Tasaista pomputtelua
Sain kahdeksi kuukaudeksi hetken hengähdystaukoa. Jihuu! Hommat alkavat huomenna ja rutiineja rakastavana odotan innolla. Samalla saan tungettua jalkani oven väliin. Mietin, että valitsisiko vasemman jalan, koska se on saanut muutenkin kolhuja niin siihen samaan sumaan se menee.
Olen aiemminkin ollut kyseisessä paikassa hommissa. Eka kerralla totesin, että olipa kummallinen meininki. En varmasti tule toista kertaa. Kuitenkin piipahdin muutaman kerran uudelleen ja fiilis muuttui. Sitten sain kuukauden pätkän ja lopulta kysyivät kesätöihin.
Odotellessa kävin eräässä toisessa paikassa hommailemassa. Olin pitänyt siitä paikasta tosi paljon. Nyt kaikki oli muuttunut. Tarvitsin ohjeistusta uudessa asiassa, mitä en saanut mitenkään päin. Eräs työntekijä tuntui tekevän lisähommia tahalleen. Olin sen jo aiemmin huomannut. Toinen työntekijä on puolestaan melkoinen rasisti. Ehkäpä myös tyypillinen elämäänsä pettynyt nainen, jonka päivä rakentuu paremmaksi pilkkaamalla muita. Ne loput olivat niin pahalla tuulella, että päätin etten enää tuonne mene. Ei se ole sen arvoista.
Päätin sitten pitää pienen loman. Kaivelin säästöistä sen verran, että hyppäsin lentokoneeseen ja matkustin Riikaan. Pari yötä ja nautin joka hetkestä. Toki aloin arvuuttelemaan, että onkohan minullakin jonkin asteinen ADHD. Kävelin kolme päivää melkein tauotta aamusta iltaan nähdäkseni mahdollisimman paljon. Vaiko sittenkin jokin autismi koska uppoudun niin täysillä johonkin toimintaan tai ehkä jopa molempia.
Pärjään kuitenkin.
Riikan puistoalueet ovat aivan ihanat ja jossain vaiheessa tarvottuani pakotin itseni istumaan hetkeksi nauttimaan maisemista. Myös markkinat ovat kivat. Vanha kaupunki meni siinä missä muutkin. Istahdin pikkupaattiin kanaaliajelulle ja jatkoin kävelyä.
Aluksi en ajatellut shoppailla kuin ihan vain perus tuliaiset itselleni. Viiniä ja tupakkaa. Törmäsin kuitenkin ihanaan pitsiseen ”rantamekkoon” ja mukaan se lähti. Mekosta on tullut lempivaate. Se on niin suurireikäistä pitsiä, etten kehtaa sitä pelkästään alusvaatteiden tai uikkareiden kanssa pitää. Jostain alelaarista löysin kuitenkin parilla eurolla samaa mallia olevan tunikan alle ja voila. Asu on siinä. Leggareiden kanssa tai ilman.
Reissu piristi valtavasti. Sain uudenlaista energiaa laittaa kotia ja ulkoilla. Törsäsin vielä hieman ja ostin pari ihonhoitotuotetta ja aloin taas pitämään parempaa huolta itsestäni. Kimmokkeen sain lentokentällä, missä jäin jumiin tuote-esittelijän hampaisiin. Kuullessani tuotteen hinnan.. yli 120 euroa, olin pyörtyä. Tein omat tutkimukseni ja ostin reippaasti halvemmalla vastaavia tuotteita.
Väliin pari työkeikkaa ja nyt sain jopa viikonlopulle ja juhannusaatoksi. Yksi lauantai tuli seistyä pikkuruisella festareilla kaatosateessa. Ja sen jälkeisessä huppelissa paikallisessa baarissa. En siis ole rötjännytkään hirmuisesti. Tai ainakaan usein.
Säästöt tosin ovat palaneet. Reissun jälkeen poksahti telkkari rikki. Noh hetken vielä kestän, kunhan muut laitteet eivät mene rikki niin pärjäilen.
Reissun jälkeen palasin ”normi”-arkeen. Herään siis työkamppeet pakattuna aamulla puoli kuusi tai viimeistään varttia vaille. Juon rauhassa aamukahvit ja olen valmiina äkkilähtöihin. Töitä kuitenkaan ei taas ole ollut, joten kymmeneen asti olen päivystänyt ja sitten ulos. Välillä taiteita katselemaan ja välillä vain lenkille. Kerran pulahdin jopa uimaan, kun löysin helpon bussimatkan päästä uimapaikan.
