Stalkkerin elämää

Koska työrintamalla on hiljaista, olen alkanut harrastamaan stalkkaamista. Se on siinä mielessä hyvä harrastus, että kunto kasvaa. Ja jotenkin hassusti on alkanut vaatteetkin sopimaan.

Kuukauden aikana en ole saanut haalittua kuin kolme työvuoroa. Sanoivat kyllä, että on aika hiljaista, mutta vähän turhankin hiljaista omaan makuuni. Toisaalta olen saanut haettua työpaikkoja ja pari on jopa sellaista, että koen jopa kutsumusammattina. Toivottavasti pääsisin edes haastatteluun ja olisin tällä kertaa mokaamatta. veikkaan, että tunkua on nyt joka paikkaan. Ensi viikolla pistän suunnitelma b:n etenemään, jos ei mitään kuulu. Haen siis muitakin keikkahommia.

Olen myös ehkä liiankin innokkaasti pakannut. Pari kuukautta täytyy kuitenkin odottaa ja olen jo puolet kamppeista kasannut laatikoihin. Samalla maalaillut tauluja kuluttaen koulusta saatuja maalin jämiä. Tuotoksista on tullut ihan käyttökelpoista katseltavaa. Ihan kiva, kun uuteen kotiin on tehty varta vasten jotain kivaa.

Pakkailin talvivaatteita ja kaivelin kevyempiä tilalle. Päätin, ettei takatalvea enää tule. Paitsi tänään taivas pommitti rakeilla ja oli niin mahdottoman kylmä. Kyllä se kesä kuitenkin tulee, joten kassiin vain koko talvi ja odottelemaan muuttomiehiä.

Kokeilin piruuttani yksiä housuja, jotka olivat talvella aika tiukat. Nyt sopi täydellisesti. Mitä ihmettä? Mahtavaa! Se minun uusi harrastukseni on tuottanut tulosta. Olen tehnyt stalkkaus-lenkkejä tulevalle asuinalueelleni ja taidan olla ihastunut.  Alue on viehättävä ja tunnen jo nyt oloni jotenkin levolliseksi siellä. Kävellessä alueella tulee väkisinkin sellainen tunne sisuskaluihin, mitä on koko ikänsä etsinyt. Tasaisen rauhallinen hyvän olon tunne. On luontoa ja palvelua. Näin keväällä tervehti valkovuokko-meri. Kurkkailin kauempaa parvekettani ja tervehdin mielessäni, että tulossa ollaan.

Olen aina ajatellut, että kun se oikea löytyy, sielussani raikaa ilotulitteet. No näinkin on käynyt. Innostun niin valtavasti, että sitten kun into hiipuu niin epäkohdat pompsahtavat nenille. Tuolla minä tulen viihtymään. Ehkä myös siksi, etten kanna sinne enää sitä sontamäärää pään sisällä mukanani.

Palatessa takaisin nykymaisemiin hyytyi hyvänolon tunne melko nopeasti. Täällä vain on jotenkin niin ankeaa. Läheltä toki löytyy ulkoilualueita, mutta henki ja rakennukset ovat jotenkin vain niin väsähtäneitä. Niin se taitaa olla isommissa keskuksissa, että rakentaessa unohdetaan sielukkuus ja tarttumapinta hyvälle hengelle. Muuta ei tartu, kuin räkä ja noki.

Olen tyytyväinen liikunnan kasvuun ja siihen, että tästä on tullut tapa. Yleensä olen käynyt noin tunnin lenkillä. Nyt kävelykierrokset ovat kasvaneet monen tunnin mittaisiksi. Olen myös oppinut istahtamaan ja nauttimaan hetken maisemista. Olen välillä hypännyt johonkin kulkupeliin ja matkustanut kauemmaksi. Jos aiemmin tunnin lenkin jälkeen olin voipunut niin nyt pidempien lenkkien jälkeen on himo vain kasvanut.  Olen niin tyytyväinen, että en ole lamaantunut kotiin murehtimaan ehkäpä tiukimmille koskaan mennyttä taloutta. Nyt haen töitä, pidän kuntoa yllä ja välillä hieman taidetta kehiin. Tarvitseeko muuta. No eipä just nyt tarvitse.