Koulutusjakso loppui ja sekös vähän harmittaa. Viimeisellä viikolla en viitsinyt isompia projekteja aloittaa, koska viikko oli rikkonainen. Oli etä-päivää ja kakkukahvia eli toisin sanoen aivan liikaa vapaa-aikaa. Hieman ahdistikin. Ahdistusta lievittää kuitenkin, että hain kouluun uudelleen toiselle kurssille. Veikkaan, ettei opettajista ainakaan ole kiinni. Jos jostain niin työkkärin ja Kelan päättävistä elimistä. Eli nyt odottelen kesäkuuhun päätöksiä ja yritän saada keikkahommia. Nyt on tarjolla ollut vain pari neljän tunnin keikkaa jossain pirun kaukana, joten jätin väliin. Aiempi paikka, missä tykkäsin olla, oli saanut vakituisemman töihin, joten sinnekään ei nyt pääse.

Onnistuin säheltämään toukokuun hommailut. En tajunnut, että pari viikkoa on rikkonaista ja loppukuusta lähden reissuun. Kesäkuu taitaa olla sitten vilkkaampaa ja heinäkuussa taas kupsahtaa hommat täysin. Elokuussa alkaisi koulu, jos sinne pääsen. Jos olisin ollut fiksu niin olisin ajoittanut reissun tälle tai ensi viikolle. Kieltämättä tämä viikko on tuntunut hieman turhauttavalta ja pitkältäkin, koska ei ole ollut hommia ja vappuna pysyttelin visusti kotona kevään ensimmäisiä pyörälenkkejä lukuun ottamatta. Lämpöinen päivä innosti ostamaan pari siideriä parveke-piknikille vaan tuollapa nuo ovat kaapissa vieläkin. Ei vain maistunut.

Tänään päätin ostaa uuden bikinien alaosan. Olisin voinut aivan hyvin rampata uimahallissa tappamassa aikaa, mutta aloin pihtaamaan uikkareitani. Vanha uimapuku kulahti täysin ja kaivoin kaapista joskus lahjaksi saamani tankini- yläosan. Alaosa on hyvä ja napakka ja olin ottamassa reissuun mukaan. Siispä olisi säästettävä kloorivedessä uittamista, että kestäisi tämän kesän. Muuten tuo kokonaisuus on ollut vesijuoksussa pätevä. En yleensä tykkää hulmuavista uikkareista, mutta kelluntavyö on pitänyt koko komeuden paikallaan. Tässä olin nyt viisas. Pienellä investoinnilla sain uimahalliin oman ja rannoille omat uiskentelukamppeet. Jos ensi viikolla ei töitä löydy niin mars juoksentelemaan allasta ympäri.

Nyt ei malttaisi odottaa reissua. Pähkäilin ensin pitkään, että raatsinko pistää säästöjä haisemaan, mutta sitten totesin, että kerrankos täällä edetään. Paikka on sellainen, mihin ei ensimmäiseksi tule mieleen mennä. Matkoja katsellessa löytyi kuitenkin suht edullinen hotelli lähellä kaikkea, joten päätin sen ottaa. Olen käynyt tuolla aiemminkin. Noin 43 vuotta sitten. Ihan mielenkiintoista käydä kurkkaamassa, mitä paikasta muistan. Ja mahdanko tunnistaa puun mikä tyrmäsi minut ja se törmäys tuhosi juustonaksuni. Kävelin siis naksuja tuijotellessa päin puuta. En vieläkään tiedä, kumpi oli dramaattisempaa. Kuhmu päässä vai juustonaksujen menetys.

Tästäpä pääsen jolkottelemaan sujuvasti aasin sillan yli kielelliseen ihmemaa Oziin. Toissa viikolla sain näkymättömiä kuhmuja otsaani useampana päivänä. Ensimmäinen kolaus tuli siitä, että hukkasin pankin tunnuslukulaitteen. Melko todennäköisesti laitoin sen talteen ja se ”talle” ei ole tullut vieläkään eteen. Mystistä. Menin kuitenkin pankkiin ja selitin virallisella suomen kielellä suhteellisen selkeästi, että olen hukannut tunnuslukulaitteeni ja tarvitsisin uuden. Virkailija kuunteli ensin ja totesi, että annappa minulle se laite niin katsotaan saadaanko se toimimaan. Hämmennyin, että millä kielellä mahdoin sittenkin toimia ja toistin saman suomeksi. Virallisella äidinkielelläni, jonka olen syntymälahjaksi saanut. Vastaanotin toimi tällä kertaa ja sain uuden laitteen mukaani.