Ulkoilu ja hyvä mieli on alkanut ilmeisesti näkymään. Nyt edellisenä lauantaina päätin ajaa reilumman lenkin tutustuen samalla Vantaan keskuspuiston maisemiin. Tein eväät mukaan ja nautiskelin hissukseen reitistä minne täytyy mennä toistekin. Reitin pituudeksi tuli lopulta 24 km ja lämmön kanssa alkoi viimeiset metrit olemaan peffalle tuskallisia. Kun palasin kotiin niin istahdin hetkeksi miettimään. Olisin seuraavat kaksi kuukautta motissa työn kanssa ja vapaat ovat milloin sattuvat. Olisiko siis nyt hyvä käydä vähän tuulettumassa. Hyppäsin suihkuun, meikkasin kerankin huolella, pukeuduin hyvän olon tunteeseen ja uuteen pitsimekkooni ja päätin lähteä kauemmaksi.
Vaikka tunsin oloni nätiksi niin täytyy myöntää, että bussikuskin huoahdus nosti fiilistä korkeammalle. Jostain syystä jopa ohi ajavien autojen kuskienkin päät kääntyivät kävellessäni bussilta perille. Juu ei, en ollut pakannut hameenhelmaa alushousuihin. Halusin laulaa, joten suunnistin paikkaan, missä en ollut aiemmin käynyt. Karaoke oli kuitenkin pettymys. Äänen laatu sen verran heikko, joten matkustin takaisin kotikulmille.
Pieni piipahdus ajassa taakse päin. Joskus kuukausia sitten, voi olla, että jopa viime vuoden puolella olin kyseisessä kuppilassa hoilaamassa. Kiinnitin huomion erääseen mieheen, joka reuhkasi menemään tanssilattialla. Hänessä on jotain koomista. Pullonpohjalasit, tukka hieman tinttimäinen ja olemus kuin pikkupojalla. Kuitenkin sellaisella särmikkäällä tavalla ”aikuinen”. Kysyttäessä minua muutaman vuoden vanhempi. Hän käyttäytyi hieman teatraalisesti ja ehkä jopa naisten naurattajamaisesti, mutta hillitsi sitten kuitenkin itsensä niin, ettei mennyt mitenkään yli. Kiinnitti minuun myös huomiota ja vaihdoimme jossain vaiheessa muutaman sanan ja jopa puhelinnumerot. Kumpikaan ei tehnyt elettäkään silloin mihinkään suuntaan ja sen koommin vaikka olen hänet nähnyt, emme ole ottaneet mitään kontaktia toisiimme. Ollaan tavallaan paikallisbaarin eri osastoakin. Minä karaoke- ja hän biljardi-siivessä.
Pyöräillessä pitkin Vantaan metsiköitä jouduin turvautumaan karttaan silloin tällöin ja silmiin osui joku Golf -paikka. Jostain syystä verkkokalvoille tuli yhtäkkiä kuva tästä hemmosta avaamassa ovea yhtä rehvakkaan oloisena jollekin. Ihmettelin tyypin tupsahdusta mieleeni ja jatkoin matkaa.
Nyt astuessani sisään rekisteröin hänet oitis. Hän tuijotti suu auki. Kun menin pakostakin hänen ohi niin hän alkoi vuolaasti kehua kuinka kaunis olen. Paikan kaunein. Totesin siihen, että kaikki naiset ovat kauniita. Ei ole! Väitti herra. Samaan hengen vetoon alkoi teatraalisesti voivotella, kuinka humalassa olin kerran ollut. Juu niin olin. Festarihumussa juu. Kiitin ”kohteliaisuuksista”, mutta olin kyllä hämmentynyt. Kainalossa meinaan samaan aikaan roikkui nainen, joka myös hämmentyi kommenteista. Kyseessä oli ilmeisesti vanha tuttavuus, jota kiusoitteli, mutta nainen selkeästi oli innoissaan. Menin omalle osastolleni ja istuin mihin mahduin. Vieressäni istui nuorempi nainen ja toisella puolella kolmen hengen miesseurue. Naisen kanssa aloimme juttelemaan ja yhtäkkiä nainen pompahti miesten kanssa istumaan. Seurue ei puhunut suomea ja pyysivät tulkkaamaan. Istuin heidän seurassaan ja jouduin rauhoittelemaan liiankin villiksi heittäytynyttä naista.
