Hmm. Olen ajatellut pikaromanssin olevan sellainen, että tapaa jonkun. Hengailee hetken sfääreissä ja sitten jatketaan matkaa eri suuntiin syystä tai toisesta.

Minun pikaromanssini on kestänyt, mutta kaikki tuntuu tapahtuvan pikavauhdissa. Noh, osa on olosuhteiden pakosta, mutta välillä huomaan, etten muista omaa virtakapasiteetin riittämistä. Välillä huomaan, etten ole ehtinyt edes sisäistää koko juttua. Onkohan kaikilla muillakin näin vai olenko vain hidastunut.

Hemulilla on ollut siis remontti ja sillä verukkeella on ollut useamman päivän luonani. Ei siinä mitään. Onhan se ihanaa ollut viettää toisen kanssa aikaa. Ainut vain, että tottumattomalle yhtäkkinen yhdessä olo ja sen tuoma uusi aikataulu meinasi  ja oikeastaan veikin yö unet. Minä, joka olen yleensä mennyt ennen kymmentä nukkumaan olenkin kuppelehtinut välillä 4-5 tunnin yöunilla. Hemuli saapui välillä vasta yhdeksän kieppeillä ja sitten pitäisi seurustella vaikka olisin ehkä jopa mieluummin jo unten mailla.

Eräänä yönä nukuin vaivaiset pari tuntia ja silloin meinasin kuukahtaa. Onneksi hän oppi, että voisi tulla aiemmin ja voin mennä nukkumaan aiemmin ja hän voi katsella vaikka telkkaria yömyöhään niin kuin muutenkin normaalisti. Kyllähän sitä välillä voi kukkua myöhempään, muttei koko viikkoa.

Hetken tapailtua päätimme, että voisimme kokeilla seurustelua. Omalla tavallaan se oli aika söpö hetki. Joimme teetä ja söimme jotain. Hemuli oli lähdössä lenkille ja minulla oli kotihommia tiedossa. Kertoi siinä sitten lähtevänsä kaverinsa kanssa oluelle seuraavana päivänä. Totesin, että olisiko ok, jos ei sitten imuroisi suuteloillaan ketään nyt mukaansa. Ilmeisesti koki tämän hyvänä kommenttina, kun kysäisi, että mites on.. Kokeiltaisko ihan seurustelumielessä. Joo. Ja Hemuli lähti lenkillensä ja minä aloin tyhjentämään tiskikonetta. Romantiikkaa niin, että korvista tursuaa.

Sitten seuraavaksi oli lasten tapaaminen. Vaikka olen mielessäni hihkunut onnesta, että mukana tulisi lapsia, olisin halunnut jättää tämän asian vielä tuonnemmaksi. Tapasin kuitenkin heidät ja mukavia muksuja olivat. Tyttö tutkaili minua aika tarkkaan ja taitaa olla hieman mustis ja epäilevä, etten vain vie hänen paikkaansa. En vie. Itsekkin isin tyttönä tiedän, ettei sellaista paikkaa voi viedä. Jotenkin vain kun tulisi tilaisuuksia enemmän ilmaista se jotenkin.

Lasten tapaamisen jälkeen mun sydän jotenkin suli. Tuntuu niin oikealta tuo ihminen. Kunnes päästiin riidan äärelle. Noh, koko ajan on jotain kiirettä ollut remontin kanssa ja olen ollut apunakin. Sitten hänen kaverinsa kutsui oluelle. Ehkäpä niitä oluita oli sitten pari liikaa ja kotiini palatessa saimme kinan aikaiseksi. Oikeastaan suutuin, koska hän laukoi jotain sellaista, mikä ei kuulunut tilanteeseen mitenkään ja nosti tavallaan itseään hieman ylemmäksi. Riita meni huudoksi. Ilmoitin, että ovi on tuossa, siitä voi poistua.

