Tilauskaavake

Pohdiskelin tänään, että millainen sen miehen pitäisi olla, että homma toimisi. Tietty kulutin hyvin pienen hetken siihenkin, että millainen minun pitäisi olla. Aika nopsaan tajusin, että en voi ihmeemmin itseäni ideaaliksi muuttaa, kun en tiedä millaiseksi. Voin vain mukautua hieman sopivammaksi, jos sellainen sopiva jeppe osuu paikalle.

Koska olen tavannut jos jonkinlaista kulkijaa niin toivomuslista on kutistunut vain lauseeseen: ” Minulle sopiva. ” Joskus muinoin tein pitkän listan kriteereistä. Pikkuhiljaa kolutessa nettitreffi-sivustoja läpi listani kutistui ytimekkäämmäksi. Ei mielenterveys- ja päihdeongelmaa! Ja hieman hienosäädin vielä, että jaksaisi pysyä hereillä edes treffien ajan. Olisi siis edes jotenkin hengissä. Oikeastaan mikään ei muuttunut. Tänään siis pohdiskelin, että miten mitä vaatimuksia hyvälle miehelle voisi asettaa, jos vaikka sen minimin edes löytäisi.

En aio ikinä mennä enää treffi-sivustoille, joten ulkonäköseikat tulee zekattua heti manuaalisesti. Vai silmuaalisesti? Noh, samalla kun sellainen ihme kävelee eteen niin näkeehän siitä vetoaako vaiko ei.

No mikä sitten vetoaa? Oikeastaan varsinaisesti ulkonäöllä ei ole väliä. Vaan persoona itsessään. Mitä siitä ihmisestä huokuu. Turvallisuutta, silmissä eloa, tietynlaista rauhallisuutta, mutta kuitenkin sellaista reippautta ja sopivaa itsevarmuutta, mikä kertoo, että pystyy pitämään itsestään huolta..

Aiemmin olin sulaa vahaa tuikkivien silmien edessä ja se hurmaavin oli aika vallaton. Nyt ei enää uppoa. Ei jaksais. Useinmiten osunut playeri kohdalle. Nyt tarvitsen aikuisuutta. Miehet ovat yleensä olleet pitkiä. Yli 180 cm. Kerran alle 170 cm ja sopivimmalta fyysisessä mielessä noin about 175 cm. En ole koskaan tietoisesti pohtinut kenenkään pituutta. Jostain syystä nämä vain ovat olleet. Lyhyempää kuin itse, en jotenkin osaa sillä silmällä edes katsoa. Koska omaan itsekkin kokoa niin en halua tuntea itseäni järkäleeksi. Tämä viimeisin heppu oli siitä kiva, että omistaa hieman mahaa itsekkin. Vaikka liikumme molemmat niin se ei ole kuitenkaan hampaat irvessä kaloreitten laskemista ja peilin edessä itsensä tuijottamista.

Aijoo, Olishan se kiva jos on tukkaa, muttei kaljukaan haittaa. Kunhan niskassa ei ole HK:n blö ja tolkuttoman paljon rupisia finnejä. En vain voi sille mitään, mutta sellainen olemus muistuttaa jostain syystä Perus Suomalaisten vaalivoitto-juhlaa ja en välitä siitä puolueesta pätkääkään. Eikä tartte olla Kokoomuksenkaan himo-kannattajakaan. Emme tulisi hirmuisen hyvin toimeen.

Sitten se ääni… Olen huomannut viime aikoina, että äänellä on iso merkitys. Tahdon seuraavaan pakettiin miehisen äänen. Naismaista vänisijää en kerta kaikkiaan kestä. Enkä narinaa. Pitää olla miehen ääni. Sellainen, mikä saa hyrisemään onnesta, kun sen kuulee. Sellainen oikea ääni on sellainen, että se itsestään on jo halaus. Voi huokaus sentään.

Pysytään vielä pinnallisissa asioissa.

Koti. Tässä iässä täytyy olla koti. Ja vieläpä sellainen, mihin voi tulla käymään ja istahtaa ilman raivaamista. Kun tulen käymään niin ne pahimmat tiskit pestään ennen, kuin astun sisään, eikä siinä vaiheessa aleta siivoamaan ja jätetään hengailemaan ittekseen. Näinkin on käynyt. Sain nähdä koko kaapiston astiat limoittumassa ja hemmo kertoi olevansa iloinen, kun tulin kylään, että hän sai vihdoin pestyä tiskinsä pois. Sitten me juotiin kahvia ja mietin, että elääköhän tässä mukissa vielä joku. Ainakin kahvinkeitin oli sen näköinen, että liikkuisi itsestään. Jos nyt sattuu niin hauskasti, että juuri siinä kohtaa, kun tapaamme osuu muutto, ero, remppa, asunnottomuus yms. Niin miehen tulisi järjestää asumisensa siksi aikaa jonnekkin. Jos meinaisi majoittua luokseni heti kättelyssä niin ei onnistu. Noin about 99% tapaamisistani henkilöistä on näin toiminut ja tässä kohtaa koen laskelmoiduksi hyödyn tavoitteluksi. Jos oikein tiukka paikka tulee ja melkein voisin lyödä vetoa, että seuraavallakin kerralla tulee, niin aikataulut kulkevat asunnon haltijan eli minun menojen mukaan. Arkiyöni aion vastedes nukkua vaikka asunnossani olisi hirvi. En ole himosiivoaja itsekkään, mutta sen verran kuitenkin, ettei sentään terveysriskiä ole.

Nyt mennään niihin arvoihin ja elämäntapoihin.

Minulle ihanteellinen mies on kiinnostunut asioista, elämästä ja minusta. ”Ihan sama” ja ”ihan ”ok” eivät ole mielipiteitä. Haluan suoran ja rehellisen, sanoilla varustetun miehen. Suoruuteen ei kuitenkaan lueta kaiken dissaamista ja mitätöimistä. kaikki ei ole paskaa. Ja jos on niin ihan itse kykenee vaikuttamaan siihen, että on vähän vähemmän paskaa. En voi olla vastuussa kenenkään hyvinvoinnista yksin parisuhteessa, missä on kaksi. Arvostaa myös omaa tilaa ottamalla ja antamalla. Ymmärtää kuitenkin, että oman tilan antaminen ei tarkoita sitä, että mennään toisen naisen luo hillumaan siksi aikaa, kun toinen lataa akkuja. Eli vaadin tältä pakkaukselta kaiken kattavaa älykkyyttä.

Ihannemiehelle kelpaan naisena kumppaniksi. Toiseksi ihmiseksi hänen maailmassaan. Aisapari. En ole äidin sijainen. Palvelusväki tai tarpeiden tyydyttäjä. Kumppanuus täytyy olla tasavertaista. Molempien huomioon ottamista. Sopimista niin, ettei hajoa kappaleiksi, jos toinen kysyy vaikkapa aikataulua. Arvostus ja inhimillisyys.

En olisi ikinä itsestäni uskonut, että sanon tämän ääneen. En ole koskaan pitänyt tärkeänä asiana. Mutta nyt vaadin mieheltä, että kykenee tuomaan sen penteleen kukkakimpun. Edes kiitokseksi majoituksesta. Edes tutustuessa toimittamaan romantillista kiinnostusta. Jos miehellä on hyvä palkka niin voi hän vaikka tarjota joskus vaikka juoman tai vaikka ruuankin. Muussa tapauksessa hoidan kyllä oman osuuteni. Ihminen se minäkin olen, enkä mahdottomia pyydä. mutta siinä tapauksessa voi kompensoida vaikkapa sytyttämällä kynttilän joskus ja tekemällä voi leivän. Hitto vie niinhän minäkin teen.  Nyt minä vaadin edes jonkinlaisen romanttisen eleen. Ilman, että se täytyy maksaa monin kerroin takaisin. Jotain sellaista, että tunnen minäkin olevani tärkeä. Tästä asiasta en jousta.

Jopa persaukisimmat ovat puskansa aikanaan raahanneet. Eli liiallinen pihiys ja itsekkyys on niin totaalinen turn of. Olen aiemmin maksellut monellekkin miehelle sitä sun tätä. Jopa tälle, joka mainosti jatkuvasti pystyvänsä ostamaan milloin vain asunnon ilman lainaa. Häneltä ei herunut minkään näköistä mitään, mutta ostin hänelle ratikkalipun, tarjosin juomat, maksoin narikat. Ja kerran hän joi jopa juomani.

Naisena olen tulevalle ihastukselleni muutakin kuin ”vain nainen”. Tähän ilmiöön on niin monta kertaa törmännyt. Olempa ollut sitten treffi-palstalla tai baarissa. ”Vain naiselle” voi sanoa mitä vain. Tietenkin, koska ”vain nainen” on vain panemista varten. Jos ”vain naista” roikottaa pidempään, kuin yhden yön niin se voi hoitaa kaiken, mitä äityliinikin on tehnyt. näille ihmisille ilmeisestikin äitikin on ”vain nainen”. Paitsi toki parempi kokki, koska ”vain naisen” tuotokset eivät voi yltää äityliinin tasolle. Tällaiset miehet taitavat olla äityliinien prinssejä ja kuninkaita, joilla menee sielu rikki, jos palvelu ei pelaa. Minun tuleva aarteeni ei ole sellainen. Hän osaa arvostaa ihmisenä.

Koska tuleva tärkein ihmiseni itseni jälkeen on mies niin pieniä vikoja täytynee kestää. Ne viat täytyy olla kuitenkin sellaisia, ettei ne vie mielenterveyttäni, murenna omakuvaani, räjäytä luottamustani kappaleiksi.

Siinäpä ne tärkeimmät , mitä näin äkkiä tuli mieleen. Universumi, hoidetaas tällä kertaa päätyyn asti. Viimeksi melkein osui, mutta jätetään se narsismi seuraavasta paketista pois. Kitoos!

P.s. Helmikuussa olis ihan jees. keräilen voimia vielä hetken. Ai niii ja niitä tekstari-helvettejä ei enää kiitos. Puhelimella voi välillä soittaakkin.