Tämä verkkokalvojeni herra meni jotenkin sekaisin. Kävi zekkaamassa tilannetta varmaan viidesti. En edes muista mistä puhui, mutta selkeästi häiriintyi, kun pöydässä oli muita. Hän ei kuitenkaan pyytänyt juttelemaan mihinkään vaan kävi kiinnittämässä huomion säännöllisesti itseensä. Viimeisellä kerralla hän kävi ilmoittamassa poistuvansa paikalta, johon hämilläni vastasin ”Hei hei!” Ole kiltisti, sinut minä haluan!…ÖÖÖ ok kiitos hei hei!
Myöhemmin lähdin itsekkin ja seurueen nuori mies lähti seuraamaan. Se oli hieman pelottavaa ja kysyin, miksi seuraat. Hän oli kyllä osoittanut jo ihan fiksun miehen merkkejä ja säikähti itse minun kysymyksestä. ”Ei kun hän ajatteli katsoa, että pääset kotiin. Missä asut.” Heilautin kättäni epämääräisesti: Tuolla, mene kotiisi. Pärjään kyllä. Poikaa nauratti ja lähti kiltisti toiseen suuntaan. Ehkä hän halusi olla vanhalle naikkoselle kohtelias.
Nyt tuo vilpertti on pyörinyt mielessä. Vähän niin kuin universumin metkutkin. Kirosin universumit ja kummakohtalot ja vaadin edellisen pettymyksen jälkeen merkiksi seteliä, jos ei kerran mitään kivaa ihmistä ikinä eteeni tule. Seuraavana aamuna löysin 20 senttiä. Mutisin, että olishan se edes joskus kiva, jos törmäisi johonkin, joka olisi oikeasti kiinnostunut. Sitten lakkasin mutisemasta. Matkailin ja olen keskittynyt itseeni. Ja kaboom. Sieltä se kiinnostus sitten tuli.
Vähän kyllä hirvittää, että olenko sekaantumassa taas johonkin, mikä tuhoaa jonkin osan. Toisaalta työperiodin aloitus rauhoittaa ja estää sekaantumasta hetkeen yhtään mihinkään.
Olen aiemminkin ollut kyseisessä paikassa hommissa. Eka kerralla totesin, että olipa kummallinen meininki. En varmasti tule toista kertaa. Kuitenkin piipahdin muutaman kerran uudelleen ja fiilis muuttui. Sitten sain kuukauden pätkän ja lopulta kysyivät kesätöihin.
Odotellessa kävin eräässä toisessa paikassa hommailemassa. Olin pitänyt siitä paikasta tosi paljon. Nyt kaikki oli muuttunut. Tarvitsin ohjeistusta uudessa asiassa, mitä en saanut mitenkään päin. Eräs työntekijä tuntui tekevän lisähommia tahalleen. Olin sen jo aiemmin huomannut. Toinen työntekijä on puolestaan melkoinen rasisti. Ehkäpä myös tyypillinen elämäänsä pettynyt nainen, jonka päivä rakentuu paremmaksi pilkkaamalla muita. Ne loput olivat niin pahalla tuulella, että päätin etten enää tuonne mene. Ei se ole sen arvoista.
Päätin sitten pitää pienen loman. Kaivelin säästöistä sen verran, että hyppäsin lentokoneeseen ja matkustin Riikaan. Pari yötä ja nautin joka hetkestä. Toki aloin arvuuttelemaan, että onkohan minullakin jonkin asteinen ADHD. Kävelin kolme päivää melkein tauotta aamusta iltaan nähdäkseni mahdollisimman paljon. Vaiko sittenkin jokin autismi koska uppoudun niin täysillä johonkin toimintaan tai ehkä jopa molempia.
Pärjään kuitenkin.
Riikan puistoalueet ovat aivan ihanat ja jossain vaiheessa tarvottuani pakotin itseni istumaan hetkeksi nauttimaan maisemista. Myös markkinat ovat kivat. Vanha kaupunki meni siinä missä muutkin. Istahdin pikkupaattiin kanaaliajelulle ja jatkoin kävelyä.
