Itsetunto koostuu palasista

Kun joutuu petetyksi, itsetunto hajoaa näköjään hämmentävän pieniksi kappaleiksi. Minulle tuli tunne, että hävisin jonkun todella tärkeän kilpailun. No, hävisinkin, sillä tuo vaimoni sivusuhteen toinen osapuoli nousi minun ylitseni. Vaimoni lankeaminen romanssihuijaukseen oli myös kova kolaus itsetunnolleni, sillä ajattelen hänen hakeneen jotain sellaista,jota minä en voinut tarjota. Eli hävisin siis jollekin nettikenraalillekin. Eikä siinä vielä kaikki, vaan häviän jatkuvasti hänen nettisuhteelleen, jota vaimoni ylläpitää tälläkin hetkellä.

Itsetunto tuntuu hajoavan huomattavasti nopeammin kuin sitä saa korjattua. Vietimme kohtalaisen mukavan pääsiäisen, teimme kevätsäässä yhdessä puuhia pihalla ja kävimme lenkilläkin. Sitten maanantaina vaimoni vietti rapsakan kahdeksan tuntia puhelimellaan chattaillen nettisuhteensa kanssa ja niin iloisesti ropisi jonkinlaiseen kasaan raavittu itsetuntoni lattianrakoon.

Minä olin rakentanut itsetuntoni perheeni ja parisuhteeni päälle. Onnistumiset siinä olivat kasvattaneet minut sellaiseksi kuin olin, itsetuntoiseksi, vahvaksi ihmiseksi. Kun se perusta hajosi, särkyi samalla oma itsetuntoni niin pieniksi palasiksi, ettei niistä saanut edes kiinni. Itsetunto on siinä mielessä kaikenlaisen tervehtymisen kannalta tärkeä osa, että koska me kaikki ihmiset muodostamme käsityksen itsestämme peilaamalla itseämme muuhun maailmaan, luomme itsemme tavallaan muiden kautta. Jos itsetunto on huono, kuva itsestä voi olla vääristynyt.

Kriisin pahimmilla hetkillä en uskonut itseeni, en itse asiassa edes pitänyt itsestäni. Syytin itseäni tapahtuneesta ja pidin itseäni lopullisesti häviäjänä. On helppo todeta, että siinä tilassa minkäänlaisen tulevaisuuden suunnittelu olisi realistista. Kun juuri nyt istun olohuoneen sohvalla ja puolisoni istuu vastapäätä kirjoittamassa nettisuhteelleen, itsetuntoni painuu matalalle. En voi sille mitään, mutta tunnen, että häviän taas jollekin toiselle. Se musertaa.

Itsetuntoani on parantanut kontakti Päivänsäteeseen. Myös ne muutamat muut huomionosoitukset, joita olen saanut ulkopuolisilta, ovat olleet omiaan vahvistamaan itsetuntoani. Ne ovat tuoneet minulle tunteen siitä, että olen hyväksytty. On hämmentävää, kuinka pienetkin huomiot aiheuttavat valtavan suuren vaikutuksen.
Kun itsetuntoaan saa kehitettyä, on edes teoreettinen mahdollisuus ajatella vaikka sitä, että elämä jatkuu muualla kuin tässä parisuhteessa. Ja vaikka tämä parisuhde jatkuisikin, on tärkeää, että se ei tapahdu pakosta,vaan halusta.

Hyvää itsetuntoa tullaan vaatimaan myös siinä, kun ero tapahtuu. Uskon, että silloin se on todellakin koetuksella. Voin vain kuvitella, että kun itsesyytökset vyöryvät yön pimeinä tunteina päälle ja olo on mahdollisimman heikko, ei itsetunnosta juuri rippeitäkään näy. Vaikka se on se hetki, jolloin olisi tarpeen löytää itsestään jotain hyvää.

Kirjoitin tässä taannoin paperille ranskalaisin viivoin asioita, joista pidän itsessäni. Tein saman silloin kriisin alussa, enkä saanut paperille yhtään asiaa. Nyt niitä jo oli, ei vielä montaa, mutta muutama. Ehkä se on merkki siitä, että kehitystä tapahtuu.

Kommentit (2)
  1. Jennycarolina
    7.4.2021, 16:04

    Moi!
    Kiva kuulla, että kevät ja valo on saavuttanut jo sinutkin 🙂
    Toivottavasti löydät pian lisää positiivisia asioita itsestäsi listallesi, uskon niitä enemmänkin olevan – et vain näe niitä vielä.

    Minulla on kohta viikko takana ”yksin asumista”. Tai no, vasta muutama päivä ilman lapsia. Toisaalta on kovin yksinäistä, kun on tottunut siihen että toinen edes fyysisyydellään on läsnä, vaikka ei henkisesti läsnä olekaan. Täysin yksin oleminen on siis ihan uutta. Kuten jo aiemmin kerroin, itse en ole tullut petetyksi samalla tavalla kuin sinä, joten voin vaan kuvitella kuinka se vaikuttaa itsetuntoon. Itselläni on aina ollut kohtalaisen hyvä itsetunto, eikä ainakaan vielä tunnu siltä että ero olisi siihen negatiivisesti vaikuttanut. Olen yrittänyt ajatella niin, että minä olen arvokas tällaisena ITSELLENI. Minun arvoni tai rakastettavuuteni ei ole kenestäkään muusta kiinni. Eikä ole muuten sinunkaan. Ymmärrän että toisten ihmisten positiivinen huomio varmasti pönkittää itsetuntoasi, mutta kannattaa myös muistaa että aina jos oman arvonsa asettaa toisten ihmisten varaan, on sieltä myös helppo tulla pudotetuksi.. Koska emme voi vaikuttaa muiden ihmisten tekoihin tai sanoihin. Voimme siis loppuviimein luottaa vain itseemme.

    Suuntaa siis katse itseesi. Niin minäkin teen. Millaista elämää sinä haluat? Mikä (muu kuin puoliso) tekee sinun elämästäsi elämisen arvoista? Mistä asioista saat hyvää fiilistä?

    Ja tiedän myös mitä tuo monen kuukauden vaiheilu ja stressi tekee psyykeelle ja kropalle. Elät hälytystilassa. Itse huomaan, että olen aivan loppu ja mieli käy ylikierroksilla, mutta silti en saa juuri nukutuksi. Uskon ja toivon kuitenkin, että kun aikaa hieman kuluu ja uusi arki ja elämä asettuu uomiina, niin tämäkin helpottaa. Ainakaan enää ei tarvitse vaiheilla ja miettiä olisiko vielä jotain mitä voisin tehdä.. Se ajatusralli katosi exän mukana ovesta ulos.
    Tsemppiä ja aurinkoa viikkoosi! 🙂

    1. Hei Jennycarolina.

      Kiitos, että kirjoitit kommentin.
      Pahoittelut ja onnittelut tilanteestasi. Olet ansainnut kummankin.
      Minusta tuntuu mukavalta lukea kommenttiasi, josta paistaa tulevaisuus, vaikka tiedostatkin hankalan olon juuri nyt. Tätä vahvistusta tarvitsen itsekin.

      Mukavaa ja aurinkoista viikkoa sinulle!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *