Eron pakkoperustelut

Juuri tällä hetkellä minulla on suuri tarve perustella itselleni, miksi ero olisi paras ja ainoa vaihtoehto tässä tilanteessa. Ikään kuin minun olisi etsittävä syitä siihen, että voin elää itseni kanssa, jos teen eropäätöksen. Lupasin itselleni jo aiemmin, etten tee eropäätöstä kevein perustein ja nyt ne alkavat olla jo aika painavia. Minun on aina välillä jopa muistutettava itseäni siitä, mitä kaikkea on tapahtunut ja mitä tähän kokonaisuuteen kuuluu. Joten tässä vähän koontia.

Vaimoni petti minua toisen miehen kanssa. On selvää, että tuo on erittäin painava syy erota. Hän petti luottamukseni ja teki sen pahimman teon, jonka rakkaalleen voi tehdä. Tuntuu jopa omituiselta myöntää, että olisin todennäköisesti päässyt tuosta sivusuhteesta yli, jos tätä asiaa olisi hoidettu kunnolla.

Kuitenkin puolisoni ei ole vieläkään suostunut käsittelemään asiaa. Ei, vaikka varmasti tietää, että sillä hän helpottaisi oloani ja avaisi mahdollisuuden uuteen nousuun. Minulle se on valtava pettymys, sillä se olisi inhimillisesti katsoen ainoa oikea tapa toimia.

Vaimoni on elänyt jonkinlaista kaksoiselämää jo käsittääkseni parin vuoden ajan. Minusta vaikuttaa, ettei hänellä ole aikomustakaan muuttaa elämätapaansa. Hän jatkaa epärehellisyyttään, eikä yritä millään tavalla muuttaa tuota petollisen ihmisen statustaan.

Vaimollani on aktiivinen nettisuhde toiseen mieheen, vaikka hän ei sitä tietenkään minulle myönnäkään. Mutta tiedän, että hänellä sellainen on. Minulla ei todellisuudessa ole käsitystä, mitä muita suhteita hänellä on meneillään.

Puolisoni on myös pyrkinyt hakemaan meidän parisuhteemme ulkopuolelta muuta, jonka takia hän joutui romanssihuijauksen uhriksi. Minä pidän sitä paitsi loukkauksena minua kohtaan, myös vähintäänkin pettämisen yrityksenä. Tätä tapahtunutta hän tuntuu pitävän lähinnä huvittavana sivujuonteena, eikä ymmärrä sen loukkaavan minua.

Vaimoni manipuloi minua ja käyttää jatkuvasti hyväkseen hyväsydämisyyttäni ja haluani pitää perhe kasassa. Hän alistaa minua henkisesti ja ”pakottaa” minut anelemaan ja rukoilemaan armoa. Minusta tuntuu, että hän nauttii vallan tunteesta, jonka hän on minusta saanut. Hänen käytöksensä muistuttaa monelta osin sellaista koulukiusaajan käytöstä, englanninkielisissä maissa käsite on ”bully”. Hän siis rikkoo jotain tärkeää ja vain kohautta olkapäitään ja sanoo, että korjaa sitten, jos kerran harmittaa. Hän ei silti itse ole valmis tekemään asian eteen mitään.

Vaimoni ei ole pyytänyt minulta anteeksi millään tavalla koko tämän prosessin aikana. Minusta tuntuu vahvasti, ettei hän edes kadu tekemäänsä. Hän kyllä kertoo mielellään olevansa ihminen, joka osaa pyytää anteeksi, jos syytä on. Nyt ilmeisesti sitä syytä ei tarpeeksi ole, sillä minä en ole anteeksipyyntöä vielä tähän päivään mennessä saanut.

Minulla ei jatkuvan petollisuuden ja valehtelun takia ole luottamusta vaimooni. Hän ei pyri oikeastaan millään tavalla vahvistamaan luottamusta, esimerkiksi puhumalla minulle rehellisesti. Käsitän asian niin, että hän jopa haluaa pitää itsellään jonkinlaisen henkisen option jatkaa paskanpuhumista ja kaksoiselämää.

Todellakin! Näiden asioiden listaaminen vaikuttaa minuun. Kun luen itse kirjoittamaani tekstiä, tunne eron oikeellisuudesta vahvistuu minussa. Tuntuu mukavalta, kun olen pystynyt jo sen verran toipumaan, että näen asiat enemmänkin kokonaisuuksina sen sijaan, että aivojani ahdistaisi vain yksittäiset iskut palleaan.

Kommentit (4)
  1. Nyt lähde lätkimään ennen kuin tilanne vieläkin pahenee!

    1. Moi.

      Kiitos kommentistasi.
      Tätä minäkin pelkään. Mitä vielä on luvassa? Tai kuinka paljon sattuu, jos erehdyn vielä luottamaan?

  2. Ymmärrän tarpeen pitää perheen kasassa, mutta valitettavasti se ei ole vain sinusta kiinni. Sinun lisäksesi perheessä on ollut toinenkin aikuinen. Ettehän te enää näytä mikään perhe olevan, vain kaksi samassa tilassa majailevaa aikuista, joilla on eri käsitys asioista. Jos lasten kannalta haluaa tehdä parhaan ratkaisun, se ei ole jääminen, sillä lapset kyllä vähintäänkin aistivat, että koti on kylmennyt. Etkä kai halua opettaa lapsillesi, että ihmisiä – myös heitä – voi kohdella miten vain, kuin kynnysmattoa. Jos lapsesi olisi samassa tilanteessa kuin sinä, mitä sanoisit hänelle? Entä parhaalle ystävällesi? Kehottaisitko jatkamaan uhrautumista vai nostamaan kytkintä?

    1. Hei Annepa.

      Kiitos kommentistasi.
      Ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat, kun kirjoitat, ettei asia ole vain minusta tai minun yrittämisestäni kiinni. Ja se taitaa tässä olla tämän koko jutun pihvi. Eli voiko puolisoni ottaa vastuuta tekemisistään? Tai voiko hän tehdä päätöksen parisuhteemme tulevaisuudesta omalta kannaltaan?

      Kieltämättä sellainen perheeseen kuuluva aikuisten kumppanuus ja yhteenkuuluvuus puuttuvat meiltä nyt.
      Sanoisin ystävälleni, joka on tässä samassa jamassa, että lopeta tuo typerä nöyristely ja lähde heti. Jännä, ettei sitä saa samalla tavalla sanottua itselleen.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *