Näin sinusta viime yönä unta. Tulin unessa käymään toimistollasi. Kun astuin ovesta sisään, tulit luokseni ja suutelit minua. Liu’utit kätesi hameeni alle ja hyväilit minua niin, että tunsin räjähtäväni intohimosta ja onnesta. Ohjasit minut työpöydällesi istumaan ja otit minut siinä. Rakastelimme ja tunsin olevani taivaassa. 

Muistin unen aamulla selkeästi ja se sai hymyn kasvoille. Toisaalta mietin sitäkin, että pystyisinkö oikeasti harrastamaan kanssasi seksiä? Ei sillä, etten haluaisi, mutta olin kuitenkin naimisissa. Se oli fakta, joka kieltämättä kaihersi entistä enemmän mieltä. Mitä hittoa olin tekemässä ja miksi? Pitäisikö tämä lopettaa ennen kuin homma karkaisi käsistä? Mutta ei, en pystynyt lopettamaan. Sinusta oli tullut minulle jo ystävänä aivan liian tärkeä. Sitä paitsi nämä ihastumisen tunteen tuntuivat kieltämättä niin hyvältä, että en pystyisi lopettamaan. Joku ääni takaraivossa sanoi, että olin ajamassa itseäni totaaliseen umpikujaan ja tässä ei ollut muuta lopputulemaa kuin se, että jotakuta sattui. Minua ainakin varmasti.

Sinulta tuli viesti:
​”Huomenta, miten nukuit?”
​”Ihan hyvin, näin mielenkiintoista unta. ;)”
​”Noh, mitä sä näit, kerro?”
​”Susta… Sanotaanko näin, että meni K-18 osastolle… ;)”
​”:) Hmm, okei. No kerro nyt lisää, rupes kiinnostamaan. :D”
​”Totaaa, en mä taida kirjoittaa sitä tähän, menee jo erotiikkanovellin puolelle. :D”
​”Nythän tää vasta meni mielenkiintoiseksi!”
​”No sä voit kuvitella itse loput. :)”
​”Hmmm…”

​​Keskustelu jatkui vielä muista aiheista ja päätyi siihen, että näkisimme mahdollisesti iltapäivällä, jos vaan aikataulut menisi yhteen. Päätin, että järjestän aikataulut vaikka väkisin, halusin niin paljon nähdä sinut. Lähdin ajamaan töihin, radiosta tuli Vesalan biisi ”Sinuun minä jään.” Kuuntelin sanoja ja ajattelin sinua. Olin jäänyt sinuun. Kiinni. Pahasti.

En ole oikein pystynyt ajattelmaan paljon mitään muuta kuin sinua ja sitä, miltä tuntui olla hetki lähelläsi. Mielikuvitukseni on toki laukannut jo paljon pidemmälle… Olen kuvitellut sata kertaa mielessäni, miten suutelet minua, miten kätesi vaeltavat selkääni pitkin ja miten työnnät ne pitkien hiusteni sekaan. Myöskin olen mielessäni nähnyt sen, miten kätesi laskeutuu selkääni pitkin takapuolelleni ja nousee lantion ja vyötärön kaarta pitkin takaisin ylöspäin samalla kun huulesi suutelevat kaulaani. Kostun jo pelkästä ajatuksesta, että pääsisin kanssasi kokemaan tämän.

Samaan aikaan järki päässäni sanoo: ”Sarianna, olet naimisissa. Voit kuvitella, mitä haluat, mutta oikeasti et voisi tehdä noin.” Järki ja tunteet, tuo ikuinen taistelupari.. En vielä tiedä, kumpi voittaa.

Huomaan kotona, että olen todella hajamielinen. Noh, ihmekös tuo, kun ajattelen sinua niin paljon. Mieheni on ollut (onneksi) kiireinen töissä, joten olemme nähneet todella vähän. Hassua kyllä, en hänenkään seurassaan ollessani tunne mitään tunnon tuskia. Pystyn jotenkin perustelemaan tämän päässäni itselleni, että tämä on oikein. Ehkä se johtuu siitä, että mieheni petti minua paria vuotta aiemmin. Tai paremminkin, hänellä oli suhde toisen kanssa. Siitä on ollut luonnollisesti todella vaikea päästä yli. Toisaalta, nyt ymmärrän tapahtunutta ehkä hiukan paremmin. Ymmärrän sen, että elämä vaan joskus vie väärään suuntaan, halusi tai ei. Ja ne pirun tunteet vie useimmiten voiton järjestä. En edelleenkään hyväksy millään tasolla, mitä mieheni teki, mutta tosiaan ehkä hivenen paremmin ymmärrän häntä nyt. 

Viestittelimme kanssasi tänään taas läpi päivän aina silloin kun kumpikin töiltään ehti. Pohdimme, että mitä tässä on oikein tapahtumassa ja mitä tälle pitäisi tehdä. Mitään lopputulosta ei syntynyt. Päätimme elää päivän ja hetken kerrallaan.