Seuraavana päivänä hän yritti tulla vastaan, mutta minä en vaan jatkoin kiukuttelua. Sovinnon eleenä rahtasi jopa aiemmin puheenaiheena ollutta vessapaperisäkkiä. Sateessa. Nyt naurattaa, mutta siinä hetkessä kiukkusin vielä enemmän ja oikeastaan sille, että se pentele yritti ystävällisellä tavalla tulla vastaan ja toi mitä oli tarve hankkia autokyydillä, eikä ottanut rahaa vastaan. Riidan jatkuessa sai vielä lisäpuhtia parista muustakin asiasta. Mökötimme molemmat sitten koko päivän ja pyysin sitten vihdoin seuraavana päivänä anteeksi. Anteeksipyynnöt puolin ja toisin.

Onhan se pöhköä riidellä juopuneena. Vaikka väitän edelleen, että aiheesta kimpaannuin. Olisin kuitenkin voinut hieman lieventää nähdessäni, että toinen sentään yritti. Noh sovimme ja elämä jatkuu.

Riita sai oivaltamaan toisesta ja itsestänikin enemmän. Ehkä minun ei tarvitse enää taistella olemassa olostani ihan niin railakkain sanakääntein. Jotain hänenkin täytyy oppia. Kuuntelin seuraavana päivänä jonkun ihmissuhdeterapia- podcastin ja olen nyt sitten muka hirmuisen valaistunut. Ajattelin jakaa sen myös hänelle niin oppiipahan olemaan.

Olemme todella samanlaisia ja riidellessä jopa ajattelin, että hän riitelee samalla tavalla kuin itse. Antamatta periksi tuumaakaan vaikkei edes muista, mistä koko juttu lähti. Ärsytti jossain vaiheessa jopa se ajatus, että jos olen itse tuollainen niin olen kyllä aika ärsyttävä. Kaikkinensa jo niin koomistakin, ettei loppujen lopuksi voi kun nauraa.

Samanlaisuus on ollut kuitenkin hyvästä. Olla samalla aaltopituudella. Ajatella asioista samalla lailla vaikka sitten toimisikin toisin, mutta silloinkin molemmat toimivat yhdessä toisin.

Ainut oikeastaan on ehkä iso kysymysmerkki, mikä pitäisi selvittää, että kuinka minä siihen elämään istun ilman, että minun kuuluisi montaa asiaa muuttaa. Tupakoinnin ehdin jo lopettaa, mutta sorruin siinä kohtaa, kun en saanut nukutuksi. Olen kuitenkin hillinnyt pariin päivässä ja toiminee toistaiseksi hyvin. Riidan jälkeen tosin olen pössytellyt, mutta totesin itse itselleni, että haluan tästä tavasta eroon. Nyt on helpompaa olla ilmankin.

Mietityttää kuitenkin yhtäkkinen muutos yhden ihmisen elämästä neljän hengen populaatioon. Kuinka jaksan ilman, että väsähdän. Lapsiin olisi kiva totuttautua tutummissa ympyröissä, mutta nyt olisimme menossa kahdeksi päiväksi kylpyläreissulle. Samassa huoneessa. 24h/vuorokausi. Keskellä ei mitään. Reissun oli tarkoitus olla korvausta auttamisesta remppa-asioissa, mutta viikonloppuna jätin hommailun väliin. Välillä kieltämättä tuntuu, että hyppäsin jonkun muun elämään ja siihen täytyy vain mukautua. Aikataulut menevät muiden menojen mukaan ja olenko minä itse ihan vielä sellaiseen valmis.

Jostain syystä muuten joka ikinen mies, johon olen törmännyt, on alussa työllistänyt. Aina olen siivoamassa tai muuttamassa. Tämä tosin on ensimmäinen, joka jotenkin on halunnut myös korvata. Noh, täytyy katsella vielä eteen päin. On siinä potentiaalia, kunhan arvailen, mihin se minun sitten riittää.

Treffirintamalla on mennyt mukavasti. Näimme heti tiistaina. Ulkoillen ja istahtaen viinille hetkeksi. En tiedä miksi joka ikinen muurini tiiliskivi on nyt ollut pelkkää höttöä, koska olen sujuvasti rikkonut periaatteitani mennen tullen. Periaatteita hänelläkin tuntuu olevan. Tismalleen samanlaisilta kuulostaa, kuin minulla, muttei sielläkään päässä niin tarkkaa ole ollut, miten niitä tässä kohtaa noudattaa.

