KAUPUNKI:

Espoossa on yksi henkilö vähemmän. Voi toki olla, että toimituksen tiedoista poiketen, joku hurja on muuttanut samanaikaisesti Espooseen, kun toimitukseen yhteyttä ottanut kansalainen Ellen Tellus toitotti muuttaneensa Vantaalle. Sanoo nyt kokevansa olonsa turvallisemmaksi ja tasapainoisemmaksi vaikka monen monta mutkaa oli vastassa. Sijainti muuttui hälyisestä, pölyisestä ja ”asutukseltaan kehittyneestä” paikasta seutuun, jossa luonto, palvelut ja ihmiset kohtaavat. Ellen sanoo olevansa kahden viikon kokemuksella valintaansa poikkeuksellisen tyytyväinen ja väittää, ettei muuta enää ikinä. Viiden vuoden aikana oikean kodin etsimiseen onkin tuhraantunut jo kolme muuttoa.

KOTIMAA:

Työmoraali on kadonnut Suomessa. Ei kuitenkaan toimitukseen yhteyttä ottaneella huolestuneella kansalaisella, Ellen Telluksella. Hän kertoi hakeneensa töitä kuuliaisesti vaaditun verran ja enemmänkin. Pääsi jopa työhaastatteluun, mikä meni tällä kertaa niin hyvin, että luuli jo saavansa paikan. Mutta koska Pers&Cock-hallitus… On työnhakijoita niin paljon, että paikka täytettiin kuulemma hyvin pienillä eroilla nenän edestä. Neiti Tellus, pohtiikin, että onkohan ikäkysymys ollut se kriteeri tässä kohtaa, mutta lupaa jatkaa työn hakemista kuuliaisesti ja eurojen kuvat siintäessä silmien ohi edelleenkin. Jos vaikka saisi napattua muutaman elämiseensä. Työmoraali-asia kuitenkin askarruttaa. Asuntoon, johon oli muuttamassa, piti tehdä seinille ennallistaminen. Eli selkeämmin sanottuna huoltomaalaus. Ellen kipitti oitis innoissaan kurkkaamaan uutta kotiaan saadessaan avaimet ja järkyttyi. ”Sisäinen someni kohisee!” Huudahti Ellen huomatessaan, ettei mitään maalausta ole tehty. Vanhat tapetit roikkuivat osittain edelleen pitkin asunnon seiniä. Vaatehuoneen seinässä oli reikä ja maaliruttuja/ mustia kulumaläikkiä siellä täällä. Lukuisten yhteydenottojen jälkeen saatiin maalarit paikalle hoitamaan homma valmiiksi juuri ennen muuttokuormaa. ”Siis miksi asuntoa ei oltu tarkastettu?” Kysyy hämmentynyt ja ahdistunutkin tuleva asukas valvoessaan seuraavat neljä yötä. Edelliselle asukkaalle annettu tehtävälista tehtävistä korjauksista maksu-uhalla pötkötteli leppoisasti keittiön tasolla. Asunto on ollut tyhjillään kaksi viikkoa korjauksia varten ja ne toteutettiin vasta, kun uuden asukkaan sopimus astui voimaan. Ja juuri ennen aikoja sitten varattua muuttokuormaa. Koomisuutta lisäsi virkailijan tokaisu, kun uusi asukas kinusi avaimia jo perjantaille, kun maanantai oli alkuperäinen suunnitelma, että ”Perjantai on merkattu vielä remonttipäiväksi, joten varothan seiniä!” -Kyllä, vaikka kuinka varoin niin ahdistus iski silti. Toteaa Ellen. Eli moitteita tarkistusihmisille. Keneenkään ei kannata luottaa.

