Manifestoinnin ilmeellinen maailma

Olen usein hämmästellyt, kuinka helposti toiveet toteutuvat. Aikanaan, kun erosin, aloin viettämään sinkkuelämää ja tajusin vasta puolen vuoden päästä, että minullahan on tosiaan lupa mennä treffeille.
Heitin ilmaan toiveen. Elin yksitoista vuotta melko mykän, pallopelejä tietokoneella tuijottavan miehen kanssa.
Nyt heitin ilmoille toiveen. Olisipa ihanaa tavata joku, joka juttelisi. Vaikka ruuasta, jos ei muuta aihetta keksi. Kunhan kommunikoisi jotenkin.
Juu, löysin sellaisen. Herra ei sitten muusta puhunutkaan kuin ruuasta. Söi jääkaappini tyhjäksi käydessään osallistumatta mitenkään kustannuksiin. Melkoisen laiskan puoleinenkin ja sohvalta vatsa täynnä huuteli määräyksiä, mitä lahjoja hänelle täytyisi hankkia. Kommunikoi välillä huutamalla, koska menin välillä törkeästi ”kuulustelemaan” miten päivä on mennyt. En tiennyt, että sellaista ei saa toiselta kysellä ilman putkihuuto-vastausta. Heppu sai mennä.

Esitin ilmaan uuden, hieman tarkennetun toiveen. Voisikohan kohtalo johdattaa eteeni hieman aktiivisemman tapauksen.

Juu, kyllä. Sain eteeni ADHD kriminaalin, joka oli niin pelottava, että pelkäsin kaksi viikkoa tapaamisen jälkeen, että lähteeköhän tässä henki.
Tapasin hänet kaksi kertaa ja eka kerran rauhallisen olemuksen jälkeen hän olikin jotain ihan muuta. Alkoi luettelemaan sääntöjä. Koska nyt toisella tapaamisella olemme kerran yhdessä niin huomenna pistetään siemenet sisälle. Minulle tatuoitaisiin perheen tatuointi. Sellainen koko selän peittävä teksti paksuilla kirjaimilla. Opettelisin ranskaa ja tulisin hänelle töihin.
Mies puhui aseella uhkailemisista ja linnatuomiokin takana. Sain kuulla hänen olevan joku isokin kiho ja olisin turvassa aina, koska minua seurattaisiin koko ajan.
Siis voi apua. Tekstiviestein ilmoitin että ööps, ei taida olla ihan meikäläisen juttu. Pari viikkoa olin jopa vainoharhainen, että seuraako minua nyt joku ja vaikka kostaa.

Istuin sitten eräs päivä pytyllä ja pohdin, että mitä ihmettä. Toiveeni kyllä toteutuu, mutta täysin äärilaidoista toiseen. Heristin nyrkkiä ilmaan kohtalokummalle ja huusin ääneen, että opettele hommasi. Kaikkea ei tarvitse toteuttaa, jos lopputulos on täysin per…stä. En minä nyt tarvitsisi kuin halauksen ja pari suudelmaa.

Kas kummaa, näin tapahtui. Kävimme ystäväni kanssa pippaloimassa ravintolassa ja kotiin kävellessä samaa matkaa käveli Ruotsissa asuva kaveri, joka oli sukulasillaan kylässä. Siinä sitten matkalla juteltiin ja höpinää riitti niin paljon, että istuimme kesäisessä yössä portailla. Jossain vaiheessa oli pakko mennä nukkumaan. Halattiin ja sain ne pari suudelmaa ja tiemme erkanivat.

Vuosien varrella tapasin sen verran erikoisia tapauksia, että opin muokkaamaan toiveitani. Enemmän ne liittyivät muuhun elämään.

Erikoisin sattumus oli hakiessani valokuvauskurssille. Se oli niin suosittu, että ilmoittivat kurssin olevan täynnä. Olin elänyt ja hengittänyt ajatukselle niin voimakkaasti, että näin itseni sillä kurssilla. Minä tahdon sinne! Minä menen sinne!
Kuinka ollakkaan, ilmoittivat, että, hakijoita oli niin paljon niin perustivat rinnakkaisryhmän, jolle pääsin. Siinä sitten kuvailin sellaisella tunteen palolla koko vuoden oppien paljon rakastamastani harrastuksesta.