Ulkoilun jälkeen tulimme kotiini. Lähestulkoon pyhättöön, jonne ei ole ulkopuolisella asiaa. Jotenkin vain on tunne, että hän on jo niin tuttu ja turvallisen oloinen, etten ahdistunut kertaakaan. Tuli siinä samalla rikottua molempien periaatteita, hups. Voihan sitä tietenkin ajatella sellaisenkin selityksen, että on vain simppelisti puutteessa, mutta jotain muutakin tässä on. Ainakin nyt pari viikkoa ollut.

Koska fanfaarit soivat päässäni ja liput liehuvat lukuun ottamatta punaista lippua, on ihan pakko lesottaa. Olen 50-v enkä ole kertaakaan elämässäni saanut aiemmin hellyyttä. Seksiä toki, mutta yhdistettynä hellyyteen…. Se on ollut kuin jokin Graalin malja, mitä on metsästetty kissojen ja koirien kanssa. Nyt koin sellaisen ihmeen. Toivottavasti en herää kohta johonkin muuhun todellisuuteen. Vaikka sitten kävellyt päin puuta ja pyörtynyt ja nähnyt unta, toivottavasti ei.

Ja mikä parasta. Tämä tapaaminen ei jäänyt tähän. Näimme uudelleen perjantaina. Sain lipun Habitare- messuille ja kysyin halukkuutta mukaan. Hemuli oli innoissaan. Hauskaa sinänsä, että siinä vaiheessa kun luokalle ilmoitettiin, että tänne mennään ja olisi vähän niinkö pakko, kaikki luokan miespuoliset huokailivat tylsistymistään jo etukäteen. Samaan aikaan pari naispuoleista riemastuivat oitis. Sisustamista jee jee! Oli tosi kiva juttu että sain kaksi kärpästä samalla iskulla. Treffit ja velvoitteet.

Messuilla meni hyvin. Ja välillä katsoimme ällistyneinä toisiamme. Ei voi olla näin samanlainen maku ja samantyyppisiä kiinnostuksen kohteita. Tulemme hyvin juttuun. Kun menimme syömään niin itseäni kyllä piiskailin välillä, että pidä hyvä ihminen välillä sitä turpaasi kiinni. Olen puhelias ja joskus liiankin. Kun jännitän niin tekstiä tulee ja tulee. Mun vain on saatava itseni jotenkin rauhoittumaan. En toki aina hölpötä, mutta olen onnistunut hölpöttämään molemmilla tapaamisilla niin paljon, että välillä olen miettinyt, että kestääköhän tuo odottella niitä seesteisimpiäkin hetkiä.

Toistaiseksi kaikki on hyvin. Olen saanut eteeni tosiaankin kaiken sen mitä olen ikuisuuden toivonut. Manifestoinut. Jaaritellut kohtalokummalle erilaisten listojen ja punakynän kanssa aina, kun on tyrkännyt jotakin äärilaitaa eteeni. Vähän niin kuin olisi rautalangasta vääntänyt, että nyt jumaliste kohtalokumma! Minulle sopiva!! Ymmärrätkö? En muuta tarvitse!

Nyt päästäänkin siihen kummaan. Minä itse olen outo. Olen tämän kaverin nähnyt vasta kolme kertaa yhteensä. Pitänyt yhteyttä vasta kaksi viikkoa. Näyttää siltä, että yhteys vieläpä jatkuu, enkä ole pölpöttänyt häntä matkoihinsa. Hän olisi juuri sitä mitä olen toivonutkin. Ainakin tällä tuntemisella. Saan omaa aikaa riittävästi, eikä tässä ole sellaista tunnetta, kuin ”normaalisti” on ollut. Eli täydellä höyryllä niin kauan pommitetaan viestein ja muutenkin ja kun on vihdoin alkanut ajattelemaan, että tämä voisi olla kiva juttu niin tuuli on kääntynyt saman tien minua vastaan. Manipulointia, nöyryyttämistä ja henkistä nujertamista. Kaikki olisi siis nyt hyvin ja terveellä tolalla ja järjellisellä vauhdilla.