Pankkien nykyinen tunnistautuminen hankaloittaa pienen ihmisen, myös isommankin ihmisen elämää. Muuttotouhuissaan tuskistunut kansalainen Ellen Tellus otti toimitukseen yhteyttä ja parkui, että sen ainokaisen kerran, kun saisi muuttoavuksi kuskin, ei saanut pakua vuokrattua. Treffit kuskin kanssa ja maksettua autoa hakemaan. Mitään viestiä ei kuulunut ja selvisi, ettei kummankaan tunnistukset mene läpi ja autoa ei saa käyttöön. Kuski ja Tellus (neiti ihminen) kokeilivat eri firmoista kolme eri pakettiautoa tuloksetta. Kuski keksi, että saisi peräkärryn lainattua, mutta yhtäkään ei ollut saatavilla. Ellen Tellus kertoo revenneensä. tällä kertaa nauramaan. Kuski luovutti ja suunnitelma B käytäntöön. Vuokrattu paku +auto onnistui maksaa kortilla, mutta tuli moninkertaisesti kalliimmaksi. ”Sain kuitenkin hajoamisherkän valaisimen ja kasvit varsinaisen muuton alta pois, mikä oli helpotus. Vielä helpottavampaa olisi ollut, jos en itse olisi valaisinta kolauttanut oven karmiin.” Toteaa Ellen liimaillessaan varjostimen osia Erikeepperillä takaisin paikalleen.

ILMASTON MUUTOS

”Ilmasto on todellakin muuttunut” Huhuilee kansalainen Ellen Tellus toimituksen luuriin. (Taas tämä sama, huokaisee toimitus.) ”Silloin ennen vanhaan, kun olin töissä ja lomat olivat aina, AINA, heinäkuussa niin heinäkuu oli vuoden kylmin ja sateisin kuukausi. Nyt, kun olen odottanut kolme kuukautta pakattujen tavaroiden keskellä sateen roiskiessa noin about joka päivä niin juuri muuttopäivästä alkoivat helteet!!! Missä on oikeus?! Missä on kohtuus?! Kun vihdoin on saatu kuumuudesta aiheutuvan puoli-pökerryksen hallitessa koko kroppaa koti asuttavaan kuntoon niin luvataan viilenemistä. Luvataan? Minusta se on uhkaus vaikkakin viileämpi keli on tervetullutta.” Kitisee itseensä liuennut Tellus.

YHTEISKUNTA JA POLITIIKKA:

Miehet ja jokunen nainenkin ovat vihdoin löytäneet G-pisteen! Yllättäen toimitukseen on ottanut yhteyttä ehkä ainut lukija ja haastateltavamme huolestunut kansalainen, Telluksen Ellen. Hän on huomannut vesisateessa, muuttolaatikoiden keskellä aikaa tappaessaan, että vihdoin se kuuluisa G-piste on löytynyt. Ei ehkä perinteisessä mielessä, mutta löydös se on sekin ja näiden kummaherrojen keskuudessa merkittävä, joskin lyhyt aikainen. ”Taitaa hukkua uudelleen ennen, kuin huomaakaan. Ainakin, jos joku erehtyy keskustelemaan mistä tahansa aiheesta niin tämä sakki löytää kyllä tiensä taistelemaan aina” -Toteaa Ellen lakonisesti. Ellen oli huomannut, että jostain kummallisesta syystä, joka ikisen kerran, kun julkisesti käsitellään aihetta Gaza ja kansanmurha, niin tämä tietty porukka täyttää keskustelu-foorumit täysin asiattomilla kommenteillaan ja nauruhymiöillään. Tämä G-piste tosiaankin on tajunnan räjäyttävä nappi. Ellen on järkyttynyt, miten historia toistaa itseään ja se aiemman sorron uhrit tekevät kaikessa rauhassa hirmutekoja kenenkään puuttumatta asiaan mitenkään. Ellen pohtii, että on kummallista, kun jossain keskusteluissa osallistuu puolustamaan ihmisyyttä ja inhimillisyyttä, saa saavillisen lokaa niskaansa. Voi tulkita suoraan, että on ihan ok tuhota yksi uskontokunta tai kansa ympäri maailman, kunhan ei osu omalle kohdalle. Pahuus on valloillaan. Nauruhymiöt raikaa, kun ihmiset näännytetään nälkään, tapetaan avustusjonoon, lapsia reivitään kirjaimellisesti kappaleiksi. Ihmiset ovat menneet täysin sekaisin. Ellen joutui omin silmin todistamaan eriskummallista keskustelua. Puolusti inhimillisyyttä ottamatta kantaa mitenkään uskontoihin niin sai kuulla joltain setämieheltä paneskelevan arabeja. Kun oikaisi, ettei ihan nappiin mennyt arvaus niin sai kuulla olevan israelilaisen miehen pettämä. Siis niin kuin, että mitä? Miten seksi ja seksuaalisuus liittyy mitenkään tähän asiaan ja miksi minun mielipiteeni on oltava riippuvainen yhdestäkään miehestä? Mutta näin yksinkertaisesti voi todellakin ajatella. Moni väittää totuudeksi sitä omaansa, joka on joltain toiselta kuultu kuitenkaan ajattelematta, että se totuus on vain jonkun mielipide, eikä välttämättä fakta-totta. Faktoja vääristellään haluamaksi jne. ”On alkanut näyttämään siltä, että Persuismista on tullut oma uskontonsa ja se on pelottavaa. Jos ajatellaan sellaista skenaariota, että joutuisimme itse pommisuojaan, jos epävakaa naapurimme näin päättäisi. Miten olla turvassa sielläkään sellaisten ihmisten keskuudessa, jotka ajattelevat, että on ihan ok tappaa ja kiduttaa toinen, joka vastustaa tappamista ja kiduttamista? On siis vain eri mieltä. Noista tyypeistä ei välttämättä ole Suomea puolustamaan. Veikkaan, etteivät taida pärjätä arvoillaan edes normi elämässä. Nämä huutelijat eivät taida tajuta, että epävakaa naapurimme seuraa kyllä mielipiteitä tarkkaan. Ja jos sinne lähetetään jatkuvasti viestiä, että maan saa ottaa keneltä vain niin se on hyvä syy. Ukrainaankin hyökätessä syitä oli vaikka kuinka paljon. Yksi taisi olla rasismi, fasismi antiseminismi yms… mitä näitä nyt ikinä keksii. Ja vaikka ihan, että tätähän te halusitte.