Seuraavana päivänä menin kouluun. Siellä on työhuone, missä on laitteita joita tarvitaan koko ajan. Nyt eräs tärkeä masiina ei toiminut ja kerroin tästä avustajakokelaalle. Meillä oli siis eräs aikuinen mies työharjoittelussa avustajaksi ja hänellä on ollut aika vähän hommaa. Koska sattui siihen  ensimmäiseksi paikalle niin ajattelin, että hänhän voi aikansa kuluksi viedä asiaa eteenpäin. Näin itse toimisin. Mies alkoi pähkäilemään vikamahdollisuuksia ja lähti menemään. Noin parin tunnin päästä joku muukin ilmoitti viasta ja kuinka ollakaan  muutenkin kiireinen opettaja ilmoitti asiasta huoltoon ja laite korjaantui. Koska minussa asuu pikku piru ja oivalsin, ettei tämä avustaja tehnyt asialle mitään, kysyin piruuttani, että selvisikö vian syy. Tämä mies rupesi räpläämään kädessään olevaa kypärää ja totesi, että nyt hänen on myönnettävä, ettei vienyt asiaa eteenpäin, koska hänen kypärässä on vika. Sitten hän pakeni kypärää räpläämään kauemmaksi. Hmmm. Olisin tietenkin voinut ohittaa asian, mutta alkoi silti ärsyttää. Ehkä vähän liikaakin. Sanoin opettajalle, että hommani on sellaisessa vaiheessa, että voi jatkaa vasta huomenna ja livahdin ennen aikoja kotiin. Kiukkusin itsekseni. Mikä ihme on, etten tule kuulluksi vaikka sanon asiani ihan selkeästi ja asian asiana niin kuin kuuluukin. Miksi jotain vikatilaa ei voi viedä eteenpäin vaikka kysymällä, minne ilmoittaa tai kertoa jollekin, joka tietäisi miten edetä. Aiemmin eräs opettaja viittasi kintaalla kysymykseeni ja vastasi jotain, mikä ei liittynyt asiaan mitenkään. Nyt tämä hemmo, joka pyöri oppilaiden keskellä avustajan roolissa, ei tehnyt millekään asialle mitään. Sitten tajusin loppuviikosta, ettei hänkään sitten taida ihan penaalin terävin kynä taida olla, kun kyseli työstäni samaa kysymystä seitsemättä kertaa. Vastasin kumma kyllä rauhallisesti ja sitkeästi, kun tajusin, ettei hän ehkä muista tuntia pidemmälle. Eli jokin häiriö. Tämä on paljon rauhoittavampi ajatus, kuin se, että aikansa kuluksi käy kyselemässä, muttei vastaus kiinnosta pätkääkään ja unohtaa kysyneensä. Jos näin on niin pääni poksahtaa, joten parempi olla ajattelematta asiaa.

Seuraavana päivänä jouduin piipahtamaan taloni kellarissa. Takatalvi uhkasi käydä kimppuun ja kaikki talvivaatteet olivat jo kellarissa. Kun olin avaamassa kopin ovea, ihmettelin rapinaa. Voi ei! Putkivuoto erään kellarikopin kohdalla. Ei muuta kuin soittamaan huoltoon. Kerroin suomen kielellä, sillä virallisemmalla versiollani millä asioidaan, että kellarissa on putkivuoto. Putki menee lukitun kellarikopin sisällä (annoin kopin numeron) ja putkessa olevasta reiästä valuu vettä tavaroiden päälle ja vettä on myös lätäköinä pitkin lattiaa. Virkailija vastaanotti puhelun ja asiani jälkeen kertasi: ”Asukas ilmoitti häkkivaraston kopin sisällä olevan hanan, joka on jäänyt auki ja vuotaa.” Korjasin, että EI! Ei ole hanaa vaan putkessa on reikä, mikä vuotaa. Asia selvä. Hetken päästä tuli kirjallisena ilmoitus ja siellä puhuttiin hanasta. Korjasin asian uudelleen. Sitten soitin varmistaakseni, ettei se putkimies nyt mene sillä ajatuksella sinne, että käy sulkemassa vain hanan vaan on työkalut ja muut vermeet mukana. Tämä virkailija hermostui ja totesi töksäyttäen, että eiköhän ne putkimiehet tiedä itse, miten ne tämän korjaa. Voi jessus, kun mulla nousi savu päästä. Kyllä varmaan tietää, mutta ilmoituksessa on minun nimeni ja jos tulee vaikka isompi vahinko niin minua voidaan osoittaa sormella, etten tunnista sileää reikäistä putkea hanasta ja tämä hemmo on vaikka joutunut kahteen kertaan piipahtamaan paikalla, koska se ei ollutkaan vain hana, mikä olisi jäänyt auki. Jäkäjäkäjäkäjäkä.

