustalla oli taloudellisen hyödyn saaminen hallinnalla. Onni ja onni, mutta kokemusta noista kaheleista on yli äyräiden niin aloitin vastarinnan heti, kun outous paljastui. Enää en ikinä koskaan jatka tapaamisia, jos viestien määrä ylittää fanaattisuuden mittakaavan. Koska olin jo tuossa vaiheessa työtön niin taisin mitätöidä sen taloudellisen hyödyn ja hän tyytyi nöyryytys -linjalle. Taustalla on kuitenkin pakko olla jotain karmeampaa, koska olihan hän tehnyt sivustonkin kusetustaan varten. Kuinka joku muka yksityisyrittäjä ja omaishoitaja jaksaisi huvin vuoksi tällaisen sivuston väsäämiseen käyttää aikaa. Mikä ei edes tuota mitään kontakteja kuitenkaan. Jonkin aikaa sivuille tuli jotain lisää ja viimeksi kun kurkkasin niin ilmeisesti tämän sivun joko käyttöaika tai jokin muu on umpeutunut. En tiedä, kuinka systeemi toimii.

Meinasin romahtaa uudelleen, kun tämä tapahtui, mutta sitten päästäänkin siihen hyvään. Tämä vuosi kaikessa kummallisuudessaan loi minulle kaksi ystävyys-suhdetta. He eivät ole täydellisiä niin kuin en minäkään. Me saamme olla kaikki juuri sellaisia kuin olemme ja hyväksymme toisemme sellaisina kuin olemme. Olen oppinut hurjasti näiltä kahdelta erilaisia näkökantoja. Tapoja  saada rauhoitusta sieluun. On aivan ihanaa, kun toinen asuu viereisessä talossa ja välillä parannetaan maailmaa kahvikupin ja tupakin kera. Lainailen välillä hänen koiraa, joka on tullut hurjan tärkeäksi. Harvoin hurahdan joululahjoihin, mutta nyt oli pakko. Koiruudelle oli vain annettava lelu ja nyt kun olen vieraillut niin tulee iloisena juuri sen lelun kanssa vastaan. Antaa sen minulle, että saan leikkiä sillä sen aikaa, kun hän kaluaa toista leluaan. Sitten välillä leikitään yhdessä tällä lelulla ja sitten onkin sylihauvan hellyyshetken vuoro.

Joka tapauksessa, olen hurjan kiitollinen näistä kahdesta ystävästäni, jotka tulivat hirmuisen tärkeäksi. On mukava ajatus sekin, että otamme porukalla uutta vuotta vastaan. Joskus kuulin joltain ajatuksen, että tuleva vuosi on juuri sellainen, millaisella fiiliksellä sen ottaa vastaan. Tämä on viimeiset kymmenen vuotta pitänyt aika hyvin paikkansa. Nyt on jo etukäteen sellainen hyvä ja tasapainoinen fiilis, että ainakin sisäisesti toivon jatkuvan.

Niin sittenhän kesällä tein vihdoin senkin mitä olin miettinyt vuosikausia. Irtisanouduin. En kadu pätkääkään vaikka tulot romahtivat. Pienoinen epävarmuus on ollut jaksamisesta jne. En kadu. Välillä olen kieltämättä ollut limbossa. Saman tyyppisessä, kuin alkuvuodesta, kun odottelin virtoja ja muuttoa ja seuraavaa vaihetta muutokselle. Hetken olin limbossa odottaessa koulutuspaikan saamista tietämättä saanko sen oikeasti. Kun sitten opiskelut alkoivat niin hetken aikaa olin into pinkeänä, että kyllä tämä piru vieköön iloksi muuttuu. Motivaatio oli valtava ja en ole ikinä ennen nauttinut esim. Tietokoneasioiden opiskelusta kuin nyt. Kaipaan ajoittain niille tunneille, koska opettaja oli todella hyvä. Mutta sitten alkoi into hieman laantumaan. Jaan saman fiiliksen muidenkin ryhmäni jäsenten kanssa. Vastuukouluttajamme kanssa kommunikointi on ollut haastavaa. Kun häneltä on kysynyt jotain, on hän vastannut joko ympäripyöreitä sinne päin antamatta kuitenkaan vastausta tai parhaimmassa tapauksessa alkanut kysyessä selittää jonkun ikivanhan elokuvan kohtausta, mikä ei ole liittynyt aiheeseen mitenkään.  Juttelin aiheesta kuraattorin kanssa ja keskustelimme kolmestaan oikeastaan todella hyvän keskustelun. Vaikkakin palautteeni oli asiallinen ja rakentava niin veikkaan, ettei muutoksia jatkossa tule. Miksi tulisi? Ajatus on vahvistunut siitä, että tällaisia kursseja järjestetään TE-toimiston kanssa yhteistyössä, että saadaan kustannettua opettavan tahon ylläpitoa. Kurssin sisältö meinaan on ollut hieman hämmentävää. Joitakin juttuja on ollut ihan ok ja tukenut innostusta kyseiseen alaan. Mutta sitten ollaan istuttu luennolla, missä luennoitsija on kertonut musiikki-harrastuksestaan ja näyttänyt paria kuvaa tuotteestaan ja sitten taas kertonut kuinka hyvä on ammatissaan ja ne tuotteetkin on parasta a-luokkaa. Ilmoitti töitäkin löytyvän jne. Muttei sitten kertonut miten hommia tehdään ja mitä siinä työssä vaaditaan jne. Taisi unohtua tehdä esitelmä ja luotti siihen, että, kun soittaa jossain tuntemattomassa bändissä niin se vissiinki riittää ihan eri alasta kiinnostuneille ihmisille.

