Syksyn tunnelmia

Aika on aika metka käsite. Se saattaa hujahtaa vilauksessa tai ei mene eteen päin kuin laahustamalla. Jostain syystä minulla on ollut ajan hujahdus-malli käytössä, koska ajoittain tuntuu, ettei meinaa keretä minnekään.
Nyt syksyn hiippaillessa vierailulle, tasoittaessa tietä talvelle, on nyt ollut muutamaa episodia lukuun ottamatta antoisaa aikaa.

Hyviä juttuja on ollut työrintamalla. Löysin aivan ihanan paikan tehdä keikkahommia. Nyt niitä hyviä paikkoja on kaksi. Tämä jälkimmäinen on vielä kivempi ja olen tehnyt jo useamman vuoron ja varattuna on samanmoinen määrä lisää. Ensimmäisenä päivänä toivotettiin tervetulleeksi ja syötettiin ja juotettiin. Siis herkkuja ja erikoiskahveja. Vähän väliä joku kyseli, että miten menee. Onhan homma fyysisesti rankka. Tuonne on kiva mennä. Ekana päivänä tosin podin jatkuvaa pissahätää kahvin määrästä johtuen, mutta muuten tuli niin hyvä fiilis. On kiva kuulla myös ääneen sanottuna, että teen hyvin työni. Vastavuoroisesti olen kehunut ääneen, että täällä on todella kiva ja helppo työskennellä. Avoimuus on ollut hyvä juttu. Olen ollut avoin väsymysongelmasta ja tuolla osataan olla ymmärtäväisiä.
Hakemani opiskelupaikan saaminen on vielä auki. Toivon pääseväni sinne vähän vielä hengähtämään. Ensi viikolla pitäisi olla hieman viisaampi.
Kotini on saanut niin hyvän tunnelman, että välillä iltaisin saatan laittaa telkun kiinni ja kynttilän valossa vain nautin. Jokunen päivä sitten tunsin ensimmäisen kerran pitkään aikaan onnellisuutta.
Olen rakastanut kotejani aina siihen asti, kunnes jotain kummaa on tapahtunut. Kun erosin ja muutin pieneen yksiöön niin nautin omasta tilastani. Asunnossa oli kuitenkin paperiseinät ja kylppäri homeessa. Asuin siinä vuoden. Seuraavassa asunnossa oli pohja ehkäpä maailman epäkäytännöllisin, mutta viihdyin siinä mainiosti kahdeksan vuotta, kunnes alakerran naapuriin muutti huutava ja raivoava mielenterveyspotilas. Ja keittiön kaappien ovet alkoivat sanoa sopimuksen irti.
Sitten muutin kauemmaksi pakoon korona-ajan pulmia. Pois ruuhkaisista paikoista keskelle yksinäisyyttä. Asunnosta pidin alkuun kuitenkin paljon. Tilaa jaa kaappeja oli yllin kyllin, mutta…
Makkari oli niin pieni, että sänky hädin tuskin mahtui sinne. Ja vaikka muuten alue, talo ja asunto olivat maailman rauhallisimmat niin makkarin ikkunaan oli kiinnitetty melkein kiinni ränni. Ensimmäinen kerros ja reilu puolet vuodesta ränni ja kaukalo kumisi ja rämisi siihen malliin, että jouduin siirtämään sängyn olkkariin. Olkkarissa taas talvella ilmeni kylmyysongelma. Siellä tuuli. Ilmastoinnin säätöjen kanssa oli ongelmia ja parvekkeen oven karmin alla ilmeni myöhemmin halkeama ja puuttui eristeitä jne.
Kaiken keskellä kestin ongelmat jotenkuten siihen asti kunnes ex- miesystäväni kävi jälleen maailmassani häsläämässä ja maalasi seinän harmaaksi. Rahapulassa lupasin hänelle saada maalata seinän maksua vastaan, kunhan se ei missään nimessä ole harmaa. Kuinka ollakkaan siitä tuli harmaa, kun otti ”vahingossa” väärän maalipurkin.
Kaveri oli virtasyöppö ja yritti kupata kaiken mitä irti saa. Ja sai ihme raivareita. Väsähdin silloinkin, enkä sen koommin ole herroja päästänyt harmonioitani pilaamaan ennen tätä karaokeradio-heppua.
Hän tietyllä lailla räjäytti tunnelmaa uudessa kodissani heti alkuun. Mutta onneksi kaikki oli täällä vielä niin kesken, että olen sitkeydellä saanut turvallisuutta takaisin.
Tässäkin asunnossa on puutteita. Oikeastaan enää parveke ja vilkkaan tien meteli. Se on ensikesän pulma, miten viihtyvyyden ratkon. Tiskipöytä räjähtää sekasortoon noin viidessä minuutissa siivoamisen jälkeen. Siltikin tykkään. Kylppäri on juuri oikean kokoinen hehtaarihallien jälkeen. Makkarissa mahtuu sängyn lisäksi myös hengittämään ja Olohuoneeseen on mahtunut juuri se mitä pitääkin. Koputtelen puuta, että tämä harmonia säilyy.