KULTTUURI:

Ja taas toimituksen puhelin kilahti ja kukapas muukaan kuin one and only, aktiivikansalaisemmehan se siellä taas kertoili kuulumisiaan. Mitäpä kuuluu Telluksen Ellen. Innostuneena ikäneito kertoi käyneensä uuden kotikaupunkinsa kahdessa ilmaistapahtumassa. ”Tulipa vanhat nuoruusajat ennen koronaa mieleen.” Ellen oli silmin nähden innoissaan tapahtumista, joita Vantaalla järjestetään. Ja ihmisistä. Kulttuuriero on valtava eri kaupunkien välillä. ” Moni moikkaa ja höpöttää ja on tullut mielenkiintoisia keskusteluja. Kuitenkaan ei tarvitse sitoutua kehenkään vaikka jutteleekin hetken. Vanhassa kotikaupungissani ei tällainen onnistu. Jos jotain tapahtumia ylipäätään järjestetään, täytyy matkustaa miljoona vuotta sinne missä sen hetken jotain ylipäätään on. Jos erehdyt juttelemaan niin, et pääse henkilöstä eroon. Jos on mies niin pelkkä kohtelias hymy tulkitaan lupaukseksi intiimiin. Jos on nainen niin jostain syystä pelkkä kohtelias hymy tuntuu lupaavan puolet omaisuudestasi ja ilmeisesti olet tietämättäsi lupautunut myös elin-ikäiseen palvelutoimeen. Keskustelutaso on ollut heikko. Piipahdin eräässä harvinaisessa tapahtumassa, joka oli siis ylihintaisella terassilla. Bongasin erään tutun vanhemman miehen ja liityin hetkeksi joukkoon. Seurassa oli toinen vanhemoi mies. Otin puheeksi työllisyystilanteeni. Miehet alkoivat paasata, kuinka ”mamut” vievät kaikki työpaikat. Vaihdoin aihetta, koska mietin, että aiempi voisi olla liian raskas heille. Kerroin käyneeni parissa ilmaistapahtumassa ja siellä oli kivaa kuunnella musiikkia. Toinen alkoi tuijottaa tyhjyyteen ja totesi, ettei voi mennä mihinkään tapahtumaan, koska siellä soitetaan vain arabialaista kansanmusiikkia. Valistin, että kyllä nämä bändit olivat ihan suomalaisia. Jokaisen makuun sopivia. Vanhoja konkareita vaikkei kovin nimekkäitä ja uusia lupauksia. Mies jatkoi kantaansa, ettei mihinkään kannata mennä, kun siellä syödäänkin vain jotain etnistä ruokaa jne. Masennuin ja päätin poistua. Moikatessa totesin, että kannattais varmaan avata välillä katsetta muuallekin kuin persformanssi- esitykseen, kun keskustelun taso on yhtä ja samaa. Uudella kotikulmillani jo pelkästään naapureiden kanssa olen saanut keskustella raikkaita keskusteluja mistä tahansa. Täällä nautitaan elämästä. On toki ongelmiakin, niin kuin kaikkialla, muttei juututa yhteen fraasiin. Näillä kaikilla tapaamillani ihmisillä on ollut sama mentaliteetti. Nautitaan tästä mitä on ja jos ei ole niin tehdään itse viihtyisyyden eteen jotakin. Virkistävää vaihtelua ympäröineeseen ajatusmaailmaan.