Olen ennenkin miettinyt, että miksi minut kuullaan väärin. Tulin siihen tulokseen, että kuulija kiinnittää huomiota minun naamaani. Siinä on kaikki isoa. Iso suu, isot silmät, isohko nenä. On läiskiä siellä täällä. Näytän ulkomaalaiselta jne. Eli se huomio kiinnittyy aivan johonkin muuhun, kuin mitä sanon. Nyt puhelun jälkeen jouduin pohtimaan uudelleen. Puhelimessa minua ei näe. Ehkä vastaanottajalla on myös keskittymisvaikeuksia ja on vaikka juuri valuttanut vettä hanasta, joten vesi ei juuri siinä hetkessä voi valua kuin hanasta. Olipa mitä tahansa, mutta samalle viikolle osui useampi ”kerro vaan, vaikkei piruakaan kiinnosta”- elementti.

Eilen sain kuitenkin ahaa elämyksen. Voisiko olla sittenkin näin. Katselin Farmi Suomea. Yleensä jakson jälkeen olen jossain vaiheessa kuunnellut Suplasta podcastin ohjelmaan liittyen. Tällä kertaa mukana oli kilpakumppani Kirsikka. Nuorempaa sukupolvea. Huomio kiinnittyi siihen, että tämä Kirsikka puhui vähän väliä englanniksi. Toinen juontajista osallistui kielenvaihtoon sujuvasti, koska se tapana selkeästi tarttui. Keskustelu soljui suomi-englanti sekamelskalla niin, että minun päässä alkoi fanfaarit soimaan. Oivallus! Minä itse olen muinaistunut. Kalkkeutunut ja jämähtänyt johonkin muinaiseen kieleen. No juu.. myönnän keksiväni välillä tilanteen vaatiessa omia sanoja ja joskus käytän vierasta kieltä itsekin. Nyt se oli kuitenkin jo niin runsasta, että pisti pohtimaan, että tulisinko ymmärretyksi paremmin, jos try puhua even pankissa english. In school voisin speak to avustajalle sekaisin different kielillä. Tekstitykset pahville viereen. Tulisinko ymmärretyksi paremmin?

Rest in peace, suomen kieli! Olet ollut viihdyttävää seuraa pähkäillessäni sanojen alkuperää. Yksittäisiä sanoja, miltä ne muun maalaisilta kuulostaa. Olen salaa kutsunut sinua japaniaksi, koska jotkin sanat kuulostavat siltä omassakin päässäni. Sanojasi on ollut ihanaa maiskutella kielen päällä ja tulla iloiseksi vaikkapa sanasta iloinen. Se kuulostaa niin siltä mitä tarkoittaa. Rakkaudella nimesin. Ikävöin sinua todella very paljon ja salaa säilytän in my heart <3