Vuodet taas vierivät. Outouksia tupsahteli tasaisesti eteeni, kunnes ihmissuhderintamalla luovutin. Jostain syystä pelkät kaverikokelaatkin ovat olleet virtasyöppöjä soitellessaan viidettä kertaa päivässä puidakseen ongelmiaan. Ja kaikkia on yhdistänyt, jossain vaiheessa ilmaantunut pummaaminen.
Aloin olla arka päästämään ketään lähelle ja olen sitä vieläkin.

Väsymystilan edetessä huomasin olevani hurjan yksinäinen. Se oli yksi syy muuttaa takaisin alueelle, missä olisi tuttuja. Ei niin läheisiä, mutta sentään sosiaalista elämää.

Urasuunnitelmia tehdessä olen hokenut, että luovuutta täytyy saada elämääni lisää. Onko sitten ammatissa, koulutuksessa vai harrastuksissa. Kamera on ollut nyt pitkän aikaa kaapissa ja se on alkanut kuiskutella sieltä haluaan tositoimiin. vielä ei ole aika. Nyt on vielä paljon muuta.
Heitin viime viikolla ajatuksen myös siitä, että olisihan se kiva jos olisi jotain sutinaa….. nääh. Tyrmäsin ajatuksen saman tien, kun en usko siihen oikein itsekkään.
Muokkasin toivetta. Olisi silti nastaa, että olisi enemmän kavereita. Sellaisia pyyteettömiä. Ystävä.

Naapurissani asuu itseäni nuorempi nainen, jonka olen tuntenut vuosia. Emme ole koskaan tunteneet niin hyvin, että olisi mitenkään läheinen. Nyt olemme turisseet enemmän ja huomanneet olevamme niin samanhenkisiä. Ja mikä parasta, osataan molemmat arvostaa toisen yksityisyyttä ja tilaa. Joka päivä ei ole velvollisuutta olla yhteyksissä. Ja vielä parempaa on, että saan hänen koiransa hoitoon ja rapsutella karvaturria mielin määrin. varastoon ja vähän ylikin.

Päätimme viime viikolla piipahtaa terassilla. Ensin olin hieman nahkea lähtemään. Sitten yhtäkkiä aivan puskista täysin tuntematon mies antoi erääseen harrastukseen liittyen yhteystietonsa. En voi tässä kohtaa vielä kertoa mihin se liittyy. Hakee 200 henkilöä tiettyyn hankkeeseen ja sopisin siihen vallan mainiosti. Vapaaehtoista, mutta jos kiinnostaa niin ilmoittaudu ihmeessä.

Kotona mietin asiaa. Pähkäilin aikani ja illalla päätin ilmoittautua. Seuraavana päivänä kyseli hieman aiheeseen liittyviä tietoja ja keskustelu oli sen verran rentohenkinen, että kysyin puolivitsillä töitä. Sitten pitikin esitellä taitoja lisää. Lopulta valokuvaamiseen ja videointiin liittyen tuli mahdollisuus osallistua mahdollisesti toiseenkin projektiin. Tyyppi selkeästi intoutui niin kuin itsekkin.

Viestittely on ollut kaverillista, mutta erikoista on, että tämä työhaastattelu on jatkunut jo kolme päivää. Välillä jopa vuodateltu arjen hankaluuksia, hieman syvällisiäkin. Ja naurahti, että tämähän on terapeuttista höpöttää. Jossain vaiheessa meinasi miehen puolelta livetä sutina puolelle, mutta heitin verbaalisen ämpärillisen jäävettä päälle. En jaksaisi oikeasti nyt mitään suhde sotkuja, muttei kaveritasolla mitään vastaan ole.

Tänään näemme ja kehitämme paria ideaa, mitä on viestitellessä syttynyt. Joko on hyvä juttu tai sitten kahden luovan suupaltin kohtaaminen on täysi katastrofi. Mene ja tiedä.

Mielenkiintoista!