ONNETTOMUUDET:

Toimituksessa puitiin TellustEllenin kanssa vielä hieman universum- mysteereitä. Hän tuli ihan paikan päälle ottaen samalla vastaan toimituksen ”Vuoden häiriö”-pokaalin. Mitä ihmettä siis tapahtui? Asunnon seinät olivat räjähtäneet. Herkimpien tavaroiden kuskaus ei meinannut onnistua, koska ei kertakaikkiaan meinannut saada autoa. Konkurssin partaalla oleva Ellen tilasi viimeisillä rovoilla parvekkeelleen keinun ja siitä puuttui pultti. Pulttia on yritetty toimittaa, mutta se on lähetetty periferiaan. Toinenkin posti meni ties minne. Vieressä olisi kaksi toimipaikkaa, jos vain toisen valitsisi. Nälkäänsä tyynnyttääkseen Ellen paineli Lidliin ja osti halpis boxin kanaa. Poljettuaan helteessä kotiin, huomasi kanaboxin valuneen saumoistaan pitkin laukkua. Eipä muuta kuin takaisin kauppaan vaihtamaan. Paistamisen jälkeen pakastaessa puolet sujahti pussin läpi lattialle. Pakastepussit ovat kaikki rikki. Eilen imuroidessa kaksi kasvia ja ruukku saivat surmansa. Lisäksi vielä hieman väsymystä kahden asunnon pesemisestä. Ai niin ja Ellen potkaisi myös pikkuvarpaansa muuttolaatikkoon kuin mausteeksi. Varvas on ollut juurikin muuton ajan kivulias, mutta siinä, missä koti on muotoutunut asuttavaksi, on kipu hellittänyt. Kaikenlaista pikkukommellusta on ollut ja välillä meinannut väsähtämään, koska siivoaminen on jatkuvasti tuplaantunut. Mutta sitten niitä pieniä kivoja juttuja, jotka tuntuvat juhlalta. Kaiken kaaoksen keskellä tämä paikka tuntuu niin omalta. Kauan kadoksissa ollut sisäinen rauhallisuus on jatkuvasti läsnä. Vanhat painajaismaiset ahdistuskohtaukset ovat väistyneet. Iloinen yllätys oli syreenipuska heti ikkunan takana. Se on ollut haave niin kauan kuin muistan. Toinen ylläri on punaviinimarjapuskat. Olen salaa käynyt niitä ohimennen napsimassa ja joka kerta maun levitessä suuhun kasvoille leviää täyteläinen hymy aidosta onnesta. Eräs ilta pähkäilin jäätelönhimoani. Himo voitti ja polkaisin pyörällä kauppaan ennen sulkemisaikaa. Takaisin tullessa bongasin maassa jotain. Jarrut pohjaan. Peruutus. Heh! Löysin 20euroa. Koska ketään ei näkynyt missään, otin omakseni. Jäätelöön oli mennyt melkein viimeiset killingit.

Ja tähän kohtaan uutistoimituksen tunnari ja se menee näin: ” Dingelidongeli dii daa duu!” Vähän niinkö toimituksen jäähyväiskonsetti.

Saatan toistaa itseäni, jos turinoin jotain uudelleen. En vain jaksa kurkkailla aiempia tekstejä siltä varalta olenko jo kertonut tarinaa. Ajatelmana kuitenkin seuraava on uudenlainen. Huomasin meinaan juuri, että en pode enää perinteistä muuttoahdistusta.

Muuttoahdistukseni ei liity varsinaisesti tulevaan muuttoon. Onhan sekin toki stressaavaa, mutta jollain perverssillä tavalla nautinnollista. Se on aina uuden alku. Joka ikinen kerta, kun olen muuttanut, on vanhat muuttomuistot nostaneet ahdistusta ilmaan. Kysymysmerkkejä, että miksi???