Aluksi en ajatellut shoppailla kuin ihan vain perus tuliaiset itselleni. Viiniä ja tupakkaa. Törmäsin kuitenkin ihanaan pitsiseen ”rantamekkoon” ja mukaan se lähti. Mekosta on tullut lempivaate. Se on niin suurireikäistä pitsiä, etten kehtaa sitä pelkästään alusvaatteiden tai uikkareiden kanssa pitää. Jostain alelaarista löysin kuitenkin parilla eurolla samaa mallia olevan tunikan alle ja voila. Asu on siinä. Leggareiden kanssa tai ilman.
Reissu piristi valtavasti. Sain uudenlaista energiaa laittaa kotia ja ulkoilla. Törsäsin vielä hieman ja ostin pari ihonhoitotuotetta ja aloin taas pitämään parempaa huolta itsestäni. Kimmokkeen sain lentokentällä, missä jäin jumiin tuote-esittelijän hampaisiin. Kuullessani tuotteen hinnan.. yli 120 euroa, olin pyörtyä. Tein omat tutkimukseni ja ostin reippaasti halvemmalla vastaavia tuotteita.
Väliin pari työkeikkaa ja nyt sain jopa viikonlopulle ja juhannusaatoksi. Yksi lauantai tuli seistyä pikkuruisella festareilla kaatosateessa. Ja sen jälkeisessä huppelissa paikallisessa baarissa. En siis ole rötjännytkään hirmuisesti. Tai ainakaan usein.
Säästöt tosin ovat palaneet. Reissun jälkeen poksahti telkkari rikki. Noh hetken vielä kestän, kunhan muut laitteet eivät mene rikki niin pärjäilen.
Reissun jälkeen palasin ”normi”-arkeen. Herään siis työkamppeet pakattuna aamulla puoli kuusi tai viimeistään varttia vaille. Juon rauhassa aamukahvit ja olen valmiina äkkilähtöihin. Töitä kuitenkaan ei taas ole ollut, joten kymmeneen asti olen päivystänyt ja sitten ulos. Välillä taiteita katselemaan ja välillä vain lenkille. Kerran pulahdin jopa uimaan, kun löysin helpon bussimatkan päästä uimapaikan.
Ulkoilu ja hyvä mieli on alkanut ilmeisesti näkymään. Nyt edellisenä lauantaina päätin ajaa reilumman lenkin tutustuen samalla Vantaan keskuspuiston maisemiin. Tein eväät mukaan ja nautiskelin hissukseen reitistä minne täytyy mennä toistekin. Reitin pituudeksi tuli lopulta 24 km ja lämmön kanssa alkoi viimeiset metrit olemaan peffalle tuskallisia. Kun palasin kotiin niin istahdin hetkeksi miettimään. Olisin seuraavat kaksi kuukautta motissa työn kanssa ja vapaat ovat milloin sattuvat. Olisiko siis nyt hyvä käydä vähän tuulettumassa. Hyppäsin suihkuun, meikkasin kerankin huolella, pukeuduin hyvän olon tunteeseen ja uuteen pitsimekkooni ja päätin lähteä kauemmaksi.
Vaikka tunsin oloni nätiksi niin täytyy myöntää, että bussikuskin huoahdus nosti fiilistä korkeammalle. Jostain syystä jopa ohi ajavien autojen kuskienkin päät kääntyivät kävellessäni bussilta perille. Juu ei, en ollut pakannut hameenhelmaa alushousuihin. Halusin laulaa, joten suunnistin paikkaan, missä en ollut aiemmin käynyt. Karaoke oli kuitenkin pettymys. Äänen laatu sen verran heikko, joten matkustin takaisin kotikulmille.
Pieni piipahdus ajassa taakse päin. Joskus kuukausia sitten, voi olla, että jopa viime vuoden puolella olin kyseisessä kuppilassa hoilaamassa. Kiinnitin huomion erääseen mieheen, joka reuhkasi menemään tanssilattialla. Hänessä on jotain koomista. Pullonpohjalasit, tukka hieman tinttimäinen ja olemus kuin pikkupojalla. Kuitenkin sellaisella särmikkäällä tavalla ”aikuinen”. Kysyttäessä minua muutaman vuoden vanhempi. Hän käyttäytyi hieman teatraalisesti ja ehkä jopa naisten naurattajamaisesti, mutta hillitsi sitten kuitenkin itsensä niin, ettei mennyt mitenkään yli. Kiinnitti minuun myös huomiota ja vaihdoimme jossain vaiheessa muutaman sanan ja jopa puhelinnumerot. Kumpikaan ei tehnyt elettäkään silloin mihinkään suuntaan ja sen koommin vaikka olen hänet nähnyt, emme ole ottaneet mitään kontaktia toisiimme. Ollaan tavallaan paikallisbaarin eri osastoakin. Minä karaoke- ja hän biljardi-siivessä.