Olen käynyt usein samoilemassa metsässä ja kantanut sienisaalista kotiin. Jopa kanttarellejä, joita en yleensä löydä kuin parit hassut. Tänä vuonna yhteensä varmaankin ämpärillisen. Läjä herkkutatteja, joita olen löytänyt ehkä kerran neljässä vuodessa. Voisin viettää metsässä vaikka koko päivän, mutta täytyy muistaa jättää energiaa sienien siivoamiseen. Ihana tietää, että ensi jouluna saa ihan oikeaa sienisalaattia.

Sitten niihin kummaongelmiin. Eihän liikaa harmoniaa voi olla, ellei jotain stressiä aiheuttavaa.
Lonkka. Se on ollut ajoittain aivan jäätävän kipeä. Mietin, että onko minulle tulossa kuluma sinnekin. Kävimme ystäväni kanssa Kaisaniemen kasvitieteellisessä ja lonkka suorastaan paloi ja huusi koko reissun. Lonkka on vaivannut keväästä lähtien ja paheni kesäkuun lopulta aina viime viikkoon asti. Sitten tapahtui jotain positiivista kummaa. Olen törmännyt viime vuodesta silloin tällöin aiheeseen nimeltä Vagus-hermo. Nyt eteeni tuli mainos jooga-paketista, mikä ronkkii ja avaa Vagus-hermoa. Tilasin paketin pari viikkoa sitten. Siinä toistaiseksi on keskitytty hengitykseen ja silmiin. Jokunen kerta kissaliikettä kontilleen jne. muutaman kerran jälkeen lonkassa tapahtui jotain niin kummallista lonkassa. Kipu hävisi. Se on hetkittäin palautunut, muttei niin voimakkaana ja aina harjoitteen jälkeen kipu katoaa. Miten ihmeessä vain hengittämällä, muljauttamalla silmiä ja hartioita voi lonkkakipu hellittää. En valita. Päin vastoin taidan olla pikkasen ylpeäkin, että olen ottanut tilaisuuksia vastaan ja yrittänyt tehdä tälle väsymys asialle jotain. Ekan viikon jälkeen itse pää oli hetken enemmän sumussa, mutta sekin on alkanut helpottaa.