Sen jälkeen kun hemmo lähti aiemmin sovittuun juttuun kaverinsa kanssa ja jäin yksin pohdintojeni kanssa, menin melkeinpä paniikkiin. Meinasin niinkin reilusti, kuin tekstiviestillä ilmoittaa, että ei varmaan enää kannata nähdä. Ilman minkään näköistä järjellistä syytä. Ennen kuin tein mitään katastrofaalista, sain kuin sainkin bonus-systerin kiinni puhumaan järkeä. Toppuutteli, että katso nyt rauhassa kuitenkin mihin tämä vie. Ole tyytyväinen ja nauti nyt, kun kerrankin on mahdollisuus. Puhuimme pitkään ja puhelun jälkeen rauhoituin. Niin no, toinen vaihtoehto olisi olla täysin itsekseen ja jatkaa paasaamista kohtalokummalle, joka varmaan tuuppaisi eteeni kissan ihan vain, että lakkaisin valittamasta ja ronkumasta mitään, mikä ei kumminkaan kelpaisi.

Ehkä paniikki johtui siitä, että vanhat kokemukset tulivat pintaan. Odottelisinko aina vuoroviikot vain nähdäkseni jonkun noin neljä kertaa kuukaudessa. Jos suhde kehittyisi niin tulisiko siitä samanlaista kuin aiemmin. Kuulisin jokaisella tapaamiskerralla kuinka haluaa nähdä ja kun on läsnä niin saisin arvostelut, kuinka en sitten kelpaisikaan ellen tee sitä tätä ja tuota. Melkein- siskoni ei alkuun ymmärtänyt vaan luuli, että haluaisin painostaa jotakuta olemaan kanssani enemmän. Ei, minä pelkään, että tulen romutetuksi. En pelkää sitä, että tulisi jommalle kummalle tunne, ettei tämä olekaan se juttu mitä haluaa. Ei, pelkään vain henkisen vieterin vedettävän äärimmilleen vain siksi, että minut olisi jälleen kerran siihen osaan valittu ja sellaisesta käytöksestä saisi joku mielihyvää nähdessään, kuinka väsyn ainaiseen yrittämiseen jostain, mitä ei kuitenkaan voi saada.

Kaiken sen panikoinnin keskellä jossain takaraivossa on ollut kuitenkin se oikeakin ajatus ja tunne, että nyt tosiaankin kannattaisi katsoa vielä vähän enemmän eteen päin. Tämä ihminen ei ole sellainen hirviö, joihin olen törmännyt. Jopa hyvä ystävyyskin voisi olla mahdollista. Ajatukset tekivät kuperkeikkoja välillä ahdistuksen puolelle, kunnes rauhoituin. Illalla kilahti totuttuun tapaan puhelin. Hemmo ilmoitti palanneensa kotiin kaverijutuistaan. Aika ihana juttu muuten. Hyvän yön toitotukset ja hyvät huomenet jatkuvat normaaliin tapaansa. Hyvä että rauhoituin.

Jotenkin hullua saada draama aikaiseksi itsekseen ilman oikeaa syytä varsinkin, kun kaikki on hyvin. Ellei jopa paremmin. Universumikin pommittaa sydämillä. Bongasin taas yhden sydämen muotoisen kiven matkalla kouluun. Moneskohan tänä vuonna

Ei kai se aikaa ja paikkaa katso, jos tykästyy. Siitä olen nyt iloinen, ettei tämä hemuli ihan koko maailmaa ole tosiaan saanut pyöräytetyksi ympäri. Kaikki energia ei valu vain yhteen ihmiseen. Pystyn keskittymään koulussa. Olen juoksennellut sienimetsässä vaikkakin olin eksyä, kun juutuin keskellä metsää keskusteluun musiikista. Olen touhunnut kotihommia ja aloitin maalaamaan pitkästä aikaa taulua. Aihe on vielä vajaa, mutta pohja on hyvässä vauhdissa. Huomenna voisin pitää uintipäivän.

Torstaina lopettelen tupakointia. Jees!