Noh, perinteitä kunnioittaen, jälleen kerran tuli mieleeni eräs pariskunta. Olimme muuttamassa exäni kanssa kimppaan ja pariskunnan mies oli exäni lapsuuden ystävä. Saimme kuorma-auton lainaan exäni työpaikalta. Muuttoavuksi silloisen ystäväni, exäni kaverin ja tämä pariskunta lupautui auttamaan.  Me muut rehkimme melko helteisessä säässä ja pariskunta loisti poissaolollaan, kunnes saapuivat paikalle, kun  viimeisiä tavaroita kannettiin autosta sisään.

Minulle on itsestään selvää, että talkooporukka ruokitaan ja tarpeen tullen myös nesteytetään kohtuullisesti, kun hommat on tehty. Mietin vain pitsatilausta tehdessä, että on hieman epäreilua, että pariskuntakin meinaa syödä meidän piikkimme tullessaan niin myöhään paikalle, että kannettavaksi tuli jalkalamppu ja pahvilaatikko. Toiset tekivät kuitenkin todella ison homman heidän vitkutellessa saapumista.

Pitsat tilattiin ja syötiin ja ahkera talkoopari, eli ystäväni ja exän kaveri poistuivat. Pariskunta jäi odottelemaan kahvia. Kämppä täynnä laatikkoa laatikon perään ja he odottelivat kahvitarjoilua ja seurustelua. Sitä en muista, että kaivoinko jostain keittimen ja mukit, mutta olin hieman ihmeissäni. Valmiiksi väsyneenä kaipasin myös päästä laittamaan tavaroita paikoilleen ja varsinkin kasaamaan sänkyä, että seuraavana yönä pääsisi nukkumaan.

Pariskunnalla ei ollut mitään kiirettä. Nainen alkoi availemaan laatikoita ja ihmettelemään tavaroita. Levitteli niitä lattialle ja ihmetteli, että ai sinulla on tämmöinen ja tuommoinen. Pyysin useasti, että ole kiltti, äläkä levitä niitä tavaroita, kun täällä ei mahdu sitten liikkumaan. Tyhjennän laatikoita sitä mukaa, kun saamme ensin paikat laitettua niille tavaroille. Kirjahylly paikalleen jne. Pyyntö meni kuuroille korville ja mies hihkui, että Irmalla on joulu nyt, kun saa avata paketteja. Yritin tosiaankin nätisti pyytää useasti lopettamaan, mutta lopetti vasta, kun sanoin hieman tiukemmin ja heittelin tavarat lattialta takaisin laatikoihin. Kun vierailu venyi niin piti erikseen pyytää, että nyt tosiaankin on päästävä kasaamaan sänky ja laittelemaan tavaroita paikoilleen.

Pariskunnasta oli usein harmia muuton jälkeenkin. Tulivat usein yllättäen ja olivat arki-iltoinakin mahdottoman myöhään. Puoli yhden aikaan alkoi hampaita kiristellä, kun odottelin, että milloin pääsee nukkumaan. Kello soi viiden kieppeillä. Joiltakin vain puuttuu ymmärrys. Sille ei kai voi mitään. Jossain vaiheessa onneksi käynnit vähenivät. Olin kai heidän silmissään epämiellyttävä, kun jokusen kerran pääsi pyyntö nukkumaan menosta hieman kiukkuisempaan sävyyn.

Itse olin muuttoapuna tädilleni. Muistin juuri, että kolmesti, eikä hän kertaakaan ollut itse paikalla. Eka kerran, kun hän sai häädön ja pisti minut tyhjentämään asunnon sillä aikaa, kun pulikoi itse Pärnun kylpylässä. Onneksi sain apujoukkoja ja vasta ihan viime vuosina tajusin, etteivät he olleet auttamassa tätiäni vaan minua. Nuorta likkaa, joka oli jätetty täydellisesti pulaan. Siitä kiitos heille, missä sitten ovatkin. Toisella kertaa, en muista mihin hän silloin liukeni, mutta muistan hinkanneeni pinttynyttä likaa keittiön roskiskaapista. Kolmannella kerralla hän oli jälleen poissa. Kuollut. Siihen loppui vihdoin yhden aikuisen ihmisen passaaminen.