Toinen omituisuus, mikä sattui liittyi pakettiin, minkä veljeni ja hänen vaimonsa lähetti. Otin kesäisen katastrofin jälkimainingeissa veljelleni videoviestiä. Hän asuu Dallasissa toisella puolella maapalloa. Hän on joskus puhunut minulle henkimaailman asioista ja nyt pyysin apua. Lähettäisikö minulle vaikka pari kiveä pihastaan. Sellaisia, mitkä häntä puhuttelee. Pitäisin sitten vaikka taskussa amulettina edustamassa veljen suojelua. Kerroin myös mitä tapahtui ja sanoin, että nyt kaikki peliin, että nyt ihan totisesti riittää näiden sairaiden ihmisten kohtaaminen. Veljeni totesi, että tarvitset kyllä nyt jotain muutakin ja ottavat yhteyttä johonkin tuttuun, joka näistä tietää vähän enemmän.
Paketin matka kesti ja kesti, kunnes UBS:lta ottivat yhteyttä. tullaustoimenpiteistä. Toimenpiteet alkaisivat viiden päivän kuluttua Suomeen saapumisesta. Taas kesti ja kesti ja kesti. Aloin selvittämään paketin kohtaloa. Seurantakoodi ei toiminut. Kokeilin viitenumeroa ja siinä ilmoitettiin, että paketti on jätetty oven taakse. Otin yhteyttä ja ihmettelin, että mitä ihmettä, asun ovikoodillisessa kerrostalossa. Mihin hittoon se on jätetty ja miksi? Sitten ilmoittivat, että se on Mankkaan Aleksilla, mikä on kirpputori, löytyy seurantakoodilla. Millä hiton koodilla, kun se ei enää toimi. Soitin kirppikselle kysyäkseni, että onko heillä Ubsin kanssa mitään tekemistä. Puhelimessa joku nainen huuti puhelimeen, että hän on yksin ja hirveä kiire ja hänellä ei ole aikaa puhelimessa roikkua. Aikansa saarnasi ja kun sain suun vuoron, pahoittelin kiirettä, mutta soitan siis siksi, että varmistan paketin olevan siellä, kun tämä tuntuu jo huijaukselta. Paketti löytyi helposti nimellä ja sanoin illemmalla hakevani sen. Kun vihdoin pääsin paikalle, väittivät, ettei pakettia olekaan. Ei löydy koodilla, ei ole siellä missä pitäisi. Mitään hakulappua en ole saanut.. vieläkään. En antanut periksi. Se ON täällä. Kassapoika nakkeli niskojaan ja laahusti jonnekin kauemmaksi tarkistamaan. Löytyi. Informoin veljeäni paketin hausta ja ihmetteli, että sinulla tosiaan taitaa olla voimia ympärilläs, mikä yritti estää paketin saamisen. Samaa ajattelin itsekin.
Avasin paketin ja sieltä löytyi amulettia ja pikkuista Buddhaa. Lohikäärme- patsas vartioimaan ovea jne. Vaikka jonkun korvissa kuulostaa huuhaalta niin ottaessani lohikäärmeen käsiini alkoi päässä humista ja rintakehässä pakahtua. Tässä on jotain voimaa. Nyt se on omalla paikallaan. Nyt ei pitäisi maalata piruja seinille, eikä antaa uteliaisuudelle tilaa, mutta silti jossain aivojen sopukoissa olisi hauska nähdä, mitä tapahtuu, jos väärä henkilö astuisi sisään. Ehkä on nyt parempi kuitenkin pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja välttää vääriä ihmisiä kokonaan.
Seuraavana päivänä puhelin alkoi hälyttää viruksesta ja uhkaili puhelimeni sulkeutuvan kokonaan. Huomasin kiljunnan tulevan google chromelta. Poistin sovelluksen ja sain lopulta homman toimimaan niin kuin pitää. Samaan aikaan pommitti työpaikka tulevista vuoroista ja oli siinä joku muukin juttu, mihin piti heti reagoida. Ja minä kiljuiin ääneen, että antakaa nyt hemmetti juoda edes aamukahvit ennen kuin pikselivirukset hyökkää kimppuuni kuin sika limppuuni hemmetti. Ihan kuin joku kostotoimenpide. Sait pakettis, mutta kiusataan sitten tämmöisellä. Grrr. Haistappa negatiivikummajainen pitkä paska. Aion sinut voittaa ja tulen jatkossakin voittamaan. Pelkkää positiivisuutta nyt vain kehiin. Noh ehkä pikkuharmeilla höystettynä, ettei liian tylsää ole.

Sitä olenkin ihmetellyt, että eihän aina kaikki voi täydellistä ollakaan. Sen ymmärrän kyllä. mutta miksi ne harmit pitää olla jatkuvasti sellaisia, millä menettää vaikkapa terveyden, työpaikan, mielenterveyden yms. Jos saa jotain pientä positiivista niin hajoaa vaikka telkkari, poksahtaa polvi jne.
Kesällä tämän lauluradio-hepun jälkeen törmäsin kolmesti nukkumaan mennessä seinään niin, että hyvä ettei kallo haljennut. Ja eräs päivä kävelin suoraan olohuoneen pöytää vasten lyödäkseni polveni. Sattui sellaisia kummallisia kolahduksia harva se päivä kunnes karjaisin ilmoille, että nyt riitti vi…u per..le minä se tässä uhri olen ollut, enempää tartte kolista. Sitä ihmettelen, että kuinka edes on mahdollista, että yhden ihmisen kohdalla n. 90% tapaamisista ihmisistä on jonkin asteinen pääkoppasairaus, mikä ei näy päälle. Ja sitten kun se sairaus alkaa näkymään niin se liittyy aina jonkin asian viemiseen. Onko sitten energia, rahat, itsetunto yms. Voishan sitä kipee päästään olla ilman mitään tuhovimmaakin. Noh. Ehkä näitä ei enää kannattaisi miettiä liikaa niin se karma tosiaan muuttuisi. Ei muuta kuin syksystä nauttimaan. Niin ulkoilun kuin kynttilöiden kera.