Aiemmin joskus oli hirmuisen hankalaa päästä eroon ikävistä tapahtumista. Onhan ne toki vieläkin jylläämässä ja nousee ajoittain esiin, mutta tämä tyyli on ihan uusi juttu minulle. Noin vuoden, ehkä vajaan olen silloin tällöin aamuisin herännyt niin, että joku niistä kummatyypeistä, jotka ovat minua vaivanneet tulee mieleen. Sitten usein mietin heitä, tilanteita, mitä tapahtui ja mitä sanoisin tälle ihmiselle nyt.
Näitä aamuja on ollut paljon ja mieleni on ikään kuin arponut eri aamuille eri tyypin. Jännä juttu, mutta sitten on päässyt asiassa tavallaan eteenpäin, eikä se asia ole enää vaivannut. No tietty näin kun kerron, muttei enää vaivaa muuten päivääni. Tässä kuitenkin hyvä esimerkki henkilöistä, joihin olen törmännyt ja joka aamuani vieläkin noin viikko sitten ajatuksissani riemastutti.
Entisen työpaikkani uudempi HR:n edustaja. Kun hän tuli taloon ja esitteli itsensä niin totesin heti, että tuossa ihmisessä jokin ei ole kohdallaan. Joku kaivoi tietoja ja hän oli ollut monessa eri firmassa töissä missä oli alkanut saman tien saneeraukset. Eli ensivaikutelma tuimasta tyhjä katseisesta, tiukkahuulisesta robotista oli se, että nyt ei olla työntekijän puolella enää ollenkaan vaan jotain ihan muuta. Hän ehti olla vuosia töissä ja sinne hän jäikin, kun minä lähdin. Siinä ajassa tein kuitenkin huomioita.
Kun meille järjestettiin infotilaisuuksia niin joka ikinen kerta, kun oli jotain huononnusta tiedossa niin ennen tilaisuuden alkua hän oli iloinen, vapautunut, hymyilevä. Vitsaili kollegojen kanssa. Olemus toitotti hyväntuulisuutta jne. Ja se kontrasti tiedotteisiin oli suuren suuri. Milloin meni edut, milloin mitäkin. Kun taas oli luvassa hyviä uutisia. Vaikka ilmoitus pikkujouluista tai jostain parannuksista niin olemus oli vakava alusta loppuun.
Asut. Kun tilaisuuksissa oli mukana toimiston porukkaa niin hänellä oli aina siistit ns. toimisto vaatteet. jakkupukutyyliä jne. Jos taas info oli kohdistettu meille duunareille pelkästään oli hän farkuissa ja t-paidassa. Jotenkin se asu ei sopinut hänen imagoon mitenkään, mutta ilmeisesti viesti oli, että meidän edessä kuuluu olla halvemmilla vaatteilla vaikka itse olisi sitä ”hienompaa” toimistoväkeä. Asulla on iso merkitys, mutta mitä tällä näissä tilaisuuksissa on haluttu viestittää, kun jo olemus on ollut viestintään liittyen nurinkurinen.
Kerran hän ilmoitti sinänsä ihan asiallisesta ja normaalikäytännöstä työelämässä. Terveydenhuollossa on jokin kysely hymiöillä, miten kokee oman terveytensä osa-alueet. Tosin en ymmärrä miksi pitää olla hymiöitä, koska aikuisten ihmisten tulisi kyetä laittamaan rasti ruutuun tai kertomaan ihan sanallisesti. Noh tämä ei jäänyt tähän vaan hän ilmoitti, että työn antaja haluaisi tietää esimerkiksi vyötärönympärysmitan. Tämä on kuitenkin ihan vapaaehtoista. ” Häivy” ajattelin mielessäni. Olin silloin laihempi, mutta kommentti tuntui uskomattomalta ehkäpä kuumimman kesän jälkeen kautta historian, kun kaikki, joka ikinen oli siinä kohtaa kuumuudesta turvoksissa.
Kun olin väsymyksestä kolmikantaneuvottelussa niin tämä henkilö osallistui keskusteluun. Kerroin siinä yhteydessä kiusaajastani, joka on tiedettävästi saanut yhden tärkeän henkilön eroamaan ja toisen henkilön kahdesti sairaslomalle. Pyysin, että voisiko jo alkaa toimenpiteisiin. Totesi minulle vain, että älä sinä mieti tämmöisiä, kun työhyvinvointi on paljon laajempi asia, johon en voi yksilönä vaikuttaa. ……..ou my god… mistä näitä sikiää oikeasti?