Pyöräillessä pitkin Vantaan metsiköitä jouduin turvautumaan karttaan silloin tällöin ja silmiin osui joku Golf -paikka. Jostain syystä verkkokalvoille tuli yhtäkkiä kuva tästä hemmosta avaamassa ovea yhtä rehvakkaan oloisena jollekin. Ihmettelin tyypin tupsahdusta mieleeni ja jatkoin matkaa.
Nyt astuessani sisään rekisteröin hänet oitis. Hän tuijotti suu auki. Kun menin pakostakin hänen ohi niin hän alkoi vuolaasti kehua kuinka kaunis olen. Paikan kaunein. Totesin siihen, että kaikki naiset ovat kauniita. Ei ole! Väitti herra. Samaan hengen vetoon alkoi teatraalisesti voivotella, kuinka humalassa olin kerran ollut. Juu niin olin. Festarihumussa juu. Kiitin ”kohteliaisuuksista”, mutta olin kyllä hämmentynyt. Kainalossa meinaan samaan aikaan roikkui nainen, joka myös hämmentyi kommenteista. Kyseessä oli ilmeisesti vanha tuttavuus, jota kiusoitteli, mutta nainen selkeästi oli innoissaan. Menin omalle osastolleni ja istuin mihin mahduin. Vieressäni istui nuorempi nainen ja toisella puolella kolmen hengen miesseurue. Naisen kanssa aloimme juttelemaan ja yhtäkkiä nainen pompahti miesten kanssa istumaan. Seurue ei puhunut suomea ja pyysivät tulkkaamaan. Istuin heidän seurassaan ja jouduin rauhoittelemaan liiankin villiksi heittäytynyttä naista.
Tämä verkkokalvojeni herra meni jotenkin sekaisin. Kävi zekkaamassa tilannetta varmaan viidesti. En edes muista mistä puhui, mutta selkeästi häiriintyi, kun pöydässä oli muita. Hän ei kuitenkaan pyytänyt juttelemaan mihinkään vaan kävi kiinnittämässä huomion säännöllisesti itseensä. Viimeisellä kerralla hän kävi ilmoittamassa poistuvansa paikalta, johon hämilläni vastasin ”Hei hei!” Ole kiltisti, sinut minä haluan!…ÖÖÖ ok kiitos hei hei!
Myöhemmin lähdin itsekkin ja seurueen nuori mies lähti seuraamaan. Se oli hieman pelottavaa ja kysyin, miksi seuraat. Hän oli kyllä osoittanut jo ihan fiksun miehen merkkejä ja säikähti itse minun kysymyksestä. ”Ei kun hän ajatteli katsoa, että pääset kotiin. Missä asut.” Heilautin kättäni epämääräisesti: Tuolla, mene kotiisi. Pärjään kyllä. Poikaa nauratti ja lähti kiltisti toiseen suuntaan. Ehkä hän halusi olla vanhalle naikkoselle kohtelias.
Nyt tuo vilpertti on pyörinyt mielessä. Vähän niin kuin universumin metkutkin. Kirosin universumit ja kummakohtalot ja vaadin edellisen pettymyksen jälkeen merkiksi seteliä, jos ei kerran mitään kivaa ihmistä ikinä eteeni tule. Seuraavana aamuna löysin 20 senttiä. Mutisin, että olishan se edes joskus kiva, jos törmäisi johonkin, joka olisi oikeasti kiinnostunut. Sitten lakkasin mutisemasta. Matkailin ja olen keskittynyt itseeni. Ja kaboom. Sieltä se kiinnostus sitten tuli.
Vähän kyllä hirvittää, että olenko sekaantumassa taas johonkin, mikä tuhoaa jonkin osan. Toisaalta työperiodin aloitus rauhoittaa ja estää sekaantumasta hetkeen yhtään mihinkään.