”Haluaisin nähdä sut”

Palasin sunnuntaina takaisin työreissulta. Chattailimme koko bussimatkan ajan, kun matkustin takaisin Helsinkiin. Välillämme oli ihan erilainen lataus edellispäivän tunnustuksesta johtuen. Juttujemme aiheet olivat hyvinkin arkisia, mutta selkeästi kumpikaan ei halunnut lopettaa keskustelua vaan se todellakin jatkui kahden tunnin ajan. Tuntui siltä, että pääsin kanssasi hetkeksi pakoon kaikesta muusta. Elämässäni oli ollut parin vuoden todella rankka vaihe sisältäen mm. puolison pettämisen, äidin kuoleman, oman sairastumisen ja isoja taloudellisia vaikeuksia. Näiden asioiden kanssa olin paininut ja viettänyt lukemattomia unettomia öitä. Olin kesän aikana vihdoin alkanut päästä pinnalle. Sitä olit ollut minulle monesti kuin pelastusrengas. Tämä tunne oli nyt vaan vahvistunut. Pystyin puhumaan sinulle kaikesta ja sitä kuuntelit. Ikinä et arvostellut vaan ymmärsit. Se oli yksi syy, miksi meistä oli tullut niin läheisiä. Välillämme oli jotakin erityislaatuista. Ja tämä ystävyys oli nyt muuttumassa joksikin muuksi.

Kun bussi lähestyi Helsinkiä, oli otettava kuitenkin esiin asia, joka leijui koko ajan välillämme.

”Kysyn nyt vaan suoraan… Mentäiskö ens viikolla kahville?”
”Joo, olis kyllä kiva nähdä taas ja jutella.. 🙂 Laitellaan huomenna viestiä, että miten aikataulut menee.”
​”Joo, tehdään näin. 🙂 Mulla vähän kiire viikko, mutta saan kyllä järkättyä.”
”Kiva. 🙂 Ja hei kiitos juttuseurasta.”
​”Kiitos itsellesi, meni paluumatka mukavasti. ;)”

Vaikka olimme aikaisemminkin käyneet kahvilla, tuntui tämä nyt erilaiselta. Oltiin ikäänkuin menty jonkin rajan yli. Vatsassani tuntui perhosia enkä malttanut odottaa, koska näkisin sinut.

Suhteet Rakkaus Seksi