Ystävyyden päivä – ostin kukkia itselleni

Tänään on vietetty ystävänpäivää, pienessä krapulassa. Ei se siitä huonompaa ole tehnyt, päinvastoin hulvattomin ja levottomin päivä kuukausiin. Ollaan tehty just sitä mitä mieleen on juolahtanut. Ja tietenkin ystäviä muistettu. Mä muistin tänä vuonna myös itseäni. Ole ystävä itsellesi. Olen unohtanut noudattaa tuota tärkeää käskyä viime aikoina aivan liian usein. Varsinkin me naiset osataan pahoittaa mielemme ihan vaan nopeasti peiliin vilkaisemalla. Nähdään kaikki omat pienet virheemme ja tehdään niistä järkyttävän isoja juttuja omissa ajatuksissamme. 

Kävin eilen ostamassa itselleni ruusuja. Paljon ruusuja. Koska olen ansainnut ne, jokainen meistä on. Punasin huuleni ja leikin hetken aikaa oman elämäni filmitähteä. Fiilistelin muutenkin hyväntuulista päivääni. Löysin ihan uudenlaista kauneutta itsestäni (positiivista!) ja huomasin vihdoin kropassani muutoksia treenaamisesta, mitä en mukamas ole peilistä katsellessani nähnyt ollenkaan. Sain ihan mahdottomasti hyviä viboja, kun päädyin extemporee tekemään just sitä mikä tuntui hauskalta ja erilaiselta. Tämä pieni oma hetki saa mut edelleen hymyilemään. 

Ole ystävä itsellesi. Paljon ruusuja. Siinä mun uudet elämänohjeeni. 

Ihanaa ystistä lukijat! <3

Ystavanpaiva_1.JPG

Ystavanpaiva_2.JPG

Näyttökuva 2016-01-05 kello 19.29.30.jpg

Instagram @teealotta

Kommentit (3)
  1. Onpa ihanat ruusut ja kaunis huulipunasävy, tykkään!

    1. Kiitos! Täällä vasta totutellaan huulipunien käyttöön, tästä tullut yksi lemppari 🙂 

      1. Jätin sinulle ja 10 muulle kiinnostavan blogin kirjoittajalle Liebster award -blogihaasteen blogiini, käyhän kurkkaamassa. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *