Ystävän voima

Eilen pohdin kohtalokummaa. Jäi ääneen ihmettelemättä se ajatus, että kuinka on edes mahdollista, että, kun erakko-elämästä siirryt sosiaalisempaan maailmaan niin saman tien on alttiina psykopaateille.

On se kummatapaus saanut kuitenkin jotain hyvääkin aikaan. Nämä pari ystävääni. Ihan kuin olisi sellainen näkymätön suojakilpi erikoisilla hyvillä energioilla.

Toinen ystäväni piipahti eilen kylässä. Nappasi suitsukkeen palamaan. Istutti pöydän ääreen ja odotti. Juttelimme ja samalla odotti.

Asunnossani oli alun perin hyvä energia. Sellainen rauhallinen hyvän mielen meininki. Ikkunoita sopivasti eri paikoissa ja ihastuin niiden luomaan valoon.
Kun tämä outoustapaus kävi kotonani keräämässä vaimolleen viihdytystä, ne energiat ovat olleet toista luokkaa. Yritin vaihtaa järjestystä. Ei auttanut. En ole pystynyt nukkumaan kunnolla oikeastaan missään. Vähiten omassa sängyssäni.

Ystäväni pienen odottelun jälkeen teki jotain ihmeitä asuntooni. Ehkä myös omaan päähänikin, koska kolmen tunnin katkonaisen nukkumisen jälkeen olinkin yhtäkkiä niin energinen, että olisi voinut luulla, että olisin ollut jollain pidemmälläkin lepolomalla täysillä unitunneilla.

”Aina toisesta jälki jää”… Laulaa PMMP Joutsenessa. Jotkut saattavat jättää hurjempiakin klommoja sieluun. Aiemmin olen niitä joutunut yksin korjailemaan. Joskus painelin jo terapiaa hakemaan sanoen lääkärille, että nyt alkaa minun korjausvälineet olla loppu. En kykene itse enää näiden jatkuvien sekopäitten kohtaamisista toipumaan. Joku muu saisi auttaa.
Noh minulle ehdotettiin terapeuttien Tinderiä. Lähdeppä etsimään sopivaa tapausta. Näin sielujen silmissä, kun sellainen tiiliseinä jysähti eteeni, että ei. Jos en ole löytänyt sopivia ihmisiä eteeni aiemminkaan niin miten sitten oikeanlaista terapeuttiakaan, jos heti lähdössä jo lääkäri sanoo, että oikean terapeutin löytäminen on kallista ja työlästä.

Nyt vihdoin muutama vuoden jälkeen minun elämässä on ihminen, joka näki väsymyksen. Myös sen, että tarvitsen turvaverkkoa. Hittovie se ihminen on enkeli. Omien surujen keskellä saa olemassa olollaan jotenkin ne negatiiviset energiat hittoon.

Illalla ihmettelin asuntoa. Aiemmin tuntui, että ilma on raskas ja on vaikea hengittää. Nyt oli helpompi ja kevyempi olo. Hiipivä aivosumu on pois. Ihmettelin tätä nyt aamullakin. Oloni on niin normaali ja energinen. Ihan kuin ei uupumusta olisi ikinä ollutkaan. Nyt nautin tästä ja käytän nämä energiat työnhakuun, mitä on niin täysillä häiritty.

Jos minulla on todella vähän ollut kavereita niin ainakin sentään pelkkiä kultakimpaleita.