Tunnit ovat olleet pääsääntöisesti teoriaa. Alalle, missä tehdään fyysisesti ja konkreettisesti käsillä töitä. On toki suunnittelupuolen hommiakin tarjolla, mutta neljä päivää, joista puolessa ei koneet toimineet, ei taida ihan riittää siihen, että alkaisi työkseen suunnitella koneella asioita joilla on aikataulu. Sitten tuli kauan odotetut tekemisen päivät, joita oli varattu kahdelle viikolle. Bussilakko söi yhden päivän. Yksi päivä meni aikaistettuun joululomaan. Yksi luennolle, mikä olisi ollut tarpeellinen jo ennen näitä tekemispäiviä. Olisin ehkä joutunut siivoamaan muiden jälkiä hieman vähemmän. Ja viimeinen päivä oli pyhitetty siivoamiselle. Eli saimme tehdä kuusi päivää konkreettisesti hommia, joista yhtenä päivänä siivosimme vuoden siellä touhunneiden jälkiä. Sen verran alkoi otsaan sattua, että päätin yhden alueen siivoamisen jälkeen lähteä. Jäi tuolta ainakin käteen uusi tuttavuus. Olemme purkaneet puolin ja toisin tuntoja kurssista. Totesin hänellekin, että ihan kuin olisin kuningas Midaksen käänteinen versio. Mihin tahansa ryhtyy niin v´´´´kshan se menee, että sori vaan. Koko kurssi jo alkoi sillä, että joku vaihtoi sähköpostiosoitteeni joksikin muuksi parin päivän jälkeen ja sitä selviteltiin kolmatta tuntia. Välillä huokaistiin syvään toisen kauempaa koululle ajavan kanssa. Eräskin päivä saatiin laskenta kaava. Laskettiin kaksi tuntia ja lähdettiin kotiin. Siinä se sitten kollega körötteli lumisateessa kahden tunnin takia bensoja poltellen ees taas.

”Opinnot” jatkuvat työharjoittelupaikassa loppiaisen jälkeen. Sain haastattelussa kuulla, että minua ohjaava nainen on kuulemma melko haastavaa persoona, mutta hyvä opettamaan. Pituutta jaksolle ei siis määritelty, koska haluavat nähdä henkilökemiat ensin. Oikeastaan aika reilua. Olinhan itse siinä kohtaa juuri toipunut koronasta ja potenut koronan jälkeistä väsymystä pari viikkoa. Olin siis hieman ”hitaalla”. Vakuutin kuitenkin, että minua on kyllä helppo työllistää. Teen mitä vaan ja yleensä hyvällä opastuksella opinkin melko helposti. Vähän itseänikin epäilytti siinä kohtaa, koska olin taas niin hemmetin väsynyt. Jotenkin kutina, että se menee ihan hyvin. Lunastan lupaukseni, koska olen ihan oikeastikin tekijä. En pysty sormi suussa odottelemaan tekemistä vaan oma-aloitteisesti kysyn tai touhuan , jos tiedän mitä teen. Veikkaan, että se on valttia missä vain työpaikassa vaikka olisikin vain harjoittelija.

Tässä kohtaa voinkin toitottaa fanfaareja Tapanin päivälle 2023. Tänä vuonna on toki ollut ihan hyviäkin päiviä, mutta Tapanina katsahdin peiliin ja hämmästyin. Vaikka opiskellessa on tuntunut välillä väsyttävän ja varsinkin hälinä niin olen kuitenkin saanut aikaa itseni kanssa toipumiseen. Hämmästyin hyvällä tavalla peilikuvaa. Vaikka kiloja en saanut miinustettua vaan plussattua niin kasvot ja ilme on muuttunut. Monta vuotta sellainen kärsivä, väsynyt katse on muuttunut eloisammaksi. Kulmakarvat ei ole enää huoliasennossa vaan ihan normi-ilmeellä. Huomasin nyt joululomalla jo ajattelevani hyvinvointiani uudella otteella. En sellaisella, että väkisin pitäisi jotain vääntää vaan, että into ja aito halu on nyt mukana. Kävin uimassakin ja ulkoillut jokainen päivä. Tänään ulkoilu jopa venähti normaalia pidemmäksi, koska ulkona oli niin kaunista lumisateen jälkeen. Kävelin tutussa metsässä ja välillä pysähdyin ihailemaan puita. Tuntui todella hyvältä.

Voisi oikeastaan väittää, että vaikka vähän kaikki on mennyt enemmän tai vähemmän kallelleen niin en ole hävinnyt mitään. Tai no, kuivausrumpu jäi muuttomiehille, koska ei sitten mahtunutkaan remontin jälkeen uuteen kylppäriin. Muuten olen toistaiseksi selviytynyt voittajana. Olen hengissä! Pääsin kuormittavista ihmisistä eroon. Opin monenlaisia asioita. Olen saanut viisi taulua aikaiseksi. Jotain luovaa vaikka luovuuskin on ollut lomamoodilla. Opin, että kaikkea ei ihan oikeasti tarvitse tehdä yhtä aikaa ja osata enne oppimista. Ja ehkä sitten kuitenkin se tärkein. Enää en ole yksin.

Olen naureskellut yhden ajatuksen mahdottomuutta. Se iänikuinen kangastus jostain parisuhteesta. Nyt on jostain kummasta alkanut putkahdella tunne, ettei se ihan mahdoton ajatus ole. Valikoima on tosin haasteellinen, että täytyy aistit olla valppaina. Sekopäitä ei enää mahdu edes piipahtamaan.