Noh, en onneksi joutunut henk.koht. keskustelemaan tämän ihmisen kanssa enempää, mutta olisi pirun nastaa kysyä, että mitä olettaa ja haluaa viestittää pukeutumisellaan? Ja miten olettaa ns. Eri kastiryhmien tämän tulkitsevan. >Kirjoittajan huomautus: Kastijärjestelmää ei ole Suomessa, mutta joissakin työpaikoissa eri osastojen välinen arvojärjestys on luonnollisesti olemassa vaikkei sitä varsinaisesti kastijärjestelmäksi nimetäkään<.
Kysyisin myös päätöksestä antaa meidän ryhmälle kulttuurisetelit. Saimme ne siitä hyvästä, ettei päästy osallistumaan vuorotyön takia virkistyspäiville. Tosi kaunis ajatus, mutta ne liput ei käyneet mihinkään, koska paperiset olivat poistuneet käytöstä jo kaksi vuotta aiemmin. Mutta että miksi? Nöyryyttämisen ilosta? Käyttökelvottomien paperilappusten antamatta jättäminen täysin mahdoton ajatus? Olisiko sielusi irronnut ennen aikojaan ja leijaillut mustaan aukkoon, jos tätäkään ei olisi tehty?
Hienoilla puheilla saatiin porukka kuntoilemaan ja täyttämään kuntoilulappuja joilla osallistuisi Jopo-pyörän arvontaan. No hei tosi kiva juttu vaikka onkin haudan vakavasti meille kerrottu. Onneksi arvonta muuttui helpottavaksi HR-rouvalle. Riitti, kun niitä meidän osaston lappuja ei otettu mukaan ollenkaan. Voi helpotuksen helpotus. Joudutko sinä raukka käymään terapiassa, jos joku asia menisi sääntöjen mukaan ja inhimillisesti ja tasapuolisesti? Vai uskaltaisitko edes mennä? Lääkärihän voi löytää jonkin vakavamman psykopatian piirteen… Perhana muuten, on se pirullista, kun ei noita duunareita vain voi lahtaa. Kyllä sitä Orpoakin varmaan harmittaa. Pääsisiköhän yhdessä vaikka pariterapiaan. Tämä HR ja Orpo. Kyllä nämä jonon ohi kiitäisi, kun asia on kuitenkin harmillisemmasta päästä.

Aiemmalta johtoporukalta kysyisin hooärrineen, että saivatko he kiksit siinä tilaisuudessa vai niissä lukemattomissa firman pileissä, missä viina virtasi ja banjot soi samaan aikaan, kun olimme lomautettuja? Niin siinä tilaisuudessa juu, kun meidät palkittiin hyvästä työstä. Ensin taas katsoimme, kun henkilökohtaisesti palkittiin ihmisväki jakku puvuissaan. Sitten me saimme palkinnon tehokkuusennätyksestä. Saimme Tikru-tiikeri-pehmolelun työpisteelle saatesanoilla, että tämä on sitten kiertopalkinto, jonka voitte menettää. Hallelujaa kun mun katse tyhjentyi. Kun sait kiitosta kerrankin niin siihenkin arvottomaan palkitsemiseen saatiin uhkaus.
Sitten tämä ryyppysakki, jonka johtajan synttäreitä juhlittiin tai siis ne juhlivat useampaan otteeseen firman piikkiin sillä aikaa kun olimme vaihteeksi lomautettuina… niin keksivät hienon ajatuksen. Kannustivat meitä tekemään aloitteita ja hyvät palkittaisiin. tein aloitteen ja sain palkinnoksi suklaata. Kiirettä piti popsia ennen vanhenemispäivää, kun se oli merkattu samalle päivälle.
Ja kappas vaan kun vastaavaa tapahtui ylipaljon enemmän, kuin tähän jaksaa kirjata.
Opetetaanko teille ”koulutetuille” paremmille ihmisille loppujen lopuksi mitään käytännön asioita? HR ja johtajuus merkkaa myös hyvää pelisilmää henkilöstön kanssa. Se on muuten muutakin kuin taputtamista vaikka menisi huonommin. Taputan tätä nykyä vain artisteille. Jos kiitosta seuraa aina uhkaus tai jätepalkinto niin ei se ainakaan arvostusta lisää. Sen halusin sanoa heille ja hänelle. Oikeastaan kun vauhtiin pääsin niin nämä tyypit voisi Kokoomukselta ruinata bussin ja ottaa Purran kavereineen mukaan ja kiikuttaa itsensä Israeliin ja jäädä sinne. Nämä jumalan valitut olis sitten siellä missä saman henkisyyttä löytyy koko valtion verran. Alistakoot toisiaan niin paljon kuin lystää.
Ugh! Terapiaistunto on päättynyt.