Onhan noita… Olen kelvannut avuksi, mutta nälkäisenä on saanut lähteä kotiin. Omat muuttoni olen hoitanut maksullisten miesten kautta. Näppärää kyllä vaikkakin aivan järjettömän kallista. He eivät kuitenkaan jää notkumaan ja sillä rahalla saavat ruokansa ostettua. Olen kuitenkin aina ostanut limut tai vissyt jokaiselle. Vähän edes extraa. Ainakin eleenä. Eipä sitä luonnolleen  mitään mahda.

Nyt olen kuitenkin tyytyväinen. Vaikka kesti kauan. Pariskunnan muuttoavusta on aikaa jo 23 vuotta, mutta ilmeisesti vaati oman pääni resetoinnin, että vihdoin olen päässyt ärsytyksestä eroon, eikä ahdista enää vaikka muistuukin mieleen.

Vielä viisi viikkoa ja vihdoin pääsee tositoimiin. Aikakone olisi hieno juttu. Odotellessa olen saanut ihan tosissani tavaksi ulkoilla jokainen päivä. Olen tehnyt nyt jo pitempiä lenkkejä ja välillä pysähdyn penkille istuskelemaan ja nauttimaan. Olen yrittänyt opetella pysähtymistä ja lakata suorittamasta. Hyvä idea, minkä keksin on lainata valokuvauskurssilla vierailleen kuvaajan vinkkiä. Nimeä en muista, mutta oppi liittyi videokuvaukseen ja kyseinen herra oli kuvaajana tv-tuotannoissa ja joskus elokuvissakin. Opetti, että kun videoi jotain niin mielessään selostaa rauhallisesti, mitä näkee. Esimerkiksi katumaisemassa: Auto ajaa ohi, nainen kävelee sitä vastaan, liikennemerkki on sinivalkoinen, lapsi ohittaa sen pyörällään…. Samalla voi vaihtaa kameran kulkusuuntaa vaikkapa seuraamaan autoa, naista tai lasta… mitä siinä sitten näkyykään niin näkymä ei ole liian nopea tai poukkoile.

Tein siis sitä samaa auttaakseni itseäni keskittymään katselemaan maisemaa. Istahdin penkille ja join vettä. Sitten aloin tarkkailemaan näkymää. Tiellä juoksee lenkkeilijä pois päin. Tuuli kahisuttaa lehtipuita. Pilvet ovat palloina ylhäältä alas päin. Ne ovat metsän yläpuolella ja rytmittyy kahden puun väliin. Auringon valo laittaa voikukat loistamaan. Pelto loistaa keltaisenaan. Näyttää kauniilta. Pelto päättyy tiehen, mistä juuri tulin.

Kuulostaa varmaan hölmöltä, mutta minulle pysähtyminen on ollut opeteltava asia. Kun aloin taas lenkkeilemään niin siitä tuli suorittamista. Ja loppumatkasta alkoi harmittamaan mennä sisälle, mutta se tarkoittaisi vielä pidempää matkaa. Ulkona on niin hyvä ilma, että voisin ihan hyvin olla täällä pitempään. Istuisin siis penkille, mutta mitä tekisin, etten ala tuijottamaan kännykkää vaan ympäröivää kauneutta. Pari kertaa tein sen tietoisesti ja ilmeisesti nyt alitajuisesti. Olen löytänyt pari sellaista paikkaa, missä olen viihtynyt pidempäänkin. Ja tärkeintä on, että puhelin pysyy laukussa tai taskussa. Ehkä minulla on jonkin asteinen AD/HD. Tai ainakin samankaltaisia oireita. Kuin myös aiemmasta maailmasta jäänyt tarve tehdä riittävästi ja vähän enemmän. ja ihan kuin olisi moitittavaa laiskuutta pysähtyä hetkeksi. Se ajatus on hakattu näkymättömällä puunuijalla ytimeen ja pitäisi kaivaa se sieltä pois. Tämä kikka tuli kohdalle itsestään ja on rauhoittanut havainnoimaan ympäristöä. Antamaan sille hetken. Nyt olen ollut jopa riippuvainen lehtien kahinasta. Kaikki on jotenkin täydempää. Ehkä aistit ovat tosiaankin heränneet.