Ero voi olla maailmanloppu

Mitä, jos ero tulisi? Jos se todettaisiin ainoaksi vaihtoehdoksi, miltä se tuntuisi tai millainen elämä minulla olisi sen jälkeen?

Kaipaisin vaimoani, se on varmaa. Niin, omituista, kaiken tämän jälkeen kaipaisin häntä. Ikävöisin varmasti kaikkea sitä, mitä saimme aikaan. Ikävöisin sitä tuttuutta ja sitä alkuperäistä vaimoani, jota niin syvästi rakastin. Eron ei pitänyt olla mahdollista meillä. Muut kyllä eroaisivat, mutta emme me.

Tiedän, että minua vieläkin kirvelisi se, että eromme jälkeen hän olisi jonkun toisen kanssa. Tuttu mustasukkaisuus varmasti nousisi vieläkin esiin. Tyhmäähän se on, sillä ei sen pitäisi enää olla mikään juttu siinä vaiheessa. Mutta luulen, että pidän häntä omanani vieläkin. Kylläpä se vituttaakin, kun huomaan moisen tunteen itsessäni.

Lapset kokisivat varmasti suurta hämmennystä asiasta. Minun pitäisi pystyä olemaan heille tukena ja samalla esittämään heille, että olen heidän äitinsä puolella. En kuitenkaan olisi, sillä katkeruus ei ole minusta lähtenyt mihinkään.

Kun ajattelen eroa, huomaan meneväni aina kohti niitä kaikkein epämiellyttävimpiä asioita. En koskaan mieti, mitä uutta elämääni voisi aueta, kun tuo syöpä on pois. Niin, rajusti sanottu, mutta kyllä totuus on, että vaimoni käytös minua kohtaan tappaa minua pikkuhiljaa. Kasvain olisi leikattava pois, jotta pystyisin parantumaan. Mutta itse operaatio pelottaa.

Kammoksun ajatusta siitä, että lapset eivät ole luonani joka toinen viikko. Puhuimme siitä aikoinaan vaimonikin kanssa ja molemmat kauhistelimme, jos joutuisi sellaisessa tilanteessa olemaan. Tosin, tuolloin en tiennyt, että nyt pohtisin asiaa aivan uudelta näkökulmalta.

Aikoinaan, kun ikätovereideni lapset olivat pieniä ja eroja tuli kaveripiirissäni, monet kertoivat, kuinka pitävät lapsetonta viikkoa lomaviikkona. Silloin sai tehdä, mitä halusi, olla ja mennä ihan omien mielihalujen mukaan. Sitä viikkoa varten hankittiin vaatteita ravintolailtaa varten ja valmistauduttiin sinkkuviikkoon. Ymmärrän asian jotenkin, sillä ruuhkavuosiajat voivat olla aika raskaita ja lomaviikko niistä voi olla monelle aika tervetullutkin piristys.

Minun ongelmani on se, että jos tekisin ajallani, mitä haluaisin, olisin kaikkein mieluimmin lasteni ja puolisoni kanssa. Urheilu ja kuntoilu ovat kuuluneet jo pitkään ihan tavallisiin toimiimme päivissä ja tylsän hetken tullessa olemme keksineet jotain yhdessä tehtävää. Baareissa ei ole tullut käytyä aikoihin ja jos niihin on ollut tarve mennä, olen niihin aina halutessani päässyt ilman omantunnon tuskia tai syyllistämistä. Eli mitähän minä tarkalleen ottaen sitten lapsettomissa viikoissa odottaisin?

Toisaalta, se voisi olla aikaa, jolloin hakisin uutta onnellisuutta. Ehkä Päivänsäteen kanssa, ehkä jotenkin muuten. Jotenkin olen aika epäilevä, että ryhtyisin mitään tamppausfestareita itselleni järjestämään. Taidan olla liian vanha ja väsynyt siihen, enkä ole ollenkaan varma, että siitä itselleni kovin paljoa saisin. Mutta avaisihan se mahdollisuuksia uusiin ihmissuhteisiin, vaikka vakavamielisiinkin. Sitä rakkautta olen kuitenkin koko elämäni itselleni hakenut ja sitä kokenut saaneenikin, joten siitä en varmasti eroon pääse.

Eron jälkeen minulla voisi olla kaksio tai kolmio, jonka sisustaisin omia halujani kuunnellen. Lapsille järjestäisin mieluisat olosuhteet, jotta he kokisivat asuntoni kodikseen niin paljon kuin mahdollista. Kutsuisin Päivänsäteen käymään ja voisin olla hänen kanssaan arastelematta ja salailematta. Keskittyisin vuoroviikoin lapsiin täysillä (ja tietysti ikävöisin melkein kuoliaaksi, kun he ovat poissa). Tekisin kesällä pitkiä moottoripyöräreissuja mihin huvittaa ja katselisin paskoja sotaelokuvia Netflixistä. Vääntäisin iltaisin itselleni Gin&Tonicin, jonka unohtaisin juoda ja kaataisin sen aamulla viemäriin. Hankkisin seinilleni juuri sellaisia tauluja, joista itse pidän tai vaikka maalaisin ne itse. Alkaisin kuunnella musiikkia ja luukuttaisin Dead Kennedysiä lujaa. Soittaisin kitaraa olohuoneessa joskus koko illan ilman häiriöitä.

Kuitenkin minulle ero olisi maailmanloppu. Ainakin tämän yhden maailman, sellaisena, kun sen tunnen.